torstai 8. tammikuuta 2009

Märkien rättien Masala

Puolivälissä viikkoa pääsin sitten vihdoin tositoimiin. Kettusuon ruotsalaistyyliselle kartalle Ilvesseuran ratamestariosasto oli pyöräyttänyt rytmikkään radan, josta löytyi polkuratkaisuja pitkille väleille, helpohkon näköisiä mutta kuitenkin kinkkisiä niittyalueen rastipisteitä sekä tietenkin perusrastinottoa avokallioilla. Paikalle kerääntyi sankka joukko innokkaita uudenmaan yösuunnistajia ja kuin tilauksesta lumisade alkoi ja sakeni nopeasti muuttuen yhä vetisemmäksi illan edetessä. Mutta eihän tässä mitään uutta ole kosteisiin oloihin tottuneelle yömiehelle. Ennenkin on satanut ja pummattu. Tänään tosin hiutaleet olivat isoja mutta pummit pieniä. Paitsi siellä yhden niityn laitamilla. Keskityn vahvuuksiini ja positiivisuuteen, joten julkaisen vain avokallioalueen reittipiirroksen. Naminami.

1 kommentti:

  1. Niin ja se meiliosotehan oli jtmattil_ät_cc.hut.fi. On muuten aivan hyvä blogi, jatka samaan malliin.

    -D

    VastaaPoista