The three nights

Vuodessa on kolme yötä, joina yömies on sekaisin. En nyt puhu Ilosaarirokista vaan Tiomilasta, Jukolasta ja SM-yöstä. Näiden öiden taika kietoo yömiehen äärimmilleen viritetyt aistit turtuneeseen keskittäytyneisyyden tilaan ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Jännittää ja olo on energinen. Ajatukset risteilevät tulevassa ja paineita kasaantuu. Lähtömerkin jälkeen on kirjoitettu tähtiin, että millainen juoksu sieltä tällä kertaa tupsahtaa.

Tulevaisuus on nyt hämärän peitossa eikä se kuumehoureiden ja yskänkohtausten uuvuttamana kovinkaan valoisalta tunnu. Vaellankin mielessäni menneeseen ja muistelen viimeisen kymmenen vuoden yösuunnistuksia näin kymmenennen lepopäivän kunniaksi. Nuiva meininki siis jatkuu.

Tarina alkaa Norike-Virvikistä syksyllä 1999. Olin mukana ensimmäistä kertaa tosi miesten yökisassa ja pummia tuli heti ykköseltä alkaen. Seiskalle mennessä sotkeuduin polkujen ja teiden kanssa ja sorvasin melko huvittavan virheen. Loppuradan muistot liittyvät yksinäiseen väsyneeseen könyämiseen ja hiipuvan halogeenin valossa tokavikan etsiskelyyn kuuluttajan hehkuttaessa reilun vartin peräänlähteneitä.

Herröknan Tiomila vuonna 2000 ei jättänyt ketään kylmäksi ainakaan maaston suhteen. Mun haaveena oli juosta ensimmäistä kertaa legendaarinen Långa natten ja senhän sitten sainkin. Vaativa 15,9 kilometrin putkiosuus kirjautuu historiaan Parmalaisittainkin merkittävänä sillä osuudella suunnisti nykyisiä ja entisiä tummansinikeltaisia niin Haldenin, IFK Lidingön kuin Keravan Urheilijoidenkin väreissä. Öystein Haldenin paidassa nappasi kärkeä kiinni lähes 20 minuuttia ja tuli kärjessä vaihtoon osuuden nopeimpana. Mun kisa ei sujunut yhtä hyvin vaikka seurakaverit soittivatkin räikkää varvausrasteilla. Aurinko nousi pummatessani rastia 19 ja osuusajallani 2.18.49 hävisin maestrolle reilut 23 minuuttia. Nykyään tahkotessani yötreenejä Kirkkonummella Vaipon 1:15000 kartalla tulee väistämättä mieleen, että miksi Tiomilaa ei enää järjestetä Herröknan kaltaisessa maastossa. Silloin voisi polvennostojuoksullakin tulla.

Vuonna 2000 sain maistaa pitkän yön herkkua myös Jukolassa. Pärnävaaran maasto tarjosi reitinvalintaa ja juoksuvoittoisia välejä paikkoin hyvinkin mäkisessä supikossa. Onneksi kulku oli kohdallaan ja valitsin varmoja polkureittejä. Osuus sujui mallikkaasti ja hävisinkin vain viisi minuuttia alppihiihtäjä Romppaselle. Erään harjun päällä muistan fiilistelleeni alhaalla lammen yllä leijuvaa sumua aamun sarastaessa. Sitä se on se Jukolan juhla.

Rappukalliot ja Peipposenmeri, siinäpä oiva pelikenttä Jukolan viestiin vuonna 2003. Varsinkin rappukalliot olivat mun mieleen vaikka muutama virhe siellä tulikin. Rastilta 147 viirasi lähtösuunta alamäkeen ja rastille 151 mennessä kävin tarkistamassa hajonnan 152. Öystein Haldenin paidassa oli jälleen pitkän yön nopein, meitsi hävisi vain neljä ja puoli minuuttia. Uskoisin, että salaisuus sujuvaan suoritukseen piili hyvässä seurassa tehdyssä "alkuverkassa".

Vuonna 2004 SM-yöhön oli pitkä bussimatka ruotsalaiselle Pohjanmaalle ja mielessäni liikkui ajatus, että paras juosta hyvin kun kerran näin kauas lähtee kisailemaan. Toisin kävi. Norrvallan maasto oli pohjaltaan kivistä ja loppumatkasta mies ja lamppu hyytyivät kilpaa. Hyytymistä edesauttoi tehokkaasti perhoslenkkien sekoilu, ekan perhosen jälkeen rastilta 12 suuntasin epähuomiossa rastille 15, jossa huomasin tapahtuneen. Virheen jälkeen yritin vielä tsempata mutta pian sekin hiipui. Tappiota kertyi lähes 20 minuuttia ja sijoitus pikkunätti 70. Bussissa takaisin etelään mahaan koski lähes koko matkan. Hyvä keikka.

Mäntyharjun SM-yöhön vuonna 2005 satsasin kalustoon. Ostin kisaa varten upouuden halogeenin, joka vielä tänä päivänä on Lempi-lamppuni. Maltoin siis vihdoin luopua hyvin palvelleesta vuonna 1994 hommatusta halosta. Lisäksi päätin koittaa piilolaseja yösuunnistuksessa, rillit kun menevät niin helposti huuruu öisin. Hyvin toimi. Pokkasin Myllylammen maastosta urani (tähän asti) parhaan sijoituksen 21 ja matka mestaruuteen vaivaiset 7.17. Sainpa melkein ensimmäiset yli ysikymppiset rankipisteetkin. Kyllä kelpasi leijua.

Neljäs kertani Långa nattenilla vuonna 2006 tuotti hieman edellisvuosia paremman tuloksen. Lieneekö sitten syynä ollut parempi kunto, aikaisin noussut aurinko vai menomatkan hyttibileet. Miehekäs 17.7 km Sydnärkessä taittui aikaan 1.48.57 mikä oli osuuden nopeinta Koomaa vain vajaa seitsemän minuuttia hitaampi. Rastille 166 otin vieläpä melko julman koukun. Sijoilla kolmensadan ja kahdensadan välissä sain laputtaa aika iteksiin. Paluumatka meni myös puikkoihin.

Kaudelle 2007 yösuunnistuspaitani vaihtui Keun kirkkaamman sinikeltaisesta Parman tummemman sinikeltaisiin sävyihin. Verytellessäni ennen Tiomilan toista osuutta päässäni on seuran superlamppu ja aukkareissa tuntuu, että olen elämäni kunnossa. Vaihtopuomilla suurviesti yölegenda Weckman tukee kaakonkulmamaiseen tyyliin: "Heinonen, tää on nyt sun ensimmäinen oikeesti kova paikka, jos tän mokaat niin itseluottamuksesi on mennyttä iäksi." Junnu pääsee metsään hieman ennen mua ja tapaamme seuraavan kerran vasta loppumatkasta. Päätän peesata vihreää veturipaitaa ja kolmanneksi vikalle meille osuu musta äksä hajonta (rasti 135). Sisäkurvin turvin kärkiporukassa viimeiselle, edellä yksi ruotsalainen, takana puksuttaa Weckman. Gröndalin moottoriradan takakaarteessa talven aikana tehdyt ratavedot tulevat esiin ja irtoan ensimmäisenä vaihtoleimaukseen. Juhuu, kärjessä vaihtoon Tiomilassa, tätä huumetta on saatava lisää. Kerrankin tuuri osui oikeaan kisaan.

Tiomilasta saamani itseluottamusannoksen siivittämänä myös Jukola sujui kuin tanssi. Pääsin Simpsiö vuoren rinteille yhtäaikaa Anjalan ja Axelssonin kanssa. Tarjolla oli siis loisto peesit, joissa riitti niin vauhtia kuin taitoakin. AA-kerhon tukemana pidin lähes kolmososuuden kärkivauhtia eikä virheitä juurikaan tullut. Pahin koukku sattui kympillä kuten kepsiviivastakin näkyy. Parman meno oli lentoa loppuun asti ja olimme kuudes. Ei pöllömpää.

Sokerina pohjalla viime syksyn VeVen isännöimä SM-yö Luomijärven kartalla sujui kuten ennenkin, paljon pummia perhosilla ja alkumatkasta. Ero kärkeen vajaa 11 minuuttia ja lähtönumerolla 26 sija 26. Harmitti vietävästi mutta ei auta kun pää ei kestä. Taso oli tona yönä toi. Pettymyksen hetkellä päätän kaivaa halogeenin kaapista ja mielessäni vilkkuu kaksi sanaa, OK Raseborg.