perjantai 20. tammikuuta 2012

Why just run, night orienteering or skiing is more fun

Helsingin seudun treenikelit ovat vaihdelleet laidasta laitaan tämän vuoden tammikuussa. Välillä on satanut vettä, välillä lunta, osaltaan on kahlattu loskassa ja osaltaan juostu pitävää pakkaskelin tiestöä. Väistämättä välillä on niin liukasta ettei pelkkä teillä juokseminen oikein huvita. Onneksi Oittaan laduilla on jo päässyt suksimaan ja tällä hetkellä lunta näyttää kertyvän siihen malliin että pian myös klassikkojen klassikko eli Lepuskin musta latu on hiihtokunnossa.

Alituista suunnistushimoa tyydyttämään on tietysti myös suunnistettu. Alla olevasta kartasta löytyy teaseri Lintuvaaran metsien oivallisesta yösuuntaharjoituksesta, jonka kipaisin sinä torstai-iltana, kun satoi vettä, tiet olivat peilikirkkaan jään peitossa ja märkää lunta oli metsässä puoleen sääreen. Veikkaanpa kuitenkin, että vain Barona-areenalla tai Myllyssä oli tuona iltana parempi juosta kuin noissa metsissä. Kiitokset vaan Savion suunnalle hyvästä treenistä!

Yksi talvinen suunnistusmuoto on tietenkin vanha tuttu korttelisuunnistus. Esimerkiksi Pihkaniskojen korttelisuunnistukset ovat pyörineet iät ja ajat sunnuntaisin. Ketolainen ja Tinski käyvät siellä juoksemassa 12 km tunnin korville, jos vanhat merkit pitävät kutinsa myös tänä talvena. Kortteleissa on se hyvä puoli, että niihin on helppo liittää muutama metsärasti rikkomaan tiejuoksurytmiä, eikä muutaman minuutin lumessa kahlaaminen vielä sotke herkkääkin herkempää suunnistajan askelta. Ties vaikka olisi enemmänkin hyötyä kuin haittaa tommoisesta. Kokeilin viime viikon lauantaina tämän tyylistä korttelisuunnistusta Kauniaisissa vanhalla ratamestari-manageri Mikko Määtän aikanaan speksaamalla radalla. Kirpeässä pakkassäässä ja auringon pilkistellessä oli kiva kiskoa menemään kun ei satanut lunta eikä vettä. Täytyy kyllä myöntää, että eniten tykkäsin alla olevan kartan metsäpätkästä vaikka siellä lumessa joutuikin kahlaamaan.

Toki normaalia yösuunnistusta on tullut myös harrastettua mutta vähenevässä määrin. Pikku yöradan voi helposti yhdistää vaikkapa lamppulenkin osaksi. Espoon metsissä kulkee ristiin rastiin pikkupolkuja, jotka ovat ihmisten käytössä myös talvisin. Niitä pitkin kelpaa laputella lamppu päässä ja kujuilla lumisia metsämaisemia ledilampun valossa. Eikä haittaa vaikka lenkkiä maustaa johonkin väliin lyhyellä kahlaamisella metsän puolella. Esimerkiksi Lippajärven suunnalta pääsee hyvin pikkupolkuja Oittaan metsään suunnistamaan.

Tässä yhteydessä ei voi olla mainitsematta lamppuhiihtoa. Talven ensimmäinen lamppuhiihtolenkki tuli heitettyä tämän viikon tiistaina ja priimaa oli. Latu Oittaalta Pirttimäkeen oli hieman nuljuva mutta oli siinä muutkin hiihtäneet. Lamppuhiihdossa on oma fiiliksensä suihkia pimeässä lumisessa metsässä varsinkin jos lunta tuiskuttaa päin pläsiä jatkuvasti ja alamäissä ei nää juuri mitään eikä ainakaan sitä minne latu seuraavaksi kurvaa. Tiistai-iltana oli juuri tällainen sää. Sisänsä hauskaa, että Oittaan 1.3 km:n latu oli turvoksissa porukkaa mutta Pirttimäen pimeässä metsässä ei hiihtänyt ketään muita. Kiitokset Virpille hyvästä hiihtovinkistä!

Kikkailun ohella virallisemman harjoittelun linjasta on turha tinkiä. Kalevan Rastin Helsingin osasto kokoontui eilen yökortteliharjoitukseen Tapiolan ja Otaniemen maisemiin. Rata oli linnuntietä noin 14 kilometriä ja about tunti ja vartti siihen taisi tuhrautua. Silleen oli mukava treeni että vauhdit osuivat hyvin yksiin ja viimeistään perhoslenkeillä jokainen sai suunnistaa yksin. Pajunen oli liikkeellä peekookakkonen mentaliteetilla ja veikkaan että muilla kone kiersi sitten jo enemmän. Pikkupakkasessa lumipöpperöiset tiet olivat kyllä liukkaita mutta kukaan ei onneksi jäänyt bussin tai auton alle vaikka torvea joku autokuski taisikin soittaa tiukassa korttelisuunnistuskeskittyneisyyden tiimellyksessä.

Sprinttikartan kielletyt symbolit puhuttivat jälleen ja hylsysarakkeisiin kertyi merkintöjä. Meikäläinen taisi kuitata ainakin viisi hylsyä ja epäselväksi jäi saiko kukaan tulosta. Yllättävän hankalaa sprinttiradan hyväksytty suorittaminen vaan tuntuu olevan nykykartoilla, olisikohan laajalti sallittuun metsään tottuneen vaikea omaksua muutaman millien kokoisten kiellettyjen alueiden havaitseminen kartalta kovassa juoksuvauhdissa. Vanhan tyylisessä korttelisuunnistuksessa esimerkiksi 1:10000 kartalla tonttialueiden oliivinvihreä taisi olla ainoa kielletty symboli mutta tarinat kertovat takavuosien kevään kortteliviesteistä mitä värikkäämpiä tarinoita lankkuaitojen ylittämisistä ja maagisen kovista osuusajoista :-) Eikö villien metsämiesten moraali vaan riitä pihasuunnistukseen.

1 kommentti:

  1. En olisi ihan heti uskonut lukevani tuota otsikon loppua sun teksteistä. Alat ymmärtää...

    H

    VastaaPoista