Pahinta yösuunnistusnälkää lievittämään Loppiaisen ohjelmassa oli mäkivetopäiväsuunnistusta Suomen pienimmän kaupungin parhaassa maastossa. Ensin vedettiin hapot korviin ykkösen ylämäessä ja sitten piti pysyä viivalla.Vihreän reittiviivan vedossa säntäilin kardinaalimaisesti ensin kakkosta vasemmalle ja kolmosta taasen oikealle.
Punaisen reittiviivan vedossa hapot olivat todellakin punaisella ja tuntui, että hengitin vain grippimehupillin kautta. Ehkä juuri siksi rastit löytyivät ihme kyllä melko suoraan. Vedon noususumma on noin 60 metriä, josta suurin osa tulee heti ykkösvälillä.
Keltaisen reittiviivan vedossa sattui sellainen hauska tapaus, että pelästytimme ykkösen ylämäessä jäniksen, joka sitten vipelsi kepeästi kärkimies Koiviston mukana koko vedon. Alamäissä jänis kuulema aina karkasi. Itse olin jo niin silmät sumeina etten nähnyt koko jänistä ja rastejakin tuli surrattua ympyrässä ihan urakalla. Ei vaan rasteilla olleet kertakäyttömukit osuneet silmään. Luulisi, että tosi yömies aina oikean kokoiset kupit bongaa pahoistakin paikoista päivälläkin. Mutta ei.
Loppuverkassa spekuloimme, että monen suunnistusjuoksu saattaisi kaivata jänksen lailla säntäämistä eli ammattitermillä jänistämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti