maanantai 1. helmikuuta 2010

An Alikunto

Viimeisen kolmen vuorokauden ajan olen kärsinyt klassisista ylikunnon oireista. Olo on ollut voimaton eikä olisi huvittanut urheilla. Maitohappoa on kertynyt lihaksiin tavallista helpommin ja muun muassa unensaannin kanssa on ollut vaikeuksia. Ruokahalu on ollut suunnaton ja reaktiot esimerkiksi autoa ajaessa ovat selvästi hidastuneet. Liikkeet ovat flegmaattisia, kimmoisuus on kadonnut, sydän hakkaa ja kaikki ärsyttää. Onneksi seurakaverini Simo-Pekka opasti minua viime viikon Vuokatin leirillä ja selitti, että kyseessä ei olekkaan ylikunto vaan alikunto. Eli suomeksi sanottuna kuntoni on prseestä ja minun pitäisi harjoitella paremmin. Toisaalta en ole vielä oikein edes aloittanut perusteellisempaa harjoittelua eli turha tässä vielä on mehustella olevansa missään ylikunnossa, prkl. Noi on joka tapauksessa ihan mielenkiintoisia fiiliksiä ja tuskin maltan odottaa ensimmäistä kunnon yöhikoilua.

Askeettiseen leiriohjelmaan sisältyi myös suunnistusta. Karttojen katselun, kätsärin ja kuivaharjoitusten lisäksi harrastettiin sprinttisuunnistusta parikymmenen sentin hangessa ja taisi sitä pakkastakin olla se kakskyöstiä. Ennen treeniä oli tietenkin ammattimiesten kaksiosainen luento aiheesta sprinttisuunnistus ja treenin jälkeen sitten tulinen analyysi. Sprintissä jos missä reittien spekulointi menee helposti hiusten halkomiseksi. Kielteinen asenteeni sprinttisuunnistusta kohtaan on pikkuhiljaa muuttunut ja nykyään ajattelen, että sprintissä on helppo harjoitella ennakoivaa suunnistusta ja pelkistämistä. Ja sehän onkin ihan jees tämmöselle tässä ja nyt suunnistajalle, jonka primääri kuvanmuodostus on aivan lapsenkengissä. Samasta syystä eksyn aina kätsärissä ja pummaan yleisesti ottaen melko paljon, about 20 sekuntia per kilometri viimeisen kolmen vuoden suunnistuksissa keskimäärin. Allaolevassa kuvassa on pala leirin sprinttiharjoituksesta, rasteilla 6-8 oli hyvää tekemistä ja ennakot kohillaan.


Alikunto ja tärkeimmän suunnistuksen perustaidon vajavaisuus eivät kuitenkaan meikäläistä lannista. Ajatus kehittymisestä motivoi ja silleen on hyvä tilanne että ymmärrän nyt puutteitani edes hieman paremmin kuin aikaisemmin. Mielikuva paremmasta tulee muuttumaan todellisuudeksi jossain vaiheessa. Kuvanmuodostuksen saralla semmosella sadallatuhannella onnistuneella toistolla pääsee alkuun. Taikasanat ovat karttakävely ja käyräkartta. Alikunto on hoidettavissa myös mutta ilman kipua en siitä selviä.

Kauden avauskilpailuni Portugal O meeting WRE keskimatka juostaan vajaan kahden viikon päästä. Alikunnosta en ehdi tässä ajassa päästä eroon mutta mikään ei estä valmistautumasta ensimmäisen starttiini punamustassa suunnistusasussa mahdollisimman hyvin. Avauskilpailu näyttää suunnan koko kaudelle ja meinasin olla hereillä kun viimeinen pitkä piippi päättyy. En ole koskaan käynyt Portugalissa mutta esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa olen suunnistanut useammassa paikassa. Kisarata on 7.1 km ja siihen on tungettu jopa 30 rastia. Viiden minuutin kilometrivauhdilla radalla on siis keskimäärin noin 70 sekunnin välejä. Noususumma on maltillinen 165 metriä. Maasto on hiekkapohjaista matalaa männikköä, jossa näkyvyyttä paikka paikkoin heikentävät puuryhmät ja pensaikot. Korkeuserot ovat tosiaan pienet ja pienipiirteisiä muotoja esiintyy. Allaolevassa kuvassa on mallipala kisakartasta ja suunnittelin siihen rataspeksit täyttävän tiukan alkulenkin.


Kuivakuvanmuodostusharjoituksena kumitin epäoleelliset featuret pois ja dadaa käyrämuodothan hyppäävät silmille vihreiden töhryjen seasta paremmin. Muutamalla välillä tukeutuisin yksittäisiin isoihin puihin sillä olettaisin niiden olevan selviä ja mahdollisesti jopa näkyvän kaukaa joko poikkeuksellisen korkeuden tai rungon paksuuden takia. Katkonaisia polkuja saattaa olla hiekkamaastossa vaikea huomata joten ne olisi ehkä voinut poistaa kaikki. Keltaiset ja vihreät otin tylysti pois sillä arvelisin niiden olevan riskialtiita kohteita tehokkaan ja varman suunnistuksen kannalta. Anyway täytyy vielä odottaa model eventin karttakävelyä ja kisapäivän veryttelyä lähtöön niin sitten selviää lisää. Allaolevassa kuvassa on pikapelkistykseni tulos. Käyräsuunnistusta, sanoisin.


Allaoleva valokuva kisamaastosta voisi olla esimerkiksi kolmosrastista hieman lounaaseen ja kuvattu koillisen suuntaan kolmosrastille päin. Ei ihan täsmää mutta on hauska leikitellä ajatuksella tai siis mielikuvalla. Suorituksen hallinta tulee kuitenkin lopulta ratkaisemaan ja lähtölistalla vilisee toinen toistaan kovempia nimiä joista joku taatusti vetää huippujuoksun. Yleisörasti saattaa olla käytössä ja keskimatkan maailmanmestari voi lähteä minuutin perään. Toisaalta ilmoittautuneita näyttäisi olevan niin paljon, että tuskin meikäläinen pääsee edes eliittiin yrittämään. No on sitä ennenkin A-sarjassa juostu.

6 kommenttia:

  1. Monttuun kuuluu ruokahaluttomuus. No jos sen partaalla olet, niin tuossa on siltavinkki ylitykseen.
    www.kannunkulma.com

    VastaaPoista
  2. Kannussa kävin viimeksi pitkällä tukalla, lyhyellä ei kannata vaivautua.

    VastaaPoista
  3. "Muutamalla välillä tukeutuisin yksittäisiin isoihin puihin sillä olettaisin niiden olevan selviä ja mahdollisesti jopa näkyvän kaukaa joko poikkeuksellisen korkeuden tai rungon paksuuden takia." Börje kääntyisi haudassaan jos olisi siellä.

    Tuntien kartoittajan voin sanoa että puskat eli vihreät läikät näkyvät maastossa paremmin. Jostain syystä Portugalin dyynimaastoisa polut on kartassa 1-2 kategoriaa vahvempia kuin maastossa joten niist¨vahvoistakin poluista voi juosta yli huomaamatta.

    VastaaPoista
  4. Kiitti vinkeistä Tommi.

    Oletin, että vihreät ympyrät ovat niitä puita mutta vihreät äksäthän niitä taitavat olla. Eiku karttamerkkikouluun mars. Täytyy siis vetää vaan suunnalla ja käyrillä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä vihreät ympyrät ovat puita ja vihreät äksät ovat normaalisti pystyyn kuivuneita puita, juurakko/ kaatunut puu on ruskea äksä.
    Noihin ei kannata tukeutua kuin isoilla aukeilla joissa ei näy muita puita.

    Välillä on mahdollista että vihreä täplä on puu jonka läpimitta on <50 cm. Vihreä rinkula on aina iso puu.

    Joo, Rui Antunes osaa kartottaa käyrät kohilleen ainakin dyynimaastossa. Välillä jotkut apukäyräsupat tippuvat vain puoli metriä tai ei ollenkaan. Pyreneillä olen joutunut paikkaileen sen karttaa aika paljon.

    Toivottavasti nyt sinulle tuli tarpeeksi epävarma olo noista kasvillisuuden erikoismerkeistä että ajelet pelkillä maastonmuodoilla.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittelehan portugeesin kieliset nyyssit

    VastaaPoista