The circle is complete

Yösuunnistusvuosi lähenee jälleen loppuaan ja samassa pisteessä ollaan kuin vuosi sitten. Tammikuussa syttyy motivaatio treenata kiltisti läpi talven ja elää kurinalaista urheilijan elämää. Siitä sitten muutaman kevättalven priiman etelän leirin kautta kohti Tiomila leiriä ja itse koitosta. Kakkosjoukkue kutsunee joko murtuneista kyynärpäistä tai tulehtuneista poskionteloista kärsiviä ja pettymykseen käydään muutaman kerran kunnolla viihteellä.

Seitsemän viikkoa tiukkaa treeniä ja sitten on Juko, se on Juko silloin. Se vasta on hienoo. Se on Juko. Kunto on tapissa.

Kesällä sitten käydään terassilla, rastiviikoilla, uimassa, kuntorasteilla, Kaivohuoneella, Kolilla ja Ilosaarirokissa. Ehkä siinä mahtuu joku ulkomaan suunnistusreissu johonkin väliin. Treenataan kuitenkin mutta kunto ei kehity. Elämä on villiä ja tunteet on tapissa.

Homma seestyy kohti SM-kisoja, joihin skarpataan viiden viikon sapluunalla helteiden helpottaessa jatkuvasti. Osa ässämmistä menee hyvin, osa huonommin, yleensä näin käy. Kunto on melkein Jukola klassia kuitenkin.

Lokakuussa ollaan kunnolla kipeenä ja rapakuntoista ei valita Smålessa edes Öppettiin. Business bileitä ja muita riittää kesäromanssien livetessä lapasesta viimeistään tässä vaiheessa. Kunto on rajussa laskussa.

Marraskuu ei motivoi ja joulukuussa on ihan liikaa ns. pikkujouluja. Karttojen sijaan kertyy taksikuitteja. Kolin leirin mäkitreenissä katsotaan totuutta silmiin. Vammoja esiintyy, joskus on nilkka soirossa, joskus akilles kipuilee. Kunto laskee edellisen vuoden lähtötasolle tai sen alle, vähän riippuen vuodesta.

Tässä sitä sitten ollaan, yömiehen ympyrä on jälleen sulkeutunut. Laitan tähän loppuun vielä lisää onnistuneita rastivälejä lokamarrasjoulukuun yötreeneistä, paistaa se ledilamppu joskus risukasaankin vaikka paljon on tullut ryssittyäkin.