Jäähyväiset yötukalle

Myönnettäköön, että meitsi ei vaan pitkällä tukalla tullut. Västerbyn SM-yössä olisin halunnut onnistua mutta en onnistunut. Maasto, kartta, rata ja keli olivat kuin mulle pedattu mutta mies ei ollut kunnossa. Kyllä noissa risukoissa ja varvikoissa olisi Helle Heinosen kelvannut porskuttaa komealla polvennostojuoksulla. Tällä kertaa pikkutelakalla ollessa kunto näköjään laski nopeasti. Eikä surullisen kuuluisasta AM-yöstä (ehkä ensimmäinen keskeytykseni ikinä) lähtien vaivannut nilkka ollut sekään kunnossa karsinnan jäljiltä.

Asvalttitietä lähtöön hölkkäillessä nilkan alkaessa kipuilla muistin unohtaneeni buranat ja heti perään joku rekka tietysti roiskutti vedet päälleni. No onneksi mieli siitä pian piristyi ja päätin suunnistaa tarkasti mahdollisista kivuista huolimatta. Ykköselle mennessä tajusin kohtaloni, tossulla tulee tänään pataan ja rankasti. Kipu vtutti sen verran, että varoin nilkkaa kunnolla. Alamäissä meni lähes kävelyksi, tasaiset suht ok ja ylämäet pystyin juoksemaan lähes normaalisti. Ehkä olisi pitänyt vaan suosiolla hypätä sivuun mutta yksi keskeytys suunnistusuralla saa riittää.

Kutosrastin väliaika-asemalla tsekkasin emitin kellosta millaista vauhtia olin alkumatkan pitänyt ja tajusin, että Lempi ei kakskytwattisella ehkä kestäkkään loppuun asti tätä kyytiä. Tunnin kohdalla ysiltä lähtiessä sitten napsautin kymppiwatin kehiin. Mietin, että olisinko ottanut myös pikkuledin avuksi mutta hylkäsin ajatuksen turhana kikkailuna. Kymppi ei sitten heti osunutkaan silmiin vaikka rastinottoon vaihdoin takaisin kakskytwattiseen. Paniikki iski ja vaihdoin takaisin kympille. Onneksi rauhoituin pian ja pysähdyin, suunnastin kartan ja mietin. Oikealla mun on oltava ja eikun arviosuunnalla kohti rastia taas kakskymppisellä. Huh huh löytyipäs. Kaksi minuuttia paloi hukkaan ja ketutus ensimmäisestä kunnon pummista valtasi mielen. No loppumatka tarkasti ettei Lempi petä.

Kympiltä eteenpäin sitten käytin rastiotossa kakskytwattista ja aina leimauksen jälkeen vaihdoin kymppiwattiseen. Hyvin meni kunnes neljälletoista ajauduin liikaa oikealle luultuani olleeni jo mäen huipulla, tajusin kuitenkin nopeasti ja heijastin näkyi kauas. Pummia kertyi reilut puoli minuuttia.

Seitsemälletoista sitten rysähti taas, olin tulossa hyvin suunnassa rastinottoon kunnes tupsahdin kivirastille, jonka paikansin väärin liikaa etelään. Oikeasti tämä kivirasti oli lähes viivan alla mutta en sitä huomannut. Liian kiire ratkaisevalla hetkellä kuten niin usein ennenkin. Päivitin suunnan ja eihän se sieltä sitten löytynyt. Taas panikoin ja katselin tuskissani hiipuvaa kymppiwatista puiden oksilla. Todellinen hiipuvan halogeenin hehkuttaja, prkl, oikein yömies, stana. No onhan sen sieltä pian löydyttävä. Rauhoittuminen ja suunnalla etelään, josta uskoin saavani kiinni. Tupsahdin pikkukivelle rastista kaakkoon ja se pelasti. Suunnalla lipulle ja toivo Lempi leiskuen maaliin juoksemista herää jälleen. Pummia tässä about 2.5 minuuttia.

Heti seuraavalle rastille säntäsin väärään suuntaan ja ekan polun ylityksen jälkeen tajusin tilanteen kun kalliomäkeä ei näkynyt. Virhettä taas hieman yli puoli minuuttia. Tokavikalle purtsilla mietin huumorimielellä lampun sammuttamista kokonaan mutta sammukoot nyt jos sammuu. Vielä pienet piruetit tokavikalle sekä vikalle ja sitten hammasta purren sen mitä nilkalla pystyin mutapeltokiriä maaliin. Emitin kellosta näkyy totuus, reilut tunti ja kolmevarttia, josta virhettä kuusi minuuttia. Taidanpa hävitä kärkeen vajaan puolituntia. Sitkeydestä palkittiin sijalla 44 mikä osuu aika hyvin viimeisen kymmenen vuoden SM-yö sijoitusteni keskiarvoon ja hajontakin on pieni. Eli ihan normikauraa meikäläiselle.

Jos kymmeneen vuoteen ei ole osunut, niin osukoohan milloinkaan. Tai sitten se on vain tuuria. Tason nostamiseksi pitäisi harjootella enemmän, paremmin ja muutenkin duunata juttuja fiksummin. Äly ei ehkä riitä kun tunne vie miestä kaikkiin älyttömiin tempauksiin. Tästä pettymyksestä onkin just hyvä aloittaa uusi aika ja suunnata parturiin, parannella et kuntouttaa flunssa sekä nilkka ja pitää kunnon ylimenokausi. Olisihan tossa vielä Mannaa, Halikkoa ja Smålea ja saatan niissä hyvinkin olla mukana rimpuilemassa kun oon ennenkin ollut. Lopulta kausi tulee kuitenkin kaatumaan.

Vielä koittaa aika jolloin lakkaan yrittämästä SM-yö menestystä sarjassa H21 but not yet, not yet. Ensi vuonna kisat ovat Mynämäellä ihan siinä Kallavuoren kuppeessa eli lähes miun kotimaastossa. Ja siellä tulee langanlaiha lyhyttukka luukuttamaan Lupine otsallaan höyhenenkevyellä askeleella kohti maailmanluokan juoksua. Tai jotain. Mutta se on eri tarina se.

Blogi jää nyt tauolle, kiitos lukijoille ja pahoittelut, että tälle erää vikasta jutusta tuli näinkin lunssaisen väsynyt.

Suunnistajaelämää

On niin pirun hektistä kun ensin piti analysoida kärsinnän väliajat, sovittaa kepsireitti vanhalle kartalle, suunnitella tuleva finaali, tutkia säätiedot ja päivittää tilaa vasepuukissa. Ei sit oo ehtiny nukkua saati syödä ja on noi suunnistuskamatkin vielä tossa Siwan muovikassissa mätänemässä. Akun sentään tyhjensin ja latasin uudestaan.

Karsinta meni ihan jees, kylmä virheanalyysi kertoo 45 sekunnin pummista kakkosella, 15 sekunttinen rastinotossa seiskalla, kasille yllätys yllätys vain ensin about puoli minuuttia pururadan kulman missauksessa ja siihen päälle samat 15 sekunttia koukkua ympyrässä. Tokavikaa hermoilin sitten vielä ton saman minimiresoluution verran. Eli yhteensä kaks minsaa pummia. Ei tolla nyt kuuhun menty mutta sijalla 13 kuitenkin A-finaaliin neljättä kertaa peräkkäin. K1-sarjasta ei näköjään millään voinut selvitä lähtönumerolle kahdeksan mutta sain sentään ysin.

Käytiin tossa viikolla jätkien kanssa Suunen postilaatikolla ja ruskeasta kirjekuoresta löytyi mielenkiintoisia värikkäitä papereita. Oli siellä jotain reitinvalintakokeiluiden tuloksiakin mutta jätetään ne kuitenkin nyt julkaisematta, jotta jännitys säilyisi. Tulevasta finaalista sen verran, että saattaa sataa. Jos kyseessä olisi yösuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut, niin voittajasuosikkini olisi tietysti Anders Nordberg. Mutta nyt kun ollaan Suomen maankamaralla niin fanitan miestä, jonka pelkistäessä sanotaan pikkukivienkin katoavat maastosta. Liityin fanclubiin Jukolassa, kun kyseinen yökettu otti pitkän yön rastin 16 tyylikkäästi pitkällä ja suoralla hännällä apukäyränenää seuraten. Go Antti Anders Nurmonen Nordberg! Itse meinaan taistella kynsin ja hampain sekä viimeistä kertaa pitkällä tukalla halogeeni-sarjan mestaruudesta.

Back to basics

Jalkaan tukevimmat vaelluskengät ja päähän himmein pikkuledi mitä kaapista löytyi ja eiku yösuunnistamaan - kävellen. Niin se suurjuoksija Hannes Kolehmainenkin treenasi kävellen ja nykyään miehellä on patsas Väinölänniemellä. Välillä on myös hyvä treenata varavalon kanssa, jos vaikka sattuisi iso lamppu sammumaan kesken isompiakin kinkereitä. Viikonlopun SM-yöhön on tosin tarjolla lähes täyttä kuuta, joten eiköhän se sieltä pilvienkin takaa ilahduta kajollaan öistä kulkijaa avoimessa kalliomaastossa.

Ylläolevan kartan viimeisen täsmätreenin teemana oli pysyä kartalla ja suunnassa. Kivuttomassa kävelyvauhdissa homma toimi ja sain pitkästä aikaa onnistumisen elämyksiä öisessä metsässä. Nyt voinkin sitten lähteä hyvillä mielin takki auki henkseleitä pauketellen itse kisaan, jossa levykompassini tulee roikkumaan ranteesta villin vapaana ja kartta seuraa perässäni viittana. Kaikki huomio on säntäilevässä etenemisessä ja suunnistus on täysin toivon varassa, että kyllä ne rastit sieltä tulevat vastaan. Ja jos taas isoin pummi sattuu kasirastille ja lamppu sammuu niin laitan kyllä heti loton vetämään. Voiton antavat numerot onkin jo tiedossa.

Once in the lifetime yösuunnistus

Siin o. Koskaan ei enää tule olemaan Suunnistavan Uudenmaan AM-yötä 2009 Kuusijärven ja Bisajärven maisemissa. Tiistain yökansallisiin verrattuna meni oikein mallikkaasti, vartin sijaan pummasin enää kymppiminsan. Yllätys yllätys tälläkin kertaa suurin kolmen minuutin virhe tapahtui rastilla kahdeksan ja kuten Vesilahdellakin sain lopulta kiinni ysin tienoilta. Kaksi minuuttia hukkasin kakkosvälin tiheitä pusikkoja tutkiessa ja siihen perään puolitoista minuuttinen kolmosella. Samat puolitoista minuuttia sossin myös viidellätoista ja muutenkin virhe muistuttaa kolmosen sekoilua sillä suunta oli aivan hukassa ja lähdin tekemään ympyrää. Ykköselle lähdin polulta liian ahnaasti turhan aikaisin ja aukolla kävellessä tuli about minuutti patakkiin. Muljuvan nilkan kanssa pitäisi kyllä valita enemmän polkukiertoja. Kakkoselle suoraan puskeminen oli kyllä hyvää treeniä. Pummisaldo painuu kymppiin, kun niuhottaa yhdentoista rastinotosta puoliminuuttisen ja viideltätoista lähdöstä polkusekoiluineen saman verran. Muutakin pientä parannettavaa toki löytyy mutta se on niin pientä.

340 metrin loppukirissä hävisin nopeimmalle vaivaiset 66 sekuntia mutta se tuli puhtaasti fyysikalla ja kalkkiviivoilla murjotulla nilkalla. Onneksi sain jalan heti kylmän Kuusijärven syleilyyn. Illan mittaan vakuutuin siitä, että numero kahdeksan on yhä onnenlukuni mutta eipä siitä sen enempää. Ette kuitenkaan uskoisi. Viimeinen vuoden kolmesta suuresta yöstä on reilun viikon päästä ja nyt on priorisoitava jättämällä muut kissanristijäiset väliin. Eilen aloitettu kolmen koon hoito jatkuu tänä iltana ja nilkan parannuttua perustreeniä koneeseen yösuunnistusnälkää keräten. Ei huvittaisi mutta tässä on taas salkku vaakalaudalla. Aa tosin veti vakuuttavasti jo eilen, joten tiukkaa tekee. Mulla on kuitenkin vielä kipulääkkeet koittamatta ja se voisi kummasti rentouttaa juoksua, kun ei tarvitsisi joka askeleella miettiä, että edellinen muljaus sattui vähemmän. Jokohan tää valitus jo riittäisi. Oli eilen hyviäkin välejä vaikkapa kolmosrastilta seiskalle, kun roikuin Jöjjen junassa ja pysyin siinä kunnes putosin.

Koukku koukkuloinen

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Karkea virheanalyysi antaa pummisaldoksi suunnilleen neljännestunnin. Oiskohan kasirastin seitsemän minuuttinen suurin koskaan Parman paidassa tekemäni koukku. Vitosta pyörin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana about 2,5 minuuttia. Ykkösen väärässä mäessä käynti kuittaantuu kahdella minuutilla. Ysistä selvisin puolellatoista minuutilla ja taistelutahto säilyi. Yhdellätoista uitin nilkkaani väärässä vesikuopassa noin minuutin ja saman verran aikaa paloi kuudelletoista lopun lammikon viereisessä nokkospuskassa kiroillessa. Muuten meni suht jees. QR-viiva tosin näyttää vihreää vain kepsin pätkiessä. Mikä on kun ei taidot riitä?

Pitkän tukan kirous

Niinhän siinä sitten kävi, että hävisin parturivedon Askolassa vaikka keissin laatulehti Nuivarin menestystoimittajalta voitinkin. Mannaan asti on aikaa käydä saksituttamassa jotakin lyhyttä ja puoliblondia, prkl. Muutenkin sisareni hento valkoinen langetti päälleni kirouksen, ettei mitään huippujuoksuja ole luvassa ennen kuin tukka lähtee. Samaa ne on muutkin sanoneet mutta mie vaan sitkeesti kasvatan ja kasvatan, ainakin vtutusta. Anyway, halogeenini pääosa on säädetty pitkälle tukalle ja sillä mennään vieläkun päästään. Täytyy sitten Mannan jälkimainingeissa keksiä jotain muuta blogattavaa kuin nää tukkajutut.

Täytyy kyllä myöntää, että hyvin on kirous toiminut. Vassbölestä tarttui sitkeä syysflunssa ja ylläolevan kartan AM-yössä murjoin nilkkani mustaksi. Polvikin otti osumaa muttei sentään yhtä galaksaallisen pahasti kuin Myllyksellä. Ykkösväli vielä sujui mutta sitten punaisessa rinkulassa napsahti. Todellista plussaa tässä yökeikassa oli 2.5 metrin käyräväli (kuten muuten tulee olee myös smyössä) sekä vamman puudutus että jälkihoito.


Mutta eipä aikaakaan, kun turvotus kovia kokeneessa jalassa laski ja veri alkoi vetää takaisin yöhön. Tällä kertaa pitkätukat otattivat tän syksyn Jyry-Rastien radalla ihan siinä Ämmässuon kaatiksen kulmilla. Samanlaisia pitkätukkiahan ne roskakuskitkin on. Otetaanpa tarkasteluun ykköskakkos-väli. Pinkki pitkätukka hävisi QR miehelle välillä vaivaiset 51 sekuntia, joka laitettaneen lisämatkan ja hitaamman nilkutuksen piikkiin. Vihreä katkoviiva on Pardaalin reitti ihan originaali päiväkisasta ja voin sanoa, että pirun kilpailukykyistä vauhtia on sitäkin kautta pidetty. Saattaisi olla myös yöllä hyvä valinta. Nelosvälillä polku/tiekierto oli 35 sekkaa suoraan polkenutta kepsimiestä nopeampi mutta spekuloinnin varaa jättää kiemurtelut rastinotossa. Edelleen hyvä yövalinta, uskoisin.

Kokeillaanpa tähän väliin rattoisaa lukijatehtävää. Sulje silmäsi ja kuvittele miltä ylläolevan kuvan rastiväli näyttää sateen synkistämässä pimeässä metsässä. Mikä on oleellista? Vastauksia on monia ja sehän tässä touhussa onkin hienoa. QR ottaa pikku virheen rastinotossa ja pinkkisti kuittaa ollen näillä nilkoilla 14 sekkaa nopeampi.

Yleensä en ole rastia numero kahdeksan pummannut mutta kirous käänsi tämänkin. Samaistusvirhe sanotaan. Mites suuntakontrolli ja tuntuma rinteen kulmaan? Eroa kertyy jo ratkaisevan tuntuiset 1.47. Loppumatka olikin sitten enää kosmetiikkaa. Yömiehen halogeeni hiipui heti Kiimasuon jälkeen, kaksi rastia jäi löytymättä ja Kirkkonummen kasvatti porskutti reiluun yhdeksän minuutin voittoon. Melkoisen vakuuttavaa kepsijälkeä suolla syntyikin eikä viivalta turhaan poikettu. Kotimatka sitten olikin asia erikseen sillä se oli keskiviikko.

Loppuun vielä hehkutukset tän illan setistä. Tiedossa on 8,48 km 23 rastia syvällä Hämeessä Vesilahdella. Ekaa kertaa tulee meikäläisellä olee loggeri perstaskussa ja kova into olisi piirtää julkaisukelpoista vihreää viivaa. Saapa nähdä, kasirastia en ainakaan ens yönä pummaa.

Vassbölestä Västerbyyhyn

Syksyn yöässäilykausi on vihdoin avattu. Viimeksi lamppu on ollut päässä Jukolassa ja sen kyllä huomasi. Meno oli tökkivää ja sujuvuus tiessään. Kymppiwatin halogeeni tarjosi mukavan pehmeän valon kartanlukuun mutta siihenpä se sitten jäikin synkässä syyskuun yössä. Onneksi mukana Lupinen loistoa esittelemässä oli moninkertainen suurviestien kestomenestyjä ja yöosuuksien luottomies, jolta löytyy kenkälaatikollinen rautaa noista kekkereistä. Ykkösvälillä haahuilimme eri reittejä jonkun vartin, joten paras julkaista ensimmäisenä vasta toi kakkosväli.

Täsmäharjoittelu kun on muotia niin tottahan vedimme Paulinin kartalla ja tietysti mahdollisimman lähellä Västerbyn kaltaista maastoa. SM-yön kisasivuilta löytyy seuraava karttanäyte, joka osuisi ehkä paremmin vaikkapa ihan Solvallaan tai Kopparnäsiin. Täytyypä pistää korvan taakse. Laakeeta kalliolaikukkoa anyway.


Kolmosnelos-väli oli priimaa pienipiirteikköä vaikkakin hommaa helpotti kapean pitkulan mäen selkeys. Rastinotossa oli makeeta könytä kohde kohteelta, jyrkänne, kumpare, jyrkänne, kumpare ja suoraan lipulle.


Vitoselta seiskalle oli suht loivapiirteistä pyöreää kalliomäkeä höystettynä detaljeilla. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pyöräytimme kunnon rastinottovirheet niin vitoselle kuin kutosellekin. Seiska sentään osui nappiin nenän vartta alas loikottaen.


SM-yössä pienipiirteisyys ja laakeus on paikka paikkoin todella vaativan näköistä ainakin meikäläisen silmään. Allaolevasta näytteestä tulee mieleen enemminkin Meikojärvet, Kelakärrit ja Gillerbergetit kuin nää Vassbölen suht iisit kukkulat. Vaalean vihreetäkin löytyy kuin Kuusijärvellä konsanaan. Vai mitä mieltä olette tästä?


Matka jatkui ja kasiysi-välin päätteeksi oli tarjolla tiukka rastinotto. Pikkukivi mäen päässä pelasti jälleen kerran ja siitä oikean jyrkänteen taakse löytäminen oli enää läpihuutojuttu. Tuntuu, että yöllä on aika hyvä taktiikka vaan laputtaa suunnalla ja lukea kartasta mitä sattuu maastossa näkemään ja sitten havaintojen perusteella päivittää kulkusuuntaansa kohti rastia. Ei ehkä nopein tapa mutta pitkässä juoksussa saattaa olla melko toimiva.


Rastin yhdeksän seutu muistuttaa vähän alta löytyvää SM-yön karttanäytettä. Tai sitten ei. Meniköhän meijän tyyppimaastoilu sittenkin ihan tuiks. Helsingin seudulta ei nyt tule mieleen yhtään karttaa mistä löytyis tommonen eläinten syöttöteline.

Radan loppu jatkui samalla linjalla kuin alkukin. Lähes jokatoista rastia haahuilimme ympyrässä ja tuntui, että hommasta ei oikein tule mitään. Mukavaa oli kuitenkin taas yösuunnistaa ja huomata, että siinä on aidosti vielä paljon opittavaa. Superlamppujen markkinoinnin puristuksessa yritän sitkistellä vanhalla halollani sillä onhan se nyt parempi treeni, kun on vähemmän valoa käytössä. Vähän niinkuin suunnistaisi vaativampaa rataa oikeesti kuitenkin helpommassa maastossa. Ei vaan oo kelmeän keltaisen loppumatkasta jo hiipuvan halogeenin voittanutta.