Fiilisten vuoristorata

Helmikuu on ollut osaltani melkoista höykytystä ja fiilikset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Ensin kuun alussa Vuokatin leirin jälkimainingeissa harjoituskauden ensimmäinen flunssa iski kyntensä minnuun. Se oli semmoinen mukavan pieni ja terhakka flunssantypykkä, joka häipyi pikkuhiljaa pois Portugalin reissun myötä. Kuten arvata saattaa ei Portugalissa aluksi sitten oikein kulkenut. Lupinen loistoa tunnelin päässä alkoi kuitenkin näkymään parin päivän jälkeen ja miksei olisi näkynyt sillä onnistuin harjoittelemaan joulu- sekä tammikuun hyvin ilman flunssien kanssa seurustelua.

Portugalin leirillä Kalevan Rastin valmistautuminen Tiomilaan sai konkreettisen alkusysäyksen tulisessa yhteislähtöharjoituksessa Bardeiraksen yössä. Rapatessa muta roiskui ja paikalliset pikkupuput saivat kyytiä perhoslenkeillä. Koko tiimi selviytyi 9,4 kilometrin radasta 46 ja 48 minuutin väliin, joten voidaan puhua onnistuneesta harjoituksesta. Ketäs meitä oli mukana hengessä? Ekana tulee mieleen Gueorgiou, Hertner, Adamski, Prochazka, Airila, Pajunen, Fincke, Nurmonen, Martomaa, Asikainen, Tölkkö, Hernelahti, Rantala, Mähönen, Pukema, Karvonen, Heinonen, Heva, Vellu Lonka ja ainiin tietysti Aapee Kaivosaari. Treenin päälle sitten loppuverkat, analiisit, gurmee-illalliset, Blektorpin kuivikset ja basic pskanpuhumiset. Awot!

Suunnistin Portugalissa myös päivällä mutta se ei oikein sujunut. On tässä kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tullu liikaa nyhrättyä avokallioilla ja erityisesti Pirttimäessä sekä Gillerbergetillä. Ei siis mikään yllätys, että kaukana kotoa harjudyynimaastoissa homma ei oikein suju. Pirttiksessä ja Gillellä suunnistus on niin helppoa, kun tietää etukäteen miltä mikäkin mäki näyttää. Portugalin pinjametsissä kisailtaessa luin kerran jos toisenkin käyrät väärinpäin vaikka valmennusjohto yritti teroittaa, että nämä ovat harjumaastoja. Suunnistin siis ensimmäistä kertaa Portugalissa ja toivottavasti maastopankkiini kertyi sen verran uutta saldoa, että seuraavalla kerralla pysyn Atlannin itärannikolla oikealla harjanteella. Positiivisena seikkana mainittakoon, että tekaisin taas yhden todellisen peesijuoksun POMin nortttonkilla. Se oli oikein selkäjuoksujen aatelia ja vetää vertoja Rosenbergin långalle ja Simpsiö Jukolalle.

Pummasin rankasti myös Portugalin yössä. Alla olevan kartan kutosrastia etsin pieneltä ikuisuudelta tuntuneet neljä minuuttia. Rastia lähestyessä huomasin, että olin käynyt rastilla aamupäivän päiväsuunnistusharjoituksessa, joten eipä muuta kuin taitteilin kartan taskuun ja hilpaisin vihellellen nappamaan leiman. Löysin pusikkoa ja jyrkänteitä mutta en rastimerkkiä. Tähän mennessä olen jo oppinut, että punamustien treeneissä on äärimmäisen vaikeaa edes saada tulos eli löytää kaikki oikeat rastit. Vaihtoehtona ei siis ollut luovuttaminen vaikka lamppukin alko pätkiä. Lopulta löysin heijastimen oikeasta paikasta ja selvisin maaliin kaikki leimat kortissa Lupine viimeisiään leiskuen.


Portugalin leirin viimeisenä iltana säntäsimme vielä innolla yösuunnistamaan S. Pedron rantamaastoon tihkusateessa. Pimeää odotellessa ihmettelimme aallonmurtajalla Atlannin aaltoja ja melko korkeita olivat vaikkei mikään synkkä ja myrskyisä yö ollutkaan tulossa. Ennen treeniä hieman hirvitti, että miten dyynimaaston rastit löytyvät pimeässä kun päivänvalossakin oli suuria vaikeuksia. Mutta tämä treeni oli taas semmoinen missä onnistui lähes kaikki. Niitä tulee yösuunnistuksessa aina silloin tällöin, ainakin kerran vuosikymmenessä. Käy säkä jatkuvasti ja rastit vaan tupsahtavat vastaan. Tulee ihan mieleen Karkkilan SM-yö 2007, no karsinta tottakai. Seuraavaa säkäyösuunnistusta saankin sitten odotella.


Talven suunnitelma oli rytmittää harjoittelua leirien avulla. Eli leirillä treenataan todella kovaa ja muuten hieman kevyemmin. Kolin ja Ylläksen leirit menivät puikkoihin mutta Vuokatista alkoi sairastelukierre, joka jatkui Portugalin reissun päälle. Meikäläinen vaan näyttää aina kolaavan jonkun lentokentillä viihtyvän ronskin taudin, joka pitää tiukasti otteessaan eikä päästä irti ennenkuin kaikki mehut on puristettu irti miehestä. Turhankin onnistuneesta rytmityksestä tuohtuneena juhlistan tänään kymmenettä lepopäivää ja juuri diagnosoitua poskiontelotulehdusta. Toivottavasti antibiootit purevat ja pääsen maaliskuussa taas harjoittelemaan. Ohjelmassa olisi Bulgarian leiri kuun puolivälissä ja pääsiäisenä sitten kauan odotettu Ruotsin yösuunnistusleiri. Vanhan fraasin mukaan luovuttaminen on syntiä.