I don't want to live my life again

Perjantai-iltani alkoi rattoisasti Maunulan pieneläinhautausmaalta, kun kävin katsastamassa paikkaa rakkaalle mutta nyt jo niin elottomalle keuhkoapinalleni. Samalla pääsin osallistumaan ns. "almost VeVe only" yötreeniin, jonne sitten ilmestyikin yösuunnistajia kuuden eri seuran vermeissä. Yksityisyydensuojan takia henkilöitä kutsutaan jatkossa seuraavilla tuulesta temmatuilla lempinimillä (suluissa on mainittu reittipiirroksessa käytetty väri): Veve (ei havaintoja), Lynx (musta), IFK Göteborg (valkoinen), Essu (keltainen), Parma (sininen) ja Kyssä (violetti). Reitit eivät ehkä ihan pidä kutiaan sillä ne pohjautuvat yhden miehen hieman hapettuisiin havaintoihin ja arvailuihin. Ohjelmassa oli siis yösuunnistusvetoja, lähdöt pareittain parinkymmenen sekunnin välein, vikassa hiitissä yhteislähtö.

Ekaan vetoon kärjessä starttasivat IFK Göteborg ja aina niin varma Parma. Ykkösvälillä ei ilmeisesti oikein ollut mono syönnillään sillä jo rastilla niskaan hengittivät VeVe ja Lynx. Kärjen alamäki jatkui kakkosvälillä sillä suoremmalla reitinvalinnalla kaksikon kuittasi viimeisen parin Kyssä ja Essu. Mäen päältä Parma peesasi Essua vasemman kautta rastille hieman ennen enemmän oikealta menneitä Kyssää ja IFK Göteborgia. Kolmoselle Parma pelaa itsensä lähes letkan viimeisiksi vaunuiksi yhdessä Kyssän kanssa, Essun porskutus piikissä jatkuu. Nelosvälillä Parma ja IFK Göteborg imevät epätoivoisina horisontissa viilettäviä Essua ja Kyssää onnistuen hieman lähestymään rastinotossa. Neloselta lähtö onnistuu Kyssältä parhaiten suuntautuen heti rastilta oikeaan kiertoon. Tiellä Parman kone keittää ja Kyssä sekä Essu katoavat metsän puolella näkyvistä. Ensin takki raollaan tuurilla rastille ja sitten Parma tekee väärän reitinvalinnan kutoselle keräten samalla ylimääräiset käyrät. Essu ja Kyssä kiertävät mäen ja karkaavat lisää. Kutosella kärkikaksikon perässä leimaavat yhdessä Lynx, Parma ja IFK Göteborg, Veveä ei näy. Pitkä väli vikalle ratkaisee pelin lopullisesti. Oikeaoppisesti oikealta ratkaisevat Kyssä, Essu ja IFK Göteborg. Parma tuhrii rastilta lähdön ja Lynx kuittaa. Kärkikolmikko kannustaa myöhemmin kaivorastia jyrkänteeltä etsiviä Lynxiä ja Parmaa, että melkosia yömiehiä siellä pyörii. Tuloksista ihan vaan kuriositeettinä seurataan vaikka Parmaa, joka tässä vedossa otti pataan sen turhan pitkät about kaksi minuuttia.

Toiseen rykäisyyn kärkipariksi arvottiin IFK Göteborg ja Parma. Reitit erosivat heti ykkösvälillä. Parma luotti tiejuoksuunsa ja lähti vasemmalta, IFK Göteborg taitoniekkaili suoraan polkua. Vielä on ainakin tällä Parman hepulla tiejuoksussa hiomista sillä IFK Göteborg otti leiman ainakin viiden sekunnin karkumatkalla. Kakkoselle vasenkätinen Parma valitsi uudestaan tie/polkukierron ja häviää toiset viisi sekuntia lisää suoraan tarkasti naulaavalle Ruotsinmaan raitapaidalle. Kolmoselle Parmasta tuntuu tiellä, että nyt nasahti kulkemaan ja ero Göteborgiin säilyy. Tunne katoaa pian, kun ensin sillalla toiselta puolelta heittämällä ohi lappaa kulkupäällikkö Kyssä ja toiselta Lynx. Kärkikolmikko metsään painuttaessa on siis IFK Göteborg, Kyssä ja Lynx. Parma taapertaa neljäntenä ihan rastille asti. Nelosvälin alamäessä porukka kasaantuu kunnes reitit eroavat. Lynx ja Parma menevät suorempaan ja Kyssä sekä IFK Göteborg hieman enemmän oikealta. Rastilla kolmen kärki, Kyssä, vähän rastinotossa sossinut Lynx ja puutunut Parma. Viimeisellä välillä mikään ei muutu paitsi Parmaa hapottaa yhä enemmän. Tän vedon tulosseuranta Parman osalta kertoo noin 45 sekunnin tappiota nopeimmalle. Essua odotetaan ihan pikku hetki ja Veveä taas pidempään.

Jos Punkkinen olisi tätä yösuunnistusta kommentoimassa niin sanoisi varmasti, että tässä kolmannen vedon paikkeilla alkavat kestävyysominaisuudet merkitsemään enemmän eivätkä enää pelkät sprintterit heiluta tahtipuikkoa. Eipä tosta spekulaatiosta sen enempää. Kärkipariksi seuloutui tällä kertaa IFK Göteborg ja Parma. Ilmeisesti miehet eivät oikein viihdy samoissa letkoissa sillä taas heti ykkösvälin alkupuolella reitit erosivat. Alkuvälin reitinvalinnat olivat kuitenkin täsmälleen tasavahvat ja sillalla kärkipari kohtasi jälleen. Sovittiin taktiikasta ihan suomeksi, että nyt on varaa pikkasen löysätä kun alku kiskottiin niin kovaa. Rastille ylämäkihangen Parma porskuttaa vähän vikkelämmin ja ottaa ensimmäistä kertaa tässä treenissä leiman piikkipaikalla. Parman lento kärjessä jatkuu seuraavan alamäkivälin, IFK Göteborg tiukassa tuntumassa ja taisivat muutkin lähestyä, villi veikkaus vain. Vikalle Parma ottaa pysähdyksen ja IFK Göteborg sekä takaa kovaa tullut Essu melkein kuittaavat missaten kuitenkin kreppinauhan viime tipassa. Parmalle patakkiin tässä vedossa siis se parikymmentä sekuntia nopeimmalle tai ties vaikka enemmänkin sillä Kyssä ja Lynx olivat maalissa myös tosi pian. Vevellä ei oikein tänään tainnut kulkea sillä taas veturipaitaa venattiin. On se kumma, kun painokin on tuolla sankarilla pudonnut lähes kymmenen kiloa syksystä.

Ennen vikaa vetoa pyyhkeen kehään heittää Lynx, on kuulemma jotain muuta menoa ja miksei perjantaina tohon aikaan olisi. Jäljelle jääneet viisi urhoollista kyyristyivät telineisiin ennen yhteislähtöä viimeiseen tuliseen koitokseen. Lähtömerkin jälkeen kärkeen ampaisevat armotonta vauhtia Kyssä ja IFK Göteborg, Parma kitkuttaa Essun peesissä jääden kuitenkin koko ajan lisää. Pikku hiljaa IFK Göteborgin meno hiipuu mutta Kyssä ja Essu ovat lyönnissä. Parma tyytyy peesaamaan kartta rullalla. Kolmoselta lähdössä Parma ohittaa IFK Göteborgin, joka keskeyttää sitten neloselle. Vitoselle mennessä kovavauhtinen kärkikaksikko on Parmaa vajaa sata metriä edellä mutta selät katoavat näköpiiristä metsään mennessä. Parma sorvaa rinteessä takki auki peukut pystyssä, että osuisi treenin vaikeimmalle rastille tuurilla. Kartta roikkuu viittana perässä. Minsan koukkuhan siitä seurasi Parmalle. Essu pummaa rastia enemmän ja tuleva kevään komeetta Kyssä karkaa tylyn enteellisesti vaikka lunta on vielä maassa. Loppuradan Parma nielee pettymystään yrittäen pelastaa mitä pelastettavissa on ja Essun lyödessä lekkeriksi pokkaa kuitenkin vikasta vedosta toisen sijan puolitoista minuuttia Kyssää perässä.

Summa summarum, Parma boyn kunto on nyt testattu, noin 5 min takkiin 50 minuutin yösuunnistuksessa verrattuna tulevan kevään 2009 kansalliseen kärkeen, esim. Raseborg 5.4. Tuu sinne niin, selviää kuka kätkeytyi lempinimen Kyssä taakse. Ja jos tässä vielä mainostan, niin OK Raseborg järjestää tänä vuonna myös SM-yön, kuten kaikki tätä lukevat tietysti tiesivätkin. Sekin voi olla dyynikisa.

Hymy ei sittenkään ole hyytynyt

Himmeä halogeenin kajo näkyy jo kapean tunnelin päästä ja kuukauden lepuuttelun jälkeen pääsin vihdoinkin yösuunnistamaan ja sekös yömiestä hymyilyttää. Ja mikäs sen parempaa kuin Voimaveikkojen virittämä Tiomila tyyppiharjoitus nostalgisessa kotimaastossani Mätäkivenmäellä. Noilla kulmilla on juostu niin ensimmäistä Jukolan Viestiä kuin Olympia maratooniakin ja nyt tosiaan myös alueen yötreeniä.

Pelasin varman päälle ja lähdin metsään puolihämärässä kymppiminsan ennen yhteislähtöä, etten vaan paljastaisi rauhassa hioamaani rapakuntoa. Taktiikka toimi ja pääsin nauttimaan urattomasta maastosta. Lunta oli vain hieman yli nilkkaan, joten haikeana muistelin kokemuksiani yli polven ulottuvasta jäisestä suovedestä. Hankijuoksu on oivaa treeniä, kelatkaapas kun lumet sulavat niin mites sitä sitten liikahtaakin. Tai sitten ei. Meitsin nykykunnolla ei kyllä kuuhun mennä mutta tuskin miun koneen työntövoima ja pakonopeus siihen koskaan riittävät.

Tarjolla oli niin pitkää ja lyhyttä väliä eli ihan normisuunnistusta. Ylläolevan kartan rastivälille 11-12 valitsin vihreän reitin eli hitaan askelkontaktin lumessakahlaajan valinnan. Sen verran armahdin akilleksiani, että puskin alkuvälin vihreässä vähemmän lumen toivossa. Punaisella on piirretty nopsakinttuisten pikitietamppaajien valinta vasemmalta. Uskoisin, että pikitie ei voi olla minsaakaan nopeampi. Kiire tulee testata sillä lumet sulavat ihan liian nopeasti.

Anto 6 viikon flunssan...

...mutta nyt on meitsillä uudet Fischerit - 12 vuoden harkinnan jälkeen löyty ihan tosta läheltä Enosta enolle ihkut sukset. Ehkä niitä pääsee jo ensi talven mahdollisilla lumilla tyyppaamään ...ja osallistumaan KR:n kolmekyöstiselle? Parman miehellä ei ainakaan pidot lopu Joensuus. Vedän muuten tässä kuvatuksessa joko karaokea kuppilassa tai suihketta latutuvalla, tukka edessä , elämä takana? Pakko pistää pari klisettä tähän kohtaan.


Amoxin teki temput ja petti yömiehen luottamuksen. Ihanuutta riitti viikon verran ja sitten ... parannuksen sijasta tuli habitukseen punoittava värisävy ja paikat rupes turpoomaan.
Nyt alkaa lääkepussukassa löytyä ...lahjattomat treenaa - meitsi testaa kaikenlaista antibioottia ja muuta tököttiä. Lisäksi tulee otettua höyryhuuruja silloin tällöin.
Nyt jos olisin normikunnossa, olisin nurmosen kaa bebobissa. Sitä ennen olisin tietysti vetänyt käyräkartalla yötreenin puolen metrin hangessa. Mutta en nykykunnos pääsis ku piipparin portaat alas ...joten taidan vetäytyä syrjään kuin norsu kuolemaan sinne samaan suistoon, minne pipo näyttää. Alkaa olla aika vatussia tää touhu...jutut vähissä, ku pitää alkaa muilta lainaamaan. Menee kyllä nyt väistämättä ihan voivotteluksi...voivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoi...?
Voivoivoivoivoiv...kesken voivottelun pikku kisa blogin lukijoille : mikä varustekuvassa ei kuulu joukkoon ? nopein oikein vastannut saa hienon palkinnon, jos saa:-) ...voivoivoivoivoivoivoivoivovoivoivoivoivoivoivoevoevoevoevoe....(paikallinen murre tarttui?) ....voevoevoevoevoevoe. Nyt riitti. Meitsi ei oo oikeesti kummonen voivottelija.
...köhköhköhköh ja röhinät siihen selkään.

Apollo ja tuo aah niin ihana Amoxin

Ehdinkin tässä jo elätellä toiveita yösuunnistusharrastukseni jatkosta mutta ähäkutti kattimies, toisin kävi. On tää vaan melkonen dejavuu viime keväältä. Mahdollinen Etelä-Afrikan tuliainen keuhkoapina on siis yhä hengissä ja näyttää voivan hyvin. Syvältä keuhkoista se yrittää jotain mulle sanoa ja sitten yskittää. Ei auta itku markkinoilla. Tioon en ehkä enää kerkiä mutta toukokuun Firmaliiga Luukissa on jo siinä haarukassa.

Roomalaisessa mytologiassa Apollo on kuuluisa parannustaidoistaan, joten päätin kokeilla olisiko tässä mitään perää. Yökerho Apollo vaikutti tosiaan lähes jumalaiselta korkeine holvikaarineen ja pitkine baaritiskeineen. Ehkä otin vain liikaa liian mietoja sillä yskä ei tälläkään konstilla hellittänyt. Eikä lähtenyt tanssimallakaan eikä muutenkaan.

Lopulta otin lusikan kauniiseen käteen ja lähdin selvittämään toistamiseen länsimaisen lääketieteen keinoilla mikä yömiestä oikein vaivaa. Saapa nähdä mitä apina tykkää tosta penisilliinistä, joka on pakattu tuollaiseen oikein kauniiseen kiiltävään kääreeseen. Silleen alkaa tää koneen yskiminen pikkuhiljaa ketuttamaan, kun kerran sponsorineuvottelutkin yhden soijajuomamerkin kanssa kariutuivat. Jostain pitäisi löytää rahoitusta kattamaan tulevan kauden parturi- ja ym. kuluja. Mitenköhän olisi ratiopharm?

Back in business

Vihdoinkin onnistuin katkaisemaan pitkään jatkuneen yösuunnistustauon. Kaksikymmentäneljä pitkää yötä ilman hikisen akkuliivin hyväilevää lämpöä ihollani. Viimeksi olen kärsinyt näin pitkästä yöässättömyydestä heinäkuussa 2008. Veri olisi vetänyt metsään aikaisemminkin mutta sydän ja erityisesti keuhkot olivat eri mieltä. Tukka sentään kasvoi. Sen verran tauko muutti miestä, että meinaan jatkossa jättää muodikkaat juoksutekniikka -ja vetotreenisuunnitelmat vähemmälle ja keskittyä olennaiseen tekemiseen. Vesijuoksua kuunvalossa voisin harkita keväämmällä, jos seuraa löytyy.

Suurkaupungin valojen katveessa muutama MS Parman fanaattisimmista yösuunnistajista otti osaa Helsingin seudun viikkoharjoitukseemme. Stadionin, Uimastadionin ja Linnanmäen maisemissa on ennenkin tehty suuria urheilutekoja tai ainakin pidetty hauskaa. Niin nytkin. Mielenpainuvana nyanssina haluan tuoda esiin kasirastin citykanit. Rastiympyrässä kymmeniä pikkupupuja vipelsi sinne tänne pensaiden alta ja oli vaikea erottaa rastiheijastinta niiden kiiluvien silmien joukosta. Selkeästi jossain vaiheessa iso kani on ollut ahkerana. Täytyy jatkossa itekin karpata ja harrastaa useammin yösuunnistusta.

The three nights

Vuodessa on kolme yötä, joina yömies on sekaisin. En nyt puhu Ilosaarirokista vaan Tiomilasta, Jukolasta ja SM-yöstä. Näiden öiden taika kietoo yömiehen äärimmilleen viritetyt aistit turtuneeseen keskittäytyneisyyden tilaan ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Jännittää ja olo on energinen. Ajatukset risteilevät tulevassa ja paineita kasaantuu. Lähtömerkin jälkeen on kirjoitettu tähtiin, että millainen juoksu sieltä tällä kertaa tupsahtaa.

Tulevaisuus on nyt hämärän peitossa eikä se kuumehoureiden ja yskänkohtausten uuvuttamana kovinkaan valoisalta tunnu. Vaellankin mielessäni menneeseen ja muistelen viimeisen kymmenen vuoden yösuunnistuksia näin kymmenennen lepopäivän kunniaksi. Nuiva meininki siis jatkuu.

Tarina alkaa Norike-Virvikistä syksyllä 1999. Olin mukana ensimmäistä kertaa tosi miesten yökisassa ja pummia tuli heti ykköseltä alkaen. Seiskalle mennessä sotkeuduin polkujen ja teiden kanssa ja sorvasin melko huvittavan virheen. Loppuradan muistot liittyvät yksinäiseen väsyneeseen könyämiseen ja hiipuvan halogeenin valossa tokavikan etsiskelyyn kuuluttajan hehkuttaessa reilun vartin peräänlähteneitä.

Herröknan Tiomila vuonna 2000 ei jättänyt ketään kylmäksi ainakaan maaston suhteen. Mun haaveena oli juosta ensimmäistä kertaa legendaarinen Långa natten ja senhän sitten sainkin. Vaativa 15,9 kilometrin putkiosuus kirjautuu historiaan Parmalaisittainkin merkittävänä sillä osuudella suunnisti nykyisiä ja entisiä tummansinikeltaisia niin Haldenin, IFK Lidingön kuin Keravan Urheilijoidenkin väreissä. Öystein Haldenin paidassa nappasi kärkeä kiinni lähes 20 minuuttia ja tuli kärjessä vaihtoon osuuden nopeimpana. Mun kisa ei sujunut yhtä hyvin vaikka seurakaverit soittivatkin räikkää varvausrasteilla. Aurinko nousi pummatessani rastia 19 ja osuusajallani 2.18.49 hävisin maestrolle reilut 23 minuuttia. Nykyään tahkotessani yötreenejä Kirkkonummella Vaipon 1:15000 kartalla tulee väistämättä mieleen, että miksi Tiomilaa ei enää järjestetä Herröknan kaltaisessa maastossa. Silloin voisi polvennostojuoksullakin tulla.

Vuonna 2000 sain maistaa pitkän yön herkkua myös Jukolassa. Pärnävaaran maasto tarjosi reitinvalintaa ja juoksuvoittoisia välejä paikkoin hyvinkin mäkisessä supikossa. Onneksi kulku oli kohdallaan ja valitsin varmoja polkureittejä. Osuus sujui mallikkaasti ja hävisinkin vain viisi minuuttia alppihiihtäjä Romppaselle. Erään harjun päällä muistan fiilistelleeni alhaalla lammen yllä leijuvaa sumua aamun sarastaessa. Sitä se on se Jukolan juhla.

Rappukalliot ja Peipposenmeri, siinäpä oiva pelikenttä Jukolan viestiin vuonna 2003. Varsinkin rappukalliot olivat mun mieleen vaikka muutama virhe siellä tulikin. Rastilta 147 viirasi lähtösuunta alamäkeen ja rastille 151 mennessä kävin tarkistamassa hajonnan 152. Öystein Haldenin paidassa oli jälleen pitkän yön nopein, meitsi hävisi vain neljä ja puoli minuuttia. Uskoisin, että salaisuus sujuvaan suoritukseen piili hyvässä seurassa tehdyssä "alkuverkassa".

Vuonna 2004 SM-yöhön oli pitkä bussimatka ruotsalaiselle Pohjanmaalle ja mielessäni liikkui ajatus, että paras juosta hyvin kun kerran näin kauas lähtee kisailemaan. Toisin kävi. Norrvallan maasto oli pohjaltaan kivistä ja loppumatkasta mies ja lamppu hyytyivät kilpaa. Hyytymistä edesauttoi tehokkaasti perhoslenkkien sekoilu, ekan perhosen jälkeen rastilta 12 suuntasin epähuomiossa rastille 15, jossa huomasin tapahtuneen. Virheen jälkeen yritin vielä tsempata mutta pian sekin hiipui. Tappiota kertyi lähes 20 minuuttia ja sijoitus pikkunätti 70. Bussissa takaisin etelään mahaan koski lähes koko matkan. Hyvä keikka.

Mäntyharjun SM-yöhön vuonna 2005 satsasin kalustoon. Ostin kisaa varten upouuden halogeenin, joka vielä tänä päivänä on Lempi-lamppuni. Maltoin siis vihdoin luopua hyvin palvelleesta vuonna 1994 hommatusta halosta. Lisäksi päätin koittaa piilolaseja yösuunnistuksessa, rillit kun menevät niin helposti huuruu öisin. Hyvin toimi. Pokkasin Myllylammen maastosta urani (tähän asti) parhaan sijoituksen 21 ja matka mestaruuteen vaivaiset 7.17. Sainpa melkein ensimmäiset yli ysikymppiset rankipisteetkin. Kyllä kelpasi leijua.

Neljäs kertani Långa nattenilla vuonna 2006 tuotti hieman edellisvuosia paremman tuloksen. Lieneekö sitten syynä ollut parempi kunto, aikaisin noussut aurinko vai menomatkan hyttibileet. Miehekäs 17.7 km Sydnärkessä taittui aikaan 1.48.57 mikä oli osuuden nopeinta Koomaa vain vajaa seitsemän minuuttia hitaampi. Rastille 166 otin vieläpä melko julman koukun. Sijoilla kolmensadan ja kahdensadan välissä sain laputtaa aika iteksiin. Paluumatka meni myös puikkoihin.

Kaudelle 2007 yösuunnistuspaitani vaihtui Keun kirkkaamman sinikeltaisesta Parman tummemman sinikeltaisiin sävyihin. Verytellessäni ennen Tiomilan toista osuutta päässäni on seuran superlamppu ja aukkareissa tuntuu, että olen elämäni kunnossa. Vaihtopuomilla suurviesti yölegenda Weckman tukee kaakonkulmamaiseen tyyliin: "Heinonen, tää on nyt sun ensimmäinen oikeesti kova paikka, jos tän mokaat niin itseluottamuksesi on mennyttä iäksi." Junnu pääsee metsään hieman ennen mua ja tapaamme seuraavan kerran vasta loppumatkasta. Päätän peesata vihreää veturipaitaa ja kolmanneksi vikalle meille osuu musta äksä hajonta (rasti 135). Sisäkurvin turvin kärkiporukassa viimeiselle, edellä yksi ruotsalainen, takana puksuttaa Weckman. Gröndalin moottoriradan takakaarteessa talven aikana tehdyt ratavedot tulevat esiin ja irtoan ensimmäisenä vaihtoleimaukseen. Juhuu, kärjessä vaihtoon Tiomilassa, tätä huumetta on saatava lisää. Kerrankin tuuri osui oikeaan kisaan.

Tiomilasta saamani itseluottamusannoksen siivittämänä myös Jukola sujui kuin tanssi. Pääsin Simpsiö vuoren rinteille yhtäaikaa Anjalan ja Axelssonin kanssa. Tarjolla oli siis loisto peesit, joissa riitti niin vauhtia kuin taitoakin. AA-kerhon tukemana pidin lähes kolmososuuden kärkivauhtia eikä virheitä juurikaan tullut. Pahin koukku sattui kympillä kuten kepsiviivastakin näkyy. Parman meno oli lentoa loppuun asti ja olimme kuudes. Ei pöllömpää.

Sokerina pohjalla viime syksyn VeVen isännöimä SM-yö Luomijärven kartalla sujui kuten ennenkin, paljon pummia perhosilla ja alkumatkasta. Ero kärkeen vajaa 11 minuuttia ja lähtönumerolla 26 sija 26. Harmitti vietävästi mutta ei auta kun pää ei kestä. Taso oli tona yönä toi. Pettymyksen hetkellä päätän kaivaa halogeenin kaapista ja mielessäni vilkkuu kaksi sanaa, OK Raseborg.

Yksi rasti liikaa, yksi paintti liian vähän..

Harvalla on olohuoneessaan mukavasti lämmittävää takkaa, uneliaan upottavaa pehmeää nahkasohvaa sekä tukevaa tammipöytää, jolle voi tuoppinsa laskea todellakin huoletta sen kaatumisesta. Iloinen puheensorina voimistuu illan mittaan ja tiskin takaa palvelu pelaa. Pubikulttuurissa on puolensa, pienessä hilpeässä hiprakassa eivät tulevat suunnistukset yömiestä jännitä. Pitäisiköhän ottaa vielä yksi? Spekuloidaan, että ei. Kiitävän hetken ajattelen toisin..

Tällä saarella maasto on usein pohjaltaan miellyttävää edetä ja polkuja risteilee sinne tänne. Välillä menoa hidastavat aluskasvillisuus saniaisten ja varvikkojen muodossa sekä tiheät lähes läpipääsemättömät puskat, joihin voi juuttua minuuteiksi. Varsinkin yösuunnistuksessa rastinotto on vaativaa, heijastimia ei yleensä käytetä eivätkä rastipisteet useinkaan näy kuin muutamia metrejä. Nyrkkisääntönä voi todeta, että jos rastipiste on kuoppa niin lippu löytyy kuopan pohjalta. Eli kieli syytä on pitää keskellä suuta astuessaan rastiympyrään ja muistaa, että pää kääntyy myös kaulasta ylöspäin.


Kohtalo astui peliin rastivälillä numero 28 (ks. allaoleva kartta). Siihen asti tankkaus oli ollut melko onnistunut mutta juuri tunnin jälkeen nestehukka alkoi vaivata ja haaveilin alituisesti siitä toisesta oluesta joka jäi eilen juomatta. Juoksin ylempänä rinteessä feikkipolkua (sininen reittiviiva) ja luulin olevani pinkissä rinkulassa vaikka olinkin keltaisessa. Sitten tultuani polulle samaistin itseni pidemmällä olevalle isolle polulle ja lähdin mutkasta rinnettä pitkin oikaisemaan seuraavalle polulle. Laskin kaksi polkua mutta sitten rinne vain jatkui ja jatkui. Epävarmuus iski sinisen äksän kohdilla ja mietin sitä tuoppia. Miksen ottanut varman päälle? Päätän palata takaisin kartoittamaan rinteen polkuja ja lopulta otan homman haltuun varsinais-suomalaisittain korkeimman kohdan kautta. Päässä on takonut ajatus virheestä jo eilisestä lähtien mutta vasta nyt sen todella kuulen.

Paikallisen tavan mukaan yösuunnistuksen jälkeen palautellaan pubissa ja sinne mekin suuntasimme. Siemaistuani ensimmäisen huikan huurteista ja pyyhittyäni ohrapirtelön vaahdon suupielistäni ajatukseni kirkastuvat ja tajuan, vasemmalta, vasemmalta sinne kakskasille olisi pitänyt juosta (punainen viiva kartassa). Puolen tuopin ajan virhe harmittaa ja mielenkiinto suunnistukseen säilyy, olisihan se aika tylsää jos ei koskaan edes sekuntiakaan koukkisi, saati sitten megaluokan kolmea minuuttia.

Thames Valley Orienteering Clubin mitalijuhlat venyvät pikkutunneille ja tulihan sitä myös tarkistettua, että himoittu pokaali on hyvää tekoa eikä vuoda.


Sunnuntaina oli sitten vuorossa päiväsuunnistusta hyvinkin nopeakulkuisessa maastossa. Eilisen rennon menon jäljiltä juoksu oli paikka paikkoin tosi kevyttä ja poluilla tuntui samalta kuin Concorden lähtökiidossa. Päivänvalossa rastit löytyivät hyvin vaikkakin ojan pohjalta leiman joutuikin välillä hakemaan. Homma sujui kunnes vuorossa oli kohtalon rasti 28, kädet täristen otan leiman rastilta 27 ja päätän vetää varman kautta vasemmalta tietä kakskasille. Luen tieristeyksen ja lähden notkoa ylämäkeen, havaitsen kumpareen oikealla, suuren puun vasemmalla ja kumpareet rinteessä (keltaiset rinkulat). Mielikuva rastista on rinteessä mutta saavunkin mäen päälle eikä rastia näy. Katselen vihreän rinkulan suuntaan josko rinne jatkuisi mutta ei, mäen päällä ollaan. Mitä ihmettä? Taas olen ihan kujalla. Varmistan uudestaan rinteestä suuren puun ja kumpareet ja tulen ihmettelemään samaan kohtaan kuin aikaisemminkin. Löydänköhän tätä kuoppaa ikinä? Päätän suunnata pohjoiseen tielle ja tupsahdan sattumalta rastille. Siellähän se lippu lojuu pikkukuopassa saniaisten lomassa. Huh huh, tällä kertaa selvitin rastin numero 28 vain hieman yli minuutin virheellä. Tässä maastossa siinä ajassa tosin juoksee lähes kolmesataa metriä, joten megaluokkaan tääkin pummi painuu.