Eräänä kuumana elokuisena lauantai-iltana punamustaan asuun sonnustautunut nälkiintyneeltä näyttävä nuori mies suuntasi pyöränsä Kilosta kohti luodetta ja Nuuksiota. Kello löi jo yhdeksättä iltapäivän tuntia ja aurinko paistoi juuri ja juuri kerrostalojen kattojen ylitse. Neljäkymmentäkaksi minuuttia poljettuaan fiktiivisen tarinamme sankari kätki pyöränsä avokalliokumpareen kupeeseen kivenheitto koilliseen Hynkänlammesta suuren kuusen katveeseen ja kiristi ultrakevyiden Inoviensa kengännauhat. Hiki virtasi vuolaana ruskettuneilla keskittyneillä kasvoilla kirvellen silmiä ja vasen käsi puristi tiukasti levykompassia. Suunnistussoturi oli valmis ensimmäiseen koitokseen. Hieman ennen kello yhdeksää hän säntäsi matkaan.
Reilut kolmetoista minuuttia myöhemmin punamusta hahmo pysähtyi puuskuttamaan pusikossa lymyilevän ison kiven viereen ja suuntasi siitä kulkunsa rauhallisin askelin kohti piilottamaansa polkupyörää. Matka jatkui etelään pienen matkaa pyöräillen Lintulammen rantamille ja edessä oli taistelun toinen osa. Ilta pimeni vauhdilla mutta suunnistajaa ei pimeys pelottanut. Kartta oli vaihtunut yksi viiteentoistatuhanteen mittakaavasta kymppitonnin käyräkarttaan.
Kahdeksan minuuttia tarkkaa työtä ja Lintulampi oli uudestaan soturin silmien alla. Pyörä löytyi kanervikosta ja lyhyen juomatauon jälkeen seikkailu jatkui. Nokka kohti etelää ja yläketju kireelle sillä hämärä lisääntyi minuutti minuutilta. Eipä aikaakaan kun Sorlampi vilkkui edessä ja laskeutuva aurinko oranssina juuri vastarannan puiden yläpuolella. Ilma oli hiostavan kuuma eikä viimeinen erä tulisi jättämään kylmäksi. Kolme varttia ensimmäisestä lähdöstä oli kulunut ja oli aika puristaa taistelijan viimeiset mehut ylängön avokallioille.
Viimeinen rasti luurasi jyrkänteen juurella Sorlammen lounaislaidalla synkässä metsässä. Kello oli käynyt kolmetoista minuuttia kolmannesta lähdöstä, kun suunnistaja sukelsi hämärän keskeltä jyrkänteelle kaikkensa antaneena. Sorlampi oli aivan tyyni ja metsässä hiiren hiljaista. Aurinko oli jo painunut puiden taakse ja suopursut tuoksuivat. Ilma oli yhä kuuma ja ympäröivä rauhallisuus tarttui. Hetken lammen rantoja fiilisteltyään alkoi metsämiehen kotimatka. Yönmusta fillari kiisi kesäyössä Kasavuoren ja Kauniaisten kautta takaisin Kiloon juuri ennen päivän viimeisen tunnin alkua. Siitä sitten suihkun päälle junalla keskustaan ja aamuyöllä taksilla takaisin.
Eräänä kuumana elokuisena lauantai-iltana punamustaan asuun sonnustautunut nälkiintyneeltä näyttävä nuori mies suuntasi pyöränsä Kilosta kohti luodetta ja Nuuksiota. Kello löi jo yhdeksättä iltapäivän tuntia ja aurinko paistoi juuri ja juuri kerrostalojen kattojen ylitse. Neljäkymmentäkaksi minuuttia poljettuaan fiktiivisen tarinamme sankari kätki pyöränsä avokalliokumpareen kupeeseen kivenheitto koilliseen Hynkänlammesta suuren kuusen katveeseen ja kiristi ultrakevyiden Inoviensa kengännauhat. Hiki virtasi vuolaana ruskettuneilla keskittyneillä kasvoilla kirvellen silmiä ja vasen käsi puristi tiukasti levykompassia. Suunnistussoturi oli valmis ensimmäiseen koitokseen. Hieman ennen kello yhdeksää hän säntäsi matkaan.
Reilut kolmetoista minuuttia myöhemmin punamusta hahmo pysähtyi puuskuttamaan pusikossa lymyilevän ison kiven viereen ja suuntasi siitä kulkunsa rauhallisin askelin kohti piilottamaansa polkupyörää. Matka jatkui etelään pienen matkaa pyöräillen Lintulammen rantamille ja edessä oli taistelun toinen osa. Ilta pimeni vauhdilla mutta suunnistajaa ei pimeys pelottanut. Kartta oli vaihtunut yksi viiteentoistatuhanteen mittakaavasta kymppitonnin käyräkarttaan.
Kahdeksan minuuttia tarkkaa työtä ja Lintulampi oli uudestaan soturin silmien alla. Pyörä löytyi kanervikosta ja lyhyen juomatauon jälkeen seikkailu jatkui. Nokka kohti etelää ja yläketju kireelle sillä hämärä lisääntyi minuutti minuutilta. Eipä aikaakaan kun Sorlampi vilkkui edessä ja laskeutuva aurinko oranssina juuri vastarannan puiden yläpuolella. Ilma oli hiostavan kuuma eikä viimeinen erä tulisi jättämään kylmäksi. Kolme varttia ensimmäisestä lähdöstä oli kulunut ja oli aika puristaa taistelijan viimeiset mehut ylängön avokallioille.
Viimeinen rasti luurasi jyrkänteen juurella Sorlammen lounaislaidalla synkässä metsässä. Kello oli käynyt kolmetoista minuuttia kolmannesta lähdöstä, kun suunnistaja sukelsi hämärän keskeltä jyrkänteelle kaikkensa antaneena. Sorlampi oli aivan tyyni ja metsässä hiiren hiljaista. Aurinko oli jo painunut puiden taakse ja suopursut tuoksuivat. Ilma oli yhä kuuma ja ympäröivä rauhallisuus tarttui. Hetken lammen rantoja fiilisteltyään alkoi metsämiehen kotimatka. Yönmusta fillari kiisi kesäyössä Kasavuoren ja Kauniaisten kautta takaisin Kiloon juuri ennen päivän viimeisen tunnin alkua. Siitä sitten suihkun päälle junalla keskustaan ja aamuyöllä taksilla takaisin.
Hyvä Minsaa! Alkaa olla lyönnit kohillaan...:-)
VastaaPoistaMuuten kellontarkkaa toimintaa mutta viimeisessä kohdassa hajosi näköjään kasetti! Miksi ihmeessä jo aamuyöllä :)
VastaaPoistaPikkuhiljaa Markka but not yet, not yet.
VastaaPoistaVika lause on sitä fiktiota.