Takapihalla

Monesti sanotaan että suunnistaessa olisi hyvä saada sellainen fiilis kun juoksisi omalla takapihallaan. Näkökentän takaa esiin tulevat kohteet olisivat jo ennestään tuttuja ja koko ajan tietäisi tarkasti mihin suuntaan pitää edetä saapuakseen haluttuun paikkaan. Tällainen fiilis on helpompi saavuttaa kun on harjoitellut paljon vastaavassa maastotyypissä ja samantyylisillä kartoilla. Kypäräkameralla voi nauhoittaa menemistään ja jälkeenpäin katsoa mitä tuli tehtyä oikein ja mitä väärin. Köyhän ja laiskan miehen tapa on juosta sama rata toisen tai jopa useamman kerran, jolloin osa on jo luonnostaan tuttua, kuten takapihallakin. Ikuinen dilemma onkin saada sama takapiha fiilis sitten itse päätavoitteen "once in the lifetime" starttiin.

Kauniaisten Kasavuorta voi ajatella kerrostalossa asuvan kilolaisen takapihaksi, joten mikä muu paikka sopisikaan paremmin hiomaan tätä fiilistä. Ideana oli siis kiertää ylläoleva rata kahdesti ja toisella kerralla oikoa mutkia ja suunnistaa muutenkin tehokkaammin. Tarkastelen seuraavassa väli kerrallaan gps-reittien ja väliaikojen valossa mistä kohdista löytyi sekunteja hiottavaksi pois loppuajasta. Kypäräkameraan ei budjetti ole valitettavasti vielä riittänyt. Itse asiassa etukäteen suunnitelmana oli kiertää rata kolmesti mutta kahden rundin jälkeen iski laiskuus.

Ykkösvälillä nykäistiin pyöreähkön mäen huipun yli takarinteeseen. Ekalla kerralla tuli riplattua enemmän oikealla kunnes kurvasin vasemmalle rastille johdattelevaan isoon notkoon. Toisella kierroksella suuntasin aikaisemmin päällystän kautta vasemmalle ja iso notko näkyikin täältä aikaisemmin, joten toteutus oli jouhevampaa. Kello näytti kymmenen sekunnin ajansäästöä.

Kakkoselle juoksin kahdesti lähes samoja jälkiä. Ensin loivasti ylös kohti päällystää, sitten oikealta tulevan nenäkkeen reunaa polun yli ja poikittaisen notkon (fiilistelin pikkukiven notkon pohjukasta) läpi kohti uutta avokalliopöytää. Avokalliota suunnalla ensimmäiseen jyrkänne notkoon ja siitä eteenpäin oikealta kukkulaa peilaten rastille. Kakkosjuoksulla huomasin rastin oikealla puolella olevan kukkulan jo ennen ensimmäistä jyrkännenotkoa, joten rastin sijainti oli selvillä aikaisemmin. Eiku Emit tanaan ja kuittaamaan seitsemän sekuntia nopeampi väliaika.

Kolmosvälin alku puskettiin ison suon läpi, josta toisella kerralla löysin paremman uran enemmän vasemmalta. Suon takaisilta kukkuloilta alamäkeen lähdettäessä ensimmäisellä kerralla odotuksissa oli ensin poikittainen oikealta tuleva nenä ja vasta sen jälkeen rastiympyrän rajalla olevan kahden käyrän kukkula ja rastille johtava jyrkänne. Toisella kerralla keskityin kukkulaan ja jyrkänteeseen, jotka näkyivät siitä mistä nenäkin. Lisäksi ajansäästöä tuli rastinotossa suoremmalla linjalla. Toinen kerta siis kahdeksan sekuntia ensimmäistä nopeampi.

Neloselle suunnistin ensimmäisellä kerralla enemmän vasemmalla rinteessä poikittaisten jyrkänteiden ja nenien kautta. Rastinotossa tuli pieni kaarros oikealta kun rastikivi luurasi tiheässä kuusikossa. Toisella kerralla otin välin selkeämmin oikealta läheltä mäen huippua ja jälkimmäisen jyrkänteen oikealta puolelta. Lopun kuusikossa epävarmuus oli myöskin tiessään ja pyyhälsin suoraan pukille. Garmini kertoi karua kieltään jopa kahdenkymmenen sekunnin parannuksesta.

Vitosvälin kuljin kahdesti lähes identtisesti. Ensin ylös nenäkkeelle, jota seuraillen suon läpi kalliopäällyställe, josta suunnalla nenää alas kohti kukkulaa ja rinteen kulmassa olevaa rastikumparetta. Väli sujui hyvin varmasti sen takia että alkumatka on osaltaan tuttua klassiselta mäkivetoreitiltä, joten ainakin tässä kohtaa oli hyvinkin takapiha fiilistä. Toisella kertaa puristin jostain kaksi sekuntia kovemman välkkärin vaikka eka kertakin oli rastiottoa myöten hyvinkin sujuva.

Kutosvälillä ajauduin ensimmäisellä kerralla liian ylös hakiessani hyvää juoksualustaa mutta lopussa olin tarkasti kiinni pitkulan notkon pohjukassa ja siitä kukkulan kupeesta alas apukäyränenää ja isoon rastisolaan. Toisella kertaa oijoin mutkaa ja tulin välin suorempaan. Ajansäästöä tuli vain viisi sekuntia eli kolmannella kerralla olisi voinut yrittää vaikka kokonaan vasemmalta.

Seiskalle mentiin molemmilla kerroilla samoin. Loivasti ylös ja kukkuloita pitkin ison suon laidassa kohti mäen huippua josta alamäkeen nenäkkeitä myöten suot lukien rastille. Heti ekalla kerralla oli kuvanmuodostus tutulla mäen huipun tienoolla kunnossa ja toisella kerralla jolkotin ihan Weckmanina tyystin lukematta karttaa. Nähtävästi ei oikein kule sillä aika parani vain kaksi sekuntia. Alhaalla vasemmalla olisi houkuttelevan näköinen johdatteleva notkomuoto mutta jätin sen tällä kertaa käyttämättä.

Illan viimeinen väli. Ekalla kerralla katson että rinnettä pitkin ja törmään rumasti pitkään jyrkänteeseen ja siitä sitten rynkytän toisen jyrkänteen kautta kuusikon läpi viimeiselle avokallionenälle, josta tarkasti alamäkeen kuusikkoon isolle rastikivelle oikealta rinnettä zoomaillen. Toisella kertaa vältin jyrkänteet alempaa ja lopussa kurvasin samalle reitille. Kolmentoista sekunnin ajansäästö on tosiasia.

Parilla kilsalla kertyi siis ajansäästöä reilu minuutti tommosessa perusbasic maastossa, joka on jo ennestään tuttu ja maastotyyppi sellainen missä olen suunnistanut jo vuodesta 1984 asti niin paljon kuin vaan ikinä olen kerinnyt. Mitä tämä sitten tarkoittaa esimerkiksi elokuun MM-kisoissa ranskanmaalla missä maastotyyppi Lö Bangen laitamilla on lähes käsittämättömän vaikea ja monelle myöskin hyvinkin uusi tuttavuus. Jos siellä sattuu nasahtamaan takapihafiilis päällensä niin eiköhän ajansäästöä kerry esimerkiksi norttonkilla joku kymmenen minuuttia.