Kalevan Rastin kakkosjoukkue kevään Tiomilaan on valittu. Valmennusmogulin, päällikön ja suurvisiirin sanoin joukkueessa suunnistaa kymmenen kuikanohutta luukuttajaa. Siistin oman tontin hoitamisen kautta lähdetään haastamaan muiden seurojen ykkösjoukkueita. Kymmenikkö ei juurikaan esittelyjä kaipaa mutta hehkutetaan nyt edes vähän tuommoista tähtisikermää.
1. osuus 14 km yö Miika Hernelahti
Jukolavoittaja, kaksinkertainen Tiomilavoittaja ja ties kuinka moninkertainen SM-yön kultamitalisti Hernelahti sopii avausosuudelle kuin nakutettu. Miika on jopa turhan kova ukko heittää tuleen heti avaukseen mutta riskien minimointi on aina hyvä taktiikka pitkissä yöviesteissä. Hernis pysyy hiipivällä matalan taloudellisella askeleellaan taatusti letkoissa eikä päätä todellakaan huimaa poimia omia hajontojaan kylmänviileästi lääkärin tarkkuudella.
2. osuus 8 km yö Kalle Rantala
Tuore maajoukkueen sprinttivalmentaja Rantala on aina osannut suunnistaa lamppu päässä. Jämsän Retkiveikkojen kasvatti on sprinttisuunnistajan voima -ja nopeusharjoitteluun tarkemmin paneuduttuaan saanut myös omaan askeleeseensa aivan uutta pontta. Kallen korostaman filosofian mukaan hektisistä sprinteistä on erityisesti hyötyä metsäsuunnistuksessa, jolloin aikaa ratkaisuiden tekemiseen on enemmän. Euroopan vanhojen kaupunkien kapeilta kujilta ammennettujen oppien myötä Kalu tulee olemaan kova Tiomilan yössä ja tulosta syntyy.
3. osuus 14 km yö Mikko Heinonen
Wannabe Joumies ja ehkä suunnistusmaailman nuivinta blogia pitävä ikuinen luonnonlapsi aloitti suunnistuksen kuusivuotiaana ja osasi lukea karttaa ennen Aku Ankan sarjakuvia. Pitkä tie on yösuunnistajan elämässä kuljettu about vuoden 1990 piirimestaruusyön taskulamppuseikkailusta lähes kokoympyrätiekiertoineen tämän kevään Tiomilaan. Matkalle mahtuu monenmoista karkeloa lamppu päässä, karvaita pettymyksiä, kaluston pettämistä, eksymistä, vesisadetta, lumessakahlaamista, murtuneita luita ja mieliä. Toisaalta muistin syövereihin on tallentunut voittoja, viestimenestystä, sm-mitali, plaketteja, heijastimien vilkahduksia ja kärjessä vaihtoon rullausta. Matka jatkuu, seuraava seisakki on Kvarnin kylässä vajaan viikon päästä.
4. osuus 17.5 km yö Juuso Metsälä
Långa Nattenin kunniallista tonttia hoitamaan on valittu Juuso Metsälä. Moni luulee että Metsälän 8:50:n korvilla oleva kolmosen ennätys ja Pirkkolan sohjokelin 12 km:n 40 minuutin alitus olisivat syitä miksi mies laitetaan putkiosuudelle. Mutta ehei, KR:n paidan puettuaan Juuso on väläytellyt suunnistusosaamistaan yhä useammin, viime syksynä Tiomilaharjoitusleirin yövetotreenissä Lynxin kasvatti näytti koko muulle punamustalle kaartille ja oli yhteisajoissa nopein. Tämän kevään Ankkurirasteilla tuli viimeistään selväksi että Juusto on jälleen kehittynyt ja kovassa kisakunnossa. Joten älkää ihmetelkö långalla, jos se on vanhempi Metsälä joka vetää. Aika näyttää millaisen piilevän potentiaalin kihara mustatukkapehko alleen kätkee.
5. osuus 10 km yö Akseli Ahtiainen
Pitkän yön jälkeiseen pudotusleikkiin lähtee kokenut kehäkettu Akseli Ahtiainen. Aksu on ehkäpä paremmin tunnettu salibandykentän laidalta, josta hankittu rautainen joukkuedynamiikan tuntemus sparraa koko tiimin parhaimpaansa eikä periksi anneta missään vaiheessa. Huhut ovat kiirineet Sveitsin maalta miehen osallistuneen suunnistusleirille Juravuoristoon, joten taitopuoli lienee timangissa kunnossa. Siinä vaiheessa kun muilta joukkueilta ote kirpoaa niin Aksu upottaa pallon varmasti alanurkkaan.
6. osuus 10 km sarastus Veli-Matti Lonka
Kutososuuden tykki on suoraan huipulta, Kalevan Rastin puheenjohtaja Lonka pyyhkii kabinettien pölyt puvun takin harteiltaan ja vaihtaa suunnistusasuun. Viime vuoden Tiomilassa Vellun selässä roikkui järjestäjien GPS-lähetin ja suosittelen lämpimästi katsomaan millaista jälkeä maestro teki juurikin samaisella kutososuudella muiden koukkiessa hajontarasteja. Vellun rullausta vaihtoon aamun sarastaessa sijalla 16 on katsottu videolta yhä uudestaan ja uudestaan. Videon pätkästä on tullut huvia, jonka pariin aina leireillä palataan. Harvoin näkee vastaavanlaista venymistä ja suoriutumista niin lähellä omaa maksimaalista tasoaan.
7. osuus 7 km sarastus Santeri Silvennoinen
Tiomilaviestin ensikertalainen ja kovaa vauhtia miesten saappaisiin kasvava Santeri Jussin poika on kehittynyt huimasti. Viime vuonna nuorukainen rohmusi H16 sarjassa useamman SM-kullan lisäksi myös muuta metallia eikä talven aikana saavutettu 12 sekunnin ennätyksen parannus tuhannella metrillä enteile yhtään tahdin laantumista. Leirien yöotatuksissa Santeri on pysynyt hyvin miesten kyydissä ja muiden pummatessa poiminut itseluottamuksella omat rastinsa. Helppo on ennustaa että tästä kaverista kuullaan vielä. Laittakaa nimi mieleen, Santeri Silvennoinen.
8. osuus 13 km päivä Timo Mähönen
Aamun tullen vauhti kiihtyy ja letkoja harventamaan on palkattu yhä isompia pyssyjä. Tikki Timppis on täsmävalinta tälle pätkälle sillä mies on armoton roikkuja mistä osoituksena viime vuoden Tiomilassa samalla osuudella tuloksena oli montaa maajoukkuemiestä vain muutamia minuutteja hitaampi osuusaika. Ja toissavuonna Smoolannissa Timppis hoiti väliosuuden tyylillä ja KR:n kakkonen sijoittui silloin kolmanneksi parhaaksi suomalaisjoukkueeksi edellään vain KR:n ykkönen ja Ikaalinen. Ei siis kannata yrittää pudottaa tätä miestä, ei nimittäin putoa.
9. osuus 9 km päivä Ari-Pekka Kaivosaari
Lyhyellä toiseksi viimeisellä osuudella juoksuvoiman merkitys kasvaa entisestään. Monella managerilla on viuhka siinä asennossa että nyt on merkki päällä, niin on muuten meilläkin. Kaivosaari Ari-Pekka on nimittäin talven aikana käynyt lenkillä. Sadan kilsan viikko on ollut arkea ja kevättalvesta asti mukana lenkeillä on ollut vaunut ja tyttövauva. Nuori isä onnensa kukkuloilla tulee naulaamaan ehkä kovempaa kuin koskaan ennen. Aapeen rennon letkeä olemus saa aikaan sen ettei muutkaan turhaan jännitä.
10. osuus 18 km päivä Simo Martomaa
Suunnistajan nimi puhuu jo puolestaan, on vain yksi Simo Martomaa, suunnistusikoni. Ei oikeastaan tarvitsisi kirjoittaa tähän enää mitään mutta yritetään kuitenkin. Martomaa tunnetaan armottomana taistelijana ja älykkönä, joka todella ymmärtää mistä tässä lajissa on kyse. Simo oli yksi niistä, jotka jahtasivat ensimmäistä Jukola voittoaan pitkään ja niin monesti käytti niin lähellä. Hiisi-Jukolan viimeisen rastin kumpareen kulmasta on kuultu juttua eikä kenellekkään voinut jäädä epäselväksi kuka oli eniten hapoilla Asikkala-Jukolan legendaarisessa loppukiritaistelussa. Jämi-Jukolassa sitten Matte meinasi jättää Simon mutta eipä jättänyt, huonovointiselta Sakke tosin näytti teeveekuvissa vaihtopuomille tummuttuaan. Tänä keväänä Martomaa ei ehkä ole ihan kevään 2000 kunnossa, jolloin Simo-poika karkasi Isotonicin nortongin ekalla kahdella kilsalla kaksi minuuttia. Tai niin ainakin tarina kertoo. Kannattaa siis miettiä kuka on vastassa jos metsässä Martomaan kohtaa.
Kotiin jäävät varamiehet Adam Chromy, Aaro Asikainen, Samuli Launiainen ja Matti Karvonen eivät tällä kertaa vammoineen ja ym. syineen valitettavasti joukkueisiin mahtuneet.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
perjantai 20. tammikuuta 2012
Why just run, night orienteering or skiing is more fun
Helsingin seudun treenikelit ovat vaihdelleet laidasta laitaan tämän vuoden tammikuussa. Välillä on satanut vettä, välillä lunta, osaltaan on kahlattu loskassa ja osaltaan juostu pitävää pakkaskelin tiestöä. Väistämättä välillä on niin liukasta ettei pelkkä teillä juokseminen oikein huvita. Onneksi Oittaan laduilla on jo päässyt suksimaan ja tällä hetkellä lunta näyttää kertyvän siihen malliin että pian myös klassikkojen klassikko eli Lepuskin musta latu on hiihtokunnossa.
Alituista suunnistushimoa tyydyttämään on tietysti myös suunnistettu. Alla olevasta kartasta löytyy teaseri Lintuvaaran metsien oivallisesta yösuuntaharjoituksesta, jonka kipaisin sinä torstai-iltana, kun satoi vettä, tiet olivat peilikirkkaan jään peitossa ja märkää lunta oli metsässä puoleen sääreen. Veikkaanpa kuitenkin, että vain Barona-areenalla tai Myllyssä oli tuona iltana parempi juosta kuin noissa metsissä. Kiitokset vaan Savion suunnalle hyvästä treenistä!
Yksi talvinen suunnistusmuoto on tietenkin vanha tuttu korttelisuunnistus. Esimerkiksi Pihkaniskojen korttelisuunnistukset ovat pyörineet iät ja ajat sunnuntaisin. Ketolainen ja Tinski käyvät siellä juoksemassa 12 km tunnin korville, jos vanhat merkit pitävät kutinsa myös tänä talvena. Kortteleissa on se hyvä puoli, että niihin on helppo liittää muutama metsärasti rikkomaan tiejuoksurytmiä, eikä muutaman minuutin lumessa kahlaaminen vielä sotke herkkääkin herkempää suunnistajan askelta. Ties vaikka olisi enemmänkin hyötyä kuin haittaa tommoisesta. Kokeilin viime viikon lauantaina tämän tyylistä korttelisuunnistusta Kauniaisissa vanhalla ratamestari-manageri Mikko Määtän aikanaan speksaamalla radalla. Kirpeässä pakkassäässä ja auringon pilkistellessä oli kiva kiskoa menemään kun ei satanut lunta eikä vettä. Täytyy kyllä myöntää, että eniten tykkäsin alla olevan kartan metsäpätkästä vaikka siellä lumessa joutuikin kahlaamaan.
Toki normaalia yösuunnistusta on tullut myös harrastettua mutta vähenevässä määrin. Pikku yöradan voi helposti yhdistää vaikkapa lamppulenkin osaksi. Espoon metsissä kulkee ristiin rastiin pikkupolkuja, jotka ovat ihmisten käytössä myös talvisin. Niitä pitkin kelpaa laputella lamppu päässä ja kujuilla lumisia metsämaisemia ledilampun valossa. Eikä haittaa vaikka lenkkiä maustaa johonkin väliin lyhyellä kahlaamisella metsän puolella. Esimerkiksi Lippajärven suunnalta pääsee hyvin pikkupolkuja Oittaan metsään suunnistamaan.
Tässä yhteydessä ei voi olla mainitsematta lamppuhiihtoa. Talven ensimmäinen lamppuhiihtolenkki tuli heitettyä tämän viikon tiistaina ja priimaa oli. Latu Oittaalta Pirttimäkeen oli hieman nuljuva mutta oli siinä muutkin hiihtäneet. Lamppuhiihdossa on oma fiiliksensä suihkia pimeässä lumisessa metsässä varsinkin jos lunta tuiskuttaa päin pläsiä jatkuvasti ja alamäissä ei nää juuri mitään eikä ainakaan sitä minne latu seuraavaksi kurvaa. Tiistai-iltana oli juuri tällainen sää. Sisänsä hauskaa, että Oittaan 1.3 km:n latu oli turvoksissa porukkaa mutta Pirttimäen pimeässä metsässä ei hiihtänyt ketään muita. Kiitokset Virpille hyvästä hiihtovinkistä!
Kikkailun ohella virallisemman harjoittelun linjasta on turha tinkiä. Kalevan Rastin Helsingin osasto kokoontui eilen yökortteliharjoitukseen Tapiolan ja Otaniemen maisemiin. Rata oli linnuntietä noin 14 kilometriä ja about tunti ja vartti siihen taisi tuhrautua. Silleen oli mukava treeni että vauhdit osuivat hyvin yksiin ja viimeistään perhoslenkeillä jokainen sai suunnistaa yksin. Pajunen oli liikkeellä peekookakkonen mentaliteetilla ja veikkaan että muilla kone kiersi sitten jo enemmän. Pikkupakkasessa lumipöpperöiset tiet olivat kyllä liukkaita mutta kukaan ei onneksi jäänyt bussin tai auton alle vaikka torvea joku autokuski taisikin soittaa tiukassa korttelisuunnistuskeskittyneisyyden tiimellyksessä.
Sprinttikartan kielletyt symbolit puhuttivat jälleen ja hylsysarakkeisiin kertyi merkintöjä. Meikäläinen taisi kuitata ainakin viisi hylsyä ja epäselväksi jäi saiko kukaan tulosta. Yllättävän hankalaa sprinttiradan hyväksytty suorittaminen vaan tuntuu olevan nykykartoilla, olisikohan laajalti sallittuun metsään tottuneen vaikea omaksua muutaman millien kokoisten kiellettyjen alueiden havaitseminen kartalta kovassa juoksuvauhdissa. Vanhan tyylisessä korttelisuunnistuksessa esimerkiksi 1:10000 kartalla tonttialueiden oliivinvihreä taisi olla ainoa kielletty symboli mutta tarinat kertovat takavuosien kevään kortteliviesteistä mitä värikkäämpiä tarinoita lankkuaitojen ylittämisistä ja maagisen kovista osuusajoista :-) Eikö villien metsämiesten moraali vaan riitä pihasuunnistukseen.
Alituista suunnistushimoa tyydyttämään on tietysti myös suunnistettu. Alla olevasta kartasta löytyy teaseri Lintuvaaran metsien oivallisesta yösuuntaharjoituksesta, jonka kipaisin sinä torstai-iltana, kun satoi vettä, tiet olivat peilikirkkaan jään peitossa ja märkää lunta oli metsässä puoleen sääreen. Veikkaanpa kuitenkin, että vain Barona-areenalla tai Myllyssä oli tuona iltana parempi juosta kuin noissa metsissä. Kiitokset vaan Savion suunnalle hyvästä treenistä!
Yksi talvinen suunnistusmuoto on tietenkin vanha tuttu korttelisuunnistus. Esimerkiksi Pihkaniskojen korttelisuunnistukset ovat pyörineet iät ja ajat sunnuntaisin. Ketolainen ja Tinski käyvät siellä juoksemassa 12 km tunnin korville, jos vanhat merkit pitävät kutinsa myös tänä talvena. Kortteleissa on se hyvä puoli, että niihin on helppo liittää muutama metsärasti rikkomaan tiejuoksurytmiä, eikä muutaman minuutin lumessa kahlaaminen vielä sotke herkkääkin herkempää suunnistajan askelta. Ties vaikka olisi enemmänkin hyötyä kuin haittaa tommoisesta. Kokeilin viime viikon lauantaina tämän tyylistä korttelisuunnistusta Kauniaisissa vanhalla ratamestari-manageri Mikko Määtän aikanaan speksaamalla radalla. Kirpeässä pakkassäässä ja auringon pilkistellessä oli kiva kiskoa menemään kun ei satanut lunta eikä vettä. Täytyy kyllä myöntää, että eniten tykkäsin alla olevan kartan metsäpätkästä vaikka siellä lumessa joutuikin kahlaamaan.
Toki normaalia yösuunnistusta on tullut myös harrastettua mutta vähenevässä määrin. Pikku yöradan voi helposti yhdistää vaikkapa lamppulenkin osaksi. Espoon metsissä kulkee ristiin rastiin pikkupolkuja, jotka ovat ihmisten käytössä myös talvisin. Niitä pitkin kelpaa laputella lamppu päässä ja kujuilla lumisia metsämaisemia ledilampun valossa. Eikä haittaa vaikka lenkkiä maustaa johonkin väliin lyhyellä kahlaamisella metsän puolella. Esimerkiksi Lippajärven suunnalta pääsee hyvin pikkupolkuja Oittaan metsään suunnistamaan.
Tässä yhteydessä ei voi olla mainitsematta lamppuhiihtoa. Talven ensimmäinen lamppuhiihtolenkki tuli heitettyä tämän viikon tiistaina ja priimaa oli. Latu Oittaalta Pirttimäkeen oli hieman nuljuva mutta oli siinä muutkin hiihtäneet. Lamppuhiihdossa on oma fiiliksensä suihkia pimeässä lumisessa metsässä varsinkin jos lunta tuiskuttaa päin pläsiä jatkuvasti ja alamäissä ei nää juuri mitään eikä ainakaan sitä minne latu seuraavaksi kurvaa. Tiistai-iltana oli juuri tällainen sää. Sisänsä hauskaa, että Oittaan 1.3 km:n latu oli turvoksissa porukkaa mutta Pirttimäen pimeässä metsässä ei hiihtänyt ketään muita. Kiitokset Virpille hyvästä hiihtovinkistä!Kikkailun ohella virallisemman harjoittelun linjasta on turha tinkiä. Kalevan Rastin Helsingin osasto kokoontui eilen yökortteliharjoitukseen Tapiolan ja Otaniemen maisemiin. Rata oli linnuntietä noin 14 kilometriä ja about tunti ja vartti siihen taisi tuhrautua. Silleen oli mukava treeni että vauhdit osuivat hyvin yksiin ja viimeistään perhoslenkeillä jokainen sai suunnistaa yksin. Pajunen oli liikkeellä peekookakkonen mentaliteetilla ja veikkaan että muilla kone kiersi sitten jo enemmän. Pikkupakkasessa lumipöpperöiset tiet olivat kyllä liukkaita mutta kukaan ei onneksi jäänyt bussin tai auton alle vaikka torvea joku autokuski taisikin soittaa tiukassa korttelisuunnistuskeskittyneisyyden tiimellyksessä.
Sprinttikartan kielletyt symbolit puhuttivat jälleen ja hylsysarakkeisiin kertyi merkintöjä. Meikäläinen taisi kuitata ainakin viisi hylsyä ja epäselväksi jäi saiko kukaan tulosta. Yllättävän hankalaa sprinttiradan hyväksytty suorittaminen vaan tuntuu olevan nykykartoilla, olisikohan laajalti sallittuun metsään tottuneen vaikea omaksua muutaman millien kokoisten kiellettyjen alueiden havaitseminen kartalta kovassa juoksuvauhdissa. Vanhan tyylisessä korttelisuunnistuksessa esimerkiksi 1:10000 kartalla tonttialueiden oliivinvihreä taisi olla ainoa kielletty symboli mutta tarinat kertovat takavuosien kevään kortteliviesteistä mitä värikkäämpiä tarinoita lankkuaitojen ylittämisistä ja maagisen kovista osuusajoista :-) Eikö villien metsämiesten moraali vaan riitä pihasuunnistukseen.
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Kotileiri 2
Veettiin Mähösen (Timo) kanssa niin sanottu kotileiri tossa marraskuussa yhtenä viikonloppuna. Majoitus oli siis ihan kotioloissa ja treenit siihen sitten lähiympäristössä. Ruuat oli tarkoitus tehdä itse, jotta saisimme terveellistä ravintoa palautuaksemme tehokkaasti. Lauantai-illan suunnitelmaksi oli mietitty hyväksi havaittu yö-treeni ja -kerho yhdistelmä (väliviivojen käyttö hakusessa?, toim. huom.). Toisin kuitenkin kävi. Kaupat suljettiin aikaisin pyhäpäivistä johtuen ja ei auttanut muu kuin tankata roskaruokaloissa sapluunalla Kotipizza et Mäkkäri. Yömiestä korpesi erityisesti suljettu Flamingon yökerho, joten sekin osa hyvästä pläänistä vesittyi. Mähönen yritti lohduttaa aamulla ettei nyt sentään ole rapula. Treenit olivatkin sitten ainoat mitkä tuli tehtyä suunnitelman mukaan, lauantain yötreeni Landbossa ja pitkä maastolenkki sunnuntaina Raatojuoksu radalla.
Kotileiri ykkösestä suivaantuneina päätimme yrittää uudelleen, josko nyt homma toimisi paremmin. Loppiaisen pelossa jääkaappi oli ostettu täyteen ruokaa jo hyvissä ajoin ettei vaan taas jäisi nuo tuikitärkeät sallaatit syömättä. Leiriä pidennettiin kahden päivän setistä kolmeen päivään ja kahden treenin sijasta nyt tahkottaisiin viisi treeniä. Yökerho jätettiin optioksi, jos vaan suinkin jaksetaan. Leiri polkaistiin käytiin Loppiaisperjantaiaamuna maastolenkillä Luukissa. Vieraileva tähtenä Mähöstä ja meikäläistä kirittämään oli palkattu yksi kolmesta laatublogi Nuivan Meiningin kuivakkaasta toimittajasta, joka kertoi ettei enää oikein jaksa kirjoittaa mutta treenejä kyllä meinaa jatkossakin tehdä. Rapsakkaassa lumihangessa könyämistä kertyi 1h 45 min ja aukkarit siihen päälle ulkoilukartanon takapihan loivaan alamäkeen. Turha oikeastaan oli sätkiä, jumiin tässä mennään kuitenkin.
Siitä sitten kämpille ja lounaaksi tietysti niin sanottu beisikki eli jauheliha-sipuli-tomaatti-juusto ketsuppipasta. Pastan lisäksi viidestä muusta ainesosasta voi halutessaan jättää minkä tahansa pois tai vaikka vielä useamman. Ihan maun mukaan. Lisukkeena oli ihan salaattijuustosalaatti, joten kyllä kelpasi. Iltapäivän aikataulu meni vähän tiukaksi eikä pitkään keritty roikkua netissä vaan sählykenttä kutsui. Tunnin säbä oli siis leirin toinen harjoitus. Tässä ideana oli vähän rikkoa rytmiä tai whatever, pitää hauskaa. Sählyhallilla myytiin palautusjuomina myös keskioluita ja kokeilimme varovasti miten yhden pullon juominen auttaisi palautumisprosessia. Päivälliseksi söimme täysjyväriisiä pippurikermakanakastikkeella ja tietysti myös salaattia. Saunan jälkeen katsoimme jonkun vanhan leffan ja sitten nukkumaan.
Lauantaiaamu valkeni pienen yöllisen lumisateen jälkeen ja ohjelmassa oli jugurttimysliaamupalan jälkeen mäkivedot yhdistettynä lyhyeen suunnistusvetoon Kauniaisten Kasavuorella. Mäkivetoreittinä toimi vanha tuttu jyrkkä metsäpolku Ikean puolen niityn puupenkiltä suoraan pikkupolkua ylös. Oheiseen karttaan on merkitty juoksureitti vihreällä ja yksi suunnistusvedoista. Yllättävän vähän oli lunta näissä maisemissa verrattuna Luukkiin ja mukava oli lasottaa menemään varsinkin suunnistusosuudella. Mäkivetoja teimme 4 kpl (about 60m nousua per veto) ja suunnistusvetoja oli kolme. Palautuksena hölkättiin alas ja sieltä sitten takaisin ylös. Tämä kolmas treeni kesti tunnin ja vartin mistä vajaa puoli tuntia kiskottiin kovaa.
Treenin päälle hurautimme nopeasti autolla kämpille ja klassikkolounas syntyi käden käänteessä sekoittamalla seuraavat ainekset: pasta, oliiviöljy, tonnikala, tuorejuusto, tuoreet tomaatit, ketsuppi ja hifistelyksi oreganoa sekä juustosuikaleita. Mössöä sitten syötiin niin että meinasi osa tulla korvista ulos ja tyhjät kolot mahalaukussa tilkittiin eilisestä yksinkertaisempaan suuntaan muuttuneella salaatilla. Kankeahkon Tour de Skiin nettiliveseurannan ilman maksullisia tv-kanavia jälkeen silmät painuivat kiinni ja sorruimme päiväuniin. Herätyskello jäi asettamatta, joten tässä vähän ryssittiin. Onneksi kuitenkin Mähönen havahtui kaksi puoli tuntia myöhemmin ja herätti myös meikäläisen. Kokemuksesta on opittu ettei paljoa yli kahden tunnin päikkäreitä kannata nukkua ja neljän tunnin ovat jo vähän liian pitkät.
Päiväunien myötä ilta olikin jo sopivasti hämärtynyt ja virkistävien pikakahvien jälkeen suuntasimme Kuusijärvelle yötreeniin. Matkalla ostimme saunakaljat valmiiksi, ettei vaan kaupat ehtisi mennä kiinni, jos metsässä kuluisikin odotettua enemmän aikaa. Rata oli about seitsemän kilometriä linnuntietä sisältäen kunnon veryttelyt alkuun ja loppuun. Lunta oli paikka paikkoin vielä enemmän kuin Luukissa ja ihan helposti sykkeet nousivat kehittävän alueen puolelle. Tällä kertaa ei ollut varaa koukkia sillä kaljat odottivat autossa ja haaveissa kuulsi myös mahdollisuus päästä tällä leirillä yökerhoon. Virkein jaloin työnsimme menemään ja suunnistusosuus kesti vähän yli tunnin ja verkat siihen parisenkymmentä minuuttia päälle. Vaatteiden vaihto sujui muuten ripeästi Kuusijärven parkkiksen valoissa mutta kengännauhoihin oli jäätynyt tyylikkäät suovedenruskeat jääköntit, jotka eivät ihan heti auenneet.
Nissanin lämppäri täysille ja nupit kaakkoon mankasta, hyvä fiilis kun kerran tuli lähdettyä yömetsään. Tsih! Mähönen korkkasi tölkin mutta meikäläisen piti vielä tovi kärvistellä auton ratissa. Terveysruokasektorilla katkesi kamelin selkä tähän paikkaan ja illalliseksi viritimme ison käden makkara-sipuli-ranskalaiset uunissa, ihan kahden pellillisen taktiikalla ajeltiin. Salaatin jämät toki rouskutettiin pois. Isoksi yllätykseksi saunakaljat ja syömingit raukaisivat sen verran ettei meistä ollutkaan baariin lähtijöiksi. Täytyy ensi kerralla vielä hioa kotileirin ohjelmaa sen verran että tuokin sektori tulisi katettua.
Sunnuntaiaamu koitti auringonpaisteisena kirpeässä pakkassäässä. Tähän aamupäivään ei ollut muuta suunnitelmaa kuin tylsä tiestö 25 kilomeetriä mäkisellä reitillä. Erityisesti Kauniaisista löytyy oivallisia nousuja huipentamaan lenkin viimeisen kolmanneksen kärsimykset. Mistään kulusta ei voida puhua enemminkin kulkumattomuudesta voisi mainita todella kivuliaan jalkalihasosaston. Näin äkkiseltään ei näköjään kannata rueta treenaamaan mutta lenkki tuli kuitenkin juostua. Omatoimisessa kokkailussa oli myös tultu tien päähän ja lounasravintola Golden Rax buffet lähikauppakeskus Sellossa kutsui. Sanottava on, että muistaakseni joskus armeija-aikoina jaksoin syödä enemmän slaisseja kuin nykyään mutta aikahan tuppaa kultaamaan muistot.
Kotileiri ykkösestä suivaantuneina päätimme yrittää uudelleen, josko nyt homma toimisi paremmin. Loppiaisen pelossa jääkaappi oli ostettu täyteen ruokaa jo hyvissä ajoin ettei vaan taas jäisi nuo tuikitärkeät sallaatit syömättä. Leiriä pidennettiin kahden päivän setistä kolmeen päivään ja kahden treenin sijasta nyt tahkottaisiin viisi treeniä. Yökerho jätettiin optioksi, jos vaan suinkin jaksetaan. Leiri polkaistiin käytiin Loppiaisperjantaiaamuna maastolenkillä Luukissa. Vieraileva tähtenä Mähöstä ja meikäläistä kirittämään oli palkattu yksi kolmesta laatublogi Nuivan Meiningin kuivakkaasta toimittajasta, joka kertoi ettei enää oikein jaksa kirjoittaa mutta treenejä kyllä meinaa jatkossakin tehdä. Rapsakkaassa lumihangessa könyämistä kertyi 1h 45 min ja aukkarit siihen päälle ulkoilukartanon takapihan loivaan alamäkeen. Turha oikeastaan oli sätkiä, jumiin tässä mennään kuitenkin.
Siitä sitten kämpille ja lounaaksi tietysti niin sanottu beisikki eli jauheliha-sipuli-tomaatti-juusto ketsuppipasta. Pastan lisäksi viidestä muusta ainesosasta voi halutessaan jättää minkä tahansa pois tai vaikka vielä useamman. Ihan maun mukaan. Lisukkeena oli ihan salaattijuustosalaatti, joten kyllä kelpasi. Iltapäivän aikataulu meni vähän tiukaksi eikä pitkään keritty roikkua netissä vaan sählykenttä kutsui. Tunnin säbä oli siis leirin toinen harjoitus. Tässä ideana oli vähän rikkoa rytmiä tai whatever, pitää hauskaa. Sählyhallilla myytiin palautusjuomina myös keskioluita ja kokeilimme varovasti miten yhden pullon juominen auttaisi palautumisprosessia. Päivälliseksi söimme täysjyväriisiä pippurikermakanakastikkeella ja tietysti myös salaattia. Saunan jälkeen katsoimme jonkun vanhan leffan ja sitten nukkumaan.Lauantaiaamu valkeni pienen yöllisen lumisateen jälkeen ja ohjelmassa oli jugurttimysliaamupalan jälkeen mäkivedot yhdistettynä lyhyeen suunnistusvetoon Kauniaisten Kasavuorella. Mäkivetoreittinä toimi vanha tuttu jyrkkä metsäpolku Ikean puolen niityn puupenkiltä suoraan pikkupolkua ylös. Oheiseen karttaan on merkitty juoksureitti vihreällä ja yksi suunnistusvedoista. Yllättävän vähän oli lunta näissä maisemissa verrattuna Luukkiin ja mukava oli lasottaa menemään varsinkin suunnistusosuudella. Mäkivetoja teimme 4 kpl (about 60m nousua per veto) ja suunnistusvetoja oli kolme. Palautuksena hölkättiin alas ja sieltä sitten takaisin ylös. Tämä kolmas treeni kesti tunnin ja vartin mistä vajaa puoli tuntia kiskottiin kovaa.
Treenin päälle hurautimme nopeasti autolla kämpille ja klassikkolounas syntyi käden käänteessä sekoittamalla seuraavat ainekset: pasta, oliiviöljy, tonnikala, tuorejuusto, tuoreet tomaatit, ketsuppi ja hifistelyksi oreganoa sekä juustosuikaleita. Mössöä sitten syötiin niin että meinasi osa tulla korvista ulos ja tyhjät kolot mahalaukussa tilkittiin eilisestä yksinkertaisempaan suuntaan muuttuneella salaatilla. Kankeahkon Tour de Skiin nettiliveseurannan ilman maksullisia tv-kanavia jälkeen silmät painuivat kiinni ja sorruimme päiväuniin. Herätyskello jäi asettamatta, joten tässä vähän ryssittiin. Onneksi kuitenkin Mähönen havahtui kaksi puoli tuntia myöhemmin ja herätti myös meikäläisen. Kokemuksesta on opittu ettei paljoa yli kahden tunnin päikkäreitä kannata nukkua ja neljän tunnin ovat jo vähän liian pitkät.
Päiväunien myötä ilta olikin jo sopivasti hämärtynyt ja virkistävien pikakahvien jälkeen suuntasimme Kuusijärvelle yötreeniin. Matkalla ostimme saunakaljat valmiiksi, ettei vaan kaupat ehtisi mennä kiinni, jos metsässä kuluisikin odotettua enemmän aikaa. Rata oli about seitsemän kilometriä linnuntietä sisältäen kunnon veryttelyt alkuun ja loppuun. Lunta oli paikka paikkoin vielä enemmän kuin Luukissa ja ihan helposti sykkeet nousivat kehittävän alueen puolelle. Tällä kertaa ei ollut varaa koukkia sillä kaljat odottivat autossa ja haaveissa kuulsi myös mahdollisuus päästä tällä leirillä yökerhoon. Virkein jaloin työnsimme menemään ja suunnistusosuus kesti vähän yli tunnin ja verkat siihen parisenkymmentä minuuttia päälle. Vaatteiden vaihto sujui muuten ripeästi Kuusijärven parkkiksen valoissa mutta kengännauhoihin oli jäätynyt tyylikkäät suovedenruskeat jääköntit, jotka eivät ihan heti auenneet.
Nissanin lämppäri täysille ja nupit kaakkoon mankasta, hyvä fiilis kun kerran tuli lähdettyä yömetsään. Tsih! Mähönen korkkasi tölkin mutta meikäläisen piti vielä tovi kärvistellä auton ratissa. Terveysruokasektorilla katkesi kamelin selkä tähän paikkaan ja illalliseksi viritimme ison käden makkara-sipuli-ranskalaiset uunissa, ihan kahden pellillisen taktiikalla ajeltiin. Salaatin jämät toki rouskutettiin pois. Isoksi yllätykseksi saunakaljat ja syömingit raukaisivat sen verran ettei meistä ollutkaan baariin lähtijöiksi. Täytyy ensi kerralla vielä hioa kotileirin ohjelmaa sen verran että tuokin sektori tulisi katettua.Sunnuntaiaamu koitti auringonpaisteisena kirpeässä pakkassäässä. Tähän aamupäivään ei ollut muuta suunnitelmaa kuin tylsä tiestö 25 kilomeetriä mäkisellä reitillä. Erityisesti Kauniaisista löytyy oivallisia nousuja huipentamaan lenkin viimeisen kolmanneksen kärsimykset. Mistään kulusta ei voida puhua enemminkin kulkumattomuudesta voisi mainita todella kivuliaan jalkalihasosaston. Näin äkkiseltään ei näköjään kannata rueta treenaamaan mutta lenkki tuli kuitenkin juostua. Omatoimisessa kokkailussa oli myös tultu tien päähän ja lounasravintola Golden Rax buffet lähikauppakeskus Sellossa kutsui. Sanottava on, että muistaakseni joskus armeija-aikoina jaksoin syödä enemmän slaisseja kuin nykyään mutta aikahan tuppaa kultaamaan muistot.
torstai 5. tammikuuta 2012
HC sää ja latu
Aijai, tänä vuonna yösuunnistuskausi pyörähti käytiin vasta tammikuun neljäntenä päivänä. Niin sitä ukko iän myötä löystyy eikä vaan enää huvita lähteä tuonne vaakasuoraan vesisateeseen ja puoleen sääreen asti ulottuvaan hyiseen loskaan rämpimään. No käytiin sitten tämän kerran kuitenkin ja keskiviikkoillan baanana toimi kuntorastirata viime kesältä Gumbostrandissa.
Tuolta ei ole kuin kivenheitto Valio Jukola maastoon, joten ei mikään iso yllätys että Vehkalahden mainioita veikkoja ilmestyi harjoittelemaan yösuunnistusta. Siinä sitä vaihdettiin yöässäily vermeet Hedåsenin tanssilavan parkkiksella, loskaa oli vain nilkkaan asti. VeVen B-kaaderia oli paikalla, starat loistivat poissaolollaan. Ne on varmaan kaikki jossain Portugalissa juoksemassa ja Muukkonen tietysti Saviolla. Btw, mitenköhän Petteri kerkiää harjoitella riittävästi uuteen blogiinsa kirjoittelun ohessa.
Metsä oli peitteistä, märkää ja pimeää. Tuntui, että taidot ovat taas hukkuneet jonnekkin eikä hommasta oikein meinannut tulla mitään. Alku vielä sujui melko hyvin mutta seiskarastilla usko loppui aivan kalkkiviivoilla ja kasirastille neiteilin ojan ylityksessä. Lopulta jouduin kahlaamaan polveen asti vedessä etten vaan ajautuisi liikaa sivuun. Siitä sitten kangistunein jaloin väärän mäen kautta oikeaan ja siellä vielä kunnon pummi. Loppulenkillä rastiotoissa oli vaikeuksia eikä KU-rastien vanhat pukit osuneet väsyneisiin silmiin. Harvoin on kuusi kilometriä tuntunut näin pitkältä, huoh. Pitkä on tie että jaksaa kaksi kertaa pidemmän kesäkuussa. Sen verran tiukille jouduin että ei jaksanut edes Kannun häppärille saati Amarilloon. Autossa odotti siksteri eikä kukaan korkannut. Niin ne äijät muuttuu.
Tuolta ei ole kuin kivenheitto Valio Jukola maastoon, joten ei mikään iso yllätys että Vehkalahden mainioita veikkoja ilmestyi harjoittelemaan yösuunnistusta. Siinä sitä vaihdettiin yöässäily vermeet Hedåsenin tanssilavan parkkiksella, loskaa oli vain nilkkaan asti. VeVen B-kaaderia oli paikalla, starat loistivat poissaolollaan. Ne on varmaan kaikki jossain Portugalissa juoksemassa ja Muukkonen tietysti Saviolla. Btw, mitenköhän Petteri kerkiää harjoitella riittävästi uuteen blogiinsa kirjoittelun ohessa.
Metsä oli peitteistä, märkää ja pimeää. Tuntui, että taidot ovat taas hukkuneet jonnekkin eikä hommasta oikein meinannut tulla mitään. Alku vielä sujui melko hyvin mutta seiskarastilla usko loppui aivan kalkkiviivoilla ja kasirastille neiteilin ojan ylityksessä. Lopulta jouduin kahlaamaan polveen asti vedessä etten vaan ajautuisi liikaa sivuun. Siitä sitten kangistunein jaloin väärän mäen kautta oikeaan ja siellä vielä kunnon pummi. Loppulenkillä rastiotoissa oli vaikeuksia eikä KU-rastien vanhat pukit osuneet väsyneisiin silmiin. Harvoin on kuusi kilometriä tuntunut näin pitkältä, huoh. Pitkä on tie että jaksaa kaksi kertaa pidemmän kesäkuussa. Sen verran tiukille jouduin että ei jaksanut edes Kannun häppärille saati Amarilloon. Autossa odotti siksteri eikä kukaan korkannut. Niin ne äijät muuttuu.
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
The circle is complete
Yösuunnistusvuosi lähenee jälleen loppuaan ja samassa pisteessä ollaan kuin vuosi sitten. Tammikuussa syttyy motivaatio treenata kiltisti läpi talven ja elää kurinalaista urheilijan elämää. Siitä sitten muutaman kevättalven priiman etelän leirin kautta kohti Tiomila leiriä ja itse koitosta. Kakkosjoukkue kutsunee joko murtuneista kyynärpäistä tai tulehtuneista poskionteloista kärsiviä ja pettymykseen käydään muutaman kerran kunnolla viihteellä.
Seitsemän viikkoa tiukkaa treeniä ja sitten on Juko, se on Juko silloin. Se vasta on hienoo. Se on Juko. Kunto on tapissa.
Kesällä sitten käydään terassilla, rastiviikoilla, uimassa, kuntorasteilla, Kaivohuoneella, Kolilla ja Ilosaarirokissa. Ehkä siinä mahtuu joku ulkomaan suunnistusreissu johonkin väliin. Treenataan kuitenkin mutta kunto ei kehity. Elämä on villiä ja tunteet on tapissa.
Homma seestyy kohti SM-kisoja, joihin skarpataan viiden viikon sapluunalla helteiden helpottaessa jatkuvasti. Osa ässämmistä menee hyvin, osa huonommin, yleensä näin käy. Kunto on melkein Jukola klassia kuitenkin.
Lokakuussa ollaan kunnolla kipeenä ja rapakuntoista ei valita Smålessa edes Öppettiin. Business bileitä ja muita riittää kesäromanssien livetessä lapasesta viimeistään tässä vaiheessa. Kunto on rajussa laskussa.
Marraskuu ei motivoi ja joulukuussa on ihan liikaa ns. pikkujouluja. Karttojen sijaan kertyy taksikuitteja. Kolin leirin mäkitreenissä katsotaan totuutta silmiin. Vammoja esiintyy, joskus on nilkka soirossa, joskus akilles kipuilee. Kunto laskee edellisen vuoden lähtötasolle tai sen alle, vähän riippuen vuodesta.
Tässä sitä sitten ollaan, yömiehen ympyrä on jälleen sulkeutunut. Laitan tähän loppuun vielä lisää onnistuneita rastivälejä lokamarrasjoulukuun yötreeneistä, paistaa se ledilamppu joskus risukasaankin vaikka paljon on tullut ryssittyäkin.
tiistai 27. syyskuuta 2011
It's all about.. preparation
Valmistautuminen määrittää suorituksesi, sanotaan. Sitten voisikin ajatella että mitä tarkemmin valmistautuu sen vähemmän jää mahdollisuutta satunnaisille tekijöille vaikuttaa suoritukseesi itse h-hetkellä. Yösuunnistajien h-hetki on taas tämän vuoden osalta aivan käsillä sillä ensi lauantaina mitellään Mouhijärven metsiköissä SM-yön herruudesta. Omalta kohdaltani valmistautuminen ei ole sujunut aivan nappiin muttei mitenkään huonostikkaan, joten onkohan viikonlopulta odotettavissa samanlainen suoritus. Ei aivan nappiin muttei mitenkään huonostikkaan. Aika näyttää.
Suunnitelmana oli aloittaa yötreenit syyskuun ekalla viikolla SM-pitkän jälkeen mutta hyvä plääni vesittyi syysflunssaan, joten lamppu sai pölyttyä Jukolan jäljiltä vielä yhden viikon lisää. Ensimmäiseksi yösuunnistusharjoitukseksi sitten muotoutui Espoorastit Puolarmaarin majalta Friisinkallion maastoon sprinttikartalla ja kartanvaihdolla. Vettä satoi saavista kaataen ja paljas sileä kallio oli todella liukasta. Tuntui, että lamppu näyttää vain pari metriä ja ihan kuin olisi suunnistanut pienessä pimeässä vaatehuoneessa. Päällimmäisenä tästä treenistä jäi mieleen viimeisen rastin vitosen koukku, etsin itse väärinpiirretyllä kartalla pistekumparetta ja notkossahan rasti luurasi ihan kumpareen vieressä. Ei kyllä kelpaa selitykseksi noin isoon virheeseen.
Samalla kun valmistautuu tämän syksyn SM-yöhön voi näppärästi hioa taitojaan myös ensi vuoden Valio Jukolaa silmällä pitäen. Ja onhan Sipoonkorven maastot pikkupeitteisyys huomioiden hieman samanlaista kuin mitä hämeessä Mouhijärvelläkin tulee olemaan. Jukola harjoitusmaasto Landbo osoittautui erittäin vaativaksi ja juuri sopivan hitaaksi yömaastoksi, joten siellä on tullut käytyä jo kahteen otteeseen ennenkuin kaikki rastit löytyivät. Tän syksyn Jukotreenin 7.6 km:llä nostan hattua tunnin alituksesta.
Oivalliseen yövalmistautumiseen kuuluu toki myöskin vähintään yksi yökilpailu. Valitsin muutamasta tarjolla olleesta Uudenmaan AM-yön Hyvinkäällä. Paarijoen maastosta oli pelonsekaiset muistikuvat Kytäjä-Jukolan harjoitusleiriltä, jolloin vettä todella satoi ja kukaan ei todellakaan hymyillyt. AM-yössä sitten olikin tarjolla Paarijoen herkkua kuutisen kilometriä ja siihen perään pari kilsaa polkuluukutusta Sveitsin alueen poluilla. Hyvä setti, kun kisan kestokin venyi lähemmäs tuntikymmentä. Mouhijärven A-finaali 12.0 km kuitenkin ottaneen sen 1.25 ja miksei enemmänkin. Eli reilu vartti pitäisi jaksaa lisää. Ja Paarijoki jos mikä on hämäläistä ja sieltä hitaammasta päästä. Tällä kertaa ratamestari oli armahtanut ja rastiväleillä oli monia mahdollisuuksia kiertää teitä ja polkuja. Onneksi niin sillä pummasin jälleen melkein kaikkia vaikean alueen rasteja.
Toinen Valio Jukolan harjoitusmaasto on vanha tuttu Kuusijärvi. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana olen sinne eksynyt kerran jos toisenkin. Niin Oravapolulla, joskus taannoin Pihkaniskojen yö-viestissä, parin vuoden takaisessa AM-yössä ja vieläpä ihan tän syksyn Esijukolassakin. Se on jotenkin niin taikametsä ja siellä juoksee polkuakin väärään suuntaan jos sopivasti sattuu. Ja on muuten sattunut. Kaikki on jotenkin niin pyöreetä ja peitteistä ja kartta karkeella yleistävällä isoja muotoja korostavalla pensselillä piirretty. Ei vaan osaa. Kaksikymmentä vuotta koukkimista saa riittää ja tänä syksynä teen sen mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten eli opettelen Kuusijärven ulkoa. Mutta se on SM-yöhön valmistautumisen kannalta epäoleellista, joten jääköön lokakuulle. Kuten arvata saattaa Kuusijärvi antoi eilisiltana vitosen koukun ja jo heti ykköselle.
Oleellisena osana kisamaaston tyyppimaastoa muistuttavien yösuunnistusharjoitusten lisäksi voi tietysti kuivaharjoitella vanhoilla kisamaaston kartoilla suunnittelemalla ratoja ja rastivälejä. Kilpailuohjeista selviää muun muassa matkat lähtöihin, rastienmäärät ja usein myös muuta hyödyllistä kuten tietoa juomapaikoista, kielletyistä taimikoista, esimerkinomainen hajontakaavio, kilpailukeskuskartta ynnä muuta. Näistä tiedoista voi sitten koostaa mielikuvia tulevasta omalla tyylillään ja siitä sitten on ainakin se hyöty että ajattelee valmistuneensa paremmin, joten suorituskin onkin sitten kenties myös parempi. Jos itsellä uhkaa iskeä laiskuus niin onneksi on innokkaita seurakavereita, jotka suoltavat sähköpostiin lukuisia karsinta -ja finaaliratoja. Täytyypä tarkistaa onko noususummatkin laskettu kohilleen.
Viimeisenä voiteluna valmistautumisessa saa tällä kertaa toimia Lahden seudun yökuppi huomenna keskiviikkona. Orimattilan Makasiinikorven maastosta on tehty uusi kartta ja samalla kilpaillaan myös Päijät-Hämeen AM-yö. Tässäpä siis oiva tilaisuus vielä toiseen yökilpailuun ja vieläpä ennalta ainakin meikäläiselle tuntemattomassa maastossa kuten Mouhijärvikin. Reittihärvelistä kaivoin kartan esille ja sehän on melkein kuin Mouhijärvi lookalike. Näillä mennään ja toivoa sopii että ainakin isoimmat valmistautumisen aikana tehdyt pummit jäävät pois itse koitoksessa tulevana viikonloppuna. Jälkeenpäin voi sitten jossitella että olisi pitänyt leireillä Tampereen seudulla jo elokuun puolivälissä.
Suunnitelmana oli aloittaa yötreenit syyskuun ekalla viikolla SM-pitkän jälkeen mutta hyvä plääni vesittyi syysflunssaan, joten lamppu sai pölyttyä Jukolan jäljiltä vielä yhden viikon lisää. Ensimmäiseksi yösuunnistusharjoitukseksi sitten muotoutui Espoorastit Puolarmaarin majalta Friisinkallion maastoon sprinttikartalla ja kartanvaihdolla. Vettä satoi saavista kaataen ja paljas sileä kallio oli todella liukasta. Tuntui, että lamppu näyttää vain pari metriä ja ihan kuin olisi suunnistanut pienessä pimeässä vaatehuoneessa. Päällimmäisenä tästä treenistä jäi mieleen viimeisen rastin vitosen koukku, etsin itse väärinpiirretyllä kartalla pistekumparetta ja notkossahan rasti luurasi ihan kumpareen vieressä. Ei kyllä kelpaa selitykseksi noin isoon virheeseen.
Samalla kun valmistautuu tämän syksyn SM-yöhön voi näppärästi hioa taitojaan myös ensi vuoden Valio Jukolaa silmällä pitäen. Ja onhan Sipoonkorven maastot pikkupeitteisyys huomioiden hieman samanlaista kuin mitä hämeessä Mouhijärvelläkin tulee olemaan. Jukola harjoitusmaasto Landbo osoittautui erittäin vaativaksi ja juuri sopivan hitaaksi yömaastoksi, joten siellä on tullut käytyä jo kahteen otteeseen ennenkuin kaikki rastit löytyivät. Tän syksyn Jukotreenin 7.6 km:llä nostan hattua tunnin alituksesta.
Oivalliseen yövalmistautumiseen kuuluu toki myöskin vähintään yksi yökilpailu. Valitsin muutamasta tarjolla olleesta Uudenmaan AM-yön Hyvinkäällä. Paarijoen maastosta oli pelonsekaiset muistikuvat Kytäjä-Jukolan harjoitusleiriltä, jolloin vettä todella satoi ja kukaan ei todellakaan hymyillyt. AM-yössä sitten olikin tarjolla Paarijoen herkkua kuutisen kilometriä ja siihen perään pari kilsaa polkuluukutusta Sveitsin alueen poluilla. Hyvä setti, kun kisan kestokin venyi lähemmäs tuntikymmentä. Mouhijärven A-finaali 12.0 km kuitenkin ottaneen sen 1.25 ja miksei enemmänkin. Eli reilu vartti pitäisi jaksaa lisää. Ja Paarijoki jos mikä on hämäläistä ja sieltä hitaammasta päästä. Tällä kertaa ratamestari oli armahtanut ja rastiväleillä oli monia mahdollisuuksia kiertää teitä ja polkuja. Onneksi niin sillä pummasin jälleen melkein kaikkia vaikean alueen rasteja.
Toinen Valio Jukolan harjoitusmaasto on vanha tuttu Kuusijärvi. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana olen sinne eksynyt kerran jos toisenkin. Niin Oravapolulla, joskus taannoin Pihkaniskojen yö-viestissä, parin vuoden takaisessa AM-yössä ja vieläpä ihan tän syksyn Esijukolassakin. Se on jotenkin niin taikametsä ja siellä juoksee polkuakin väärään suuntaan jos sopivasti sattuu. Ja on muuten sattunut. Kaikki on jotenkin niin pyöreetä ja peitteistä ja kartta karkeella yleistävällä isoja muotoja korostavalla pensselillä piirretty. Ei vaan osaa. Kaksikymmentä vuotta koukkimista saa riittää ja tänä syksynä teen sen mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten eli opettelen Kuusijärven ulkoa. Mutta se on SM-yöhön valmistautumisen kannalta epäoleellista, joten jääköön lokakuulle. Kuten arvata saattaa Kuusijärvi antoi eilisiltana vitosen koukun ja jo heti ykköselle.
Oleellisena osana kisamaaston tyyppimaastoa muistuttavien yösuunnistusharjoitusten lisäksi voi tietysti kuivaharjoitella vanhoilla kisamaaston kartoilla suunnittelemalla ratoja ja rastivälejä. Kilpailuohjeista selviää muun muassa matkat lähtöihin, rastienmäärät ja usein myös muuta hyödyllistä kuten tietoa juomapaikoista, kielletyistä taimikoista, esimerkinomainen hajontakaavio, kilpailukeskuskartta ynnä muuta. Näistä tiedoista voi sitten koostaa mielikuvia tulevasta omalla tyylillään ja siitä sitten on ainakin se hyöty että ajattelee valmistuneensa paremmin, joten suorituskin onkin sitten kenties myös parempi. Jos itsellä uhkaa iskeä laiskuus niin onneksi on innokkaita seurakavereita, jotka suoltavat sähköpostiin lukuisia karsinta -ja finaaliratoja. Täytyypä tarkistaa onko noususummatkin laskettu kohilleen.
Viimeisenä voiteluna valmistautumisessa saa tällä kertaa toimia Lahden seudun yökuppi huomenna keskiviikkona. Orimattilan Makasiinikorven maastosta on tehty uusi kartta ja samalla kilpaillaan myös Päijät-Hämeen AM-yö. Tässäpä siis oiva tilaisuus vielä toiseen yökilpailuun ja vieläpä ennalta ainakin meikäläiselle tuntemattomassa maastossa kuten Mouhijärvikin. Reittihärvelistä kaivoin kartan esille ja sehän on melkein kuin Mouhijärvi lookalike. Näillä mennään ja toivoa sopii että ainakin isoimmat valmistautumisen aikana tehdyt pummit jäävät pois itse koitoksessa tulevana viikonloppuna. Jälkeenpäin voi sitten jossitella että olisi pitänyt leireillä Tampereen seudulla jo elokuun puolivälissä.
maanantai 8. elokuuta 2011
Nuiva päivä
Sunnuntai 7.8.2011 kello 8:30. Pieni mutta sitäkin pippurisempi joukko forever Keumiehiä kokoontuu polkupyörineen Kilonpuiston koulun skeittikumpareikon urheilupyhättöön. Tunnelma on odottavan hilpeä vaikka osa haukotteleekin vielä tottumattomuuttaan aikaiseen herätykseen. Käydään läpi joitakin kuulumisia ja kiristetään kengännauhat. Kaikki on valmista ensimmäisen perinteisen Jämä mummopyörätourinkmetsäpuistosuunnistusrallyen ensimmäiseen etappiin.
Kello 8:39:16. Yhteislähdön telineisiin kyyristyvät suunnistajat SS, MH ja MA, tässä salanimikirjaimin esitettynä anonyymiteetin vaalimiseksi. Etappi on mielenkiintoinen sekoitus erilaisia sprinttisuunnistuksen elementtejä niin metsäsprintin kuin katusprintinkin näkökulmasta. Alku mennään suoraviivaisesti metsässä, sitten tarjolla on reitinvalintaa ja talojen kiertämistä ja lopussa vielä muutama metsärasti kesän jäljiltä rehevässä kasvustossa. Heti ensimmäisellä rastilla koetaan suurta draamaa kun MA ei kuule SS:n ja MH:n sportidenttien piippausta ja tuloksena on ajautuminen liikaa vasemmalle. Kärkikaksikko pääsee tässä karkuun ja herrasmies sopimuksen mukaan juostaan vain niin sanottua peekoovauhtia. Nelosrastilta kärjessä samaa matkaa taivaltaneiden SS:n ja MH:n reitit eroavat. SS valitsee vasemman kierron ja MH kotikenttäedun turvin oikean kierron. Niinkuin arvata saattaa oikea on nopeampi ja loppumatka onkin sitten enää pelkkää kosmetiikkaa sillä virheitä ei tule kenellekkään eikä vauhtiakaan saanut missään vaiheessa kiristää. Kilpailujohtaja JM salakirjaimin hykertelee onnistunutta etappia todeten internettiä kännykällään selaillen että keumiehille olisi tolla vauhdilla saattanut tulla jopa kaksi mitalia D16-sarjan AM-sprintistä. Hovivalokuvaaja TK salakirjaimin räpsii kuvia ja manaa harmittavaa kipeää akillestaan. Pistetilanne on siis muotoutunut tilanteeseen MH 10p, SS 9p ja MA 8p. Hengitysten tasaannuttua jämäkolonna kääntää eturenkaansa kohti länttä ja yläketju pikkuhiljaa kiristyen saavutaan Kauniaisiin.
Kello 9:45:16. Kakkosetapilla on jouduttu tinkimään kilpailukeskuksesta maaston ehdoilla. Lähtö ja maali sijaitsevat karusti pururadan mutkassa mutta kallioinen maasto on ehdottomasti pikkukaupungin paras. Kilpailujohtaja JM edelleen salakirjaimin arpoo lähtövälin -ja järjestyksen ja muistuttaa että etapin pisteet muotoutuvat maalintulojärjestyksestä. Onnen merkitystä menestyksessä korostetaan aivan liian harvoin ja pikanttina lisänä tähän paikalle ilmestynyt rastienviejä PJ salakirjaimin toteaa että ykkösrastin vessapaperi saattaa olla väärässä paikassa. Mutta sehän on kaikille sama. Ekana metsään säntää MA ja SS:n ja MH:n jäädessä kaivamaan kahden minuutin välin lähtökuoppiaan. Kaksi minuuttia tuntuu ikuisuudelta ja lopulta SS syöksyy metsään aivan eri reittiä kuin mitä MA hetki sitten. Viimeisenä lähtijänä MH manaa nappulakenkävalintaansa vielä aamukasteen kostuttamilla kallioilla, selitys on aina hyvä olla valmiina jo ennen lähtöä. Kaksi minuuttia kuluu ja lähtölava on tyhjä. Etapin ratkaisu kulminoituu osaltaan ykkösrastille, jossa SS:llä ja MH:lla käy säkä ja väärässä paikassa luurannut vessapaperi osuu silmiin ennen oikeaa pistettä. MA on ainoa joka suunnistaa huolellisesti oikeaan pisteeseen mutta eihän se rasti sieltä löydy. Kakkosrastin kivipaadelta radiomies JM salakirjaimin raportoi kärjessä kulkevan SS:n johtavan MH:ta minuutilla ja MA:n yhä etsivän ykkösen vessapaperia oikeasta paikasta. Lopulta nelosrastilla SS rysäyttää vauhdilla vasemmalta ohi ja pitkäksi tarjoten MH:lle paikan kuitata täydet kymmenen pistettä. MH edelleen salakirjaimin ei takapihafiiliksellään erehdy vaan naulaa nelosen niinkuin olisi ennenkin tossa rinteen osassa tuosta suunnasta käynyt. Ykkösrastiprotestien jälkeen pistetilanne on seuraava, MH 20p, SS 18p ja MA 16p. Palautusjuominkien jälkeen peloton pyöräjoukko nytkähtää jälleen liikkeelle suuntanaan lounas ja horisontissa siintävä Latokasken TV-masto.
Kello 10:55:06. Harmaakallion kolmosetappi tulisi olemaan yksi päivän ratkaisupätkistä sillä ratamestari JM myöskin salakirjaimin oli virittänyt tähän laakeiden avokallioiden areenalle jopa 2.6 km pitkän radan ja etapilta jaettaisiin tuplapisteet maalitulojärjestyksessä. MA pelaa kovin panoksin tai ainakin hyvällä kädellä sillä sankari päättää jättää etapin väliin ja keskittyä videokuvaukseen viereiseltä TV-mastolta eetteriin työntyvää livelähetystä varten. Taktiikka on kohtuullinen sillä kokonaispisteisiin lasketaan vain kuuden parhaan etapin pisteet ennen viimeistä kahdeksatta etappia. Tällä kertaa lähtöjärjestys määräytyi kunnon perusteella, heikkokuntoisin ensin ja lähtöväli yksi minuutti. Pitkällisen puimisen jälkeen eri kuntotekijöitä ja näkökulmia esittäen tullaan siihen tulokseen että SS starttaa ensimmäisenä ja MH toisena. Alkumatkalla videokuvausrastille neljä ei tapahdu mitään muuta mielenkiintoista kuin että SS leipoo hieman kakkosta ja MH kolmosta. Miesten välinen ero nelosella on yhä minuutin luokkaa. Loppumatkalla MH saavuttaa kärjessä viilettävää SS:ää hieman kutoselle kiertävällä reitinvalinnalla mutta näköyhteyttä ei ole. Viimeinen rasti on tulinen tiheikkökivi ja tuplapisteiden kiilto silmissä sitä ei voinut kumpikaan olla pummaamatta. Rasti löytyy lopulta yhteistuumin ja ratkaisu jää loppukiriin. SS korjaa potin ja MH:n on tyydyttyvä jäännöspisteisiin. Sen verranhan tässä jäi spekuloitavaa että kumman sitä olisikaan pitänyt lähteä ensin. Tuplapistekuittausten jälkeen tilanne kärjessä tasoittuu, MH ja SS 38p, MA 16p. Ei ole kuitenkaan aikaa jäädä tuleen makaamaan vaan matka jatkuu kohti itään ja Olaria.
Kello 11:55:14. Neljännen etapin areena on idyllinen Puolarmaarin amfiteatteri ja suunnistajien haasteena sprinttisekoitus puisto-metsä-puisto. Kovassa vauhdissa on syytä olla tarkkana ja pitää nopeasti mukautua uuden maastotyypin haasteisiin. Merkittävää etapissa oli se että salakirjain yhdistelmä PJ saapui paikalle ja aloitti tourinsa. Tällä kertaa oli käytössä reilu peli ja henkilökohtainen aika ratkaisi pisteet. Lähtöjärjestys muotoutui pistejärjestyksessä puolen minuutin välein. Tasatilanteessa ensimmäisenä radalle laitettiin kahden etappivoiton MH, SS:n yhtä voittoa vastaan. Puistosprinttiä vierastava MH pummaili kärjessä ja SS saavutti vääjäämättömästi. Jo vitosella SS leimasi ensin ja MH heti perässä. Loppuradalla MH yritti vielä pelastaa mitä pelastettavissa oli mutta se ei riittänyt SS:n kuitatessa kärkipisteet. Sprinttitaituri PJ ilmoittautui mukaan taistoon kokonaiskilpailun voitosta nappaamalla kolmossijan, edellisen etapin passannut MA jätettiin tylysti neljänneksi. Pistetilanteessa SS siirtyi kärkeen ennen Olarin huoltotaukoa, SS 48p, MH 47p, MA 23p ja PJ 8p.
Kello 13:23:56. Tankkauksen ja pyörän kumien pumppauksen jälkeen vuorossa oli viides etappi viihtyisästä Friisinkallion luonnonhelmaan viritetystä olohuoneesta, jonka sohvat näyttivät todella käytössä kuluneilta. Ennen etappia kalliolle kiivettäessä SS uhoi vielä viimeisiä lounasnuudeleiden jämiä nieleskellessään että tää ei tunnu missään. Reidet ovat kevyemmät kuin koskaan ja happi kulkee. Oli miten oli mutta edessä oli kuntosuunnistus omaan tahtiin. MA oli häipynyt takavasemmalle kiintöistökauppoihin, periaatteenaan mielummin miljoonabisnes kuin jämä tour voitto mutta kolme urhoollista oli yhä mukana. Normaaleista kuntorasteista poiketen metsässä oli suunnistajien otteita viimeisellä rinteellä tarkoin tallentava kakkosvideokuvaaja JM, joten siinä sitä oli painetta kerrakseen löytää rastit suoraan kameran surratessa ympärillä. Pisteet jaettaisiin jälleen suoraan aikojen perusteella ilman mitään sen suurempaa kikkailua. Kuntoomikingi MH oli etappilla omimmalla alueellaan eikä lopun virheet vieneet mieheltä kymmentä pistettä. Yhtä takuuvarmasti SS naputti toiseksi ja PJ nappasi jälleen kolmossijan lähestyen vääjäämättä MA:ta kokonaispisteissä. Tilanne tässä vaiheessa näytti siis tältä, SS ja MH 57p, MA 23p ja PJ 16p. Eipä sitten muuta kuin huolletut pyörät alle ja kohti etelässä avautuvaa merenrantaa. Btw, SS unohti kompassinsa nelosetapin amfiteatterille ja haettiin se tässä vaiheessa.
Kello 14:36:28. Haukilahden vesitornin mäki oli seuraava Jämätourin tiukkaakin tiukemmat laatuvaatimuskriteerit läpäisevä maastokaistale ja oivallinen paikka juuri kuudennelle etapille. Jo ennen etappia SS ja JM etsivät sisäistä evanssiaan tornin ylämäessä, JM näytti SS:lle miten mäki polkaistaan ylös satulassa istuen eikä putkelta ajaen. PJ ja MH tyytyivät peesailemaan, toisen kärsiessä vaihtajaviasta ja toisen tyhjenevästä takakumista. Itse etappi oli avokalliosprinttiä kymmenen sekunnin lähtövälillä pistetilanteessa viimeisenä ollut ensin, etapin pisteet määräytyvät maalitulojärjestyksestä. Jotta todelliset voimasuhteet saataisiin selville, maalileimauksessa piti vetää kymmenen leukaa kilpailupaikalle järjestetyllä rekkitangolla. PJ säntäsi siis ekana matkaan ja SS sekä MH kymmenen sekuntia perään. Rastit luurasivat pienissä pisteissä ja piilossa, joten porukka kasaantui kenen milloinkin heiluttaessa tahtipuikkoa ohikiitävän hetken. Lisäjännitystä ja kinkkisyyttä toi se että keskusrasti oli väärässä paikassa. Tää oli taas niitä etappeja missä olisi pitänyt vaan pelata seiftiä ja passailla pelkästään leuanvetoon. Ja siihen ratkaisu sitten jäikin. SS näytti nuorta voimaa, MH kitkutteli kakkoseksi ja PJ:lle jäi tällä kertaa voimailussa takatolpalle. PJ:n ansioksi laskettakoon ettei matalalla ollut tanko suosinut pitkää miestä. Pistetilanteessa SS siirtyi uudestaan johtoon, SS 67p, MH 66p, PJ 24p ja MA 23p. Proteeiinijuomat huiviin ja sitten merenrantaa länteen seuraillen kohti seuraavaa etappia suolaista ilmaa hengittäen. Ei tarvitsisi tässä edes todeta että SS mainitsi jälleen jo tutuksi tulleen fraasinsa, "ei tunnu missään".
Kello 15:24:42. Seitsemäs etappi, Matinlahti Jämäkukkula. Selvä peli, yhteislähtö ja aika ratkaisee pisteet. PJ taktikoi jättämällä etapin väliin ja säästää voimia finaaliin. Kärkikaksikko SS ja MH päättävät taistella viimeisistä pisteistä ennen finaalia. Etappi ratkeaa ykkösvälin reitinvalintaan, suoraan polkeva MH saa edun vasemmalta polkukierron tekevään SS:ään ja karkaa vääjäämättömään voittoon eteläosan heinikkoisuudellaan puhuttaneella etappilla. Jostain syystä noinkin pieni mäki tuntui kumman raskaalta noin monta kertaa kiivetä tässä vaiheessa tätä päivää. Kummallista. Pistetilanteeseen lasketaan ennen finaalia kuudet parhaat pisteet ja PJ:n ilmoitettua tuuranneensa MA:ta tilanne on seuraava, SS ja MH 67p, PJ/MA 48p. Tunnelma ennen finaalia tiivistyy, Siwan kautta lauttasatamaan ja laivaa odottamaan.
Kello 17:10:18. Grande final, Iso Vasikkasaari Espoo Finland. Onkohan Vasikkasaaren näkötornilla ennen nähty tämän tason suunnistussettiä kuin mitä nyt oli tarjolla. Järjestelytoimikunnan johtaja JM salakirjaimin julkaisi lähtöluettelon, SS ja MH starttaisivat yhtä aikaa ensimmäisinä ja MA:ta tuuraava PJ sitten 19 sekuntia perään. Pisteen arvo oli siis huomattava yksi sekunti. Koko päivä oli pyöräilty ja suunnistettu ja kaikki oli vielä auki, aivan auki. Ensimmäinen maalissa tornin juurella tulisi olemaan voittaja. Lähtölaukaus kajahti ja SS sekä MH löivät kaiken peliin. PJ oli karistettava heti alkumatkasta, jotta hommasta tulisi kahden kauppa. SS ja MH onnistuivat yhteistyöllä karistamaan PJ:n ja perhosille saavuttiin sulassa sovussa. Ehkä ensimmäistä kertaa päivän aikana herrasmiessopimus peekoovauhdista petti ja perhoset juostiin tosissaan. Viidelletoista lähtiessä MH oli onnistunut samaan noin 15 sekunnin johdon SS:ään. Ero kasvoi kohti näkötornia mutta kaventui toiseksi viimeisellä huomattavasti MH:n pummatessa viimeisessä rinteessä. Lopulliseksi MH:n kohtaloksi koitui viimeisen rastin hyvinkin laakea notko, jonka SS poimi kylmän viileästi jättäen MH:n pyörimään tasanteelle. Rasti oli siellä missä se oli, se on aina kaikille sama, sanotaan. Ja kartta on apuväline, ei korkein totuus. Anyway, SS tuli, näki ja voiton merkiksi nosti kätensä pystyyn tornin juurella karjahtaen. MH:n kohtaloksi jäi karvas kakkostila. PJ tuurasi MA:ta loppuun asti ja varmisti pronssin kaksikolle. Mutta vain voittaja muistetaan.
Kello 18->. Uimaan vitosrastilta ja rillaamaan nelosrastille. Ja saa naattia ja makkaraa. Voittaja SS:n kommentti päivästä, kiva päivä mutta ei tunnu missään.
Kello 20:00. Viimeinen laiva takaisin mantereelle. Voittaja haastatteli hävinnyttä ja järjestelykoneistoa.
Kello 21:30. Janoinen Kameli Olari. Terassi. SS:llä ei vieläkään tunnu missään.
Kello 22:30. Pyörällä kotiin. Jossain vaiheessa alkoi satamaan mutta mitä mie kattelin niin taisi olla juuri silloin kun kurvasin kotipihaan. Vaikka olisikin satanut jo matkalla niin SS:llä ei olisi tuntunut missään.
Kello 23:30. Päivä pulkassa. Harmi kun ei oikein kerinny tehdä mitään muuta tänään.
Kello 8:39:16. Yhteislähdön telineisiin kyyristyvät suunnistajat SS, MH ja MA, tässä salanimikirjaimin esitettynä anonyymiteetin vaalimiseksi. Etappi on mielenkiintoinen sekoitus erilaisia sprinttisuunnistuksen elementtejä niin metsäsprintin kuin katusprintinkin näkökulmasta. Alku mennään suoraviivaisesti metsässä, sitten tarjolla on reitinvalintaa ja talojen kiertämistä ja lopussa vielä muutama metsärasti kesän jäljiltä rehevässä kasvustossa. Heti ensimmäisellä rastilla koetaan suurta draamaa kun MA ei kuule SS:n ja MH:n sportidenttien piippausta ja tuloksena on ajautuminen liikaa vasemmalle. Kärkikaksikko pääsee tässä karkuun ja herrasmies sopimuksen mukaan juostaan vain niin sanottua peekoovauhtia. Nelosrastilta kärjessä samaa matkaa taivaltaneiden SS:n ja MH:n reitit eroavat. SS valitsee vasemman kierron ja MH kotikenttäedun turvin oikean kierron. Niinkuin arvata saattaa oikea on nopeampi ja loppumatka onkin sitten enää pelkkää kosmetiikkaa sillä virheitä ei tule kenellekkään eikä vauhtiakaan saanut missään vaiheessa kiristää. Kilpailujohtaja JM salakirjaimin hykertelee onnistunutta etappia todeten internettiä kännykällään selaillen että keumiehille olisi tolla vauhdilla saattanut tulla jopa kaksi mitalia D16-sarjan AM-sprintistä. Hovivalokuvaaja TK salakirjaimin räpsii kuvia ja manaa harmittavaa kipeää akillestaan. Pistetilanne on siis muotoutunut tilanteeseen MH 10p, SS 9p ja MA 8p. Hengitysten tasaannuttua jämäkolonna kääntää eturenkaansa kohti länttä ja yläketju pikkuhiljaa kiristyen saavutaan Kauniaisiin.
Kello 9:45:16. Kakkosetapilla on jouduttu tinkimään kilpailukeskuksesta maaston ehdoilla. Lähtö ja maali sijaitsevat karusti pururadan mutkassa mutta kallioinen maasto on ehdottomasti pikkukaupungin paras. Kilpailujohtaja JM edelleen salakirjaimin arpoo lähtövälin -ja järjestyksen ja muistuttaa että etapin pisteet muotoutuvat maalintulojärjestyksestä. Onnen merkitystä menestyksessä korostetaan aivan liian harvoin ja pikanttina lisänä tähän paikalle ilmestynyt rastienviejä PJ salakirjaimin toteaa että ykkösrastin vessapaperi saattaa olla väärässä paikassa. Mutta sehän on kaikille sama. Ekana metsään säntää MA ja SS:n ja MH:n jäädessä kaivamaan kahden minuutin välin lähtökuoppiaan. Kaksi minuuttia tuntuu ikuisuudelta ja lopulta SS syöksyy metsään aivan eri reittiä kuin mitä MA hetki sitten. Viimeisenä lähtijänä MH manaa nappulakenkävalintaansa vielä aamukasteen kostuttamilla kallioilla, selitys on aina hyvä olla valmiina jo ennen lähtöä. Kaksi minuuttia kuluu ja lähtölava on tyhjä. Etapin ratkaisu kulminoituu osaltaan ykkösrastille, jossa SS:llä ja MH:lla käy säkä ja väärässä paikassa luurannut vessapaperi osuu silmiin ennen oikeaa pistettä. MA on ainoa joka suunnistaa huolellisesti oikeaan pisteeseen mutta eihän se rasti sieltä löydy. Kakkosrastin kivipaadelta radiomies JM salakirjaimin raportoi kärjessä kulkevan SS:n johtavan MH:ta minuutilla ja MA:n yhä etsivän ykkösen vessapaperia oikeasta paikasta. Lopulta nelosrastilla SS rysäyttää vauhdilla vasemmalta ohi ja pitkäksi tarjoten MH:lle paikan kuitata täydet kymmenen pistettä. MH edelleen salakirjaimin ei takapihafiiliksellään erehdy vaan naulaa nelosen niinkuin olisi ennenkin tossa rinteen osassa tuosta suunnasta käynyt. Ykkösrastiprotestien jälkeen pistetilanne on seuraava, MH 20p, SS 18p ja MA 16p. Palautusjuominkien jälkeen peloton pyöräjoukko nytkähtää jälleen liikkeelle suuntanaan lounas ja horisontissa siintävä Latokasken TV-masto.
Kello 10:55:06. Harmaakallion kolmosetappi tulisi olemaan yksi päivän ratkaisupätkistä sillä ratamestari JM myöskin salakirjaimin oli virittänyt tähän laakeiden avokallioiden areenalle jopa 2.6 km pitkän radan ja etapilta jaettaisiin tuplapisteet maalitulojärjestyksessä. MA pelaa kovin panoksin tai ainakin hyvällä kädellä sillä sankari päättää jättää etapin väliin ja keskittyä videokuvaukseen viereiseltä TV-mastolta eetteriin työntyvää livelähetystä varten. Taktiikka on kohtuullinen sillä kokonaispisteisiin lasketaan vain kuuden parhaan etapin pisteet ennen viimeistä kahdeksatta etappia. Tällä kertaa lähtöjärjestys määräytyi kunnon perusteella, heikkokuntoisin ensin ja lähtöväli yksi minuutti. Pitkällisen puimisen jälkeen eri kuntotekijöitä ja näkökulmia esittäen tullaan siihen tulokseen että SS starttaa ensimmäisenä ja MH toisena. Alkumatkalla videokuvausrastille neljä ei tapahdu mitään muuta mielenkiintoista kuin että SS leipoo hieman kakkosta ja MH kolmosta. Miesten välinen ero nelosella on yhä minuutin luokkaa. Loppumatkalla MH saavuttaa kärjessä viilettävää SS:ää hieman kutoselle kiertävällä reitinvalinnalla mutta näköyhteyttä ei ole. Viimeinen rasti on tulinen tiheikkökivi ja tuplapisteiden kiilto silmissä sitä ei voinut kumpikaan olla pummaamatta. Rasti löytyy lopulta yhteistuumin ja ratkaisu jää loppukiriin. SS korjaa potin ja MH:n on tyydyttyvä jäännöspisteisiin. Sen verranhan tässä jäi spekuloitavaa että kumman sitä olisikaan pitänyt lähteä ensin. Tuplapistekuittausten jälkeen tilanne kärjessä tasoittuu, MH ja SS 38p, MA 16p. Ei ole kuitenkaan aikaa jäädä tuleen makaamaan vaan matka jatkuu kohti itään ja Olaria.
Kello 11:55:14. Neljännen etapin areena on idyllinen Puolarmaarin amfiteatteri ja suunnistajien haasteena sprinttisekoitus puisto-metsä-puisto. Kovassa vauhdissa on syytä olla tarkkana ja pitää nopeasti mukautua uuden maastotyypin haasteisiin. Merkittävää etapissa oli se että salakirjain yhdistelmä PJ saapui paikalle ja aloitti tourinsa. Tällä kertaa oli käytössä reilu peli ja henkilökohtainen aika ratkaisi pisteet. Lähtöjärjestys muotoutui pistejärjestyksessä puolen minuutin välein. Tasatilanteessa ensimmäisenä radalle laitettiin kahden etappivoiton MH, SS:n yhtä voittoa vastaan. Puistosprinttiä vierastava MH pummaili kärjessä ja SS saavutti vääjäämättömästi. Jo vitosella SS leimasi ensin ja MH heti perässä. Loppuradalla MH yritti vielä pelastaa mitä pelastettavissa oli mutta se ei riittänyt SS:n kuitatessa kärkipisteet. Sprinttitaituri PJ ilmoittautui mukaan taistoon kokonaiskilpailun voitosta nappaamalla kolmossijan, edellisen etapin passannut MA jätettiin tylysti neljänneksi. Pistetilanteessa SS siirtyi kärkeen ennen Olarin huoltotaukoa, SS 48p, MH 47p, MA 23p ja PJ 8p.
Kello 13:23:56. Tankkauksen ja pyörän kumien pumppauksen jälkeen vuorossa oli viides etappi viihtyisästä Friisinkallion luonnonhelmaan viritetystä olohuoneesta, jonka sohvat näyttivät todella käytössä kuluneilta. Ennen etappia kalliolle kiivettäessä SS uhoi vielä viimeisiä lounasnuudeleiden jämiä nieleskellessään että tää ei tunnu missään. Reidet ovat kevyemmät kuin koskaan ja happi kulkee. Oli miten oli mutta edessä oli kuntosuunnistus omaan tahtiin. MA oli häipynyt takavasemmalle kiintöistökauppoihin, periaatteenaan mielummin miljoonabisnes kuin jämä tour voitto mutta kolme urhoollista oli yhä mukana. Normaaleista kuntorasteista poiketen metsässä oli suunnistajien otteita viimeisellä rinteellä tarkoin tallentava kakkosvideokuvaaja JM, joten siinä sitä oli painetta kerrakseen löytää rastit suoraan kameran surratessa ympärillä. Pisteet jaettaisiin jälleen suoraan aikojen perusteella ilman mitään sen suurempaa kikkailua. Kuntoomikingi MH oli etappilla omimmalla alueellaan eikä lopun virheet vieneet mieheltä kymmentä pistettä. Yhtä takuuvarmasti SS naputti toiseksi ja PJ nappasi jälleen kolmossijan lähestyen vääjäämättä MA:ta kokonaispisteissä. Tilanne tässä vaiheessa näytti siis tältä, SS ja MH 57p, MA 23p ja PJ 16p. Eipä sitten muuta kuin huolletut pyörät alle ja kohti etelässä avautuvaa merenrantaa. Btw, SS unohti kompassinsa nelosetapin amfiteatterille ja haettiin se tässä vaiheessa.
Kello 14:36:28. Haukilahden vesitornin mäki oli seuraava Jämätourin tiukkaakin tiukemmat laatuvaatimuskriteerit läpäisevä maastokaistale ja oivallinen paikka juuri kuudennelle etapille. Jo ennen etappia SS ja JM etsivät sisäistä evanssiaan tornin ylämäessä, JM näytti SS:lle miten mäki polkaistaan ylös satulassa istuen eikä putkelta ajaen. PJ ja MH tyytyivät peesailemaan, toisen kärsiessä vaihtajaviasta ja toisen tyhjenevästä takakumista. Itse etappi oli avokalliosprinttiä kymmenen sekunnin lähtövälillä pistetilanteessa viimeisenä ollut ensin, etapin pisteet määräytyvät maalitulojärjestyksestä. Jotta todelliset voimasuhteet saataisiin selville, maalileimauksessa piti vetää kymmenen leukaa kilpailupaikalle järjestetyllä rekkitangolla. PJ säntäsi siis ekana matkaan ja SS sekä MH kymmenen sekuntia perään. Rastit luurasivat pienissä pisteissä ja piilossa, joten porukka kasaantui kenen milloinkin heiluttaessa tahtipuikkoa ohikiitävän hetken. Lisäjännitystä ja kinkkisyyttä toi se että keskusrasti oli väärässä paikassa. Tää oli taas niitä etappeja missä olisi pitänyt vaan pelata seiftiä ja passailla pelkästään leuanvetoon. Ja siihen ratkaisu sitten jäikin. SS näytti nuorta voimaa, MH kitkutteli kakkoseksi ja PJ:lle jäi tällä kertaa voimailussa takatolpalle. PJ:n ansioksi laskettakoon ettei matalalla ollut tanko suosinut pitkää miestä. Pistetilanteessa SS siirtyi uudestaan johtoon, SS 67p, MH 66p, PJ 24p ja MA 23p. Proteeiinijuomat huiviin ja sitten merenrantaa länteen seuraillen kohti seuraavaa etappia suolaista ilmaa hengittäen. Ei tarvitsisi tässä edes todeta että SS mainitsi jälleen jo tutuksi tulleen fraasinsa, "ei tunnu missään".
Kello 15:24:42. Seitsemäs etappi, Matinlahti Jämäkukkula. Selvä peli, yhteislähtö ja aika ratkaisee pisteet. PJ taktikoi jättämällä etapin väliin ja säästää voimia finaaliin. Kärkikaksikko SS ja MH päättävät taistella viimeisistä pisteistä ennen finaalia. Etappi ratkeaa ykkösvälin reitinvalintaan, suoraan polkeva MH saa edun vasemmalta polkukierron tekevään SS:ään ja karkaa vääjäämättömään voittoon eteläosan heinikkoisuudellaan puhuttaneella etappilla. Jostain syystä noinkin pieni mäki tuntui kumman raskaalta noin monta kertaa kiivetä tässä vaiheessa tätä päivää. Kummallista. Pistetilanteeseen lasketaan ennen finaalia kuudet parhaat pisteet ja PJ:n ilmoitettua tuuranneensa MA:ta tilanne on seuraava, SS ja MH 67p, PJ/MA 48p. Tunnelma ennen finaalia tiivistyy, Siwan kautta lauttasatamaan ja laivaa odottamaan.
Kello 17:10:18. Grande final, Iso Vasikkasaari Espoo Finland. Onkohan Vasikkasaaren näkötornilla ennen nähty tämän tason suunnistussettiä kuin mitä nyt oli tarjolla. Järjestelytoimikunnan johtaja JM salakirjaimin julkaisi lähtöluettelon, SS ja MH starttaisivat yhtä aikaa ensimmäisinä ja MA:ta tuuraava PJ sitten 19 sekuntia perään. Pisteen arvo oli siis huomattava yksi sekunti. Koko päivä oli pyöräilty ja suunnistettu ja kaikki oli vielä auki, aivan auki. Ensimmäinen maalissa tornin juurella tulisi olemaan voittaja. Lähtölaukaus kajahti ja SS sekä MH löivät kaiken peliin. PJ oli karistettava heti alkumatkasta, jotta hommasta tulisi kahden kauppa. SS ja MH onnistuivat yhteistyöllä karistamaan PJ:n ja perhosille saavuttiin sulassa sovussa. Ehkä ensimmäistä kertaa päivän aikana herrasmiessopimus peekoovauhdista petti ja perhoset juostiin tosissaan. Viidelletoista lähtiessä MH oli onnistunut samaan noin 15 sekunnin johdon SS:ään. Ero kasvoi kohti näkötornia mutta kaventui toiseksi viimeisellä huomattavasti MH:n pummatessa viimeisessä rinteessä. Lopulliseksi MH:n kohtaloksi koitui viimeisen rastin hyvinkin laakea notko, jonka SS poimi kylmän viileästi jättäen MH:n pyörimään tasanteelle. Rasti oli siellä missä se oli, se on aina kaikille sama, sanotaan. Ja kartta on apuväline, ei korkein totuus. Anyway, SS tuli, näki ja voiton merkiksi nosti kätensä pystyyn tornin juurella karjahtaen. MH:n kohtaloksi jäi karvas kakkostila. PJ tuurasi MA:ta loppuun asti ja varmisti pronssin kaksikolle. Mutta vain voittaja muistetaan.Kello 18->. Uimaan vitosrastilta ja rillaamaan nelosrastille. Ja saa naattia ja makkaraa. Voittaja SS:n kommentti päivästä, kiva päivä mutta ei tunnu missään.
Kello 20:00. Viimeinen laiva takaisin mantereelle. Voittaja haastatteli hävinnyttä ja järjestelykoneistoa.
Kello 21:30. Janoinen Kameli Olari. Terassi. SS:llä ei vieläkään tunnu missään.
Kello 22:30. Pyörällä kotiin. Jossain vaiheessa alkoi satamaan mutta mitä mie kattelin niin taisi olla juuri silloin kun kurvasin kotipihaan. Vaikka olisikin satanut jo matkalla niin SS:llä ei olisi tuntunut missään.
Kello 23:30. Päivä pulkassa. Harmi kun ei oikein kerinny tehdä mitään muuta tänään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
