Väärään mäkeen

Vähän nolottaa myöntää mutta viime aikoina olen harrastanut varsin paljon pelkästään päiväsuunnistusta ja yöjuoksut ovat harmi kyllä jääneet tyystin. Ei ole edes mitään hämärähommia saati baarikeikkoja hehkuteltavina. Tukkakaan ei oikein enää kasva mutta viikset vallan villisti. Satsaus keskikesän maagiseen klassikkoon on nyt tiukimmillaan, turhaa valvomista vältetään, päiväunia mahdollisuuksien mukaan siemaillaan, salaattia ja hedelmiä popsitaan ja muutenkin pidetään huolta siitä, ettei mikään kuuden viikon sikainfluenssa pääsisi yllättämään. Villasukkia käytetään siis jatkuvasti. Jos joku tulee juttelemaan, niin tyydytään murahtelemaan ettei nyt jaksa puhua, kun pitää säästää energiaa. Sanomattakin on selvää, että vanhat kartat on piirretty puhki rastivälejä ja radalla on juostu vetoja varmuuden vuoksi myös myötäpäivään. Muovipussi on varattu auton takapaksiin onnea tuottavan hevosen pskan varalle. Aurinko laskee, kello lyö pian yhtätoista, tasan viikko aikaa taianomaisen juhlayön alkuun. Kaikki on valmista ja taivaankannen tähtiin kirjoitettu. Tanner jo tömisee, kuuletteko?

Mutta takaisin päiväsuunnistukseen. Ehdin jo tossa keväällä aatella, että suunnistus päivällä olisi jotenkin tylsää, kun isoja virheitä joutuu kissojen ja koirien kanssa odottamaan. Ehdin kiertää niin Silja-rastit, Vappu-rastit, Firmaliigan ja yhden Huppuliigan kisankin ennenkuin Luumäki-rasteilla sitten rykäisin kunnolla väärään mäkeen. Pummi nousi heti vuoden päiväsuunnistus tilaston kärkeen. Osaltaan harmitti mutta toisaalta isoissa virheissä piilee aina todellinen kehittymisen paikka. Toisille toki isoja ovat 15 sekuntiset ja toisille taas tommoset karvan yli kaksminuttiset. Kehittymisen huomaa siitä, kun isot virheet pienenevät. Taustalla tässä Luumäen virheessä on klassinen kaava, pienempi virhe edeltää suurempaa ja samaistus on helppo toistaa uskottelemalla yhä uudestaan, että jaa kartassa taitaa olla vaan vähän feelua. Mynämäellä asti soitetaan kirkonkelloa mutta eihän sitä nyt kuule kun pitäis vaan äkkiä saada leima ruutuun.

Viime viikonlopun Ankkuri-rasteille lähdin intoa puhkuen kokeilemaan treeneissä tyyppaamaani uutta päiväsuunnistus tyyliä eli lukisin vähemmän yksityiskohtia matkan varrelta ja kuikuilisin leuka pitkällä horisontista isoja muotoja, metsän rajoja ja eri puutyyppejä ynnä muuta, jolla saisin keskitettyä huomion paremmin suoraviivaiseen tehokkaaseen etenemiseen ilman hidastavaa mutkittelua ja nyhräämistä. Uskoisin, että helposti tulee takkiin päivällä tommosessa puunkiertelyssä, kun suorempaankin vois vetää. Anyway, ykkösvälin alku sujui hyvin kunnes bongasin puolimatkassa pikkukiven ja ihan pakko oli kurkistaa kartasta, että missäköhän se mahtaa olla. Siitä sitten ajatukset sekosivat ja luulin yhtäkkiä tulleeni pidemmälle rinteessä nähdessäni jyrkänteet. Siitä vaan sitten äkkiä ylös rastille ja löysinkin suorastin mutta koodi ei vaan täsmää. Jaahas, tän täytyy olla toi suo ja siitä sitten liian äkkiä tuurilla kohtia omaa rastia. Eipäs osunutkaan vaan lipsahdin pitkäksi kivi-jyrkänne rastille missä avasin kartan jälleen. Jep nyt olen tossa ja hieman enemmän skarpaten vihdoinkin omalle rastille. Tuntuu, että mokasin ikuisuuden mutta eipähän siinä sittenkään mennyt kuin hieman yli minsa. Onneksi juoksin epävarmat pätkät kovaa.


Sunnuntain pitkään kisaan päätin luovuttaa pelkistämisjutut ja lueskelin diiteilejä alkumatkasta ihan vanhaan malliin. Ja kivaa oli. Kakkoselle tosin katsoin metsänrajan jo kaukaa rinteestä eli hieman on kuitenkin uusi oppi mennyt perille. Kolmen vartin kohdilla alkoi tossu painamaan ja homma muuttui arviosuunnalla jolkottamiseksi mikä sitten kostautui jälleen isolla virheellä. Taas tuntui niin pirun epävarmalta väärään mäkeen kiivetessä mutta sinne se oli kuitenkin kavuttava. Tällä kertaa ajanhukkaa kertyi 1.5 minuuttia eli kauden TOP3 päiväsuunnistus pummit on nyt sitten tässä jutussa käyty läpi. Tavoitteeksi syksylle voisin asettaa, ettei toi kolmikko tosta enää muutu eli parasta varmaan huilata heinäkuu ja kaivaa lamppu esiin elokuussa. Ai niin, onhan syyskuun eka päivä vielä Firmaliiga Luukissa mutta ne mäet mä jo tunnen. Ja Askolan keissivetokin siinä painaa päälle. Vaikeeta on kitkutella kaudesta päiväsuunnistamatta tai saati sitten siitä blogaamatta.