perjantai 22. lokakuuta 2010

Ei kuuhun

Syksyn kilpailukausi alkaa olla pulkassa ja jäljellä on enää muutama kauden päätöstä henkivä tapahtuma. Halikko-viestiä, Smålandskavlenia ja Raatojuoksua ei vaan millään voi jättää väliin. Varsinkaan nyt kun olen lähes kuukauden maannut sohvalla flunssassa tai toipilaana. SM-yöhön starttasin kuumemittarin näyttäessä perus kolmeseiskakakkosta ja plaketti komealla selkäjuoksulla oli iso yllätys. Taas toki huomattiin, että korjattavaa meikäläisen korvien välissä riittää. Ns. kasetti ei vaan kestä. Eipä siinä, ainakaan into ei sammunut ja vuoden päästä Kyrös-Rastin kisoissa yritetään taas. Enköhän mie ole jo siirtymäkauteni tässä lokakuussa laiskotellut ja marraskuussa aletaan taas louhimaan treeniä koneeseen.

Kuukauden sairastelujen myötä luotto suorituskykyyni on tällä hetkellä vähän niin ja näin. Epävarmuutta hälventämään päätin testata kuntoni Kellonummen testiradalla. Kyseinen rata on neljä ja puoli kilometriä pitkä ja nousua kertyy noin neljänneskilometri. Suunnistettavia välejä on kaksikymmentä. Rata kiertelee juuri sopivasti tulitikkuvälein maaston parhailla avokallioalueilla, joten testi sopi myös mitä mainioimmin täsmätreeniksi Halikkoon Kokkilan kallioille.


Itse en ollut kyseistä rataa ennen kiertänyt mutta huhut kertoivat nopeimman ajan olevan jossakin 31 minuutin korvilla ja kuulemma jonkun tanskalaisen takavuosien tähden toimesta. Eilisiltana pysäytin kelloni lukemiin 34:00 ja pummisaldoksi kertyi noin yksi minuutti tarkkojen quickroute analyysien perusteella. Paikallista väriä yhteislähdössä suoritetussa testissä edusti TuMen intiaanivahvistus, joka kellotti ajan 36:15 vaikka pysähtyi välillä siirtämään rasteja ja saattoi käydä pskallakin. Ennätysjuoksun valaistusolosuhteet ovat hämärän peitossa mutta viime yönä metsässä loimotti muun muassa täysikuu ja lähes kolmentuhannen lumenen ledilamppu. Puolen tunnin alitusta tälle radalle pitäisin tekijämiehen rajapyykkinä ja lupaankin tarjota keskiviikkokaljan Kannunkulmassa jokaiselle tuon maagisen rajan ensimmäisellä yrityksellään alittaneelle.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Historian lehtien havinaa

1999 Norike-Virvik Porvoo, 42.sija, tappiota voittajalle +16:19.
2000 Lemi, tuloksia ei löytynyt, ynnä muut sijoitus anyway.
2001 Did Not Start, kuumetauti.
2002 Karhuvuori Keuruu, tuloksia ei löytynyt, muistan että vtutti.
2003 Auvoljärvi 2 Hinnerjoki, 52. sija, +8:38.
2004 Norrvalla Vöyri, 70. sija , +19:05.
2005 Myllylampi Mäntyharju, 21. sija, +7:19.
2006 Saustila Sauvo, A-finaali, 40. sija, +26:28.
2007 Toivike Ahmoo Karkkila, A-finaali, 25. sija, +12:38.
2008 Luomijärvi Hamina, A-finaali, 26. sija, +10:55.
2009 Västerby 1, Ekenäs/Raseborg, A-finaali, 44. sija, +17:43.

Siinäpä on yomiehen SM-yö historiaa sarjasta H21 menneiltä vuosilta. Reilun kymmenen vuoden aikana on ollut käytössä erilaisia kilpailumuotoja. Aluksi osanottajamäärä oli rajoitettu ja valinta suoritettiin rankin ja yökilpailujen perusteella. Jossain vaiheessa kuitenkin siirryttiin rajoittamattomaan osanottoon ja ryhmittäin tapahtuvaan väliaikalähtöön. Neljä vuotta sitten oli käytössä ensimmäistä kertaa karsintakilpailu edellisenä yönä. Perhoslenkkejä on kierretty niin pitkään kuin muistan. Joskus takavuosina on kuitenkin juostu ihan kunnon suoraakin rataa.

Muutosten tuulet ovat puhaltaneet myös lamppusektorilla sillä olen kilpaillut smyössä niin vanhalla kunnon halogeenilla (vuosimallit 94 ja 05) ja seuran ansiokkaasti sponsoroimalla ksenon-kaasupurkauspolttimolla (Lupine Edison). Tänä vuonna olisi mahdollista asettaa kisaan kutreilleni viimeistä huutoa oleva proprietary led-teknologiaan perustuva lamppu, joka häikäisi vastustajat muun muuassa kevään Tiomilassa. Pitkä tie on kuljettu kymppiwatin halosta vajaan kolmentuhannen lumenen veret seisauttavaan Monsteriin.

Vuosien saatossa tulostasoni on kuitenkin pysynyt vakaana ja vain kerran seitsemässä vuodessa olen ollut tyytyväinen suoritukseeni. Seuraavan kerran tyytyväisyyttä on siis odotettavissa vuonna 2012. Se onkin just hyvä sillä sitten siirrynkin jo ikäyömiehiin. Oikeastaan tolla tuloshistorialla voisin jo vaihtaa blogini nimeksi wannabe jou jou mies tai jotain. Heikkoa menestystä ja menestymättömyyttä voisi selittää monella tavalla. Voisi vaikka väittää sipanneensa tai tehneensä megapummin perhosilla. Lamppui saattoi hiipua tai mahdollisesti jopa sammua. Pohje taisi revähtää, karsinnassa hankittu puujalka vaivasi ja peroneus oli pskana. Valitsin vieläpä väärän reitinvalinnan tosi pitkälle välille ja kiersin perhoset väärinpäin. Kituuttava flunssa vei mahdollisesti parhaan terän suorituksesta. En nyt lähde kuitenkaan selittelemään. Tehty mikä tehty.

Jos siis vanhat merkit pitävät paikkansa niin ensi lauantaiyöltä on odotettavissa sijoitus neljänkymmenen korvilla ja takkiin voittajalta tulee about vartti. Toisaalta en ole vielä ikinä karsiutunut A-finaalista, keskeyttänyt tai ottanut hylsyä, joten uusia vaihtoehtoja ryssimiseen riittää. Ehkä finaali jää kokonaan juoksematta sydänlihastulehduksen takia. Oli miten oli, tarina jatkuu, yön kuninkaat kohtaavat tällä kertaa Mynämäen Kallavuoren kupeella ja vain yksi voi voittaa. On taas aika SM-yön.