Kesä, eikä mitään tekemistä

Mikkeli-Jukola on juostu. Suoritukset, väliajat ja GPS-seurannat analysoitu. Pettymykseen on totuttu. Matkaa pienen pojan unelmaan jäi loputtomalta ikuisuudelta tuntuva 6.31. Ehkäpä sitten ensi vuonna Hyvinkäällä polvennostojuoksua suosivassa mäkisessä ryteikössä. Luovuttaminen on tunnetusti syntiä mutta parturikeikka tässä silti on tulossa (rahoitusta on alkanut löytyä), parran tyngästä jo kovan painostuksen alla luovuin.

Sorruin tossa viime viikonloppuna osallistumaan päiväsuunnistus päivään Ikaalisissa ja nelosen koukku jäi sittenkin haaveeksi. Muutenkin tuli tehtyä vain kolme virhettä ja kaikki ennen after skiitä. Juoksin myös kauden ensimmäisen sprinttini vaikka olen niitä yrittänyt hiljaa boikotoida. Pelotti ennen starttia, että koska kierrän ensimmäisen talon, puskan tai lipputangon väärältä puolelta. Sileän kympin ennätykseni on tosin lähempänä neljääkymmentä minuuttia kuin puolta tuntia, joten paras vaan jatkaa hiljaista boikottia. En sitten tiedä miten Finin sprintissä rimpuilen, jos liiton miehet MM-katsastussarjaan meinaavat kelputtaa.

Anyway, tilanne säänkin puolesta näyttää nyt siltä, että Helle Heinonen suuntaa pian parille hyytävän huurteiselle after workille.

kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka
sun nauru on vieras ja ihana
kato mua kun mä villinä värisen
enkä surua pelkää kun tunne en
oo miten suloinen kesä
kun se loppuu, jää vain pimeä

Just näin ja elokuun lopulla sitten kaivetaan halogeeni kaapista ja aletaan tekemään yötreenejä niinkuin ei ennen vielä olisi koskaan tehnytkään. Kylmä faktahan on, että harjoitus tekee mestarin. Eikä mikään tule olemaan toisin. Miettikää sitä.