Ei kuuhun

Syksyn kilpailukausi alkaa olla pulkassa ja jäljellä on enää muutama kauden päätöstä henkivä tapahtuma. Halikko-viestiä, Smålandskavlenia ja Raatojuoksua ei vaan millään voi jättää väliin. Varsinkaan nyt kun olen lähes kuukauden maannut sohvalla flunssassa tai toipilaana. SM-yöhön starttasin kuumemittarin näyttäessä perus kolmeseiskakakkosta ja plaketti komealla selkäjuoksulla oli iso yllätys. Taas toki huomattiin, että korjattavaa meikäläisen korvien välissä riittää. Ns. kasetti ei vaan kestä. Eipä siinä, ainakaan into ei sammunut ja vuoden päästä Kyrös-Rastin kisoissa yritetään taas. Enköhän mie ole jo siirtymäkauteni tässä lokakuussa laiskotellut ja marraskuussa aletaan taas louhimaan treeniä koneeseen.

Kuukauden sairastelujen myötä luotto suorituskykyyni on tällä hetkellä vähän niin ja näin. Epävarmuutta hälventämään päätin testata kuntoni Kellonummen testiradalla. Kyseinen rata on neljä ja puoli kilometriä pitkä ja nousua kertyy noin neljänneskilometri. Suunnistettavia välejä on kaksikymmentä. Rata kiertelee juuri sopivasti tulitikkuvälein maaston parhailla avokallioalueilla, joten testi sopi myös mitä mainioimmin täsmätreeniksi Halikkoon Kokkilan kallioille.


Itse en ollut kyseistä rataa ennen kiertänyt mutta huhut kertoivat nopeimman ajan olevan jossakin 31 minuutin korvilla ja kuulemma jonkun tanskalaisen takavuosien tähden toimesta. Eilisiltana pysäytin kelloni lukemiin 34:00 ja pummisaldoksi kertyi noin yksi minuutti tarkkojen quickroute analyysien perusteella. Paikallista väriä yhteislähdössä suoritetussa testissä edusti TuMen intiaanivahvistus, joka kellotti ajan 36:15 vaikka pysähtyi välillä siirtämään rasteja ja saattoi käydä pskallakin. Ennätysjuoksun valaistusolosuhteet ovat hämärän peitossa mutta viime yönä metsässä loimotti muun muassa täysikuu ja lähes kolmentuhannen lumenen ledilamppu. Puolen tunnin alitusta tälle radalle pitäisin tekijämiehen rajapyykkinä ja lupaankin tarjota keskiviikkokaljan Kannunkulmassa jokaiselle tuon maagisen rajan ensimmäisellä yrityksellään alittaneelle.