Puolimatkan krouvin kynnyksellä

Yösuunnistajan vuosi päättyy lokakuun lopulla Smålandskavleniin ja sitten alkaakin pian uusi into treenata kohti puolen vuoden päästä pidettävää Tiomilaa, tuota keväistä ruotsalaista yösuunnistusjuhlaa. Tiomilassa punnitaan miten harjoottelu on sujunut ja sitten herkistellään kohti keskikesän taianomaista klassikkoa, Jukolan Viestiä. Kesä menee rillutellessa kun päivänvaloa vaan riittää kunnes elokuussa lamppu kaivetaan taas kaapista ja alkaa satsaus SM-yöhön. Ja pian koittaakin taas kauden päättävä Smole ja sama toistuu.

Nyt on enää muutama yö jäljellä ennenkuin veri punnitaan tosi paikassa. Silleen on hieman epävarmat fiilikset, kun viimeisen viikon yöässäilyt ovat sujuneet joko keskikertaisesti, lähes nappiin tai sitten syvälle penkin alle. Mikäköhän noista osuu Tiomilaan? Ehkä eniten kuitenkin epäilyttää se, että Smonkun jälkeen yöharjoitusvarastoon on kertynyt vasta 30 treeniä kun esimerkiksi viime kaudella niitä oli Smålandskavlenista Tiomilaan yli 60 ja toissa kaudellakin yli 50. No näillä mennään nyt ja haluaisinkin uskoa kohtaloon, että tuleva suoritus on jo kirjoitettu tähtiin eikä siihen voi enää vaikuttaa. Kuitenkin mielessä on ajatuksia, että lähtömerkin jälkeen homma olisi jotenkin omissa käsissä.

Mutta nyt itse asiaan eli menneen viikon yösuunnistuksiin. Numero 28 jälkeen Smålkun oli Väransbyn ralli. Jo treeniin autoillessa totesin olevani vauhdin puolesta statisti. Yhtäkkiä taustapeiliin ilmestyi valkoinen Seatti vaikka hetki sitten peltoaukean läpi mennyt tie oli tyhjää täynnä. Muutaman kurvin Seatti jaksoi seurata punaista Nissania mutta sitten hurautti ohi ja katosi horisonttiin huolestuttavan vauhdikkaasti. Mastolle menevällä hiekkatiellä oli Seatista näkyvissä enää vain renkaanjäljet ja jäljistä pystyi päättelemään kuskin käyneen ennenkin tuolla yösuunnistamassa. Sen verran hienosti mutkat oli ennakoitu optimaallista ajolinjaa valiten.

Itse yötreeni oli aivan priimaa, yhteislähtö, paljon kovatasoista porukkaa, hieno lumeton maasto, täysikuu, emitit ja kaikki. Kyllä Lynx osaa. Tossulla tuli pataan niin metsässä kuin siis autotielläkin ja pummasin kolmosta yli minuutin. Vihreällä rinkulalla on merkitty kukkula, johon olisi pitänyt hakea tuntumaa ja sitten rastinotto olisi ollut helpompaa. Tämä treeni putoaa siis kategoriaan keskinkertainen. Eikä siinä vielä kaikki, paluumatkalla sama viattoman valkoinen Seatti pyyhälsi taas ohi ja katosi hetkessä horisonttiin. Noilla ajonäytöillä pitäisi kyllä Seattikuskille aueta paikka vaikka ihan Tion ykkösjoukkueeseen.

Numero 29 oli tällä kertaa Kevätyönviesti Naantalin Luonnonmaalla. Mun kohdalle osui kakkosjoukkueen kakkososuus vaikka toivoinkin mielessäni kolmatta tai neljättä osuutta, että olisi mahdollisimman pimeä. Pääsin matkaan hyvässä paikassa hieman ennen Parman kolmosen Ködeä ja KR ykkösen Martomaata. Taktiikka oli selvä, annan Martomaan vetää ja teen mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä Köden kanssa. Tää oli taas niitä keikkoja, kun kävi tuuri oikeissa paikoissa eivätkä pienet virheet kasvaneet isoiksi. Lisäksi Simolle sattui sama rata ja juuri kun olin putoamassa letkasta niin oksa pyyhkäisi Simon lampun päästä ja sain hengähdysaikaa Simon kiroillessa ja fiksatessa lamppuaan.

Muutenkin punamustan paidan perässä roikkuminen alkaa olla jo tuttua sillä näin Airilaa viime vuoden Smolkussa ja Hernelahden peesissä jolkotin vaihtoon viime kaudella niin Tiomilassa kuin Jukolassakin. Saapa nähdä sattuuko mulle Miilassa sama osuus kuin Martomaalle ja kerkiänkö peesiin. Jotenkin hirvittää sillä Tiomilassa on tuskin lampun fiksailutaukoja tiedossa. Anyway, Kevätyö sujui multa siis lähes nappiin ja kepsiviivaa kelpaa katsella myöhemminkin. Huippufiiliksen täydensi Suonpään Lassen tyylikäs kirivoitto nimimiehistä ja Parman kakkonen oli kuudes. Ei siis pöllömmin.

Paloheinä, tuo pääkaupunkiseudun Perstorp, näytti jälleen kerran mahtinsa ja jengi pummasi urakalla HS:n yötreenissä tiistai-iltana. Mä olin myös mukana hiomassa yösilmää muutaman Parmalaisen kanssa ja ainakin Deltalaisia sekä Lynxiläisiä vaikutti olevan treenissä isompikin kööri. Ei oikein tekisi mieli tätä numeroa 30 analysoida, enkä taida paljon jaksakkaan vaikka tässä olisi nyt todellinen kehittymisen paikka. Treenissä tuntui koko ajan, että lamppu ei oikein pysy päässä ja jouduin sitä säätämään. En pysynyt yhtään suunnassa ja rasteja pyörin ympyrässä. Reittipiirrosta en osaa piirtää. Lisäksi otin huolestuttavan lungisti koko ajan ja lähes kaikki kunnianhimo sujuvaan yösuunnistukseen oli kadonnut. Apua. Positiivista on se, että huonommin ei oikein voi enää mennä. Nyt täytyy kaivaa kadonnut itseluottamus syvältä penkin alta ja lähteä nöyrin mielin ruotsinmaalle. Akut lataukseen, kamat kassiin, salkku laivalta ja kaikki taitaa olla taas ihan kohdallaan. Tsihauttelemisiin!