Klisemies iskee jälleen

Täysikuu, iltatähti Venus, superlamppu vai kymppiwattinen halogeeni? Viime perjantaina valoa todellakin riitti lähes klassikkomaineeseen yltäneen Ruuhijärven käyräyän kiertämiseen jälleen kerran. Yksitoista kilometria ja seitsemän rastia reilut viisitoista vuotta vanhalla käyräkartalla Nuuksion erämaan liepeillä. On spekuloitu, että rata jäisi metsään kiintorasteiksi testaamaan tulevia Parman virolaisia, TuMen latveja sekä VeVen sveitsiläisiä.

Mun eka kerta radalla oli marraskuussa ja jännitti. Yritys oli kova ja homma tietysti melkoista sohimista. Tuleville yösuunnistajille jäi sen verran kerrottavaa, että vain ykkönen löytyi ja kakkosta pummasimme Parmaporukalla kunnes tuli kylmä ja oli pakko suoria takaisin autolle. Saldona siis yksi leima, hiipuneet halogeenit, melkein ojaan juuttunut Nissan ja yksi hyvinkin jäässä oleva jalka sekä tuntinelkyt veekoota. Märkää lunta oli tosiaan melkoisesti.

Toista kertaa uskalluin hakemaan puuttuvia rasteja sitten joulukuussa. Tällä kertaa seurana oli tummaan karvaan pukeutunut yökettu ja niin sanottu dagenefter fiilis. Se oli torstai. Löysimme kakkosen heijastimen hautautuneena lumeen ja pelastimme Parmamiesten maineen sekä rastin ripustamalla sen tukevasti kepin nokkaan. Tällä kertaa riesana oli näkyvyyden peittävä räntäsade ja kolmonen jäi löytymättä tiiviin rastiympyrässä haahuilun jälkeen. Viimeistä rastia eli seiskaa etsimme hetken väärästä mäestä kunnes päätimme keskeyttää. Taas kävi näin, stana. Saldona siis neljä uutta rastia ja jäätyneet kengännauhat, jotka aukesivat vasta kuumassa suihkussa, aah.


Kolmas kerta toden sanoo, sanotaan. Ja niin tälläkin kertaa. Siihen toki vaadittiin Jukola-voittajan peesiä ja adjutantin superlampun bongaavaa kajoa. Muutenkin olosuhteet olivat loistavat. Iso lamppu valaisi koko metsän ja avoimilla kallioilla oli mahdollista sammuttaa halogeeni säästääkseen höyryä. Suot, lammet ja ojat olivat jäässä, joten kylmän kosteat paikat jäivät tällä kertaa kokematta. Taivaalla tuikki Venus, tuo kaunis iltatähti ja sen avulla suuntasimme kulkumme. Jukola-voittaja haaveili baariin menosta jo ykkösvälillä, eikä siis ollut ihme että meno oli sujuvaa ja määrätietoista. Ja niin löytyi myös kolmonen ja seiska. Nostan kyllä lamppua korkealle noille joidenkin mielestä ehkä hieman (yö)kettumaisille kaakonkulman kavereille, hyvin vedetty! Tarina ei kerro miten Jukola-voittajan ilta päättyi mutta luulisi, että tolla kepsiviivalla saattaisi hyvinkin lohjeta.