Alpro meininki

Tiistai-iltana Paloheinän ulkoilumajalle kokoontui sangen värikäs urheilijajoukko, ei kuitenkaan yhteislenkille eikä hiihtämään vaan yösuunnistamaan. Bongasin muun muassa IFK Göteborgin Långa natten legendan, VeVen vakiokaluston, junnutyttöjen yömestarin Pahanlamminsuolta, yhden ex-KR:läisen ja yhden nykyisen. Todistettavasti punamustat siis treenaavat talvisin yötä ihan metsässä ainakin siis muualla kuin Jojensuussa. Näitten treenien perusteella jengi selkeesti satsaa, mäkin oon jo vaihtanut palautusjuomani ohrajuomasta soijaan.


Moni voisi luulla, että yösuunnistus Keskuspuistossa olisi helppoa mutta ei se niin piisofkeikkiä ollutkaan. Kuuden kilsan rata oli viritetty laakeille alueille, rastit luurasivat usein hieman tiheissä paikoissa ja väleillä ei päässyt paljoakaan selkeitä paksuja polkuja latomaan. Lisähaasteena metsässä on lukemattomia karttaan merkitsemättömiä polkuja ja kaatuneita puita. Ojat olivat selkeitä ja niitä ei ollut ainakaan mun havaintojen perusteella ylimääräisiä. Monessa paikassa yhdenkin käyrän kukkulat olivat hyviä kohteita suunnistuksen tueksi. Ja niinkuin arvata saattaa kompassi oli syytä pitää visusti tanassa ja ponnari tiukalla.


Alkuverkassa spekuloin jätkille, että tommosta kuuden kilsan rataa perusrivimiesten olisi syytä kiertää kahdesti ja Långasta haaveileville kolme kierrosta olisi just passeli. Tänään me kaikki olimme kuitenkin lyhyen yön miehiä ja hyvä niin. Juuri ennen lähtöä toinen Aumon veljeksistä toivotti onnea illan koitokseen ja sitä tällaisissa maastoissa tarvitaankin.


Radan alku oli heti kinkkinen. Selvisin kahdesta ekasta rastista pienellä tuurilla mutta kolmosella ajoin hieman sivuun ja kärrypolku oikealla pelasti. Ennusmerkit isoon kosautukseen olivat niin klassisen selvät. Ja tulihan se sieltä. Kolmoselta syöksyin haukkana kärrypolulle ja päätin hyödyntää sen ja kiertää samalla tiheikköä. Lähellä ykkösrastia oli tutun näköistä ja muutenkin kärrypolkua seurattuani tiesin olevani liikaa oikealla. Ojan jälkeen näkyvyys heikkeni maaston tihetessä ja suunnittelemani korjaus vasemmalle jäi tekemättä, kun siellä vaikutti vielä enemmän tiheältä. Päätin siis jatkaa oikealta kiertoa ja ottaa rastin pikkupolun kautta. Missasin kuitenkin kiireessä tämän polun ja tulin pitkäksi isommalle. Luulin toki olevani rastille menevällä polulla eli etsin hetken heijastinta isolta kiveltä. Tajusin kuitenkin pian ja syöksyin ottamaan leiman. Metsässä virhe tuntui isolta mutta eipä siinä ajanhukkaa tainnut minsaakaan tulla.

Jälkipeleissä kuulin, että moni oli vetänyt tätä rastia oikealle. Havaintojeni perusteella ainakin yksi kaiffari PR:n takissa onnistui välillä enemmän vasemmalta ilman alun kärrypolkua paremmin. Jälkeenpäin mietityttää, että varauduinko takana olevaan kärrypolkuun vai oliko se vain tuuria, että se ja iso kivi siellä sattuivat olemaan. Muutenhan olisin pummannut helposti vielä enemmän.


Muistan Öysteinin joskus sanoneen, että "There is no such thing than luck in night orienteering". Mene ja tiedä. Tuntuu, että välillä heijastimet vaan osuvat silmiin ja jos ei heijastin välähdä niin sitten rastipisteen huomaa ensin vaikka kuinka pieni kivi pusikossa olisikin. Tänään oli juuri sellainen ilta, jolloin lähes kaikki onnistui. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin lähitulevaisuudessa on odotettavasti megakoukkuja. Mä käytin tuurini Paloheinässä.