Kovempi keikka

Ei olisi ukko Portugaliin Kalevan Rastin huippu -ja edustusryhmän leirille lähdettäessä uskonut että kuinka ketarat suorana ja häntä syvällä koipien välissä sieltä laahustetaan takaisin kotisuomeen. Ohjelmassa oli kymmenen päivää suunnistusurheilua ja jo jossain puolivälin paikkeilla aloin laskemaan päiviä ja odottamaan kotiinpääsyä. Meikäläisen osalta heikko juoksuharjoittelutausta ennen leiriä ajatti koivet jumiin alta aikayksikön eikä siitä sitten enää toivuttu missään vaiheessa. Myönnettäköön, että suunnistushimot veivät miestä ja jonkusen yökorridoorin tai kivipaasiyörastioton olisi voinut hyvinkin jättää väliin ja tehdä vaikkapa oikeesti huoltavan lantionavailulenkkijumpan. Hei haloo, eihän se vaan ole mahollista.

Treenipäivän sapluuna oli simppeli. Aamulla juostiin lyhyt aamulenkki ennen aamupalaa ja sitten suunnistettiin aamupäivällä kerran ja sitten uudestaan iltapäivällä ja/tai yöllä. Sen verran oli sentään järkeä päässä etten kolmen suunnistustreenin letkoihin lähtenyt vaan tyydyin kahteen treeniin. Hyvä puoli tässä systeemissä on se, että yösilmää tulee hiottua melkein joka ilta. Ensimmäiset viisi päivää vietimme Evoran seudulla ja loppuleirin Portalegressä, jossa myös suunnistettiin Portugal O meeting kisat. Kisoissa punamustat tekivät laajalla rintamalla kovia pomminvarmoja suorituksia, joten näyttää siltä, että talven harjoittelu on hyvällä tiellä. Omalla kohdallani on syytä hieman pysähtyä miettimään missä mennään sillä tuloskunto ei ollut terävimmillään. Ei siinä, tuli ainakin treenattua ja kyllä se aina näkyy jossain vaiheessa johonkin suuntaan. En ole vielä huolissani sillä Firmaliiga maastoissa on yhä melkoisesti lunta.

Usein aamupäivän treeni oli joku terävämpi ja illalla sitten tehtiin esimerkiksi kevyttä yösuunnistusta. Ylläolevassa kartassa on näytillä viimeinen veto kolmen päiväsuunnistusvedon treenistä, joka juostiin ihan alkuleiristä vielä tuorein jaloin ja hauskaa oli laputtaa Bardeiraksen laidunmaastossa lähes neljän minuutin kilometrivauhtia. Radoissa oli hieman muutakin hajontaa kuin pelkkää fyysistä. Kaksi ensimmäistä vetoa juostiin yhteislähdöllä ja viimeisen vetoon lähdettiin siten, että ensin matkaan säntäsi maitojuna, Heinonen, Metsälä, Nurmonen. 20 sekuntia perään starttasi Economy class Fincke, Pajunen, Airila ja 20 sekuntia heidän peräänsä kiihdytti isojen pyssyjen Business luokka Prochazka, Adamski, Gueorgiou. Maitojuna häröili hieman kakkosta ja Economy pyyhälsi kantaan. Business luokan Gueorgioun perässä roikuin kolmoselta melkein vitoselle. Economy Pajusella tuntui virtaa riittävän paremmin veturin vauhtiin. Maaliin kaikki kurvasivat minuutin sisään veikkaisin, ainakaan ketään ei tarvinnut odotella. Kolmen vedon yhteismatka oli 7.0 km ja kello näytti ajakseni 29.43. Niinkuin usein ennenkin se oli porukan hitaammasta päästä ja takkiin tuli nopeimmille vaivaiset kolmisen minuuttia.


Yomiehen näkövinkkelistä leirin pääharjoitus oli tulinen yömasstartti Sao Bartolomeu do Outeirossa. Treenin valmistauduttiin iltapäivällä viimeisen päälle kakkosen päikkäreillä, Mc Donalds kahvitteluilla ja pakaraosaston uima-allasjumpalla. Aurinko laski kovaa vauhtia alkuverkassa ja kivipaasien varjot peittivät piikkipuskat vähitellen synkkään syleilyynsä. Taivas oli täysin kirkas ja tähdet tulisivat tuikkimaan tänä yönä. Kymmenisen ukkoa kyyristyi lähtötelineisiin mutta yllätys yllätys kahdelle urhealle annettiin minuutti etumatkaa. Eipä siinä, kompassi tanaan ja pelko prsiissä kohti ykköstä Adamskin loikottaessa oikealla laidalla. Aattelin, että täytyy pysyä viivalla ettei tuntuma kärkeen karkaa kun susilauma saavuttaa. Sisäkurvin turvin sinnittelin välillä Adamskin peesissä ja vasta ysirastilla näin ensimmäisen havainnon takaa-ajajista. Kytäjä-Jukola pitkän yön toiseksi nopein Airilahan se siellä porskutti ihan rapsakkaa kyytiä. Kiire tuli peesiin kun oli sen verran energistä nuoren miehen meno. Loppuratakin meni kuin elokuvissa ja maaliin kurvasin Hannun kintereillä hieman paossa muiden susien ahnailta katseilta. Once again, tähdet olivat kohillaan ja linnunrata loisti taivaalla.

Tuikitärkeän perussuunnistustreenin lisäksi leirillä oli myös virkistävää vaihtelua esimerkiksi käyräkartta -ja väyläsuunnistuksen sekä kaupunkisprinttailun merkeissä. Leirikisapäivä muotoutui Evoran vanhaan kaupunkiin viritetyn aamupäivän sprintin ja iltapäivän Mouhinzan puska-rinne-basic metsäkeskaritakaa-ajon ympärille. Kisaan osallistui KR:n poppoon lisäksi Suomen maajoukkue sekä Tampereen AV-ryhmä. Taso oli siis laaja ja kova. Tasa-arvon nimissä naisilla ja miehillä oli täsmälleen sama rata. Pajunen oli paras suomalainen ja oikeessa paikassa väläytti sillä nyt nimi jäi varmasti mieleen liiton valmennuskaksikolle. Meikäläisen on leirikisan osalta tosiaan syytä keskittyä muiden hehkuttamiseen sillä taas löytyi oma tuttu paikka punamustalta takatolpalta.

Tähän väliin on hyvä mehustella lisää leirin yötreenejä. Pienipiirteiset ja tarkat kartat mahdollistavat vaativan suunnistuksen hitaassakin vauhdissa. Mikäs sen parempi iltalenkki kuin yösuunnistaa hissutellen hyväpohjaisessa maastossa kivipaasien katveessa, idealogisesti ajatellen jalat palautuvat ja taito kehittyy. Oman pikantin säväyksensä yöharjoituksiin toivat maastossa lymyilevät eläimet, Bardeiraksen liepeillä vilisti kiilusilmäisiä pikkupupuja ja lehmiä oli tietysti joka puolella. Tän jutun alussa näytillä olleen yökorridoorin väylältä poikkeamiset selittyvät osaltaan paikallisten lehmien väistelyyn. Sen verran isoja utareineen olivat ettei niiden jyräämäksi olisi halunnut joutua. Oottakaas vaan, kun lumet sulavat niin alan tekemään huoltavaa suunnistuslenkkiä lähikartallani Kasavuorella.

Portalegreen muutettuamme sama ralli jatkui aamulenkkien, yöhuoltoajojen ja aamupäivän kovien kisastarttien merkeissä. Pommissa oli yhteensä neljä päiväkilpailua ja yksi katuyösprintti. Päiväkisoista kaksi oli norttonkia ja kaksi keskaria. Supereliitin ovet eivät tänä vuonna allekirjoittaneelle auenneet, joten eliittimiehiä oltiin. On sitä ennenkin A-sarjassa juostu, prkl. Eliitin radat erosivat superin radoista mutta jotenkin jäi semmone maku että käki lauloi ja kovaa. No, en nyt tämän enempää lähe masistelemaan, olinhan kuitenkin eliitin loppupisteissä viides. Simo-Pekka Fincke vastasi KR:n porukan kovimmasta eliittisarjan juoksusta voittamalla kolmannen päivän WRE-kisan ihan vanhaan malliin. SP:n selkä vaikuttaisi olevan nyt sillä mallilla että ennustaisin miehen juoksevan MM-katsastuksissa sinne minne ennenkin eli sijoille neljä viiva kahdeksan. Ennen WRE-kisaa leukailin tavoitteekseni olla ennen supereliitiin Thierryä (lähti 11 min perään) maalissa ja pintakaasulla puolivaloilla ajelevan Pipon voittamisen. Niinkuin arvata saattaa, toisin kävi. Pipolle hävisin ja Thierry tuuppasi ohi loppuviitoituksella. Kilttinä miehenä jätin toki sisäkurvin auki maestrolle.

Back in night O'Business

Kanarian leiri heti vuoden alkuun katkaisemaan synkkää, pimeätä ja kylmää Suomen talvea oli kaikin puolin onnistunut reissu. Erityisesti asenne oli porukalla kohdallaan, yökerhot kierrettiin kaukaa vuorien kautta ja halvoilla takseilla ajelu vaihdettiin pyöräilyyn. Kapeakujakylien turistipalloilu oli rajattu tiukkaan sprinttisuunnistukseen ja rannalla ei löhötty vaan juostiin. Leiriläisten hieronnasta eivät vastanneet thaitytöt vaan karski suomalainen äijä, joka murjoi lihaksemme kuntoon vakaalla ammattitaidolla. Täytyy myöntää, että ensikertalaisena hierontapyödällä maatessa kipu oli parhaimmillaan verrattavissa hammaslääkärin tuolissa kärsimiseen.

Rankan fyysisen harjoittelun lomaan suunnistustaitoa kehitettiin monin tavoin. Tsekin sprinttihirmu Jan Prochazka piirsi kartan majoituksemme porrasrikkaasta bungalow ja uima-allasalueesta. Maestro itse järjesti sitten eräänä iltana tekemälleen kartalle yösuperb sprintin, toimien myöskin ratamestarina, lähtö ja maalitoimitsijana sekä tietysti kuuluttajana ja valokuvaajana. Kaikkien yllätykseksi voittoon suunnisti yomies, jonka kunto oli ollut hieman kadoksissa koko alkuleirin. Tällä kertaa isot pyssyt sortuivat kuitenkin virheisiin ja hiiri pääsi naulaamaan liput ihan kissan silmien alla. Allekirjoittanut on varma ettei tämä vielä riitä näytöksi päästä mukaan kevään Tiomila leirille, joten harjoittelua on syytä entisestään tiukentaa. Alla olevasta kuvasta selviää, että suoritukseen jäi parannettavaa vaikka voittajaa viimeisenä lähtijänä heti maaliin tulon jälkeen reilusti hymyilyttikin.


Sprinttisuunnistuksen lisäksi Gran Canarian saarella pääsee myös metsäsuunnistamaan. Leirikilpailumme Honolulu-cupin neljästä osakilpailusta kaksi oli metsässä. Saaren paras maasto on Tamadaban luonnonpuisto mistä on tehty kartta joskus takavuosina takavuosien tähtien toimesta. Eipä siinä, käyrästö on kestänyt hyvin ajan hammasta ja voidaan puhua hyvästä kartasta. Tamadaba saikin toimia arvostetun Honolulu-cupin finaalin näyttämönä. Honolulu-cupista löytyy lisää juttua Kalevan Rastin nettisivujen uutisarkistojen syövereistä mutta uskoisin niitten nettisuunnistusaktiivien, jotka tätä lukevat myöskin ne jo lukeneet :-)

Sen verran on tässä hehkutettava Keravan kirkon mäen miehen vetoa Tamadaban rinteellä että spekuloisin sen olleen maajoukkuemiehen tasoista menoa. Eikä välttämättä viime vuoden Suomen maajoukkue riitä. Alla olevasta kartasta näkyy että yomiehen kohtalona oli tällä kertaa eksyä pyöreään rinteeseen noin kolmeksi neljäksi minuutiksi. Syinä herpaantumiseen näkisin huonon kunnon ja kuvanmuodostuksen, keskittymiskyvyn puutteen sekä kartassa jatkuneen uuden polun. Lisäksi hyvin mennyt alkurata osaltaan ajatti ylivauhdin tielle. Jatkossa näitten virheiden välttämiseen liiton suositus on harjoittelu.


Kuvanmuodostuspiireissä talven juttu on ns. O'Puzzlet tai ihan miksi kukakin allaolevassa kuvassa näkyviä suunnistustehtäviä haluaakin kutsua. Näitä tehtäviä voit ratkoa missä vain, juostessa aamulenkkiä, suihkussa, syödessä, kahvin ääressä, aurinkotuolissa löhöessä, vessanpöntöllä.. Vain mielikuvitus asettaa rajat taidon kehittämiselle. Kanarian leirin O'Puzzleista on kiittäminen Maaningan lahjaa käyräsuunnistukselle, kätsärille ja O-cadilla kikkailulle eli Antti Nurmosta. Kuvassa on kolme esimerkkiä pähkäilemistämme tehtävistä. Mikä on oikea rivi? Taitoharjoittelu ei kuitenkaan rajoittunut vielä tähän. Lentokoneessa oli sopivaa luppoaikaa basic kuivaharjoitusten tekemiseen porukalla.

Kanarian jälkeen ohjelmassa oli Vuokatin leiri tulevien kotikisojen maisemien tunnelmia haistellen. Fyysinen harjoittelu oli tiukkaakin tiukempaa tuoreen AV-valmentaja Fincken valvovan silmän alla ja erityishuomio oli mäkijuoksussa ja juoksutekniikassa. Meikäläiseltä polvennostojuoksu sujuu luonnostaan mutta kuopaisuun ei meinaa motoriikka riittää. Kimmoisuus on kunnossa mutta silti ei kulje sileellä. Pakareisiosasto on vahvistettava ja lantio saatava auki. Syvien lihasten tuki on hakusessa. Kunnosta se taitaa kuitenkin eniten kiikastaa.

Suomen lumitilanteessa suunnistus rajoittuu tällä hetkellä korttelisuunnistukseen mutta onneksi helmikuun lopulla pääsee Portugaliin treenaamaan taitoa ihan sulassakin metsässä. Sinne asti täytyy sinnitellä kuivaharjoituksilla ja karttoja katselemalla. Portugal O'Meeting eli leikkisästi Pommi on perinteisesti ollut hyvä tason mittari alkukeväästä missä kenenkin kunto menee. Ja niin taitaa olla tänäkin vuonna. Meikämannella tulee kyllä kiire päästä kuntoon mutta vanhan fraasin mukaan yrittänyttä ei laiteta ja kokemukseni mukaan aina ei yrittänyttäkään.

Synkimpien synkkyyksien synkkääkin synkempi synkkyys

Talvipäivän seisauksen kunniaksi ajattelin hieman synkistellä tänne blogisektorillekin. SM-viestistä alkanut sairastelukierre saisi jo vihdoin helpottaa, jotta pääsisin viimein harjoittelemaan kohti ensi kauden haasteita. Smoolannin jälkeen luulin ensin olevani rapulassa ja sitten rapakunnossa AV-testeissä mutta ehei nyt tiedän mitä on huono kunto. Enkä krapulastakaan ole sen jälkeen kärsinyt antibioottikuurien painaessa päälle hilliten armottomasti pikkujoulubiletystä. Tulehtuneena on ollut niin poskiontelot, silmät kuin keuhkoputketkin ja flunssaa siinä välissä. Nyt näkyy taas hieman valon kajoa tunnelin päässä mutta veikkaanpa, että yhä kituuttava yskä on merkkinä jostain solujeni seiniin tiukasti kietoutuneesta terhakkaasta pikkupikkubakteerista, joka viittaa kintaalla perusantibiooteille ja odottaa kärsivällisesti että keuhkot yskitään riekaleiksi.


Kaikesta huolimatta on miulla ihan jutunjuurtakin sillä kaksi kertaa olen selviytynyt yömetsään kahlaamaan nyt jo lähes muniin asti ulottuvassa hangessa, joten sisänsä ei haittaa sairastella kun yösuunnistuskelien kanssa on vähän niin ja näin. Marraskuun lopulla tutkiskelin kotimetsikköön ilmestyneitä metsän eläinten jälkiä ja näytti siellä ihmisiäkin juoksennelleen. Meitä hulluja suunnistajia siis riittää. Yhdellä rastilla oli reilusti vaikeuksia kuten yllä olevasta GPS-jäljestä näkyy mutta kyllä se sieltä lopulta löytyi kun oikein joka suunnasta kaivoi. Ei juurikaan ollut apua vaikka joskus olin itsekin tuon alueen kartoittanut.

Vuoden pimeimmän kuukauden yösuunnistukset jäänevät yllä olevaan rastinotto fiilistelyyn legendaaristen Keun pikkujoulujen tuoksinassa. Parilla rastilla taisi tonttulakki valahtaa lampun alta silmille sillä melkoisesti oli niin suunta kuin matkantajukin pielessä hangessa kömpiessä. Tai sitten sinnikkään perässä hiihtäjä peesarin raskas hengitys häiritsi omaa suunnistusta. Selityksiähän löytyy aina, koskaan ei ole kuitenkaan oma vika tai saati sitten se, että omissa taidoissa olisi puutteita. Edellä mainittu yöseikkailu ollee eiku lienee myös vaiherikkaan yösuunnistusvuoden viimeinen sillä suunnitelmissa on ulkonaurheilukieltoa siihen asti kunnes Honolulun leirin menolento laskeutuu Las Palmasin kentälle ensimmäinen tammikuuta 2011. Eiköhän etelän lämpöön ole hyvä karistaa sitten loputkin keuhkotaudista. Täytyy vaan olla varovainen ettei saa sieltä mitään paikallista pöpöä vaikkapa vatsataudin muodossa. Kunnon ripulihan tästä vielä on puuttunut.

Ei kuuhun

Syksyn kilpailukausi alkaa olla pulkassa ja jäljellä on enää muutama kauden päätöstä henkivä tapahtuma. Halikko-viestiä, Smålandskavlenia ja Raatojuoksua ei vaan millään voi jättää väliin. Varsinkaan nyt kun olen lähes kuukauden maannut sohvalla flunssassa tai toipilaana. SM-yöhön starttasin kuumemittarin näyttäessä perus kolmeseiskakakkosta ja plaketti komealla selkäjuoksulla oli iso yllätys. Taas toki huomattiin, että korjattavaa meikäläisen korvien välissä riittää. Ns. kasetti ei vaan kestä. Eipä siinä, ainakaan into ei sammunut ja vuoden päästä Kyrös-Rastin kisoissa yritetään taas. Enköhän mie ole jo siirtymäkauteni tässä lokakuussa laiskotellut ja marraskuussa aletaan taas louhimaan treeniä koneeseen.

Kuukauden sairastelujen myötä luotto suorituskykyyni on tällä hetkellä vähän niin ja näin. Epävarmuutta hälventämään päätin testata kuntoni Kellonummen testiradalla. Kyseinen rata on neljä ja puoli kilometriä pitkä ja nousua kertyy noin neljänneskilometri. Suunnistettavia välejä on kaksikymmentä. Rata kiertelee juuri sopivasti tulitikkuvälein maaston parhailla avokallioalueilla, joten testi sopi myös mitä mainioimmin täsmätreeniksi Halikkoon Kokkilan kallioille.


Itse en ollut kyseistä rataa ennen kiertänyt mutta huhut kertoivat nopeimman ajan olevan jossakin 31 minuutin korvilla ja kuulemma jonkun tanskalaisen takavuosien tähden toimesta. Eilisiltana pysäytin kelloni lukemiin 34:00 ja pummisaldoksi kertyi noin yksi minuutti tarkkojen quickroute analyysien perusteella. Paikallista väriä yhteislähdössä suoritetussa testissä edusti TuMen intiaanivahvistus, joka kellotti ajan 36:15 vaikka pysähtyi välillä siirtämään rasteja ja saattoi käydä pskallakin. Ennätysjuoksun valaistusolosuhteet ovat hämärän peitossa mutta viime yönä metsässä loimotti muun muassa täysikuu ja lähes kolmentuhannen lumenen ledilamppu. Puolen tunnin alitusta tälle radalle pitäisin tekijämiehen rajapyykkinä ja lupaankin tarjota keskiviikkokaljan Kannunkulmassa jokaiselle tuon maagisen rajan ensimmäisellä yrityksellään alittaneelle.

Historian lehtien havinaa

1999 Norike-Virvik Porvoo, 42.sija, tappiota voittajalle +16:19.
2000 Lemi, tuloksia ei löytynyt, ynnä muut sijoitus anyway.
2001 Did Not Start, kuumetauti.
2002 Karhuvuori Keuruu, tuloksia ei löytynyt, muistan että vtutti.
2003 Auvoljärvi 2 Hinnerjoki, 52. sija, +8:38.
2004 Norrvalla Vöyri, 70. sija , +19:05.
2005 Myllylampi Mäntyharju, 21. sija, +7:19.
2006 Saustila Sauvo, A-finaali, 40. sija, +26:28.
2007 Toivike Ahmoo Karkkila, A-finaali, 25. sija, +12:38.
2008 Luomijärvi Hamina, A-finaali, 26. sija, +10:55.
2009 Västerby 1, Ekenäs/Raseborg, A-finaali, 44. sija, +17:43.

Siinäpä on yomiehen SM-yö historiaa sarjasta H21 menneiltä vuosilta. Reilun kymmenen vuoden aikana on ollut käytössä erilaisia kilpailumuotoja. Aluksi osanottajamäärä oli rajoitettu ja valinta suoritettiin rankin ja yökilpailujen perusteella. Jossain vaiheessa kuitenkin siirryttiin rajoittamattomaan osanottoon ja ryhmittäin tapahtuvaan väliaikalähtöön. Neljä vuotta sitten oli käytössä ensimmäistä kertaa karsintakilpailu edellisenä yönä. Perhoslenkkejä on kierretty niin pitkään kuin muistan. Joskus takavuosina on kuitenkin juostu ihan kunnon suoraakin rataa.

Muutosten tuulet ovat puhaltaneet myös lamppusektorilla sillä olen kilpaillut smyössä niin vanhalla kunnon halogeenilla (vuosimallit 94 ja 05) ja seuran ansiokkaasti sponsoroimalla ksenon-kaasupurkauspolttimolla (Lupine Edison). Tänä vuonna olisi mahdollista asettaa kisaan kutreilleni viimeistä huutoa oleva proprietary led-teknologiaan perustuva lamppu, joka häikäisi vastustajat muun muuassa kevään Tiomilassa. Pitkä tie on kuljettu kymppiwatin halosta vajaan kolmentuhannen lumenen veret seisauttavaan Monsteriin.

Vuosien saatossa tulostasoni on kuitenkin pysynyt vakaana ja vain kerran seitsemässä vuodessa olen ollut tyytyväinen suoritukseeni. Seuraavan kerran tyytyväisyyttä on siis odotettavissa vuonna 2012. Se onkin just hyvä sillä sitten siirrynkin jo ikäyömiehiin. Oikeastaan tolla tuloshistorialla voisin jo vaihtaa blogini nimeksi wannabe jou jou mies tai jotain. Heikkoa menestystä ja menestymättömyyttä voisi selittää monella tavalla. Voisi vaikka väittää sipanneensa tai tehneensä megapummin perhosilla. Lamppui saattoi hiipua tai mahdollisesti jopa sammua. Pohje taisi revähtää, karsinnassa hankittu puujalka vaivasi ja peroneus oli pskana. Valitsin vieläpä väärän reitinvalinnan tosi pitkälle välille ja kiersin perhoset väärinpäin. Kituuttava flunssa vei mahdollisesti parhaan terän suorituksesta. En nyt lähde kuitenkaan selittelemään. Tehty mikä tehty.

Jos siis vanhat merkit pitävät paikkansa niin ensi lauantaiyöltä on odotettavissa sijoitus neljänkymmenen korvilla ja takkiin voittajalta tulee about vartti. Toisaalta en ole vielä ikinä karsiutunut A-finaalista, keskeyttänyt tai ottanut hylsyä, joten uusia vaihtoehtoja ryssimiseen riittää. Ehkä finaali jää kokonaan juoksematta sydänlihastulehduksen takia. Oli miten oli, tarina jatkuu, yön kuninkaat kohtaavat tällä kertaa Mynämäen Kallavuoren kupeella ja vain yksi voi voittaa. On taas aika SM-yön.

Magic night

Eräänä kuumana elokuisena lauantai-iltana punamustaan asuun sonnustautunut nälkiintyneeltä näyttävä nuori mies suuntasi pyöränsä Kilosta kohti luodetta ja Nuuksiota. Kello löi jo yhdeksättä iltapäivän tuntia ja aurinko paistoi juuri ja juuri kerrostalojen kattojen ylitse. Neljäkymmentäkaksi minuuttia poljettuaan fiktiivisen tarinamme sankari kätki pyöränsä avokalliokumpareen kupeeseen kivenheitto koilliseen Hynkänlammesta suuren kuusen katveeseen ja kiristi ultrakevyiden Inoviensa kengännauhat. Hiki virtasi vuolaana ruskettuneilla keskittyneillä kasvoilla kirvellen silmiä ja vasen käsi puristi tiukasti levykompassia. Suunnistussoturi oli valmis ensimmäiseen koitokseen. Hieman ennen kello yhdeksää hän säntäsi matkaan.

Reilut kolmetoista minuuttia myöhemmin punamusta hahmo pysähtyi puuskuttamaan pusikossa lymyilevän ison kiven viereen ja suuntasi siitä kulkunsa rauhallisin askelin kohti piilottamaansa polkupyörää. Matka jatkui etelään pienen matkaa pyöräillen Lintulammen rantamille ja edessä oli taistelun toinen osa. Ilta pimeni vauhdilla mutta suunnistajaa ei pimeys pelottanut. Kartta oli vaihtunut yksi viiteentoistatuhanteen mittakaavasta kymppitonnin käyräkarttaan.

Kahdeksan minuuttia tarkkaa työtä ja Lintulampi oli uudestaan soturin silmien alla. Pyörä löytyi kanervikosta ja lyhyen juomatauon jälkeen seikkailu jatkui. Nokka kohti etelää ja yläketju kireelle sillä hämärä lisääntyi minuutti minuutilta. Eipä aikaakaan kun Sorlampi vilkkui edessä ja laskeutuva aurinko oranssina juuri vastarannan puiden yläpuolella. Ilma oli hiostavan kuuma eikä viimeinen erä tulisi jättämään kylmäksi. Kolme varttia ensimmäisestä lähdöstä oli kulunut ja oli aika puristaa taistelijan viimeiset mehut ylängön avokallioille.

Viimeinen rasti luurasi jyrkänteen juurella Sorlammen lounaislaidalla synkässä metsässä. Kello oli käynyt kolmetoista minuuttia kolmannesta lähdöstä, kun suunnistaja sukelsi hämärän keskeltä jyrkänteelle kaikkensa antaneena. Sorlampi oli aivan tyyni ja metsässä hiiren hiljaista. Aurinko oli jo painunut puiden taakse ja suopursut tuoksuivat. Ilma oli yhä kuuma ja ympäröivä rauhallisuus tarttui. Hetken lammen rantoja fiilisteltyään alkoi metsämiehen kotimatka. Yönmusta fillari kiisi kesäyössä Kasavuoren ja Kauniaisten kautta takaisin Kiloon juuri ennen päivän viimeisen tunnin alkua. Siitä sitten suihkun päälle junalla keskustaan ja aamuyöllä taksilla takaisin.

Sinä kesänä

Hylsy Jukolasta. Juhannusleiri Ukkohallassa. Kymmenkunta suunnistustreeniä Joensuun seudulla. Juuan Tahkovaara ja Ilomantsin Petrokangas. Kuntorasteja. Rahakas voitto Kalevan Rastiviestistä kakkosjoukkueella. Viimeinen sija Helle Heino Mikkoselle Kainuun rastiviikolla. Lukemattomia paarman puremia ja virkistäviä uimarantoja. Savusauna ja loputonta hikoilua helteessä. Paras rusketus ikinä. Muutama kesäkalja ja lonkero sekä seitsemät makkaraperunat Ilosaarirockissa.











Vielä on kesää jäljellä ja aikaa herätä horroksesta. Karjaan norttonki suunnistetaan tasan kuukauden päästä ja siihen mennessä pitäisi saada itseluottamus nousuun, juoksu kulkemaan ja suunnistus sujumaan. Eiköhän se tästä niinkuin ennenkin öiden pidentyessä, kelien viiletessä ja Firmaliigan alettua.