Back to school, vanhoja perusjuttuja kertaamaan

Suunnistuksen perustaitoja on syytä hioa perusteellisesti ja tehdä ns. basictreeniä. Hyvällä kuvanmuodostuksella ja kompassin käytöllä pötkii pitkälle ja lopulta suunnistus on niiin selkäytimessä, että neljän minuutin virheet vaan jäävät tekemättä. Ihan sama vaikka kyseessä olisi sitten Firmaliiga tai joku vielä vähemmän tärkeämpi koitos.

Siispä Firmaliiga virheestäni motivoituneena lähdin suunnistamaan. Treeni oli ihan tavallinen perusbasic sisältäen kahta eri mittakaavaa ja kartoitusvuosikymmentä. Erikoispitkiä varten matka oli säädetty pitkäksi ja Jukolaa silmällä pitäen mäkeä riitti. Startti treeniin oli vasta auringon laskiessa, jotta Helle Heinonen kestäisi. Eikä muuten ollut yhtään pöllömpää porskuttaa hitaasti viilenevässä kesäyössä pikkuledi otsalla.

Vanhoilla 1:15000 kartoilla suunnistamisessa on oma viehätyksensä. Ensinnäkään se ei ole niin helppoa ainakaan allekirjoittaneelle ja toisekseen pelkistetty käyräkuvaus ja kartoitustyyli pakottavat automaattisesti laaja-alaiseen kuvanmuodostukseen ja tarkkaan kompassinkäyttöön. Juoksemalla sinnepäin saatat eksyä etkä saakkaan kiinni jostain diiteilistä kuten nykykartoilla. Lisäksi kartoissa saattaa olla paikka paikkoin hieman feelua, josta pitää selviytyä vahvoilla perustaidoilla. Pikkukivi Heinoselta jäänee helposti jokunen kivi bongaamatta ja hyvä niin.

Viistoistatonnisilla kartoilla suunnistaminen on tietenkin mitä parasta treeniä norttongille, tuolle klassiselle kuninkuusmatkalle, jolla kisataan kerran pari vuodessa. Mutta kyllä perustaitoja tarvitaan myös tulisten keskarien tiukoissa rastinotoissa missä pelkistämällä ja tehokkaalla kompassin käytöllä säästää arvokkaita sekunteja. Nykypäivän kymppitonneilla voi nyhrätä tehottomasti pikkukohteiden kanssa mutta vanhoilla kartoilla se ei ole edes mahdollista.

Välillä on hyvä vähän relata ja katsella maisemia. Linnut lauloivat ja metsä tuoksui. Kengät olivat värväytyneet keltaiseksi siitepölystä ja jostain kaukaa kuului vasaran pauke talonrakennuspuuhista. Tyynenä, kaukaisuudessa sinertävänä kiertyi hänen ympärilleen metsäinen, avara maailma, ja laskeutuva aurinko lännen reunalta valeli kultaisella ruskollansa noita vanhoja, takkukarvaisia kuusia vuoren harjanteella. Jotenkin tohon tyyliin se meni eilenkin, kyllä Aleksis Kivi sen jo aikanaan tiesi.

Loppuun täytyy vielä mehustella ylläolevaa rastiväliä. Siinä hyödynsin hämärässä apukäyrää rastiotossa kuin Nurmonen konsanaan Jukolassa 2009 pitkän yön rastilla 16. Olen tota toki ennenkin hehkuttanut mutta eiköhän Nurtsi pian tempaise uuden huippujuoksun.

Neljän minsan pummi

Mr Firmaliiga, juu-u. Kotikenttä, kyllä. FL Grandslam 2010, iso kinnas. Sininen viiva on reittini, punainen on jotakin mistä luulin meneväni. Keltaiset rinkulat ovat havaintoja, jotka samaistin pinkkeihin rinkuloihin. Polkuja ja mäkiä vilisti joka puolella eikä suuntakaan oikein täsmännyt. Polulla pohjoiseen mietiskelin, että onkohan kompassi rikki ja mitä syön päivälliseksi. Grandslam taisi tosin karata jo alkumatkasta, kun juoksin ulos kartalta. Taas joudun vajaan vuoden odottamaan uutta mahdollisuutta, prkl.

Kuivatreenit kunniaan

Kalevan Rasti menestyi mainiosti kauden ensimmäisessä suurviestissä Tiomilassa. Ykkönen voitti ylivoimaisesti ja kakkonen oli viestin kolmanneksi paras kakkosjoukkue 45. sijallaan. Yksi syy hyvään menestykseen piilee perinpohjaisessa valmistautumisessa. Talven aikana teimme muun muassa runsaasti taidon kuivaharjoituksia seuramme mainion valmennusmogulin ja suurvisiirin Pipon innoittamana. Myös ratasuunnitelmat ennakkoon olivat yllättävän kohillaan. Alla olevassa kuvassa näkyy rastiväli helmikuun Portugalin leirin kuiviksesta ja vertailun vuoksi jatkona on kisassa toteutunut rastiväli. Voin kertoa, että metsässä meikäläistä hymyilytti vaikka rastia sitten koukkasinkin.


Oman ruutuni Tiomilassa kakkosjoukkueen pitkän yön petaajana hoidin Vehkalahden Veikkojen vanavedessä, jotta hiihtäjä Kari Karppa Varikselle olisi kylmä kyyti tarjolla maajoukkuemies Föhrin toimesta. Föhrin kyydistä Karppa harmi kyllä putosi mutta veti sitten komeasti letkaa varvauksessa. Kakkosjoukkue teki ykkösen lailla tasaisen suorituksen alusta loppuun ja voitonjuhlissakin laitoimme itsemme likoon lähes ykkösen miesten veroisesti.

Juhlien jälkeen laakereilla lepäily saa riittää ja laivalta ylijääneet kaljakeissit jätetään odottamaan Ilosaarirokkia. Katse on jo käännetty eteläiseen hämeeseen Suolijärven itäpuoleiseen erämaahan. Kyynärpää paranee kovaa vauhtia eikä enää tarvitse muutenkaan tyytyä pelkkiin kuivatreeneihin sillä lumet ovat jo sulaneet. Metsässä suot ovat märkiä mutta ei haittaa. Ylläolevassa kuvassa on täsmätreeni Jukolaan ja alla olevassa treenissä testailin geelejä erkoispitkille. Väylätreenejä ei ole myöskään syytä unohtaa sillä ne ovat nyt muodissa.


Jokavuotinen varma kevään merkki on Firmaliiga. Tänä vuonna olen mukana kymmenettä kertaa ja tavoitteena on tietysti pitkään jahtaamani Grandslam eli kuusi voittoa kalenterivuodessa. Mitään Tigerslamejä tai muita ei lasketa. Eilisen jäljiltä taskussa on kauden ensimmäinen voitto mutta vielä on pitkä tie kuuteen voittoon. Kantoja kaskessa riittää ja viime vuonna homma kosahti jo neljännessä kisassa. Kuusi voittoa ei kuulemma ole mahdollista mutta mie yritän.

No pain, no pain

En ole nyt hetkeen pystynyt blogijuttuja vääntämään sillä ensin Bulgaarian leirin jälkeen olin liian väsynyt ja vasta pari päivää sitten pääsin eroon Karlskronan pääsiäisleiritulijaisesta eli kipsistä vasemmassa kädessä. Bulgarian leiri meni tosiaan lähes nausteeseen sillä pyyhe piti heittää kehään vasta viimeisenä päivänä ja jokaisena kuutena iltana tuli vedettyä yötreeni. Mielenkiintoista oli seurata maajoukkuemiesten touhuja maailman huipulta. Mysliä ja jugurttia nekin söivät. Leirin parasta antia olivat yöväyläsuunnistukset Mustanmeren rannalla vaikken väylällä ihan koko aikaa pysynytkään. Käytiin siellä yöllä myös käyrävihreäsinikartalla ja päiväharjoituksista vaativin oli tiukka ylämäkiveto/alamäkisuunnistus.




Ruotsin pääsiäisleiristä jäi sitten käteen kipsi ja murtunut kyynärpää sekä mieli. Psyyke nileellä kuten Jokikylässä tavataan sanoa. Tapaturma sattui yötreenissä missä testattiin paineensietokykyä kahden lenkin viestitunnelmaisessa takaa-ajossa. Ensimmäisellä lenkillä kolasin lumet katolta tekemällä kakkosrastilla kahdeksan minuutin pummin. Jätkät meinas paleltua odotellessa mutta löysin kuin löysinkin kaikki rastit.

Toisella lenkillä sitten kakkosrastille mennessä kaaduin ja vasen kyynärpää murtui. Kohtalokas paikka on merkitty allaolevaan karttaan punaisella. Kaatumisen jälkeen hengitys salpautui hetkeksi ja käsi jumittui about 90 asteen kulmaan. Onneksi pidän levykompassia juuri vasemmassa kädessä joten matka jatkui kompassi tanassa ja adrenaliinit veressä. Myöhemmin teloin vasemman säären kiveen ja lopulta sitten murjoin vasenta nilkkaa jyrkänteeltä alashypätessä. Loppuverkassa sitten vtutti ja kolotti lähes koko kroppaa. Summa summarun, paineensietokykyni tuli testattua, megapummi ja kyynärpää murtui. Ei siis häävi.

En kuitenkaan uskonut, että kädessä olisi mitään sen suurempaa vikaa mutta seuraavana päivänä seuran lääkäri passatti röntgenkuviin varmuuden vuoksi. Ja hyvä että passitti sillä sairaalasta palasin käsi kipsissä. Yritin saada kaverit auttamaan akkuliivin pukemisessa mutta kukaan ei suostunut. Sinä iltana nimittäin juostiin kevään tärkein yötreeni, Tiomila testi.

Kuten kaikki asiantuntijat ylläolevasta kuvasta näkevät niin vamma ei ole mikään vakava. Vain kymmenen päivää kipsiä ja noin kuusi viikkoa ottaa parantua kokonaan. Ensimmäiset kevään kisat Suomessa jäivät sitten väliin ja ehkä eniten syletti seurata Kevätyönviestiä kipsi vasemmassa ja turbokarpalo oikeassa kädessä. Jottei tästä jutusta tulisi näin tyystin negatiivissävytteinen niin saattaa olla että pääsen kuitenkin yösuunnistusviestien yösuunnistusviestissä Tiomilassa juoksemaan. Aika näyttää, sanotaan.

Fiilisten vuoristorata

Helmikuu on ollut osaltani melkoista höykytystä ja fiilikset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Ensin kuun alussa Vuokatin leirin jälkimainingeissa harjoituskauden ensimmäinen flunssa iski kyntensä minnuun. Se oli semmoinen mukavan pieni ja terhakka flunssantypykkä, joka häipyi pikkuhiljaa pois Portugalin reissun myötä. Kuten arvata saattaa ei Portugalissa aluksi sitten oikein kulkenut. Lupinen loistoa tunnelin päässä alkoi kuitenkin näkymään parin päivän jälkeen ja miksei olisi näkynyt sillä onnistuin harjoittelemaan joulu- sekä tammikuun hyvin ilman flunssien kanssa seurustelua.

Portugalin leirillä Kalevan Rastin valmistautuminen Tiomilaan sai konkreettisen alkusysäyksen tulisessa yhteislähtöharjoituksessa Bardeiraksen yössä. Rapatessa muta roiskui ja paikalliset pikkupuput saivat kyytiä perhoslenkeillä. Koko tiimi selviytyi 9,4 kilometrin radasta 46 ja 48 minuutin väliin, joten voidaan puhua onnistuneesta harjoituksesta. Ketäs meitä oli mukana hengessä? Ekana tulee mieleen Gueorgiou, Hertner, Adamski, Prochazka, Airila, Pajunen, Fincke, Nurmonen, Martomaa, Asikainen, Tölkkö, Hernelahti, Rantala, Mähönen, Pukema, Karvonen, Heinonen, Heva, Vellu Lonka ja ainiin tietysti Aapee Kaivosaari. Treenin päälle sitten loppuverkat, analiisit, gurmee-illalliset, Blektorpin kuivikset ja basic pskanpuhumiset. Awot!

Suunnistin Portugalissa myös päivällä mutta se ei oikein sujunut. On tässä kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tullu liikaa nyhrättyä avokallioilla ja erityisesti Pirttimäessä sekä Gillerbergetillä. Ei siis mikään yllätys, että kaukana kotoa harjudyynimaastoissa homma ei oikein suju. Pirttiksessä ja Gillellä suunnistus on niin helppoa, kun tietää etukäteen miltä mikäkin mäki näyttää. Portugalin pinjametsissä kisailtaessa luin kerran jos toisenkin käyrät väärinpäin vaikka valmennusjohto yritti teroittaa, että nämä ovat harjumaastoja. Suunnistin siis ensimmäistä kertaa Portugalissa ja toivottavasti maastopankkiini kertyi sen verran uutta saldoa, että seuraavalla kerralla pysyn Atlannin itärannikolla oikealla harjanteella. Positiivisena seikkana mainittakoon, että tekaisin taas yhden todellisen peesijuoksun POMin nortttonkilla. Se oli oikein selkäjuoksujen aatelia ja vetää vertoja Rosenbergin långalle ja Simpsiö Jukolalle.

Pummasin rankasti myös Portugalin yössä. Alla olevan kartan kutosrastia etsin pieneltä ikuisuudelta tuntuneet neljä minuuttia. Rastia lähestyessä huomasin, että olin käynyt rastilla aamupäivän päiväsuunnistusharjoituksessa, joten eipä muuta kuin taitteilin kartan taskuun ja hilpaisin vihellellen nappamaan leiman. Löysin pusikkoa ja jyrkänteitä mutta en rastimerkkiä. Tähän mennessä olen jo oppinut, että punamustien treeneissä on äärimmäisen vaikeaa edes saada tulos eli löytää kaikki oikeat rastit. Vaihtoehtona ei siis ollut luovuttaminen vaikka lamppukin alko pätkiä. Lopulta löysin heijastimen oikeasta paikasta ja selvisin maaliin kaikki leimat kortissa Lupine viimeisiään leiskuen.


Portugalin leirin viimeisenä iltana säntäsimme vielä innolla yösuunnistamaan S. Pedron rantamaastoon tihkusateessa. Pimeää odotellessa ihmettelimme aallonmurtajalla Atlannin aaltoja ja melko korkeita olivat vaikkei mikään synkkä ja myrskyisä yö ollutkaan tulossa. Ennen treeniä hieman hirvitti, että miten dyynimaaston rastit löytyvät pimeässä kun päivänvalossakin oli suuria vaikeuksia. Mutta tämä treeni oli taas semmoinen missä onnistui lähes kaikki. Niitä tulee yösuunnistuksessa aina silloin tällöin, ainakin kerran vuosikymmenessä. Käy säkä jatkuvasti ja rastit vaan tupsahtavat vastaan. Tulee ihan mieleen Karkkilan SM-yö 2007, no karsinta tottakai. Seuraavaa säkäyösuunnistusta saankin sitten odotella.


Talven suunnitelma oli rytmittää harjoittelua leirien avulla. Eli leirillä treenataan todella kovaa ja muuten hieman kevyemmin. Kolin ja Ylläksen leirit menivät puikkoihin mutta Vuokatista alkoi sairastelukierre, joka jatkui Portugalin reissun päälle. Meikäläinen vaan näyttää aina kolaavan jonkun lentokentillä viihtyvän ronskin taudin, joka pitää tiukasti otteessaan eikä päästä irti ennenkuin kaikki mehut on puristettu irti miehestä. Turhankin onnistuneesta rytmityksestä tuohtuneena juhlistan tänään kymmenettä lepopäivää ja juuri diagnosoitua poskiontelotulehdusta. Toivottavasti antibiootit purevat ja pääsen maaliskuussa taas harjoittelemaan. Ohjelmassa olisi Bulgarian leiri kuun puolivälissä ja pääsiäisenä sitten kauan odotettu Ruotsin yösuunnistusleiri. Vanhan fraasin mukaan luovuttaminen on syntiä.

An Alikunto

Viimeisen kolmen vuorokauden ajan olen kärsinyt klassisista ylikunnon oireista. Olo on ollut voimaton eikä olisi huvittanut urheilla. Maitohappoa on kertynyt lihaksiin tavallista helpommin ja muun muassa unensaannin kanssa on ollut vaikeuksia. Ruokahalu on ollut suunnaton ja reaktiot esimerkiksi autoa ajaessa ovat selvästi hidastuneet. Liikkeet ovat flegmaattisia, kimmoisuus on kadonnut, sydän hakkaa ja kaikki ärsyttää. Onneksi seurakaverini Simo-Pekka opasti minua viime viikon Vuokatin leirillä ja selitti, että kyseessä ei olekkaan ylikunto vaan alikunto. Eli suomeksi sanottuna kuntoni on prseestä ja minun pitäisi harjoitella paremmin. Toisaalta en ole vielä oikein edes aloittanut perusteellisempaa harjoittelua eli turha tässä vielä on mehustella olevansa missään ylikunnossa, prkl. Noi on joka tapauksessa ihan mielenkiintoisia fiiliksiä ja tuskin maltan odottaa ensimmäistä kunnon yöhikoilua.

Askeettiseen leiriohjelmaan sisältyi myös suunnistusta. Karttojen katselun, kätsärin ja kuivaharjoitusten lisäksi harrastettiin sprinttisuunnistusta parikymmenen sentin hangessa ja taisi sitä pakkastakin olla se kakskyöstiä. Ennen treeniä oli tietenkin ammattimiesten kaksiosainen luento aiheesta sprinttisuunnistus ja treenin jälkeen sitten tulinen analyysi. Sprintissä jos missä reittien spekulointi menee helposti hiusten halkomiseksi. Kielteinen asenteeni sprinttisuunnistusta kohtaan on pikkuhiljaa muuttunut ja nykyään ajattelen, että sprintissä on helppo harjoitella ennakoivaa suunnistusta ja pelkistämistä. Ja sehän onkin ihan jees tämmöselle tässä ja nyt suunnistajalle, jonka primääri kuvanmuodostus on aivan lapsenkengissä. Samasta syystä eksyn aina kätsärissä ja pummaan yleisesti ottaen melko paljon, about 20 sekuntia per kilometri viimeisen kolmen vuoden suunnistuksissa keskimäärin. Allaolevassa kuvassa on pala leirin sprinttiharjoituksesta, rasteilla 6-8 oli hyvää tekemistä ja ennakot kohillaan.


Alikunto ja tärkeimmän suunnistuksen perustaidon vajavaisuus eivät kuitenkaan meikäläistä lannista. Ajatus kehittymisestä motivoi ja silleen on hyvä tilanne että ymmärrän nyt puutteitani edes hieman paremmin kuin aikaisemmin. Mielikuva paremmasta tulee muuttumaan todellisuudeksi jossain vaiheessa. Kuvanmuodostuksen saralla semmosella sadallatuhannella onnistuneella toistolla pääsee alkuun. Taikasanat ovat karttakävely ja käyräkartta. Alikunto on hoidettavissa myös mutta ilman kipua en siitä selviä.

Kauden avauskilpailuni Portugal O meeting WRE keskimatka juostaan vajaan kahden viikon päästä. Alikunnosta en ehdi tässä ajassa päästä eroon mutta mikään ei estä valmistautumasta ensimmäisen starttiini punamustassa suunnistusasussa mahdollisimman hyvin. Avauskilpailu näyttää suunnan koko kaudelle ja meinasin olla hereillä kun viimeinen pitkä piippi päättyy. En ole koskaan käynyt Portugalissa mutta esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa olen suunnistanut useammassa paikassa. Kisarata on 7.1 km ja siihen on tungettu jopa 30 rastia. Viiden minuutin kilometrivauhdilla radalla on siis keskimäärin noin 70 sekunnin välejä. Noususumma on maltillinen 165 metriä. Maasto on hiekkapohjaista matalaa männikköä, jossa näkyvyyttä paikka paikkoin heikentävät puuryhmät ja pensaikot. Korkeuserot ovat tosiaan pienet ja pienipiirteisiä muotoja esiintyy. Allaolevassa kuvassa on mallipala kisakartasta ja suunnittelin siihen rataspeksit täyttävän tiukan alkulenkin.


Kuivakuvanmuodostusharjoituksena kumitin epäoleelliset featuret pois ja dadaa käyrämuodothan hyppäävät silmille vihreiden töhryjen seasta paremmin. Muutamalla välillä tukeutuisin yksittäisiin isoihin puihin sillä olettaisin niiden olevan selviä ja mahdollisesti jopa näkyvän kaukaa joko poikkeuksellisen korkeuden tai rungon paksuuden takia. Katkonaisia polkuja saattaa olla hiekkamaastossa vaikea huomata joten ne olisi ehkä voinut poistaa kaikki. Keltaiset ja vihreät otin tylysti pois sillä arvelisin niiden olevan riskialtiita kohteita tehokkaan ja varman suunnistuksen kannalta. Anyway täytyy vielä odottaa model eventin karttakävelyä ja kisapäivän veryttelyä lähtöön niin sitten selviää lisää. Allaolevassa kuvassa on pikapelkistykseni tulos. Käyräsuunnistusta, sanoisin.


Allaoleva valokuva kisamaastosta voisi olla esimerkiksi kolmosrastista hieman lounaaseen ja kuvattu koillisen suuntaan kolmosrastille päin. Ei ihan täsmää mutta on hauska leikitellä ajatuksella tai siis mielikuvalla. Suorituksen hallinta tulee kuitenkin lopulta ratkaisemaan ja lähtölistalla vilisee toinen toistaan kovempia nimiä joista joku taatusti vetää huippujuoksun. Yleisörasti saattaa olla käytössä ja keskimatkan maailmanmestari voi lähteä minuutin perään. Toisaalta ilmoittautuneita näyttäisi olevan niin paljon, että tuskin meikäläinen pääsee edes eliittiin yrittämään. No on sitä ennenkin A-sarjassa juostu.

Hyvää shittiä

Vuosikymmenen vaihteen taitteessa leireilin lähes kesäloman veroiset 18 päivää Joensuu-Ylläs sektorilla. Erona kesälomaan oli se, että en juonut kaljaa enkä harrastanut muitakaan kesälomalle tyypillisiä aktiviteetteja. Muutaman kerran sentään yösuunnistin. Ylläolevassa kuvassa on vuosikymmenen ensimmäinen yösuunnistukseni ja se on vielä tälläkin hetkellä se ainoa. Uudet tuulet puhaltavat harjoittelussani ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus vähentää lumisessa metsässä rämpimistä niin kivaa kuin se onkin. Pois mukavuusalueelta, miulle hoetaan Itäsuomessa melkein mantran muodossa.


Vanha vuosikymmen päättyi perinteisen Kalevan Rastin uudenvuoden korttelisuunnistuksen merkeissä. Tällä kertaa Äkäslompolossa pidettyyn tapahtumaan oli uskaltautunut parisenkymmentä uskaliasta yösuunnistajaa jopa kuudesta eri seurasta. Ensimmäinen lenkki oli normaalia korttelisuunnistusta ja radan perhoset ovat näytillä ylläolevassa kuvassa. Toinen osio koostui kahdesta sprinttisuunnistuspätkästä, joista löytyy pieni tiiseri allaolevassa kuvassa. Ensimmäinen kisailuni punamustissa päättyi karvaaseen pettymykseen ja suoritukseni kiteytyykin loistavasti valmentajan sanoihin: "hyvä ettet keskeyttänyt". Eipä siinä, tästä on erittäin hyvä yrittää eteenpäin. Palautteluksi syötiin makkaraperunoita muttei sentään grillin edustalla aamuviideltä.


Jatkossa pitää kiirettä. Lentolippuja on varattu ympäri eurooppaa ja kaikenlaista mielenkiintoista liittyen harjootteluun on kertynyt todo-listalle. Ensinnäkin fysiikka sektorilla pitäisi juosta kaksi tonnia alle seitsemän minuutin. Ruoto olisi laitettava kuntoon vilauttamalla alaselkää Åkermanille ja jumppaamalla ahkerasti syviä lihaksia ja keskimmäistä vasenta pakaraa. Palautumispuoleen olisi kiinnitettävä ihan uudenlaista huomiota elämäni ensimmäistä hierontaa ja Herbalifeä hankkimalla. Sen myös opin Joensuun reissullani, että pieni materialismi ei myöskään ole pahitteeksi. Kompressiosukkien, verkkopaitojen ja tuulensuojakalsarien jatkeeksi ostoslistalla on Garmini ja Icebugit. Piikkimatot ja päähierontavispilät vielä kyllä arveluttavat. Mitenköhän tässä edes kerkiää käydä lenkillä.