torstai 30. elokuuta 2012

Firmaliiga Heinonen

Helsingin Suunnistajien ansiokkaasti ja pitkin perintein järjestämää Firmaliigaa on ennenkin hehkutettu yomies blogissa vaikkei touhussa olekkaan kyse yösuunnistuksesta.

http://helsinginsuunnistajat.fi/firmaliiga/

Oma Firmaliiga taipaleeni alkoi 15.5.2001 Luukista, jolloin lohkesi heti ensiyrittämällä B-lohkon ykköstila. Rata oli vaativa, maasto hienoa ja kilpailu kovaa. Jäin kerrasta koukkuun vaikkei maalissa olisikaan tarjoiltu mehua. Samat sanat sopivat erittäin hyvin kaikkiin reilun vuosikymmenen aikana suunnistamiini Firmaliiga tapahtumiin, niin myös viime tiistain tuliseen otatukseen jo tutuksi tulleessa Luukin liigapyhätössä. Ja edelleen maalissa naukkailtiin mehua.

Vuosien saatossa tavoitteeksi muodostui leikkisästi keksitty Grand Slam mikä viittaa esimerkiksi ammattilaistenniksen tai golfin kaikkien arvoturnausten voittamiseen saman vuoden aikana. Perinteisesti Firmaliigassa on ollut kolme kisaa keväällä ja kolme syksyllä. The Grand Slamiin vaadittaisiin siis yhteensä kuusi voittoa ja juurikin A-lohkossa. Firmaliiga piireissä jotkut pitävät tätä lähes mahdottomana tavoitteena mutta olen sitä kuitenkin ainakin viimeiset kolme kautta sitkeästi yrittänyt. Ennen tätä vuotta lähimpänä olen ollut vuonna 2009, jolloin ryssin neljännen kisan Velskolassa viimeisellä rastilla ja hävisin Firmiksen arkkiviholliselleni Aleksi Aksu Leskiselle harmittavat 24 sekuntia. Muut vuoden 2009 kisat onnistuin hoitamaan kotiin.

Tänä vuonna himoittu Grand Slam on lähempänä kuin koskaan ennen sillä olen kulkenut voittojen tiellä kauden kisoissa tähän asti ja jäljellä on enää yksi kilpailu ensi tiistaina Kivikossa. Kilpailu on ollut ehkä kovempaa kuin koskaan ennen sillä viime tiistaina Luukissa Aksu kellotti lukemat 46:19 ja meikäläinen sekunnilleen saman ajan. En tiedä onko tätä tapahtunut ennen liigahistorissa mutta hämmästyttävää se silti oli juuri tällä kertaa. Firmaliiga vuosi on ollut muutenkin poikkeuksellinen sillä tänä vuonna syksyllä järjestetään yhteensä neljä kisaa kauden neljännen startin valitettavien tulospalvelu polemiikkien takia.

Ensi tiistaina Kivikossa on siis 'once in lifetime' tilaisuuteni sinetöidä seitsemän voiton Super Grand Slam mikä olisi huomattavan vaikeaa toistaa tulevaisuudessa. Kaikki tulee olemaan pelissä ja ammennan koko vuodesta 1984 kertyneestä suunnistuskokemuksestani ja aika näyttää millaiseen suoritukseen se riittää. Vaikkei voittoa tulisikaan niin olen ainakin yrittänyt ja onhan tässä jo tienattu niin sanottu Tiger Slam eli yhden kuluneen vuoden aikana kaikki major voitot kuten muistaakseni Tiger Woods teki aikanaan golf-areenoilla. Tilastojen valossa reilun vuosikymmenen Firmaliiga urastukseeni mahtuu tähän mennessä yhteensä 54 starttia ja voittoja on kertynyt 29. Sadan startin maaginen raja lähestyy vääjäämättä polvien samaan aikaan koukkuuntuessa.

Tervetuloa blogini lukijat ja muut haastamaan Firmaliiga Heinonen Kivikkoon ensi tiistaina 4.9. Helsingin Kivikon Ylläshallille. Rata tulee olemaan hieman lyhyempi kuin about 40 minuutin Firmis standardi mutta luultavasti vaativa rastinottopläjäys kinkkisessä juoksuhautojen ja polkujen rikkomassa nopeassa avokalliomaastossa. Firmaliigan kuntosarjassa voi juosta kuka vaan, onneksi kuitenkin samaan aikaan Göteborgissa kisaillaan Nortilla eikä ainakaan potentiaalisesti pahimmat haastajat pääse mukaan kuin helikopterikyydillä. Anyway, muun muassa Leskisten veljesten ja Pardaalin kukistamisessa on jo haastetta riittämiin, Pajunen ei taida uskaltaa mukaan mutta vaikkapa Suna tai nuori Heinaro olisivat kovia kantoja kaskessa. Lupaan tölkin halpaa talousolutta kaikille, jotka meikäläisen päänahan Kivikossa skalpeeraavat. Sen verran on luottoa omiin kykyihin että siksteriä enempää en ota mukaan. Saa nähdä joudunko itse tyytymään mehuun.

Loppuun vielä valmistautumisen tueksi linkki viime kevään Kivikon Firmaliiga kisaan mikä ainakin meitsillä meni melko nausteriin (A-rata, 6,3km 34:44).

http://www.ykkosrasti.net/harveli/HS_Firmaliiga/reitti.cgi?act=map&id=34&kieli=

Kiitos menneiden vuosien Firmaliiga haasteista HS!

9 kommenttia:

  1. Moi Mikko

    Uskalsin laittaa pikku linkin blogiisi
    Firmaliigan sivuille. Toivottavasti
    et pahastu.

    terv Jussi

    VastaaPoista
  2. Harmillisesti ensi tiistain satsaus on kotimetsän kauden ensimmäisissä yökuntoomeissa. Tuu sinne loppuverkalle? :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä ennätysjahtiin! Tulen haastamaan tuohon a-radalle mutta en taida kuitenkaan olla uhkana ennätyksen syntymiselle. Varmaan ihan nopeatempoinen rata ja paljon porukkaa metsässä.

    VastaaPoista
  4. eli niinkuin intissä oli aikoinaan tapana sanoa, -paska reissu mutta tuleepahan tehtyä:)))

    VastaaPoista
  5. Jep, ens kauel. Onnittelut herroille Pajunen ja Suna, toimitan talousoluttölkkinne jossain sopivassa välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän mie oo jo jokusen talousoluen siun piikkiin juonut. Olihan tuo vähän julmaa tulla vuoden työ pilaamaan, mutta syyttää saat itseäsi, kun vedit oikeista naruista.

      Ja onhan se Firmaliiga ens vuonnakin ;-)

      -j-

      Poista
  6. eli sitä saa mitä tilaa vai, ja talousolutta kyllä riittää muutoinkin ja sitä liigaa taas riittää ens kauel jos ollaan jotakuinkin kuosissa:) tosin onhan täs viel jotain pikkukisoja viel jäljellä sm-viestii, -yötä, -keskarii ja mannakin viel pitäis rykästä:)

    VastaaPoista
  7. "Tärkeintä on matka, ei päämäärä", "Voittaakseen on joskus hävittävä" ja mitä näitä on :)

    Eihän ikuisuusprojekti ole ikuisuusprojekti jos se joskus loppuu. Toivottavasti ensi kaudella olen siinä vireessä että haastajien pitää olla yhä kovempia ;)

    VastaaPoista