Jäähyväiset yötukalle

Myönnettäköön, että meitsi ei vaan pitkällä tukalla tullut. Västerbyn SM-yössä olisin halunnut onnistua mutta en onnistunut. Maasto, kartta, rata ja keli olivat kuin mulle pedattu mutta mies ei ollut kunnossa. Kyllä noissa risukoissa ja varvikoissa olisi Helle Heinosen kelvannut porskuttaa komealla polvennostojuoksulla. Tällä kertaa pikkutelakalla ollessa kunto näköjään laski nopeasti. Eikä surullisen kuuluisasta AM-yöstä (ehkä ensimmäinen keskeytykseni ikinä) lähtien vaivannut nilkka ollut sekään kunnossa karsinnan jäljiltä.

Asvalttitietä lähtöön hölkkäillessä nilkan alkaessa kipuilla muistin unohtaneeni buranat ja heti perään joku rekka tietysti roiskutti vedet päälleni. No onneksi mieli siitä pian piristyi ja päätin suunnistaa tarkasti mahdollisista kivuista huolimatta. Ykköselle mennessä tajusin kohtaloni, tossulla tulee tänään pataan ja rankasti. Kipu vtutti sen verran, että varoin nilkkaa kunnolla. Alamäissä meni lähes kävelyksi, tasaiset suht ok ja ylämäet pystyin juoksemaan lähes normaalisti. Ehkä olisi pitänyt vaan suosiolla hypätä sivuun mutta yksi keskeytys suunnistusuralla saa riittää.

Kutosrastin väliaika-asemalla tsekkasin emitin kellosta millaista vauhtia olin alkumatkan pitänyt ja tajusin, että Lempi ei kakskytwattisella ehkä kestäkkään loppuun asti tätä kyytiä. Tunnin kohdalla ysiltä lähtiessä sitten napsautin kymppiwatin kehiin. Mietin, että olisinko ottanut myös pikkuledin avuksi mutta hylkäsin ajatuksen turhana kikkailuna. Kymppi ei sitten heti osunutkaan silmiin vaikka rastinottoon vaihdoin takaisin kakskytwattiseen. Paniikki iski ja vaihdoin takaisin kympille. Onneksi rauhoituin pian ja pysähdyin, suunnastin kartan ja mietin. Oikealla mun on oltava ja eikun arviosuunnalla kohti rastia taas kakskymppisellä. Huh huh löytyipäs. Kaksi minuuttia paloi hukkaan ja ketutus ensimmäisestä kunnon pummista valtasi mielen. No loppumatka tarkasti ettei Lempi petä.

Kympiltä eteenpäin sitten käytin rastiotossa kakskytwattista ja aina leimauksen jälkeen vaihdoin kymppiwattiseen. Hyvin meni kunnes neljälletoista ajauduin liikaa oikealle luultuani olleeni jo mäen huipulla, tajusin kuitenkin nopeasti ja heijastin näkyi kauas. Pummia kertyi reilut puoli minuuttia.

Seitsemälletoista sitten rysähti taas, olin tulossa hyvin suunnassa rastinottoon kunnes tupsahdin kivirastille, jonka paikansin väärin liikaa etelään. Oikeasti tämä kivirasti oli lähes viivan alla mutta en sitä huomannut. Liian kiire ratkaisevalla hetkellä kuten niin usein ennenkin. Päivitin suunnan ja eihän se sieltä sitten löytynyt. Taas panikoin ja katselin tuskissani hiipuvaa kymppiwatista puiden oksilla. Todellinen hiipuvan halogeenin hehkuttaja, prkl, oikein yömies, stana. No onhan sen sieltä pian löydyttävä. Rauhoittuminen ja suunnalla etelään, josta uskoin saavani kiinni. Tupsahdin pikkukivelle rastista kaakkoon ja se pelasti. Suunnalla lipulle ja toivo Lempi leiskuen maaliin juoksemista herää jälleen. Pummia tässä about 2.5 minuuttia.

Heti seuraavalle rastille säntäsin väärään suuntaan ja ekan polun ylityksen jälkeen tajusin tilanteen kun kalliomäkeä ei näkynyt. Virhettä taas hieman yli puoli minuuttia. Tokavikalle purtsilla mietin huumorimielellä lampun sammuttamista kokonaan mutta sammukoot nyt jos sammuu. Vielä pienet piruetit tokavikalle sekä vikalle ja sitten hammasta purren sen mitä nilkalla pystyin mutapeltokiriä maaliin. Emitin kellosta näkyy totuus, reilut tunti ja kolmevarttia, josta virhettä kuusi minuuttia. Taidanpa hävitä kärkeen vajaan puolituntia. Sitkeydestä palkittiin sijalla 44 mikä osuu aika hyvin viimeisen kymmenen vuoden SM-yö sijoitusteni keskiarvoon ja hajontakin on pieni. Eli ihan normikauraa meikäläiselle.

Jos kymmeneen vuoteen ei ole osunut, niin osukoohan milloinkaan. Tai sitten se on vain tuuria. Tason nostamiseksi pitäisi harjootella enemmän, paremmin ja muutenkin duunata juttuja fiksummin. Äly ei ehkä riitä kun tunne vie miestä kaikkiin älyttömiin tempauksiin. Tästä pettymyksestä onkin just hyvä aloittaa uusi aika ja suunnata parturiin, parannella et kuntouttaa flunssa sekä nilkka ja pitää kunnon ylimenokausi. Olisihan tossa vielä Mannaa, Halikkoa ja Smålea ja saatan niissä hyvinkin olla mukana rimpuilemassa kun oon ennenkin ollut. Lopulta kausi tulee kuitenkin kaatumaan.

Vielä koittaa aika jolloin lakkaan yrittämästä SM-yö menestystä sarjassa H21 but not yet, not yet. Ensi vuonna kisat ovat Mynämäellä ihan siinä Kallavuoren kuppeessa eli lähes miun kotimaastossa. Ja siellä tulee langanlaiha lyhyttukka luukuttamaan Lupine otsallaan höyhenenkevyellä askeleella kohti maailmanluokan juoksua. Tai jotain. Mutta se on eri tarina se.

Blogi jää nyt tauolle, kiitos lukijoille ja pahoittelut, että tälle erää vikasta jutusta tuli näinkin lunssaisen väsynyt.