Aina nälkä

Mul on aina nälkä

Mul on koko ajan jano

Mul on aina nälkä ja koko ajan jano


Aina kiire, aikaa on vähän

Mentävä taas vaikka just äsken tulin tähän

Mul on aina nälkä ja koko ajan jano

Aina nälkä ja koko ajan jano

Mun on koettava kaikki

Ja vielä enemmän

Mun on saatava sut
Sun on saatava mut

Aina nälkä ja koko ajan jano

Takapihalla

Monesti sanotaan että suunnistaessa olisi hyvä saada sellainen fiilis kun juoksisi omalla takapihallaan. Näkökentän takaa esiin tulevat kohteet olisivat jo ennestään tuttuja ja koko ajan tietäisi tarkasti mihin suuntaan pitää edetä saapuakseen haluttuun paikkaan. Tällainen fiilis on helpompi saavuttaa kun on harjoitellut paljon vastaavassa maastotyypissä ja samantyylisillä kartoilla. Kypäräkameralla voi nauhoittaa menemistään ja jälkeenpäin katsoa mitä tuli tehtyä oikein ja mitä väärin. Köyhän ja laiskan miehen tapa on juosta sama rata toisen tai jopa useamman kerran, jolloin osa on jo luonnostaan tuttua, kuten takapihallakin. Ikuinen dilemma onkin saada sama takapiha fiilis sitten itse päätavoitteen "once in the lifetime" starttiin.

Kauniaisten Kasavuorta voi ajatella kerrostalossa asuvan kilolaisen takapihaksi, joten mikä muu paikka sopisikaan paremmin hiomaan tätä fiilistä. Ideana oli siis kiertää ylläoleva rata kahdesti ja toisella kerralla oikoa mutkia ja suunnistaa muutenkin tehokkaammin. Tarkastelen seuraavassa väli kerrallaan gps-reittien ja väliaikojen valossa mistä kohdista löytyi sekunteja hiottavaksi pois loppuajasta. Kypäräkameraan ei budjetti ole valitettavasti vielä riittänyt. Itse asiassa etukäteen suunnitelmana oli kiertää rata kolmesti mutta kahden rundin jälkeen iski laiskuus.

Ykkösvälillä nykäistiin pyöreähkön mäen huipun yli takarinteeseen. Ekalla kerralla tuli riplattua enemmän oikealla kunnes kurvasin vasemmalle rastille johdattelevaan isoon notkoon. Toisella kierroksella suuntasin aikaisemmin päällystän kautta vasemmalle ja iso notko näkyikin täältä aikaisemmin, joten toteutus oli jouhevampaa. Kello näytti kymmenen sekunnin ajansäästöä.

Kakkoselle juoksin kahdesti lähes samoja jälkiä. Ensin loivasti ylös kohti päällystää, sitten oikealta tulevan nenäkkeen reunaa polun yli ja poikittaisen notkon (fiilistelin pikkukiven notkon pohjukasta) läpi kohti uutta avokalliopöytää. Avokalliota suunnalla ensimmäiseen jyrkänne notkoon ja siitä eteenpäin oikealta kukkulaa peilaten rastille. Kakkosjuoksulla huomasin rastin oikealla puolella olevan kukkulan jo ennen ensimmäistä jyrkännenotkoa, joten rastin sijainti oli selvillä aikaisemmin. Eiku Emit tanaan ja kuittaamaan seitsemän sekuntia nopeampi väliaika.

Kolmosvälin alku puskettiin ison suon läpi, josta toisella kerralla löysin paremman uran enemmän vasemmalta. Suon takaisilta kukkuloilta alamäkeen lähdettäessä ensimmäisellä kerralla odotuksissa oli ensin poikittainen oikealta tuleva nenä ja vasta sen jälkeen rastiympyrän rajalla olevan kahden käyrän kukkula ja rastille johtava jyrkänne. Toisella kerralla keskityin kukkulaan ja jyrkänteeseen, jotka näkyivät siitä mistä nenäkin. Lisäksi ajansäästöä tuli rastinotossa suoremmalla linjalla. Toinen kerta siis kahdeksan sekuntia ensimmäistä nopeampi.

Neloselle suunnistin ensimmäisellä kerralla enemmän vasemmalla rinteessä poikittaisten jyrkänteiden ja nenien kautta. Rastinotossa tuli pieni kaarros oikealta kun rastikivi luurasi tiheässä kuusikossa. Toisella kerralla otin välin selkeämmin oikealta läheltä mäen huippua ja jälkimmäisen jyrkänteen oikealta puolelta. Lopun kuusikossa epävarmuus oli myöskin tiessään ja pyyhälsin suoraan pukille. Garmini kertoi karua kieltään jopa kahdenkymmenen sekunnin parannuksesta.

Vitosvälin kuljin kahdesti lähes identtisesti. Ensin ylös nenäkkeelle, jota seuraillen suon läpi kalliopäällyställe, josta suunnalla nenää alas kohti kukkulaa ja rinteen kulmassa olevaa rastikumparetta. Väli sujui hyvin varmasti sen takia että alkumatka on osaltaan tuttua klassiselta mäkivetoreitiltä, joten ainakin tässä kohtaa oli hyvinkin takapiha fiilistä. Toisella kertaa puristin jostain kaksi sekuntia kovemman välkkärin vaikka eka kertakin oli rastiottoa myöten hyvinkin sujuva.

Kutosvälillä ajauduin ensimmäisellä kerralla liian ylös hakiessani hyvää juoksualustaa mutta lopussa olin tarkasti kiinni pitkulan notkon pohjukassa ja siitä kukkulan kupeesta alas apukäyränenää ja isoon rastisolaan. Toisella kertaa oijoin mutkaa ja tulin välin suorempaan. Ajansäästöä tuli vain viisi sekuntia eli kolmannella kerralla olisi voinut yrittää vaikka kokonaan vasemmalta.

Seiskalle mentiin molemmilla kerroilla samoin. Loivasti ylös ja kukkuloita pitkin ison suon laidassa kohti mäen huippua josta alamäkeen nenäkkeitä myöten suot lukien rastille. Heti ekalla kerralla oli kuvanmuodostus tutulla mäen huipun tienoolla kunnossa ja toisella kerralla jolkotin ihan Weckmanina tyystin lukematta karttaa. Nähtävästi ei oikein kule sillä aika parani vain kaksi sekuntia. Alhaalla vasemmalla olisi houkuttelevan näköinen johdatteleva notkomuoto mutta jätin sen tällä kertaa käyttämättä.

Illan viimeinen väli. Ekalla kerralla katson että rinnettä pitkin ja törmään rumasti pitkään jyrkänteeseen ja siitä sitten rynkytän toisen jyrkänteen kautta kuusikon läpi viimeiselle avokallionenälle, josta tarkasti alamäkeen kuusikkoon isolle rastikivelle oikealta rinnettä zoomaillen. Toisella kertaa vältin jyrkänteet alempaa ja lopussa kurvasin samalle reitille. Kolmentoista sekunnin ajansäästö on tosiasia.

Parilla kilsalla kertyi siis ajansäästöä reilu minuutti tommosessa perusbasic maastossa, joka on jo ennestään tuttu ja maastotyyppi sellainen missä olen suunnistanut jo vuodesta 1984 asti niin paljon kuin vaan ikinä olen kerinnyt. Mitä tämä sitten tarkoittaa esimerkiksi elokuun MM-kisoissa ranskanmaalla missä maastotyyppi Lö Bangen laitamilla on lähes käsittämättömän vaikea ja monelle myöskin hyvinkin uusi tuttavuus. Jos siellä sattuu nasahtamaan takapihafiilis päällensä niin eiköhän ajansäästöä kerry esimerkiksi norttonkilla joku kymmenen minuuttia.

Heinosdebyytti

Tässäpä vielä Yokupin heinosdebyytin kartat. Pientä virhettä kertyi niin seiskalla, ysillä, yhdellätoista, kahdeksallatoista ja kakskolmosella, yhteensä minsan koukut. Penttisen Topin kanssa laputettiin muilta karkuun ja naulattiin liput lähes vuorotahtiin. Viimeisen rastin kuopan tuntumassa oli metsä täynnä hämäysheijastimia ja tällä kertaa meikäläisen silmiin osui oikea vilkahdus ratkaisevat kuusi sekuntia ennen Penttistä. Maaliin saatettiin rynniä hieman korttelivihreää viistäen marjapensaiden halki, joten hylsyhän siitä olisi sietänyt tulla.

Tulokset

Yokuppi on uusi Firmaliiga

Helsingin Suunnistajien maineikas Firmaliiga on pyörinyt jo iät ja ajat. Nettisivulta löytyy tuloksia aina vuodesta 1984 alkaen, sama vuosi muuten jolloin Isäukko roudasi mut ja rakkaan siskoni Markan Keravan Urheilijoiden pitkän perinteen Oravapolkukouluun. Siitä se sitten lähti ja Firmaliigassa starttasin ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta sitten Harjamäen Petrin innoittama silloisen Nokia Networksin paidassa.

Aluksi vedettiin B-lohkossa mutta pian nousimme A-lohkoon ja voittokulku jatkui. Tänä keväänä Suomen Ympäristökeskus nousee kovaa kevätkuntoa uhkuvan Antti Parjanteen johdolla A-lohkoon ja tämä vaikeuttaa huomattavasti mahdollisuutta pitkäaikaiseen haaveeseeni the Grand Slamiin eli kuuteen voittoon kalenterivuodessa. A. Parjanteen lisäksi haastajia riittää. Alkukevään tulosten perusteella Tuomas Dinski Mattila on taas siinä kunnossa missä ennenkin ellei jopa hieman kovemmassa. Arkkiviholliseni Aleksi Leskinen pysyy taatusti viivalla mutta täytyy toivoa ettei ole kerinnyt käydä lenkillä lastenhoito kiireiltään :) Kalevan Rastin nuori ja nousukuntoinen Timo Mähönen on jo moneen otteeseen uhonnut nylkevänsä meikäläisen uudestaan Firmaliigassa. Saa nähä miten tikki Timppis onnistuu tavoitteessaan.

Tässä vaiheessa on nostettava esille myös hieman vanhemman bisneskaartin yllätyksellinen Totte Packalen. Totte on ollut useana keväänä hyvässä kunnossa mutta kärkisijat ovat kariutuneet harmillisiin virheisiin. Järjestävän seuran juniori Einari Heinarolle en muistaakseni ole vielä hävinnyt mutta eiköhän sekin aika tässä tule kun nuorukaisen käyrä osoittaa ylöspäin ja meikäläisen jo loivasti ainakin pidemmällä tähtäimellä alaspäin. Aina on syytä olla varuillaan vierailevien tähtien varalta, viime kaudella tuli muun muassa rumasti käkättimeen sprinttimaajoukkuemies Tuomas Tervolta vaikkei mikään sprinttimaasto Kattilassa ollutkaan. Kantona kaskessa voi olla myös aikanaan Suomen nuorin maajoukkuesuunnistaja Matti Karvonen, joka saadessaan vammat kuriin saattaa hyvinkin kammotella kärkipaikkoja armottoman harjoittelunsa siivittämänä. Ei siis tule olemaan helppoa mutta anyway tänä vuonna Grand Slamin jahtaaminen alkaa tiistaina 10.5. Salmissa.

Varasuunnitelmana Grand Slamin lähes varmaan kariutumiseen päätin vihdoinkin osallistua laadukkaaseen Lahden Alueen Yökuppiin josta olin tähän asti kuullut vain huhuja. Vaativat radat, hyvät järjestelyt, kunnon spekulaatiot. Viime yönä suunnistettiin Yökuppi kauden avaus Mäntsälän Rajakalliolla ja täytyy myöntää että huhut pitävät paikkansa. Tarjolla oli tiukkaa yösuunnistusta yhteislähdöllä mielenkiintoisilla hajonnoilla eli juuri sopivaa viestitreeniä Tiomilan yötä varten. Yökupin debyyttikaudellani voi olla turha haaveilla kokonaiskilpailun voitosta mutta jos Kuppia seuraavat kymmenen vuotta kiertää niin eiköhän siinä kerkiä tavoitteetkin koventua. Syksyn suppaosakilpailut tulevat varmasti olemaan avokalliomiehelle kinkkisiä ja täytyy yrittää selvitä Sairakkalan supikoista kotiin pahemmin eksymättä.

Kovempi keikka

Ei olisi ukko Portugaliin Kalevan Rastin huippu -ja edustusryhmän leirille lähdettäessä uskonut että kuinka ketarat suorana ja häntä syvällä koipien välissä sieltä laahustetaan takaisin kotisuomeen. Ohjelmassa oli kymmenen päivää suunnistusurheilua ja jo jossain puolivälin paikkeilla aloin laskemaan päiviä ja odottamaan kotiinpääsyä. Meikäläisen osalta heikko juoksuharjoittelutausta ennen leiriä ajatti koivet jumiin alta aikayksikön eikä siitä sitten enää toivuttu missään vaiheessa. Myönnettäköön, että suunnistushimot veivät miestä ja jonkusen yökorridoorin tai kivipaasiyörastioton olisi voinut hyvinkin jättää väliin ja tehdä vaikkapa oikeesti huoltavan lantionavailulenkkijumpan. Hei haloo, eihän se vaan ole mahollista.

Treenipäivän sapluuna oli simppeli. Aamulla juostiin lyhyt aamulenkki ennen aamupalaa ja sitten suunnistettiin aamupäivällä kerran ja sitten uudestaan iltapäivällä ja/tai yöllä. Sen verran oli sentään järkeä päässä etten kolmen suunnistustreenin letkoihin lähtenyt vaan tyydyin kahteen treeniin. Hyvä puoli tässä systeemissä on se, että yösilmää tulee hiottua melkein joka ilta. Ensimmäiset viisi päivää vietimme Evoran seudulla ja loppuleirin Portalegressä, jossa myös suunnistettiin Portugal O meeting kisat. Kisoissa punamustat tekivät laajalla rintamalla kovia pomminvarmoja suorituksia, joten näyttää siltä, että talven harjoittelu on hyvällä tiellä. Omalla kohdallani on syytä hieman pysähtyä miettimään missä mennään sillä tuloskunto ei ollut terävimmillään. Ei siinä, tuli ainakin treenattua ja kyllä se aina näkyy jossain vaiheessa johonkin suuntaan. En ole vielä huolissani sillä Firmaliiga maastoissa on yhä melkoisesti lunta.

Usein aamupäivän treeni oli joku terävämpi ja illalla sitten tehtiin esimerkiksi kevyttä yösuunnistusta. Ylläolevassa kartassa on näytillä viimeinen veto kolmen päiväsuunnistusvedon treenistä, joka juostiin ihan alkuleiristä vielä tuorein jaloin ja hauskaa oli laputtaa Bardeiraksen laidunmaastossa lähes neljän minuutin kilometrivauhtia. Radoissa oli hieman muutakin hajontaa kuin pelkkää fyysistä. Kaksi ensimmäistä vetoa juostiin yhteislähdöllä ja viimeisen vetoon lähdettiin siten, että ensin matkaan säntäsi maitojuna, Heinonen, Metsälä, Nurmonen. 20 sekuntia perään starttasi Economy class Fincke, Pajunen, Airila ja 20 sekuntia heidän peräänsä kiihdytti isojen pyssyjen Business luokka Prochazka, Adamski, Gueorgiou. Maitojuna häröili hieman kakkosta ja Economy pyyhälsi kantaan. Business luokan Gueorgioun perässä roikuin kolmoselta melkein vitoselle. Economy Pajusella tuntui virtaa riittävän paremmin veturin vauhtiin. Maaliin kaikki kurvasivat minuutin sisään veikkaisin, ainakaan ketään ei tarvinnut odotella. Kolmen vedon yhteismatka oli 7.0 km ja kello näytti ajakseni 29.43. Niinkuin usein ennenkin se oli porukan hitaammasta päästä ja takkiin tuli nopeimmille vaivaiset kolmisen minuuttia.


Yomiehen näkövinkkelistä leirin pääharjoitus oli tulinen yömasstartti Sao Bartolomeu do Outeirossa. Treenin valmistauduttiin iltapäivällä viimeisen päälle kakkosen päikkäreillä, Mc Donalds kahvitteluilla ja pakaraosaston uima-allasjumpalla. Aurinko laski kovaa vauhtia alkuverkassa ja kivipaasien varjot peittivät piikkipuskat vähitellen synkkään syleilyynsä. Taivas oli täysin kirkas ja tähdet tulisivat tuikkimaan tänä yönä. Kymmenisen ukkoa kyyristyi lähtötelineisiin mutta yllätys yllätys kahdelle urhealle annettiin minuutti etumatkaa. Eipä siinä, kompassi tanaan ja pelko prsiissä kohti ykköstä Adamskin loikottaessa oikealla laidalla. Aattelin, että täytyy pysyä viivalla ettei tuntuma kärkeen karkaa kun susilauma saavuttaa. Sisäkurvin turvin sinnittelin välillä Adamskin peesissä ja vasta ysirastilla näin ensimmäisen havainnon takaa-ajajista. Kytäjä-Jukola pitkän yön toiseksi nopein Airilahan se siellä porskutti ihan rapsakkaa kyytiä. Kiire tuli peesiin kun oli sen verran energistä nuoren miehen meno. Loppuratakin meni kuin elokuvissa ja maaliin kurvasin Hannun kintereillä hieman paossa muiden susien ahnailta katseilta. Once again, tähdet olivat kohillaan ja linnunrata loisti taivaalla.

Tuikitärkeän perussuunnistustreenin lisäksi leirillä oli myös virkistävää vaihtelua esimerkiksi käyräkartta -ja väyläsuunnistuksen sekä kaupunkisprinttailun merkeissä. Leirikisapäivä muotoutui Evoran vanhaan kaupunkiin viritetyn aamupäivän sprintin ja iltapäivän Mouhinzan puska-rinne-basic metsäkeskaritakaa-ajon ympärille. Kisaan osallistui KR:n poppoon lisäksi Suomen maajoukkue sekä Tampereen AV-ryhmä. Taso oli siis laaja ja kova. Tasa-arvon nimissä naisilla ja miehillä oli täsmälleen sama rata. Pajunen oli paras suomalainen ja oikeessa paikassa väläytti sillä nyt nimi jäi varmasti mieleen liiton valmennuskaksikolle. Meikäläisen on leirikisan osalta tosiaan syytä keskittyä muiden hehkuttamiseen sillä taas löytyi oma tuttu paikka punamustalta takatolpalta.

Tähän väliin on hyvä mehustella lisää leirin yötreenejä. Pienipiirteiset ja tarkat kartat mahdollistavat vaativan suunnistuksen hitaassakin vauhdissa. Mikäs sen parempi iltalenkki kuin yösuunnistaa hissutellen hyväpohjaisessa maastossa kivipaasien katveessa, idealogisesti ajatellen jalat palautuvat ja taito kehittyy. Oman pikantin säväyksensä yöharjoituksiin toivat maastossa lymyilevät eläimet, Bardeiraksen liepeillä vilisti kiilusilmäisiä pikkupupuja ja lehmiä oli tietysti joka puolella. Tän jutun alussa näytillä olleen yökorridoorin väylältä poikkeamiset selittyvät osaltaan paikallisten lehmien väistelyyn. Sen verran isoja utareineen olivat ettei niiden jyräämäksi olisi halunnut joutua. Oottakaas vaan, kun lumet sulavat niin alan tekemään huoltavaa suunnistuslenkkiä lähikartallani Kasavuorella.

Portalegreen muutettuamme sama ralli jatkui aamulenkkien, yöhuoltoajojen ja aamupäivän kovien kisastarttien merkeissä. Pommissa oli yhteensä neljä päiväkilpailua ja yksi katuyösprintti. Päiväkisoista kaksi oli norttonkia ja kaksi keskaria. Supereliitin ovet eivät tänä vuonna allekirjoittaneelle auenneet, joten eliittimiehiä oltiin. On sitä ennenkin A-sarjassa juostu, prkl. Eliitin radat erosivat superin radoista mutta jotenkin jäi semmone maku että käki lauloi ja kovaa. No, en nyt tämän enempää lähe masistelemaan, olinhan kuitenkin eliitin loppupisteissä viides. Simo-Pekka Fincke vastasi KR:n porukan kovimmasta eliittisarjan juoksusta voittamalla kolmannen päivän WRE-kisan ihan vanhaan malliin. SP:n selkä vaikuttaisi olevan nyt sillä mallilla että ennustaisin miehen juoksevan MM-katsastuksissa sinne minne ennenkin eli sijoille neljä viiva kahdeksan. Ennen WRE-kisaa leukailin tavoitteekseni olla ennen supereliitiin Thierryä (lähti 11 min perään) maalissa ja pintakaasulla puolivaloilla ajelevan Pipon voittamisen. Niinkuin arvata saattaa, toisin kävi. Pipolle hävisin ja Thierry tuuppasi ohi loppuviitoituksella. Kilttinä miehenä jätin toki sisäkurvin auki maestrolle.

Back in night O'Business

Kanarian leiri heti vuoden alkuun katkaisemaan synkkää, pimeätä ja kylmää Suomen talvea oli kaikin puolin onnistunut reissu. Erityisesti asenne oli porukalla kohdallaan, yökerhot kierrettiin kaukaa vuorien kautta ja halvoilla takseilla ajelu vaihdettiin pyöräilyyn. Kapeakujakylien turistipalloilu oli rajattu tiukkaan sprinttisuunnistukseen ja rannalla ei löhötty vaan juostiin. Leiriläisten hieronnasta eivät vastanneet thaitytöt vaan karski suomalainen äijä, joka murjoi lihaksemme kuntoon vakaalla ammattitaidolla. Täytyy myöntää, että ensikertalaisena hierontapyödällä maatessa kipu oli parhaimmillaan verrattavissa hammaslääkärin tuolissa kärsimiseen.

Rankan fyysisen harjoittelun lomaan suunnistustaitoa kehitettiin monin tavoin. Tsekin sprinttihirmu Jan Prochazka piirsi kartan majoituksemme porrasrikkaasta bungalow ja uima-allasalueesta. Maestro itse järjesti sitten eräänä iltana tekemälleen kartalle yösuperb sprintin, toimien myöskin ratamestarina, lähtö ja maalitoimitsijana sekä tietysti kuuluttajana ja valokuvaajana. Kaikkien yllätykseksi voittoon suunnisti yomies, jonka kunto oli ollut hieman kadoksissa koko alkuleirin. Tällä kertaa isot pyssyt sortuivat kuitenkin virheisiin ja hiiri pääsi naulaamaan liput ihan kissan silmien alla. Allekirjoittanut on varma ettei tämä vielä riitä näytöksi päästä mukaan kevään Tiomila leirille, joten harjoittelua on syytä entisestään tiukentaa. Alla olevasta kuvasta selviää, että suoritukseen jäi parannettavaa vaikka voittajaa viimeisenä lähtijänä heti maaliin tulon jälkeen reilusti hymyilyttikin.


Sprinttisuunnistuksen lisäksi Gran Canarian saarella pääsee myös metsäsuunnistamaan. Leirikilpailumme Honolulu-cupin neljästä osakilpailusta kaksi oli metsässä. Saaren paras maasto on Tamadaban luonnonpuisto mistä on tehty kartta joskus takavuosina takavuosien tähtien toimesta. Eipä siinä, käyrästö on kestänyt hyvin ajan hammasta ja voidaan puhua hyvästä kartasta. Tamadaba saikin toimia arvostetun Honolulu-cupin finaalin näyttämönä. Honolulu-cupista löytyy lisää juttua Kalevan Rastin nettisivujen uutisarkistojen syövereistä mutta uskoisin niitten nettisuunnistusaktiivien, jotka tätä lukevat myöskin ne jo lukeneet :-)

Sen verran on tässä hehkutettava Keravan kirkon mäen miehen vetoa Tamadaban rinteellä että spekuloisin sen olleen maajoukkuemiehen tasoista menoa. Eikä välttämättä viime vuoden Suomen maajoukkue riitä. Alla olevasta kartasta näkyy että yomiehen kohtalona oli tällä kertaa eksyä pyöreään rinteeseen noin kolmeksi neljäksi minuutiksi. Syinä herpaantumiseen näkisin huonon kunnon ja kuvanmuodostuksen, keskittymiskyvyn puutteen sekä kartassa jatkuneen uuden polun. Lisäksi hyvin mennyt alkurata osaltaan ajatti ylivauhdin tielle. Jatkossa näitten virheiden välttämiseen liiton suositus on harjoittelu.


Kuvanmuodostuspiireissä talven juttu on ns. O'Puzzlet tai ihan miksi kukakin allaolevassa kuvassa näkyviä suunnistustehtäviä haluaakin kutsua. Näitä tehtäviä voit ratkoa missä vain, juostessa aamulenkkiä, suihkussa, syödessä, kahvin ääressä, aurinkotuolissa löhöessä, vessanpöntöllä.. Vain mielikuvitus asettaa rajat taidon kehittämiselle. Kanarian leirin O'Puzzleista on kiittäminen Maaningan lahjaa käyräsuunnistukselle, kätsärille ja O-cadilla kikkailulle eli Antti Nurmosta. Kuvassa on kolme esimerkkiä pähkäilemistämme tehtävistä. Mikä on oikea rivi? Taitoharjoittelu ei kuitenkaan rajoittunut vielä tähän. Lentokoneessa oli sopivaa luppoaikaa basic kuivaharjoitusten tekemiseen porukalla.

Kanarian jälkeen ohjelmassa oli Vuokatin leiri tulevien kotikisojen maisemien tunnelmia haistellen. Fyysinen harjoittelu oli tiukkaakin tiukempaa tuoreen AV-valmentaja Fincken valvovan silmän alla ja erityishuomio oli mäkijuoksussa ja juoksutekniikassa. Meikäläiseltä polvennostojuoksu sujuu luonnostaan mutta kuopaisuun ei meinaa motoriikka riittää. Kimmoisuus on kunnossa mutta silti ei kulje sileellä. Pakareisiosasto on vahvistettava ja lantio saatava auki. Syvien lihasten tuki on hakusessa. Kunnosta se taitaa kuitenkin eniten kiikastaa.

Suomen lumitilanteessa suunnistus rajoittuu tällä hetkellä korttelisuunnistukseen mutta onneksi helmikuun lopulla pääsee Portugaliin treenaamaan taitoa ihan sulassakin metsässä. Sinne asti täytyy sinnitellä kuivaharjoituksilla ja karttoja katselemalla. Portugal O'Meeting eli leikkisästi Pommi on perinteisesti ollut hyvä tason mittari alkukeväästä missä kenenkin kunto menee. Ja niin taitaa olla tänäkin vuonna. Meikämannella tulee kyllä kiire päästä kuntoon mutta vanhan fraasin mukaan yrittänyttä ei laiteta ja kokemukseni mukaan aina ei yrittänyttäkään.

Synkimpien synkkyyksien synkkääkin synkempi synkkyys

Talvipäivän seisauksen kunniaksi ajattelin hieman synkistellä tänne blogisektorillekin. SM-viestistä alkanut sairastelukierre saisi jo vihdoin helpottaa, jotta pääsisin viimein harjoittelemaan kohti ensi kauden haasteita. Smoolannin jälkeen luulin ensin olevani rapulassa ja sitten rapakunnossa AV-testeissä mutta ehei nyt tiedän mitä on huono kunto. Enkä krapulastakaan ole sen jälkeen kärsinyt antibioottikuurien painaessa päälle hilliten armottomasti pikkujoulubiletystä. Tulehtuneena on ollut niin poskiontelot, silmät kuin keuhkoputketkin ja flunssaa siinä välissä. Nyt näkyy taas hieman valon kajoa tunnelin päässä mutta veikkaanpa, että yhä kituuttava yskä on merkkinä jostain solujeni seiniin tiukasti kietoutuneesta terhakkaasta pikkupikkubakteerista, joka viittaa kintaalla perusantibiooteille ja odottaa kärsivällisesti että keuhkot yskitään riekaleiksi.


Kaikesta huolimatta on miulla ihan jutunjuurtakin sillä kaksi kertaa olen selviytynyt yömetsään kahlaamaan nyt jo lähes muniin asti ulottuvassa hangessa, joten sisänsä ei haittaa sairastella kun yösuunnistuskelien kanssa on vähän niin ja näin. Marraskuun lopulla tutkiskelin kotimetsikköön ilmestyneitä metsän eläinten jälkiä ja näytti siellä ihmisiäkin juoksennelleen. Meitä hulluja suunnistajia siis riittää. Yhdellä rastilla oli reilusti vaikeuksia kuten yllä olevasta GPS-jäljestä näkyy mutta kyllä se sieltä lopulta löytyi kun oikein joka suunnasta kaivoi. Ei juurikaan ollut apua vaikka joskus olin itsekin tuon alueen kartoittanut.

Vuoden pimeimmän kuukauden yösuunnistukset jäänevät yllä olevaan rastinotto fiilistelyyn legendaaristen Keun pikkujoulujen tuoksinassa. Parilla rastilla taisi tonttulakki valahtaa lampun alta silmille sillä melkoisesti oli niin suunta kuin matkantajukin pielessä hangessa kömpiessä. Tai sitten sinnikkään perässä hiihtäjä peesarin raskas hengitys häiritsi omaa suunnistusta. Selityksiähän löytyy aina, koskaan ei ole kuitenkaan oma vika tai saati sitten se, että omissa taidoissa olisi puutteita. Edellä mainittu yöseikkailu ollee eiku lienee myös vaiherikkaan yösuunnistusvuoden viimeinen sillä suunnitelmissa on ulkonaurheilukieltoa siihen asti kunnes Honolulun leirin menolento laskeutuu Las Palmasin kentälle ensimmäinen tammikuuta 2011. Eiköhän etelän lämpöön ole hyvä karistaa sitten loputkin keuhkotaudista. Täytyy vaan olla varovainen ettei saa sieltä mitään paikallista pöpöä vaikkapa vatsataudin muodossa. Kunnon ripulihan tästä vielä on puuttunut.