yömies

Kolmastoista kerta toden sanoo

2012-09-27T19:01:00.000+03:00

Meikämannen yösuunnistusura on nyt tullut siihen pisteeseen että tulevana viikonloppuna edessä on viimeinen H21-sarjan otatus yösuunnistuksen Suomen mestaruudesta ennen siirtymistä ns. koukkupolviin, lerppoihin tai virallisemmin ikämiehiin ellei jopa veteraanisarjaan. Toki karua kohtaloa piilottelemaan ja ikuiseen nuorekkuuteen viitaten voisi sitä vielä muutaman vuoden sitkistellä niin sanotussa yleisessä sarjassa.

Synkkää SM-yö uraani puin pari vuotta sitten blogijutussa:

http://yomies.blogspot.fi/2010/10/historian-lehtien-havinaa.html

Eikä epäonnistumisten sarjan jatko ole ollut yhtään mairittelevampi, kun vuonna 2010 pummasin noin viisi minuuttia heti alkumatkasta ja peesasin sitten armoitettua yökettua Janne Heikkaa viimeiset about 8 kilometriä. Mun rooli loppumatkalla oli lähinnä näyttää valoa Jannelle ja yhdelle tiheikkörastille pitää tarkkaa suuntaa levykompassillani. Palkinnoksi napsahti plaketti yhdeksännestä sijasta mutta jotenkin valju maku jäi kisasta kuitenkin.

Viime vuonna sitten jaksoin suunnistaa hyvin ehkä pidemmälle kuin koskaan ennen SM-yössä, jopa about 35 minuuttia. Seuraavan puolen tunnin aikana pummasin ainaisilla kompastuskivilläni perhosilla kymmenisen minuuttia. Monsteri alkoi täydellä teholla pätkiä ja hipsin sitten loppumatkan kolmosteholla melkein viimeisenä maaliintulijana tyhjästä metsästä sijalle 29. Tässä vaiheessa voi todeta, että edellisen yön karsintavoiton jälkeen puhelimeeni napsahti tekstari Jokikylästä suunnistusmaailman Dalai Lamalta tyyliin: "Hyvä juoksu tänään. Huomenna Mikolla on sitten yksinäinen kisa". Kyllä Guru sen kuitenkin tiesi jo etukäteen.

Tänä vuonna Kuusankoskella on siis kolmastoista H21-sarjan SM-yöni, vain kerran vuonna 2001 on tämä yösuunnistusjuhla jäänyt meikäläiseltä väliin sairastumisen takia. Valmistautumissapluuna
on ollut tänä syksynä edellisvuosien kaltainen sisältäen muutaman yötreenin sekä yökilpailun. Yö-Länsirastit Kellonummella, Yö-Espoorastit Serenassa ja Mikkelässä, Uudenmaan AM-yö Hyvinkäällä Astrakanin maastossa, Yö-kansalliset Inkeroisissa Kaakonkulmalla sekä tämän viikon viimeinen voitelu Lahden seudun Yökupissa Sammalistossa muodostavat kokonaisuuden, jonka pohjalta Kuusankosken yöhön ponnistan.

Uskoisin, että edellisessä kappaleessa mainituista yöseteistä löytyy samoja elementtejä kuin mitä Pilkanmaalla perjantain karsinnassa ja Pöngölänmaalla lauantain finaalissa on Kouvolan seudulla tarjota. Kellonummella oli pitkä väli moninaisine polkureitinvalintoineen. Serenassa peitteistä mäkeä ja hieman oudolta tuntuva kartta, Mikkelässä uudestaan polkuja sekä kaatopaikka-alue kuten karsinnassakin tulee olemaan :) Hyvinkäällä mentiin suunnalla suhteellisen tasaisessa paikkoin raskaskulkuisessa maastossa ja loppu oli vauhdikkaampaa kangasta. Inkeroisten kisa kaikenkaikkiaan osunee hyvin SM-yön tyyppiin ja viimeinen treeni Sammalistossa oli fiilistelyä ja taidon kartuttamista tuleville vuosille. Toki Sammalistossa oli perhoslenkit eli nyt on niitäkin tiukkoine suunnanmuutoksineen treenattu A-finaalin hajonta osuutta silmällä pitäen.

Valmistautuminen on ollut tarkkoin harkittu, ei yhtään treeniä liikaa eikä yhtään liian vähän. Yhteensä kuusi kertaa sitä tuli rymyttyä tänä syksynä lamppu päässä mikä tarkoittaa sitä että SM-yön karsinta on syksyn seitsemäs yösuunnistus ja mahdollinen finaali lauantaina sitten onnennumeroni velvoittamana tarkalleen kahdeksas. Ja jos kalenteria katsoo niin lauantai on juurikin sopivasti Mikon nimipäivä 29.9. eli nyt jos koskaan tähdet lienevät kohdillaan. Niihin kirjoitettu kohtalo sen kuitenkin viime kädessä päättää mitä tuleman pitää :)

Odotuksissa on rankka ja raakaa fysikkaa vaativa lauantain finaali sisältäen kohtuullisesti polkujuoksua höystettynä tiukoilla rinnerasteilla peitteisilläkin alueilla sekä vaihtelevia maastotyyppejä. Kohtaloa uhmaamaan meinasin varata trikoiden perstaskuun muutaman Minna Kaupin SM-keskimatkalla mulle auliisti lahjoittaman pian pilalle menevän energiageelin, jotta pikkuyökisojen miehen polvenostojuoksu kulkisi loppuun asti myös isommissa kinkereissä. Maailmanmestarin geeleillä, jos millä, pitäisi tulla.

Firmaliiga Heinonen

2012-08-30T16:38:00.000+03:00

Helsingin Suunnistajien ansiokkaasti ja pitkin perintein järjestämää Firmaliigaa on ennenkin hehkutettu yomies blogissa vaikkei touhussa olekkaan kyse yösuunnistuksesta.

http://helsinginsuunnistajat.fi/firmaliiga/

Oma Firmaliiga taipaleeni alkoi 15.5.2001 Luukista, jolloin lohkesi heti ensiyrittämällä B-lohkon ykköstila. Rata oli vaativa, maasto hienoa ja kilpailu kovaa. Jäin kerrasta koukkuun vaikkei maalissa olisikaan tarjoiltu mehua. Samat sanat sopivat erittäin hyvin kaikkiin reilun vuosikymmenen aikana suunnistamiini Firmaliiga tapahtumiin, niin myös viime tiistain tuliseen otatukseen jo tutuksi tulleessa Luukin liigapyhätössä. Ja edelleen maalissa naukkailtiin mehua.

Vuosien saatossa tavoitteeksi muodostui leikkisästi keksitty Grand Slam mikä viittaa esimerkiksi ammattilaistenniksen tai golfin kaikkien arvoturnausten voittamiseen saman vuoden aikana. Perinteisesti Firmaliigassa on ollut kolme kisaa keväällä ja kolme syksyllä. The Grand Slamiin vaadittaisiin siis yhteensä kuusi voittoa ja juurikin A-lohkossa. Firmaliiga piireissä jotkut pitävät tätä lähes mahdottomana tavoitteena mutta olen sitä kuitenkin ainakin viimeiset kolme kautta sitkeästi yrittänyt. Ennen tätä vuotta lähimpänä olen ollut vuonna 2009, jolloin ryssin neljännen kisan Velskolassa viimeisellä rastilla ja hävisin Firmiksen arkkiviholliselleni Aleksi Aksu Leskiselle harmittavat 24 sekuntia. Muut vuoden 2009 kisat onnistuin hoitamaan kotiin.

Tänä vuonna himoittu Grand Slam on lähempänä kuin koskaan ennen sillä olen kulkenut voittojen tiellä kauden kisoissa tähän asti ja jäljellä on enää yksi kilpailu ensi tiistaina Kivikossa. Kilpailu on ollut ehkä kovempaa kuin koskaan ennen sillä viime tiistaina Luukissa Aksu kellotti lukemat 46:19 ja meikäläinen sekunnilleen saman ajan. En tiedä onko tätä tapahtunut ennen liigahistorissa mutta hämmästyttävää se silti oli juuri tällä kertaa. Firmaliiga vuosi on ollut muutenkin poikkeuksellinen sillä tänä vuonna syksyllä järjestetään yhteensä neljä kisaa kauden neljännen startin valitettavien tulospalvelu polemiikkien takia.

Ensi tiistaina Kivikossa on siis 'once in lifetime' tilaisuuteni sinetöidä seitsemän voiton Super Grand Slam mikä olisi huomattavan vaikeaa toistaa tulevaisuudessa. Kaikki tulee olemaan pelissä ja ammennan koko vuodesta 1984 kertyneestä suunnistuskokemuksestani ja aika näyttää millaiseen suoritukseen se riittää. Vaikkei voittoa tulisikaan niin olen ainakin yrittänyt ja onhan tässä jo tienattu niin sanottu Tiger Slam eli yhden kuluneen vuoden aikana kaikki major voitot kuten muistaakseni Tiger Woods teki aikanaan golf-areenoilla. Tilastojen valossa reilun vuosikymmenen Firmaliiga urastukseeni mahtuu tähän mennessä yhteensä 54 starttia ja voittoja on kertynyt 29. Sadan startin maaginen raja lähestyy vääjäämättä polvien samaan aikaan koukkuuntuessa.

Tervetuloa blogini lukijat ja muut haastamaan Firmaliiga Heinonen Kivikkoon ensi tiistaina 4.9. Helsingin Kivikon Ylläshallille. Rata tulee olemaan hieman lyhyempi kuin about 40 minuutin Firmis standardi mutta luultavasti vaativa rastinottopläjäys kinkkisessä juoksuhautojen ja polkujen rikkomassa nopeassa avokalliomaastossa. Firmaliigan kuntosarjassa voi juosta kuka vaan, onneksi kuitenkin samaan aikaan Göteborgissa kisaillaan Nortilla eikä ainakaan potentiaalisesti pahimmat haastajat pääse mukaan kuin helikopterikyydillä. Anyway, muun muassa Leskisten veljesten ja Pardaalin kukistamisessa on jo haastetta riittämiin, Pajunen ei taida uskaltaa mukaan mutta vaikkapa Suna tai nuori Heinaro olisivat kovia kantoja kaskessa. Lupaan tölkin halpaa talousolutta kaikille, jotka meikäläisen päänahan Kivikossa skalpeeraavat. Sen verran on luottoa omiin kykyihin että siksteriä enempää en ota mukaan. Saa nähdä joudunko itse tyytymään mehuun.

Loppuun vielä valmistautumisen tueksi linkki viime kevään Kivikon Firmaliiga kisaan mikä ainakin meitsillä meni melko nausteriin (A-rata, 6,3km 34:44).

http://www.ykkosrasti.net/harveli/HS_Firmaliiga/reitti.cgi?act=map&id=34&kieli=

Kiitos menneiden vuosien Firmaliiga haasteista HS!

KR 2 Tiomilassa

2012-04-30T16:40:00.000+03:00

Kalevan Rastin kakkosjoukkue kevään Tiomilaan on valittu. Valmennusmogulin, päällikön ja suurvisiirin sanoin joukkueessa suunnistaa kymmenen kuikanohutta luukuttajaa. Siistin oman tontin hoitamisen kautta lähdetään haastamaan muiden seurojen ykkösjoukkueita. Kymmenikkö ei juurikaan esittelyjä kaipaa mutta hehkutetaan nyt edes vähän tuommoista tähtisikermää.

1. osuus 14 km yö Miika Hernelahti

Jukolavoittaja, kaksinkertainen Tiomilavoittaja ja ties kuinka moninkertainen SM-yön kultamitalisti Hernelahti sopii avausosuudelle kuin nakutettu. Miika on jopa turhan kova ukko heittää tuleen heti avaukseen mutta riskien minimointi on aina hyvä taktiikka pitkissä yöviesteissä. Hernis pysyy hiipivällä matalan taloudellisella askeleellaan taatusti letkoissa eikä päätä todellakaan huimaa poimia omia hajontojaan kylmänviileästi lääkärin tarkkuudella.

2. osuus 8 km yö Kalle Rantala

Tuore maajoukkueen sprinttivalmentaja Rantala on aina osannut suunnistaa lamppu päässä. Jämsän Retkiveikkojen kasvatti on sprinttisuunnistajan voima -ja nopeusharjoitteluun tarkemmin paneuduttuaan saanut myös omaan askeleeseensa aivan uutta pontta. Kallen korostaman filosofian mukaan hektisistä sprinteistä on erityisesti hyötyä metsäsuunnistuksessa, jolloin aikaa ratkaisuiden tekemiseen on enemmän. Euroopan vanhojen kaupunkien kapeilta kujilta ammennettujen oppien myötä Kalu tulee olemaan kova Tiomilan yössä ja tulosta syntyy.

3. osuus 14 km yö Mikko Heinonen

Wannabe Joumies ja ehkä suunnistusmaailman nuivinta blogia pitävä ikuinen luonnonlapsi aloitti suunnistuksen kuusivuotiaana ja osasi lukea karttaa ennen Aku Ankan sarjakuvia. Pitkä tie on yösuunnistajan elämässä kuljettu about vuoden 1990 piirimestaruusyön taskulamppuseikkailusta lähes kokoympyrätiekiertoineen tämän kevään Tiomilaan. Matkalle mahtuu monenmoista karkeloa lamppu päässä, karvaita pettymyksiä, kaluston pettämistä, eksymistä, vesisadetta, lumessakahlaamista, murtuneita luita ja mieliä. Toisaalta muistin syövereihin on tallentunut voittoja, viestimenestystä, sm-mitali, plaketteja, heijastimien vilkahduksia ja kärjessä vaihtoon rullausta. Matka jatkuu, seuraava seisakki on Kvarnin kylässä vajaan viikon päästä.

4. osuus 17.5 km yö Juuso Metsälä

Långa Nattenin kunniallista tonttia hoitamaan on valittu Juuso Metsälä. Moni luulee että Metsälän 8:50:n korvilla oleva kolmosen ennätys ja Pirkkolan sohjokelin 12 km:n 40 minuutin alitus olisivat syitä miksi mies laitetaan putkiosuudelle. Mutta ehei, KR:n paidan puettuaan Juuso on väläytellyt suunnistusosaamistaan yhä useammin, viime syksynä Tiomilaharjoitusleirin yövetotreenissä Lynxin kasvatti näytti koko muulle punamustalle kaartille ja oli yhteisajoissa nopein. Tämän kevään Ankkurirasteilla tuli viimeistään selväksi että Juusto on jälleen kehittynyt ja kovassa kisakunnossa. Joten älkää ihmetelkö långalla, jos se on vanhempi Metsälä joka vetää. Aika näyttää millaisen piilevän potentiaalin kihara mustatukkapehko alleen kätkee.

5. osuus 10 km yö Akseli Ahtiainen

Pitkän yön jälkeiseen pudotusleikkiin lähtee kokenut kehäkettu Akseli Ahtiainen. Aksu on ehkäpä paremmin tunnettu salibandykentän laidalta, josta hankittu rautainen joukkuedynamiikan tuntemus sparraa koko tiimin parhaimpaansa eikä periksi anneta missään vaiheessa. Huhut ovat kiirineet Sveitsin maalta miehen osallistuneen suunnistusleirille Juravuoristoon, joten taitopuoli lienee timangissa kunnossa. Siinä vaiheessa kun muilta joukkueilta ote kirpoaa niin Aksu upottaa pallon varmasti alanurkkaan.

6. osuus 10 km sarastus Veli-Matti Lonka

Kutososuuden tykki on suoraan huipulta, Kalevan Rastin puheenjohtaja Lonka pyyhkii kabinettien pölyt puvun takin harteiltaan ja vaihtaa suunnistusasuun. Viime vuoden Tiomilassa Vellun selässä roikkui järjestäjien GPS-lähetin ja suosittelen lämpimästi katsomaan millaista jälkeä maestro teki juurikin samaisella kutososuudella muiden koukkiessa hajontarasteja. Vellun rullausta vaihtoon aamun sarastaessa sijalla 16 on katsottu videolta yhä uudestaan ja uudestaan. Videon pätkästä on tullut huvia, jonka pariin aina leireillä palataan. Harvoin näkee vastaavanlaista venymistä ja suoriutumista niin lähellä omaa maksimaalista tasoaan.

7. osuus 7 km sarastus Santeri Silvennoinen

Tiomilaviestin ensikertalainen ja kovaa vauhtia miesten saappaisiin kasvava Santeri Jussin poika on kehittynyt huimasti. Viime vuonna nuorukainen rohmusi H16 sarjassa useamman SM-kullan lisäksi myös muuta metallia eikä talven aikana saavutettu 12 sekunnin ennätyksen parannus tuhannella metrillä enteile yhtään tahdin laantumista. Leirien yöotatuksissa Santeri on pysynyt hyvin miesten kyydissä ja muiden pummatessa poiminut itseluottamuksella omat rastinsa. Helppo on ennustaa että tästä kaverista kuullaan vielä. Laittakaa nimi mieleen, Santeri Silvennoinen.

8. osuus 13 km päivä Timo Mähönen

Aamun tullen vauhti kiihtyy ja letkoja harventamaan on palkattu yhä isompia pyssyjä. Tikki Timppis on täsmävalinta tälle pätkälle sillä mies on armoton roikkuja mistä osoituksena viime vuoden Tiomilassa samalla osuudella tuloksena oli montaa maajoukkuemiestä vain muutamia minuutteja hitaampi osuusaika. Ja toissavuonna Smoolannissa Timppis hoiti väliosuuden tyylillä ja KR:n kakkonen sijoittui silloin kolmanneksi parhaaksi suomalaisjoukkueeksi edellään vain KR:n ykkönen ja Ikaalinen. Ei siis kannata yrittää pudottaa tätä miestä, ei nimittäin putoa.

9. osuus 9 km päivä Ari-Pekka Kaivosaari

Lyhyellä toiseksi viimeisellä osuudella juoksuvoiman merkitys kasvaa entisestään. Monella managerilla on viuhka siinä asennossa että nyt on merkki päällä, niin on muuten meilläkin. Kaivosaari Ari-Pekka on nimittäin talven aikana käynyt lenkillä. Sadan kilsan viikko on ollut arkea ja kevättalvesta asti mukana lenkeillä on ollut vaunut ja tyttövauva. Nuori isä onnensa kukkuloilla tulee naulaamaan ehkä kovempaa kuin koskaan ennen. Aapeen rennon letkeä olemus saa aikaan sen ettei muutkaan turhaan jännitä.

10. osuus 18 km päivä Simo Martomaa

Suunnistajan nimi puhuu jo puolestaan, on vain yksi Simo Martomaa, suunnistusikoni. Ei oikeastaan tarvitsisi kirjoittaa tähän enää mitään mutta yritetään kuitenkin. Martomaa tunnetaan armottomana taistelijana ja älykkönä, joka todella ymmärtää mistä tässä lajissa on kyse. Simo oli yksi niistä, jotka jahtasivat ensimmäistä Jukola voittoaan pitkään ja niin monesti käytti niin lähellä. Hiisi-Jukolan viimeisen rastin kumpareen kulmasta on kuultu juttua eikä kenellekkään voinut jäädä epäselväksi kuka oli eniten hapoilla Asikkala-Jukolan legendaarisessa loppukiritaistelussa. Jämi-Jukolassa sitten Matte meinasi jättää Simon mutta eipä jättänyt, huonovointiselta Sakke tosin näytti teeveekuvissa vaihtopuomille tummuttuaan. Tänä keväänä Martomaa ei ehkä ole ihan kevään 2000 kunnossa, jolloin Simo-poika karkasi Isotonicin nortongin ekalla kahdella kilsalla kaksi minuuttia. Tai niin ainakin tarina kertoo. Kannattaa siis miettiä kuka on vastassa jos metsässä Martomaan kohtaa.

Kotiin jäävät varamiehet Adam Chromy, Aaro Asikainen, Samuli Launiainen ja Matti Karvonen eivät tällä kertaa vammoineen ja ym. syineen valitettavasti joukkueisiin mahtuneet.

Why just run, night orienteering or skiing is more fun

2012-01-20T18:27:00.011+02:00

Helsingin seudun treenikelit ovat vaihdelleet laidasta laitaan tämän vuoden tammikuussa. Välillä on satanut vettä, välillä lunta, osaltaan on kahlattu loskassa ja osaltaan juostu pitävää pakkaskelin tiestöä. Väistämättä välillä on niin liukasta ettei pelkkä teillä juokseminen oikein huvita. Onneksi Oittaan laduilla on jo päässyt suksimaan ja tällä hetkellä lunta näyttää kertyvän siihen malliin että pian myös klassikkojen klassikko eli Lepuskin musta latu on hiihtokunnossa.

Alituista suunnistushimoa tyydyttämään on tietysti myös suunnistettu. Alla olevasta kartasta löytyy teaseri Lintuvaaran metsien oivallisesta yösuuntaharjoituksesta, jonka kipaisin sinä torstai-iltana, kun satoi vettä, tiet olivat peilikirkkaan jään peitossa ja märkää lunta oli metsässä puoleen sääreen. Veikkaanpa kuitenkin, että vain Barona-areenalla tai Myllyssä oli tuona iltana parempi juosta kuin noissa metsissä. Kiitokset vaan Savion suunnalle hyvästä treenistä!

Yksi talvinen suunnistusmuoto on tietenkin vanha tuttu korttelisuunnistus. Esimerkiksi Pihkaniskojen korttelisuunnistukset ovat pyörineet iät ja ajat sunnuntaisin. Ketolainen ja Tinski käyvät siellä juoksemassa 12 km tunnin korville, jos vanhat merkit pitävät kutinsa myös tänä talvena. Kortteleissa on se hyvä puoli, että niihin on helppo liittää muutama metsärasti rikkomaan tiejuoksurytmiä, eikä muutaman minuutin lumessa kahlaaminen vielä sotke herkkääkin herkempää suunnistajan askelta. Ties vaikka olisi enemmänkin hyötyä kuin haittaa tommoisesta. Kokeilin viime viikon lauantaina tämän tyylistä korttelisuunnistusta Kauniaisissa vanhalla ratamestari-manageri Mikko Määtän aikanaan speksaamalla radalla. Kirpeässä pakkassäässä ja auringon pilkistellessä oli kiva kiskoa menemään kun ei satanut lunta eikä vettä. Täytyy kyllä myöntää, että eniten tykkäsin alla olevan kartan metsäpätkästä vaikka siellä lumessa joutuikin kahlaamaan.

Toki normaalia yösuunnistusta on tullut myös harrastettua mutta vähenevässä määrin. Pikku yöradan voi helposti yhdistää vaikkapa lamppulenkin osaksi. Espoon metsissä kulkee ristiin rastiin pikkupolkuja, jotka ovat ihmisten käytössä myös talvisin. Niitä pitkin kelpaa laputella lamppu päässä ja kujuilla lumisia metsämaisemia ledilampun valossa. Eikä haittaa vaikka lenkkiä maustaa johonkin väliin lyhyellä kahlaamisella metsän puolella. Esimerkiksi Lippajärven suunnalta pääsee hyvin pikkupolkuja Oittaan metsään suunnistamaan.

Tässä yhteydessä ei voi olla mainitsematta lamppuhiihtoa. Talven ensimmäinen lamppuhiihtolenkki tuli heitettyä tämän viikon tiistaina ja priimaa oli. Latu Oittaalta Pirttimäkeen oli hieman nuljuva mutta oli siinä muutkin hiihtäneet. Lamppuhiihdossa on oma fiiliksensä suihkia pimeässä lumisessa metsässä varsinkin jos lunta tuiskuttaa päin pläsiä jatkuvasti ja alamäissä ei nää juuri mitään eikä ainakaan sitä minne latu seuraavaksi kurvaa. Tiistai-iltana oli juuri tällainen sää. Sisänsä hauskaa, että Oittaan 1.3 km:n latu oli turvoksissa porukkaa mutta Pirttimäen pimeässä metsässä ei hiihtänyt ketään muita. Kiitokset Virpille hyvästä hiihtovinkistä!

Kikkailun ohella virallisemman harjoittelun linjasta on turha tinkiä. Kalevan Rastin Helsingin osasto kokoontui eilen yökortteliharjoitukseen Tapiolan ja Otaniemen maisemiin. Rata oli linnuntietä noin 14 kilometriä ja about tunti ja vartti siihen taisi tuhrautua. Silleen oli mukava treeni että vauhdit osuivat hyvin yksiin ja viimeistään perhoslenkeillä jokainen sai suunnistaa yksin. Pajunen oli liikkeellä peekookakkonen mentaliteetilla ja veikkaan että muilla kone kiersi sitten jo enemmän. Pikkupakkasessa lumipöpperöiset tiet olivat kyllä liukkaita mutta kukaan ei onneksi jäänyt bussin tai auton alle vaikka torvea joku autokuski taisikin soittaa tiukassa korttelisuunnistuskeskittyneisyyden tiimellyksessä.

Sprinttikartan kielletyt symbolit puhuttivat jälleen ja hylsysarakkeisiin kertyi merkintöjä. Meikäläinen taisi kuitata ainakin viisi hylsyä ja epäselväksi jäi saiko kukaan tulosta. Yllättävän hankalaa sprinttiradan hyväksytty suorittaminen vaan tuntuu olevan nykykartoilla, olisikohan laajalti sallittuun metsään tottuneen vaikea omaksua muutaman millien kokoisten kiellettyjen alueiden havaitseminen kartalta kovassa juoksuvauhdissa. Vanhan tyylisessä korttelisuunnistuksessa esimerkiksi 1:10000 kartalla tonttialueiden oliivinvihreä taisi olla ainoa kielletty symboli mutta tarinat kertovat takavuosien kevään kortteliviesteistä mitä värikkäämpiä tarinoita lankkuaitojen ylittämisistä ja maagisen kovista osuusajoista :-) Eikö villien metsämiesten moraali vaan riitä pihasuunnistukseen.

Kotileiri 2

2012-01-11T18:48:00.009+02:00

Veettiin Mähösen (Timo) kanssa niin sanottu kotileiri tossa marraskuussa yhtenä viikonloppuna. Majoitus oli siis ihan kotioloissa ja treenit siihen sitten lähiympäristössä. Ruuat oli tarkoitus tehdä itse, jotta saisimme terveellistä ravintoa palautuaksemme tehokkaasti. Lauantai-illan suunnitelmaksi oli mietitty hyväksi havaittu yö-treeni ja -kerho yhdistelmä (väliviivojen käyttö hakusessa?, toim. huom.). Toisin kuitenkin kävi. Kaupat suljettiin aikaisin pyhäpäivistä johtuen ja ei auttanut muu kuin tankata roskaruokaloissa sapluunalla Kotipizza et Mäkkäri. Yömiestä korpesi erityisesti suljettu Flamingon yökerho, joten sekin osa hyvästä pläänistä vesittyi. Mähönen yritti lohduttaa aamulla ettei nyt sentään ole rapula. Treenit olivatkin sitten ainoat mitkä tuli tehtyä suunnitelman mukaan, lauantain yötreeni Landbossa ja pitkä maastolenkki sunnuntaina Raatojuoksu radalla.

Kotileiri ykkösestä suivaantuneina päätimme yrittää uudelleen, josko nyt homma toimisi paremmin. Loppiaisen pelossa jääkaappi oli ostettu täyteen ruokaa jo hyvissä ajoin ettei vaan taas jäisi nuo tuikitärkeät sallaatit syömättä. Leiriä pidennettiin kahden päivän setistä kolmeen päivään ja kahden treenin sijasta nyt tahkottaisiin viisi treeniä. Yökerho jätettiin optioksi, jos vaan suinkin jaksetaan. Leiri polkaistiin käytiin Loppiaisperjantaiaamuna maastolenkillä Luukissa. Vieraileva tähtenä Mähöstä ja meikäläistä kirittämään oli palkattu yksi kolmesta laatublogi Nuivan Meiningin kuivakkaasta toimittajasta, joka kertoi ettei enää oikein jaksa kirjoittaa mutta treenejä kyllä meinaa jatkossakin tehdä. Rapsakkaassa lumihangessa könyämistä kertyi 1h 45 min ja aukkarit siihen päälle ulkoilukartanon takapihan loivaan alamäkeen. Turha oikeastaan oli sätkiä, jumiin tässä mennään kuitenkin.

Siitä sitten kämpille ja lounaaksi tietysti niin sanottu beisikki eli jauheliha-sipuli-tomaatti-juusto ketsuppipasta. Pastan lisäksi viidestä muusta ainesosasta voi halutessaan jättää minkä tahansa pois tai vaikka vielä useamman. Ihan maun mukaan. Lisukkeena oli ihan salaattijuustosalaatti, joten kyllä kelpasi. Iltapäivän aikataulu meni vähän tiukaksi eikä pitkään keritty roikkua netissä vaan sählykenttä kutsui. Tunnin säbä oli siis leirin toinen harjoitus. Tässä ideana oli vähän rikkoa rytmiä tai whatever, pitää hauskaa. Sählyhallilla myytiin palautusjuomina myös keskioluita ja kokeilimme varovasti miten yhden pullon juominen auttaisi palautumisprosessia. Päivälliseksi söimme täysjyväriisiä pippurikermakanakastikkeella ja tietysti myös salaattia. Saunan jälkeen katsoimme jonkun vanhan leffan ja sitten nukkumaan.

Lauantaiaamu valkeni pienen yöllisen lumisateen jälkeen ja ohjelmassa oli jugurttimysliaamupalan jälkeen mäkivedot yhdistettynä lyhyeen suunnistusvetoon Kauniaisten Kasavuorella. Mäkivetoreittinä toimi vanha tuttu jyrkkä metsäpolku Ikean puolen niityn puupenkiltä suoraan pikkupolkua ylös. Oheiseen karttaan on merkitty juoksureitti vihreällä ja yksi suunnistusvedoista. Yllättävän vähän oli lunta näissä maisemissa verrattuna Luukkiin ja mukava oli lasottaa menemään varsinkin suunnistusosuudella. Mäkivetoja teimme 4 kpl (about 60m nousua per veto) ja suunnistusvetoja oli kolme. Palautuksena hölkättiin alas ja sieltä sitten takaisin ylös. Tämä kolmas treeni kesti tunnin ja vartin mistä vajaa puoli tuntia kiskottiin kovaa.
Treenin päälle hurautimme nopeasti autolla kämpille ja klassikkolounas syntyi käden käänteessä sekoittamalla seuraavat ainekset: pasta, oliiviöljy, tonnikala, tuorejuusto, tuoreet tomaatit, ketsuppi ja hifistelyksi oreganoa sekä juustosuikaleita. Mössöä sitten syötiin niin että meinasi osa tulla korvista ulos ja tyhjät kolot mahalaukussa tilkittiin eilisestä yksinkertaisempaan suuntaan muuttuneella salaatilla. Kankeahkon Tour de Skiin nettiliveseurannan ilman maksullisia tv-kanavia jälkeen silmät painuivat kiinni ja sorruimme päiväuniin. Herätyskello jäi asettamatta, joten tässä vähän ryssittiin. Onneksi kuitenkin Mähönen havahtui kaksi puoli tuntia myöhemmin ja herätti myös meikäläisen. Kokemuksesta on opittu ettei paljoa yli kahden tunnin päikkäreitä kannata nukkua ja neljän tunnin ovat jo vähän liian pitkät.

Päiväunien myötä ilta olikin jo sopivasti hämärtynyt ja virkistävien pikakahvien jälkeen suuntasimme Kuusijärvelle yötreeniin. Matkalla ostimme saunakaljat valmiiksi, ettei vaan kaupat ehtisi mennä kiinni, jos metsässä kuluisikin odotettua enemmän aikaa. Rata oli about seitsemän kilometriä linnuntietä sisältäen kunnon veryttelyt alkuun ja loppuun. Lunta oli paikka paikkoin vielä enemmän kuin Luukissa ja ihan helposti sykkeet nousivat kehittävän alueen puolelle. Tällä kertaa ei ollut varaa koukkia sillä kaljat odottivat autossa ja haaveissa kuulsi myös mahdollisuus päästä tällä leirillä yökerhoon. Virkein jaloin työnsimme menemään ja suunnistusosuus kesti vähän yli tunnin ja verkat siihen parisenkymmentä minuuttia päälle. Vaatteiden vaihto sujui muuten ripeästi Kuusijärven parkkiksen valoissa mutta kengännauhoihin oli jäätynyt tyylikkäät suovedenruskeat jääköntit, jotka eivät ihan heti auenneet.

Nissanin lämppäri täysille ja nupit kaakkoon mankasta, hyvä fiilis kun kerran tuli lähdettyä yömetsään. Tsih! Mähönen korkkasi tölkin mutta meikäläisen piti vielä tovi kärvistellä auton ratissa. Terveysruokasektorilla katkesi kamelin selkä tähän paikkaan ja illalliseksi viritimme ison käden makkara-sipuli-ranskalaiset uunissa, ihan kahden pellillisen taktiikalla ajeltiin. Salaatin jämät toki rouskutettiin pois. Isoksi yllätykseksi saunakaljat ja syömingit raukaisivat sen verran ettei meistä ollutkaan baariin lähtijöiksi. Täytyy ensi kerralla vielä hioa kotileirin ohjelmaa sen verran että tuokin sektori tulisi katettua.

Sunnuntaiaamu koitti auringonpaisteisena kirpeässä pakkassäässä. Tähän aamupäivään ei ollut muuta suunnitelmaa kuin tylsä tiestö 25 kilomeetriä mäkisellä reitillä. Erityisesti Kauniaisista löytyy oivallisia nousuja huipentamaan lenkin viimeisen kolmanneksen kärsimykset. Mistään kulusta ei voida puhua enemminkin kulkumattomuudesta voisi mainita todella kivuliaan jalkalihasosaston. Näin äkkiseltään ei näköjään kannata rueta treenaamaan mutta lenkki tuli kuitenkin juostua. Omatoimisessa kokkailussa oli myös tultu tien päähän ja lounasravintola Golden Rax buffet lähikauppakeskus Sellossa kutsui. Sanottava on, että muistaakseni joskus armeija-aikoina jaksoin syödä enemmän slaisseja kuin nykyään mutta aikahan tuppaa kultaamaan muistot.

HC sää ja latu

2012-01-05T17:37:00.005+02:00

Aijai, tänä vuonna yösuunnistuskausi pyörähti käytiin vasta tammikuun neljäntenä päivänä. Niin sitä ukko iän myötä löystyy eikä vaan enää huvita lähteä tuonne vaakasuoraan vesisateeseen ja puoleen sääreen asti ulottuvaan hyiseen loskaan rämpimään. No käytiin sitten tämän kerran kuitenkin ja keskiviikkoillan baanana toimi kuntorastirata viime kesältä Gumbostrandissa.

Tuolta ei ole kuin kivenheitto Valio Jukola maastoon, joten ei mikään iso yllätys että Vehkalahden mainioita veikkoja ilmestyi harjoittelemaan yösuunnistusta. Siinä sitä vaihdettiin yöässäily vermeet Hedåsenin tanssilavan parkkiksella, loskaa oli vain nilkkaan asti. VeVen B-kaaderia oli paikalla, starat loistivat poissaolollaan. Ne on varmaan kaikki jossain Portugalissa juoksemassa ja Muukkonen tietysti Saviolla. Btw, mitenköhän Petteri kerkiää harjoitella riittävästi uuteen blogiinsa kirjoittelun ohessa.

Metsä oli peitteistä, märkää ja pimeää. Tuntui, että taidot ovat taas hukkuneet jonnekkin eikä hommasta oikein meinannut tulla mitään. Alku vielä sujui melko hyvin mutta seiskarastilla usko loppui aivan kalkkiviivoilla ja kasirastille neiteilin ojan ylityksessä. Lopulta jouduin kahlaamaan polveen asti vedessä etten vaan ajautuisi liikaa sivuun. Siitä sitten kangistunein jaloin väärän mäen kautta oikeaan ja siellä vielä kunnon pummi. Loppulenkillä rastiotoissa oli vaikeuksia eikä KU-rastien vanhat pukit osuneet väsyneisiin silmiin. Harvoin on kuusi kilometriä tuntunut näin pitkältä, huoh. Pitkä on tie että jaksaa kaksi kertaa pidemmän kesäkuussa. Sen verran tiukille jouduin että ei jaksanut edes Kannun häppärille saati Amarilloon. Autossa odotti siksteri eikä kukaan korkannut. Niin ne äijät muuttuu.

The circle is complete

2011-12-21T18:35:00.015+02:00

Yösuunnistusvuosi lähenee jälleen loppuaan ja samassa pisteessä ollaan kuin vuosi sitten. Tammikuussa syttyy motivaatio treenata kiltisti läpi talven ja elää kurinalaista urheilijan elämää. Siitä sitten muutaman kevättalven priiman etelän leirin kautta kohti Tiomila leiriä ja itse koitosta. Kakkosjoukkue kutsunee joko murtuneista kyynärpäistä tai tulehtuneista poskionteloista kärsiviä ja pettymykseen käydään muutaman kerran kunnolla viihteellä.

Seitsemän viikkoa tiukkaa treeniä ja sitten on Juko, se on Juko silloin. Se vasta on hienoo. Se on Juko. Kunto on tapissa.

Kesällä sitten käydään terassilla, rastiviikoilla, uimassa, kuntorasteilla, Kaivohuoneella, Kolilla ja Ilosaarirokissa. Ehkä siinä mahtuu joku ulkomaan suunnistusreissu johonkin väliin. Treenataan kuitenkin mutta kunto ei kehity. Elämä on villiä ja tunteet on tapissa.

Homma seestyy kohti SM-kisoja, joihin skarpataan viiden viikon sapluunalla helteiden helpottaessa jatkuvasti. Osa ässämmistä menee hyvin, osa huonommin, yleensä näin käy. Kunto on melkein Jukola klassia kuitenkin.

Lokakuussa ollaan kunnolla kipeenä ja rapakuntoista ei valita Smålessa edes Öppettiin. Business bileitä ja muita riittää kesäromanssien livetessä lapasesta viimeistään tässä vaiheessa. Kunto on rajussa laskussa.

Marraskuu ei motivoi ja joulukuussa on ihan liikaa ns. pikkujouluja. Karttojen sijaan kertyy taksikuitteja. Kolin leirin mäkitreenissä katsotaan totuutta silmiin. Vammoja esiintyy, joskus on nilkka soirossa, joskus akilles kipuilee. Kunto laskee edellisen vuoden lähtötasolle tai sen alle, vähän riippuen vuodesta.

Tässä sitä sitten ollaan, yömiehen ympyrä on jälleen sulkeutunut. Laitan tähän loppuun vielä lisää onnistuneita rastivälejä lokamarrasjoulukuun yötreeneistä, paistaa se ledilamppu joskus risukasaankin vaikka paljon on tullut ryssittyäkin.

It's all about.. preparation

2011-09-27T16:21:00.009+03:00

Valmistautuminen määrittää suorituksesi, sanotaan. Sitten voisikin ajatella että mitä tarkemmin valmistautuu sen vähemmän jää mahdollisuutta satunnaisille tekijöille vaikuttaa suoritukseesi itse h-hetkellä. Yösuunnistajien h-hetki on taas tämän vuoden osalta aivan käsillä sillä ensi lauantaina mitellään Mouhijärven metsiköissä SM-yön herruudesta. Omalta kohdaltani valmistautuminen ei ole sujunut aivan nappiin muttei mitenkään huonostikkaan, joten onkohan viikonlopulta odotettavissa samanlainen suoritus. Ei aivan nappiin muttei mitenkään huonostikkaan. Aika näyttää.

Suunnitelmana oli aloittaa yötreenit syyskuun ekalla viikolla SM-pitkän jälkeen mutta hyvä plääni vesittyi syysflunssaan, joten lamppu sai pölyttyä Jukolan jäljiltä vielä yhden viikon lisää. Ensimmäiseksi yösuunnistusharjoitukseksi sitten muotoutui Espoorastit Puolarmaarin majalta Friisinkallion maastoon sprinttikartalla ja kartanvaihdolla. Vettä satoi saavista kaataen ja paljas sileä kallio oli todella liukasta. Tuntui, että lamppu näyttää vain pari metriä ja ihan kuin olisi suunnistanut pienessä pimeässä vaatehuoneessa. Päällimmäisenä tästä treenistä jäi mieleen viimeisen rastin vitosen koukku, etsin itse väärinpiirretyllä kartalla pistekumparetta ja notkossahan rasti luurasi ihan kumpareen vieressä. Ei kyllä kelpaa selitykseksi noin isoon virheeseen.

Samalla kun valmistautuu tämän syksyn SM-yöhön voi näppärästi hioa taitojaan myös ensi vuoden Valio Jukolaa silmällä pitäen. Ja onhan Sipoonkorven maastot pikkupeitteisyys huomioiden hieman samanlaista kuin mitä hämeessä Mouhijärvelläkin tulee olemaan. Jukola harjoitusmaasto Landbo osoittautui erittäin vaativaksi ja juuri sopivan hitaaksi yömaastoksi, joten siellä on tullut käytyä jo kahteen otteeseen ennenkuin kaikki rastit löytyivät. Tän syksyn Jukotreenin 7.6 km:llä nostan hattua tunnin alituksesta.

Oivalliseen yövalmistautumiseen kuuluu toki myöskin vähintään yksi yökilpailu. Valitsin muutamasta tarjolla olleesta Uudenmaan AM-yön Hyvinkäällä. Paarijoen maastosta oli pelonsekaiset muistikuvat Kytäjä-Jukolan harjoitusleiriltä, jolloin vettä todella satoi ja kukaan ei todellakaan hymyillyt. AM-yössä sitten olikin tarjolla Paarijoen herkkua kuutisen kilometriä ja siihen perään pari kilsaa polkuluukutusta Sveitsin alueen poluilla. Hyvä setti, kun kisan kestokin venyi lähemmäs tuntikymmentä. Mouhijärven A-finaali 12.0 km kuitenkin ottaneen sen 1.25 ja miksei enemmänkin. Eli reilu vartti pitäisi jaksaa lisää. Ja Paarijoki jos mikä on hämäläistä ja sieltä hitaammasta päästä. Tällä kertaa ratamestari oli armahtanut ja rastiväleillä oli monia mahdollisuuksia kiertää teitä ja polkuja. Onneksi niin sillä pummasin jälleen melkein kaikkia vaikean alueen rasteja.

Toinen Valio Jukolan harjoitusmaasto on vanha tuttu Kuusijärvi. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana olen sinne eksynyt kerran jos toisenkin. Niin Oravapolulla, joskus taannoin Pihkaniskojen yö-viestissä, parin vuoden takaisessa AM-yössä ja vieläpä ihan tän syksyn Esijukolassakin. Se on jotenkin niin taikametsä ja siellä juoksee polkuakin väärään suuntaan jos sopivasti sattuu. Ja on muuten sattunut. Kaikki on jotenkin niin pyöreetä ja peitteistä ja kartta karkeella yleistävällä isoja muotoja korostavalla pensselillä piirretty. Ei vaan osaa. Kaksikymmentä vuotta koukkimista saa riittää ja tänä syksynä teen sen mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten eli opettelen Kuusijärven ulkoa. Mutta se on SM-yöhön valmistautumisen kannalta epäoleellista, joten jääköön lokakuulle. Kuten arvata saattaa Kuusijärvi antoi eilisiltana vitosen koukun ja jo heti ykköselle.

Oleellisena osana kisamaaston tyyppimaastoa muistuttavien yösuunnistusharjoitusten lisäksi voi tietysti kuivaharjoitella vanhoilla kisamaaston kartoilla suunnittelemalla ratoja ja rastivälejä. Kilpailuohjeista selviää muun muassa matkat lähtöihin, rastienmäärät ja usein myös muuta hyödyllistä kuten tietoa juomapaikoista, kielletyistä taimikoista, esimerkinomainen hajontakaavio, kilpailukeskuskartta ynnä muuta. Näistä tiedoista voi sitten koostaa mielikuvia tulevasta omalla tyylillään ja siitä sitten on ainakin se hyöty että ajattelee valmistuneensa paremmin, joten suorituskin onkin sitten kenties myös parempi. Jos itsellä uhkaa iskeä laiskuus niin onneksi on innokkaita seurakavereita, jotka suoltavat sähköpostiin lukuisia karsinta -ja finaaliratoja. Täytyypä tarkistaa onko noususummatkin laskettu kohilleen.

Viimeisenä voiteluna valmistautumisessa saa tällä kertaa toimia Lahden seudun yökuppi huomenna keskiviikkona. Orimattilan Makasiinikorven maastosta on tehty uusi kartta ja samalla kilpaillaan myös Päijät-Hämeen AM-yö. Tässäpä siis oiva tilaisuus vielä toiseen yökilpailuun ja vieläpä ennalta ainakin meikäläiselle tuntemattomassa maastossa kuten Mouhijärvikin. Reittihärvelistä kaivoin kartan esille ja sehän on melkein kuin Mouhijärvi lookalike. Näillä mennään ja toivoa sopii että ainakin isoimmat valmistautumisen aikana tehdyt pummit jäävät pois itse koitoksessa tulevana viikonloppuna. Jälkeenpäin voi sitten jossitella että olisi pitänyt leireillä Tampereen seudulla jo elokuun puolivälissä.

Nuiva päivä

2011-08-08T19:50:00.017+03:00

Sunnuntai 7.8.2011 kello 8:30. Pieni mutta sitäkin pippurisempi joukko forever Keumiehiä kokoontuu polkupyörineen Kilonpuiston koulun skeittikumpareikon urheilupyhättöön. Tunnelma on odottavan hilpeä vaikka osa haukotteleekin vielä tottumattomuuttaan aikaiseen herätykseen. Käydään läpi joitakin kuulumisia ja kiristetään kengännauhat. Kaikki on valmista ensimmäisen perinteisen Jämä mummopyörätourinkmetsäpuistosuunnistusrallyen ensimmäiseen etappiin.

Kello 8:39:16. Yhteislähdön telineisiin kyyristyvät suunnistajat SS, MH ja MA, tässä salanimikirjaimin esitettynä anonyymiteetin vaalimiseksi. Etappi on mielenkiintoinen sekoitus erilaisia sprinttisuunnistuksen elementtejä niin metsäsprintin kuin katusprintinkin näkökulmasta. Alku mennään suoraviivaisesti metsässä, sitten tarjolla on reitinvalintaa ja talojen kiertämistä ja lopussa vielä muutama metsärasti kesän jäljiltä rehevässä kasvustossa. Heti ensimmäisellä rastilla koetaan suurta draamaa kun MA ei kuule SS:n ja MH:n sportidenttien piippausta ja tuloksena on ajautuminen liikaa vasemmalle. Kärkikaksikko pääsee tässä karkuun ja herrasmies sopimuksen mukaan juostaan vain niin sanottua peekoovauhtia. Nelosrastilta kärjessä samaa matkaa taivaltaneiden SS:n ja MH:n reitit eroavat. SS valitsee vasemman kierron ja MH kotikenttäedun turvin oikean kierron. Niinkuin arvata saattaa oikea on nopeampi ja loppumatka onkin sitten enää pelkkää kosmetiikkaa sillä virheitä ei tule kenellekkään eikä vauhtiakaan saanut missään vaiheessa kiristää. Kilpailujohtaja JM salakirjaimin hykertelee onnistunutta etappia todeten internettiä kännykällään selaillen että keumiehille olisi tolla vauhdilla saattanut tulla jopa kaksi mitalia D16-sarjan AM-sprintistä. Hovivalokuvaaja TK salakirjaimin räpsii kuvia ja manaa harmittavaa kipeää akillestaan. Pistetilanne on siis muotoutunut tilanteeseen MH 10p, SS 9p ja MA 8p. Hengitysten tasaannuttua jämäkolonna kääntää eturenkaansa kohti länttä ja yläketju pikkuhiljaa kiristyen saavutaan Kauniaisiin.

Kello 9:45:16. Kakkosetapilla on jouduttu tinkimään kilpailukeskuksesta maaston ehdoilla. Lähtö ja maali sijaitsevat karusti pururadan mutkassa mutta kallioinen maasto on ehdottomasti pikkukaupungin paras. Kilpailujohtaja JM edelleen salakirjaimin arpoo lähtövälin -ja järjestyksen ja muistuttaa että etapin pisteet muotoutuvat maalintulojärjestyksestä. Onnen merkitystä menestyksessä korostetaan aivan liian harvoin ja pikanttina lisänä tähän paikalle ilmestynyt rastienviejä PJ salakirjaimin toteaa että ykkösrastin vessapaperi saattaa olla väärässä paikassa. Mutta sehän on kaikille sama. Ekana metsään säntää MA ja SS:n ja MH:n jäädessä kaivamaan kahden minuutin välin lähtökuoppiaan. Kaksi minuuttia tuntuu ikuisuudelta ja lopulta SS syöksyy metsään aivan eri reittiä kuin mitä MA hetki sitten. Viimeisenä lähtijänä MH manaa nappulakenkävalintaansa vielä aamukasteen kostuttamilla kallioilla, selitys on aina hyvä olla valmiina jo ennen lähtöä. Kaksi minuuttia kuluu ja lähtölava on tyhjä. Etapin ratkaisu kulminoituu osaltaan ykkösrastille, jossa SS:llä ja MH:lla käy säkä ja väärässä paikassa luurannut vessapaperi osuu silmiin ennen oikeaa pistettä. MA on ainoa joka suunnistaa huolellisesti oikeaan pisteeseen mutta eihän se rasti sieltä löydy. Kakkosrastin kivipaadelta radiomies JM salakirjaimin raportoi kärjessä kulkevan SS:n johtavan MH:ta minuutilla ja MA:n yhä etsivän ykkösen vessapaperia oikeasta paikasta. Lopulta nelosrastilla SS rysäyttää vauhdilla vasemmalta ohi ja pitkäksi tarjoten MH:lle paikan kuitata täydet kymmenen pistettä. MH edelleen salakirjaimin ei takapihafiiliksellään erehdy vaan naulaa nelosen niinkuin olisi ennenkin tossa rinteen osassa tuosta suunnasta käynyt. Ykkösrastiprotestien jälkeen pistetilanne on seuraava, MH 20p, SS 18p ja MA 16p. Palautusjuominkien jälkeen peloton pyöräjoukko nytkähtää jälleen liikkeelle suuntanaan lounas ja horisontissa siintävä Latokasken TV-masto.

Kello 10:55:06. Harmaakallion kolmosetappi tulisi olemaan yksi päivän ratkaisupätkistä sillä ratamestari JM myöskin salakirjaimin oli virittänyt tähän laakeiden avokallioiden areenalle jopa 2.6 km pitkän radan ja etapilta jaettaisiin tuplapisteet maalitulojärjestyksessä. MA pelaa kovin panoksin tai ainakin hyvällä kädellä sillä sankari päättää jättää etapin väliin ja keskittyä videokuvaukseen viereiseltä TV-mastolta eetteriin työntyvää livelähetystä varten. Taktiikka on kohtuullinen sillä kokonaispisteisiin lasketaan vain kuuden parhaan etapin pisteet ennen viimeistä kahdeksatta etappia. Tällä kertaa lähtöjärjestys määräytyi kunnon perusteella, heikkokuntoisin ensin ja lähtöväli yksi minuutti. Pitkällisen puimisen jälkeen eri kuntotekijöitä ja näkökulmia esittäen tullaan siihen tulokseen että SS starttaa ensimmäisenä ja MH toisena. Alkumatkalla videokuvausrastille neljä ei tapahdu mitään muuta mielenkiintoista kuin että SS leipoo hieman kakkosta ja MH kolmosta. Miesten välinen ero nelosella on yhä minuutin luokkaa. Loppumatkalla MH saavuttaa kärjessä viilettävää SS:ää hieman kutoselle kiertävällä reitinvalinnalla mutta näköyhteyttä ei ole. Viimeinen rasti on tulinen tiheikkökivi ja tuplapisteiden kiilto silmissä sitä ei voinut kumpikaan olla pummaamatta. Rasti löytyy lopulta yhteistuumin ja ratkaisu jää loppukiriin. SS korjaa potin ja MH:n on tyydyttyvä jäännöspisteisiin. Sen verranhan tässä jäi spekuloitavaa että kumman sitä olisikaan pitänyt lähteä ensin. Tuplapistekuittausten jälkeen tilanne kärjessä tasoittuu, MH ja SS 38p, MA 16p. Ei ole kuitenkaan aikaa jäädä tuleen makaamaan vaan matka jatkuu kohti itään ja Olaria.

Kello 11:55:14. Neljännen etapin areena on idyllinen Puolarmaarin amfiteatteri ja suunnistajien haasteena sprinttisekoitus puisto-metsä-puisto. Kovassa vauhdissa on syytä olla tarkkana ja pitää nopeasti mukautua uuden maastotyypin haasteisiin. Merkittävää etapissa oli se että salakirjain yhdistelmä PJ saapui paikalle ja aloitti tourinsa. Tällä kertaa oli käytössä reilu peli ja henkilökohtainen aika ratkaisi pisteet. Lähtöjärjestys muotoutui pistejärjestyksessä puolen minuutin välein. Tasatilanteessa ensimmäisenä radalle laitettiin kahden etappivoiton MH, SS:n yhtä voittoa vastaan. Puistosprinttiä vierastava MH pummaili kärjessä ja SS saavutti vääjäämättömästi. Jo vitosella SS leimasi ensin ja MH heti perässä. Loppuradalla MH yritti vielä pelastaa mitä pelastettavissa oli mutta se ei riittänyt SS:n kuitatessa kärkipisteet. Sprinttitaituri PJ ilmoittautui mukaan taistoon kokonaiskilpailun voitosta nappaamalla kolmossijan, edellisen etapin passannut MA jätettiin tylysti neljänneksi. Pistetilanteessa SS siirtyi kärkeen ennen Olarin huoltotaukoa, SS 48p, MH 47p, MA 23p ja PJ 8p.

Kello 13:23:56. Tankkauksen ja pyörän kumien pumppauksen jälkeen vuorossa oli viides etappi viihtyisästä Friisinkallion luonnonhelmaan viritetystä olohuoneesta, jonka sohvat näyttivät todella käytössä kuluneilta. Ennen etappia kalliolle kiivettäessä SS uhoi vielä viimeisiä lounasnuudeleiden jämiä nieleskellessään että tää ei tunnu missään. Reidet ovat kevyemmät kuin koskaan ja happi kulkee. Oli miten oli mutta edessä oli kuntosuunnistus omaan tahtiin. MA oli häipynyt takavasemmalle kiintöistökauppoihin, periaatteenaan mielummin miljoonabisnes kuin jämä tour voitto mutta kolme urhoollista oli yhä mukana. Normaaleista kuntorasteista poiketen metsässä oli suunnistajien otteita viimeisellä rinteellä tarkoin tallentava kakkosvideokuvaaja JM, joten siinä sitä oli painetta kerrakseen löytää rastit suoraan kameran surratessa ympärillä. Pisteet jaettaisiin jälleen suoraan aikojen perusteella ilman mitään sen suurempaa kikkailua. Kuntoomikingi MH oli etappilla omimmalla alueellaan eikä lopun virheet vieneet mieheltä kymmentä pistettä. Yhtä takuuvarmasti SS naputti toiseksi ja PJ nappasi jälleen kolmossijan lähestyen vääjäämättä MA:ta kokonaispisteissä. Tilanne tässä vaiheessa näytti siis tältä, SS ja MH 57p, MA 23p ja PJ 16p. Eipä sitten muuta kuin huolletut pyörät alle ja kohti etelässä avautuvaa merenrantaa. Btw, SS unohti kompassinsa nelosetapin amfiteatterille ja haettiin se tässä vaiheessa.

Kello 14:36:28. Haukilahden vesitornin mäki oli seuraava Jämätourin tiukkaakin tiukemmat laatuvaatimuskriteerit läpäisevä maastokaistale ja oivallinen paikka juuri kuudennelle etapille. Jo ennen etappia SS ja JM etsivät sisäistä evanssiaan tornin ylämäessä, JM näytti SS:lle miten mäki polkaistaan ylös satulassa istuen eikä putkelta ajaen. PJ ja MH tyytyivät peesailemaan, toisen kärsiessä vaihtajaviasta ja toisen tyhjenevästä takakumista. Itse etappi oli avokalliosprinttiä kymmenen sekunnin lähtövälillä pistetilanteessa viimeisenä ollut ensin, etapin pisteet määräytyvät maalitulojärjestyksestä. Jotta todelliset voimasuhteet saataisiin selville, maalileimauksessa piti vetää kymmenen leukaa kilpailupaikalle järjestetyllä rekkitangolla. PJ säntäsi siis ekana matkaan ja SS sekä MH kymmenen sekuntia perään. Rastit luurasivat pienissä pisteissä ja piilossa, joten porukka kasaantui kenen milloinkin heiluttaessa tahtipuikkoa ohikiitävän hetken. Lisäjännitystä ja kinkkisyyttä toi se että keskusrasti oli väärässä paikassa. Tää oli taas niitä etappeja missä olisi pitänyt vaan pelata seiftiä ja passailla pelkästään leuanvetoon. Ja siihen ratkaisu sitten jäikin. SS näytti nuorta voimaa, MH kitkutteli kakkoseksi ja PJ:lle jäi tällä kertaa voimailussa takatolpalle. PJ:n ansioksi laskettakoon ettei matalalla ollut tanko suosinut pitkää miestä. Pistetilanteessa SS siirtyi uudestaan johtoon, SS 67p, MH 66p, PJ 24p ja MA 23p. Proteeiinijuomat huiviin ja sitten merenrantaa länteen seuraillen kohti seuraavaa etappia suolaista ilmaa hengittäen. Ei tarvitsisi tässä edes todeta että SS mainitsi jälleen jo tutuksi tulleen fraasinsa, "ei tunnu missään".

Kello 15:24:42. Seitsemäs etappi, Matinlahti Jämäkukkula. Selvä peli, yhteislähtö ja aika ratkaisee pisteet. PJ taktikoi jättämällä etapin väliin ja säästää voimia finaaliin. Kärkikaksikko SS ja MH päättävät taistella viimeisistä pisteistä ennen finaalia. Etappi ratkeaa ykkösvälin reitinvalintaan, suoraan polkeva MH saa edun vasemmalta polkukierron tekevään SS:ään ja karkaa vääjäämättömään voittoon eteläosan heinikkoisuudellaan puhuttaneella etappilla. Jostain syystä noinkin pieni mäki tuntui kumman raskaalta noin monta kertaa kiivetä tässä vaiheessa tätä päivää. Kummallista. Pistetilanteeseen lasketaan ennen finaalia kuudet parhaat pisteet ja PJ:n ilmoitettua tuuranneensa MA:ta tilanne on seuraava, SS ja MH 67p, PJ/MA 48p. Tunnelma ennen finaalia tiivistyy, Siwan kautta lauttasatamaan ja laivaa odottamaan.

Kello 17:10:18. Grande final, Iso Vasikkasaari Espoo Finland. Onkohan Vasikkasaaren näkötornilla ennen nähty tämän tason suunnistussettiä kuin mitä nyt oli tarjolla. Järjestelytoimikunnan johtaja JM salakirjaimin julkaisi lähtöluettelon, SS ja MH starttaisivat yhtä aikaa ensimmäisinä ja MA:ta tuuraava PJ sitten 19 sekuntia perään. Pisteen arvo oli siis huomattava yksi sekunti. Koko päivä oli pyöräilty ja suunnistettu ja kaikki oli vielä auki, aivan auki. Ensimmäinen maalissa tornin juurella tulisi olemaan voittaja. Lähtölaukaus kajahti ja SS sekä MH löivät kaiken peliin. PJ oli karistettava heti alkumatkasta, jotta hommasta tulisi kahden kauppa. SS ja MH onnistuivat yhteistyöllä karistamaan PJ:n ja perhosille saavuttiin sulassa sovussa. Ehkä ensimmäistä kertaa päivän aikana herrasmiessopimus peekoovauhdista petti ja perhoset juostiin tosissaan. Viidelletoista lähtiessä MH oli onnistunut samaan noin 15 sekunnin johdon SS:ään. Ero kasvoi kohti näkötornia mutta kaventui toiseksi viimeisellä huomattavasti MH:n pummatessa viimeisessä rinteessä. Lopulliseksi MH:n kohtaloksi koitui viimeisen rastin hyvinkin laakea notko, jonka SS poimi kylmän viileästi jättäen MH:n pyörimään tasanteelle. Rasti oli siellä missä se oli, se on aina kaikille sama, sanotaan. Ja kartta on apuväline, ei korkein totuus. Anyway, SS tuli, näki ja voiton merkiksi nosti kätensä pystyyn tornin juurella karjahtaen. MH:n kohtaloksi jäi karvas kakkostila. PJ tuurasi MA:ta loppuun asti ja varmisti pronssin kaksikolle. Mutta vain voittaja muistetaan.

Kello 18->. Uimaan vitosrastilta ja rillaamaan nelosrastille. Ja saa naattia ja makkaraa. Voittaja SS:n kommentti päivästä, kiva päivä mutta ei tunnu missään.

Kello 20:00. Viimeinen laiva takaisin mantereelle. Voittaja haastatteli hävinnyttä ja järjestelykoneistoa.

Kello 21:30. Janoinen Kameli Olari. Terassi. SS:llä ei vieläkään tunnu missään.

Kello 22:30. Pyörällä kotiin. Jossain vaiheessa alkoi satamaan mutta mitä mie kattelin niin taisi olla juuri silloin kun kurvasin kotipihaan. Vaikka olisikin satanut jo matkalla niin SS:llä ei olisi tuntunut missään.

Kello 23:30. Päivä pulkassa. Harmi kun ei oikein kerinny tehdä mitään muuta tänään.

Aina nälkä

2011-07-26T17:38:00.012+03:00

Mul on aina nälkä

Mul on koko ajan jano

Mul on aina nälkä ja koko ajan jano

Aina kiire, aikaa on vähän

Mentävä taas vaikka just äsken tulin tähän

Mul on aina nälkä ja koko ajan jano

Aina nälkä ja koko ajan jano

Mun on koettava kaikki

Ja vielä enemmän

Mun on saatava sut
Sun on saatava mut

Aina nälkä ja koko ajan jano

Takapihalla

2011-05-17T14:54:00.024+03:00

Monesti sanotaan että suunnistaessa olisi hyvä saada sellainen fiilis kun juoksisi omalla takapihallaan. Näkökentän takaa esiin tulevat kohteet olisivat jo ennestään tuttuja ja koko ajan tietäisi tarkasti mihin suuntaan pitää edetä saapuakseen haluttuun paikkaan. Tällainen fiilis on helpompi saavuttaa kun on harjoitellut paljon vastaavassa maastotyypissä ja samantyylisillä kartoilla. Kypäräkameralla voi nauhoittaa menemistään ja jälkeenpäin katsoa mitä tuli tehtyä oikein ja mitä väärin. Köyhän ja laiskan miehen tapa on juosta sama rata toisen tai jopa useamman kerran, jolloin osa on jo luonnostaan tuttua, kuten takapihallakin. Ikuinen dilemma onkin saada sama takapiha fiilis sitten itse päätavoitteen "once in the lifetime" starttiin.

Kauniaisten Kasavuorta voi ajatella kerrostalossa asuvan kilolaisen takapihaksi, joten mikä muu paikka sopisikaan paremmin hiomaan tätä fiilistä. Ideana oli siis kiertää ylläoleva rata kahdesti ja toisella kerralla oikoa mutkia ja suunnistaa muutenkin tehokkaammin. Tarkastelen seuraavassa väli kerrallaan gps-reittien ja väliaikojen valossa mistä kohdista löytyi sekunteja hiottavaksi pois loppuajasta. Kypäräkameraan ei budjetti ole valitettavasti vielä riittänyt. Itse asiassa etukäteen suunnitelmana oli kiertää rata kolmesti mutta kahden rundin jälkeen iski laiskuus.

Ykkösvälillä nykäistiin pyöreähkön mäen huipun yli takarinteeseen. Ekalla kerralla tuli riplattua enemmän oikealla kunnes kurvasin vasemmalle rastille johdattelevaan isoon notkoon. Toisella kierroksella suuntasin aikaisemmin päällystän kautta vasemmalle ja iso notko näkyikin täältä aikaisemmin, joten toteutus oli jouhevampaa. Kello näytti kymmenen sekunnin ajansäästöä.

Kakkoselle juoksin kahdesti lähes samoja jälkiä. Ensin loivasti ylös kohti päällystää, sitten oikealta tulevan nenäkkeen reunaa polun yli ja poikittaisen notkon (fiilistelin pikkukiven notkon pohjukasta) läpi kohti uutta avokalliopöytää. Avokalliota suunnalla ensimmäiseen jyrkänne notkoon ja siitä eteenpäin oikealta kukkulaa peilaten rastille. Kakkosjuoksulla huomasin rastin oikealla puolella olevan kukkulan jo ennen ensimmäistä jyrkännenotkoa, joten rastin sijainti oli selvillä aikaisemmin. Eiku Emit tanaan ja kuittaamaan seitsemän sekuntia nopeampi väliaika.

Kolmosvälin alku puskettiin ison suon läpi, josta toisella kerralla löysin paremman uran enemmän vasemmalta. Suon takaisilta kukkuloilta alamäkeen lähdettäessä ensimmäisellä kerralla odotuksissa oli ensin poikittainen oikealta tuleva nenä ja vasta sen jälkeen rastiympyrän rajalla olevan kahden käyrän kukkula ja rastille johtava jyrkänne. Toisella kerralla keskityin kukkulaan ja jyrkänteeseen, jotka näkyivät siitä mistä nenäkin. Lisäksi ajansäästöä tuli rastinotossa suoremmalla linjalla. Toinen kerta siis kahdeksan sekuntia ensimmäistä nopeampi.

Neloselle suunnistin ensimmäisellä kerralla enemmän vasemmalla rinteessä poikittaisten jyrkänteiden ja nenien kautta. Rastinotossa tuli pieni kaarros oikealta kun rastikivi luurasi tiheässä kuusikossa. Toisella kerralla otin välin selkeämmin oikealta läheltä mäen huippua ja jälkimmäisen jyrkänteen oikealta puolelta. Lopun kuusikossa epävarmuus oli myöskin tiessään ja pyyhälsin suoraan pukille. Garmini kertoi karua kieltään jopa kahdenkymmenen sekunnin parannuksesta.

Vitosvälin kuljin kahdesti lähes identtisesti. Ensin ylös nenäkkeelle, jota seuraillen suon läpi kalliopäällyställe, josta suunnalla nenää alas kohti kukkulaa ja rinteen kulmassa olevaa rastikumparetta. Väli sujui hyvin varmasti sen takia että alkumatka on osaltaan tuttua klassiselta mäkivetoreitiltä, joten ainakin tässä kohtaa oli hyvinkin takapiha fiilistä. Toisella kertaa puristin jostain kaksi sekuntia kovemman välkkärin vaikka eka kertakin oli rastiottoa myöten hyvinkin sujuva.

Kutosvälillä ajauduin ensimmäisellä kerralla liian ylös hakiessani hyvää juoksualustaa mutta lopussa olin tarkasti kiinni pitkulan notkon pohjukassa ja siitä kukkulan kupeesta alas apukäyränenää ja isoon rastisolaan. Toisella kertaa oijoin mutkaa ja tulin välin suorempaan. Ajansäästöä tuli vain viisi sekuntia eli kolmannella kerralla olisi voinut yrittää vaikka kokonaan vasemmalta.

Seiskalle mentiin molemmilla kerroilla samoin. Loivasti ylös ja kukkuloita pitkin ison suon laidassa kohti mäen huippua josta alamäkeen nenäkkeitä myöten suot lukien rastille. Heti ekalla kerralla oli kuvanmuodostus tutulla mäen huipun tienoolla kunnossa ja toisella kerralla jolkotin ihan Weckmanina tyystin lukematta karttaa. Nähtävästi ei oikein kule sillä aika parani vain kaksi sekuntia. Alhaalla vasemmalla olisi houkuttelevan näköinen johdatteleva notkomuoto mutta jätin sen tällä kertaa käyttämättä.

Illan viimeinen väli. Ekalla kerralla katson että rinnettä pitkin ja törmään rumasti pitkään jyrkänteeseen ja siitä sitten rynkytän toisen jyrkänteen kautta kuusikon läpi viimeiselle avokallionenälle, josta tarkasti alamäkeen kuusikkoon isolle rastikivelle oikealta rinnettä zoomaillen. Toisella kertaa vältin jyrkänteet alempaa ja lopussa kurvasin samalle reitille. Kolmentoista sekunnin ajansäästö on tosiasia.

Parilla kilsalla kertyi siis ajansäästöä reilu minuutti tommosessa perusbasic maastossa, joka on jo ennestään tuttu ja maastotyyppi sellainen missä olen suunnistanut jo vuodesta 1984 asti niin paljon kuin vaan ikinä olen kerinnyt. Mitä tämä sitten tarkoittaa esimerkiksi elokuun MM-kisoissa ranskanmaalla missä maastotyyppi Lö Bangen laitamilla on lähes käsittämättömän vaikea ja monelle myöskin hyvinkin uusi tuttavuus. Jos siellä sattuu nasahtamaan takapihafiilis päällensä niin eiköhän ajansäästöä kerry esimerkiksi norttonkilla joku kymmenen minuuttia.

Heinosdebyytti

2011-04-22T11:51:00.009+03:00

Tässäpä vielä Yokupin heinosdebyytin kartat. Pientä virhettä kertyi niin seiskalla, ysillä, yhdellätoista, kahdeksallatoista ja kakskolmosella, yhteensä minsan koukut. Penttisen Topin kanssa laputettiin muilta karkuun ja naulattiin liput lähes vuorotahtiin. Viimeisen rastin kuopan tuntumassa oli metsä täynnä hämäysheijastimia ja tällä kertaa meikäläisen silmiin osui oikea vilkahdus ratkaisevat kuusi sekuntia ennen Penttistä. Maaliin saatettiin rynniä hieman korttelivihreää viistäen marjapensaiden halki, joten hylsyhän siitä olisi sietänyt tulla.

Tulokset

Yokuppi on uusi Firmaliiga

2011-04-21T14:05:00.012+03:00

Helsingin Suunnistajien maineikas Firmaliiga on pyörinyt jo iät ja ajat. Nettisivulta löytyy tuloksia aina vuodesta 1984 alkaen, sama vuosi muuten jolloin Isäukko roudasi mut ja rakkaan siskoni Markan Keravan Urheilijoiden pitkän perinteen Oravapolkukouluun. Siitä se sitten lähti ja Firmaliigassa starttasin ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta sitten Harjamäen Petrin innoittama silloisen Nokia Networksin paidassa.

Aluksi vedettiin B-lohkossa mutta pian nousimme A-lohkoon ja voittokulku jatkui. Tänä keväänä Suomen Ympäristökeskus nousee kovaa kevätkuntoa uhkuvan Antti Parjanteen johdolla A-lohkoon ja tämä vaikeuttaa huomattavasti mahdollisuutta pitkäaikaiseen haaveeseeni the Grand Slamiin eli kuuteen voittoon kalenterivuodessa. A. Parjanteen lisäksi haastajia riittää. Alkukevään tulosten perusteella Tuomas Dinski Mattila on taas siinä kunnossa missä ennenkin ellei jopa hieman kovemmassa. Arkkiviholliseni Aleksi Leskinen pysyy taatusti viivalla mutta täytyy toivoa ettei ole kerinnyt käydä lenkillä lastenhoito kiireiltään :) Kalevan Rastin nuori ja nousukuntoinen Timo Mähönen on jo moneen otteeseen uhonnut nylkevänsä meikäläisen uudestaan Firmaliigassa. Saa nähä miten tikki Timppis onnistuu tavoitteessaan.

Tässä vaiheessa on nostettava esille myös hieman vanhemman bisneskaartin yllätyksellinen Totte Packalen. Totte on ollut useana keväänä hyvässä kunnossa mutta kärkisijat ovat kariutuneet harmillisiin virheisiin. Järjestävän seuran juniori Einari Heinarolle en muistaakseni ole vielä hävinnyt mutta eiköhän sekin aika tässä tule kun nuorukaisen käyrä osoittaa ylöspäin ja meikäläisen jo loivasti ainakin pidemmällä tähtäimellä alaspäin. Aina on syytä olla varuillaan vierailevien tähtien varalta, viime kaudella tuli muun muassa rumasti käkättimeen sprinttimaajoukkuemies Tuomas Tervolta vaikkei mikään sprinttimaasto Kattilassa ollutkaan. Kantona kaskessa voi olla myös aikanaan Suomen nuorin maajoukkuesuunnistaja Matti Karvonen, joka saadessaan vammat kuriin saattaa hyvinkin kammotella kärkipaikkoja armottoman harjoittelunsa siivittämänä. Ei siis tule olemaan helppoa mutta anyway tänä vuonna Grand Slamin jahtaaminen alkaa tiistaina 10.5. Salmissa.

Varasuunnitelmana Grand Slamin lähes varmaan kariutumiseen päätin vihdoinkin osallistua laadukkaaseen Lahden Alueen Yökuppiin josta olin tähän asti kuullut vain huhuja. Vaativat radat, hyvät järjestelyt, kunnon spekulaatiot. Viime yönä suunnistettiin Yökuppi kauden avaus Mäntsälän Rajakalliolla ja täytyy myöntää että huhut pitävät paikkansa. Tarjolla oli tiukkaa yösuunnistusta yhteislähdöllä mielenkiintoisilla hajonnoilla eli juuri sopivaa viestitreeniä Tiomilan yötä varten. Yökupin debyyttikaudellani voi olla turha haaveilla kokonaiskilpailun voitosta mutta jos Kuppia seuraavat kymmenen vuotta kiertää niin eiköhän siinä kerkiä tavoitteetkin koventua. Syksyn suppaosakilpailut tulevat varmasti olemaan avokalliomiehelle kinkkisiä ja täytyy yrittää selvitä Sairakkalan supikoista kotiin pahemmin eksymättä.

Kovempi keikka

2011-03-22T14:53:00.013+02:00

Ei olisi ukko Portugaliin Kalevan Rastin huippu -ja edustusryhmän leirille lähdettäessä uskonut että kuinka ketarat suorana ja häntä syvällä koipien välissä sieltä laahustetaan takaisin kotisuomeen. Ohjelmassa oli kymmenen päivää suunnistusurheilua ja jo jossain puolivälin paikkeilla aloin laskemaan päiviä ja odottamaan kotiinpääsyä. Meikäläisen osalta heikko juoksuharjoittelutausta ennen leiriä ajatti koivet jumiin alta aikayksikön eikä siitä sitten enää toivuttu missään vaiheessa. Myönnettäköön, että suunnistushimot veivät miestä ja jonkusen yökorridoorin tai kivipaasiyörastioton olisi voinut hyvinkin jättää väliin ja tehdä vaikkapa oikeesti huoltavan lantionavailulenkkijumpan. Hei haloo, eihän se vaan ole mahollista.

Treenipäivän sapluuna oli simppeli. Aamulla juostiin lyhyt aamulenkki ennen aamupalaa ja sitten suunnistettiin aamupäivällä kerran ja sitten uudestaan iltapäivällä ja/tai yöllä. Sen verran oli sentään järkeä päässä etten kolmen suunnistustreenin letkoihin lähtenyt vaan tyydyin kahteen treeniin. Hyvä puoli tässä systeemissä on se, että yösilmää tulee hiottua melkein joka ilta. Ensimmäiset viisi päivää vietimme Evoran seudulla ja loppuleirin Portalegressä, jossa myös suunnistettiin Portugal O meeting kisat. Kisoissa punamustat tekivät laajalla rintamalla kovia pomminvarmoja suorituksia, joten näyttää siltä, että talven harjoittelu on hyvällä tiellä. Omalla kohdallani on syytä hieman pysähtyä miettimään missä mennään sillä tuloskunto ei ollut terävimmillään. Ei siinä, tuli ainakin treenattua ja kyllä se aina näkyy jossain vaiheessa johonkin suuntaan. En ole vielä huolissani sillä Firmaliiga maastoissa on yhä melkoisesti lunta.

Usein aamupäivän treeni oli joku terävämpi ja illalla sitten tehtiin esimerkiksi kevyttä yösuunnistusta. Ylläolevassa kartassa on näytillä viimeinen veto kolmen päiväsuunnistusvedon treenistä, joka juostiin ihan alkuleiristä vielä tuorein jaloin ja hauskaa oli laputtaa Bardeiraksen laidunmaastossa lähes neljän minuutin kilometrivauhtia. Radoissa oli hieman muutakin hajontaa kuin pelkkää fyysistä. Kaksi ensimmäistä vetoa juostiin yhteislähdöllä ja viimeisen vetoon lähdettiin siten, että ensin matkaan säntäsi maitojuna, Heinonen, Metsälä, Nurmonen. 20 sekuntia perään starttasi Economy class Fincke, Pajunen, Airila ja 20 sekuntia heidän peräänsä kiihdytti isojen pyssyjen Business luokka Prochazka, Adamski, Gueorgiou. Maitojuna häröili hieman kakkosta ja Economy pyyhälsi kantaan. Business luokan Gueorgioun perässä roikuin kolmoselta melkein vitoselle. Economy Pajusella tuntui virtaa riittävän paremmin veturin vauhtiin. Maaliin kaikki kurvasivat minuutin sisään veikkaisin, ainakaan ketään ei tarvinnut odotella. Kolmen vedon yhteismatka oli 7.0 km ja kello näytti ajakseni 29.43. Niinkuin usein ennenkin se oli porukan hitaammasta päästä ja takkiin tuli nopeimmille vaivaiset kolmisen minuuttia.

Yomiehen näkövinkkelistä leirin pääharjoitus oli tulinen yömasstartti Sao Bartolomeu do Outeirossa. Treenin valmistauduttiin iltapäivällä viimeisen päälle kakkosen päikkäreillä, Mc Donalds kahvitteluilla ja pakaraosaston uima-allasjumpalla. Aurinko laski kovaa vauhtia alkuverkassa ja kivipaasien varjot peittivät piikkipuskat vähitellen synkkään syleilyynsä. Taivas oli täysin kirkas ja tähdet tulisivat tuikkimaan tänä yönä. Kymmenisen ukkoa kyyristyi lähtötelineisiin mutta yllätys yllätys kahdelle urhealle annettiin minuutti etumatkaa. Eipä siinä, kompassi tanaan ja pelko prsiissä kohti ykköstä Adamskin loikottaessa oikealla laidalla. Aattelin, että täytyy pysyä viivalla ettei tuntuma kärkeen karkaa kun susilauma saavuttaa. Sisäkurvin turvin sinnittelin välillä Adamskin peesissä ja vasta ysirastilla näin ensimmäisen havainnon takaa-ajajista. Kytäjä-Jukola pitkän yön toiseksi nopein Airilahan se siellä porskutti ihan rapsakkaa kyytiä. Kiire tuli peesiin kun oli sen verran energistä nuoren miehen meno. Loppuratakin meni kuin elokuvissa ja maaliin kurvasin Hannun kintereillä hieman paossa muiden susien ahnailta katseilta. Once again, tähdet olivat kohillaan ja linnunrata loisti taivaalla.

Tuikitärkeän perussuunnistustreenin lisäksi leirillä oli myös virkistävää vaihtelua esimerkiksi käyräkartta -ja väyläsuunnistuksen sekä kaupunkisprinttailun merkeissä. Leirikisapäivä muotoutui Evoran vanhaan kaupunkiin viritetyn aamupäivän sprintin ja iltapäivän Mouhinzan puska-rinne-basic metsäkeskaritakaa-ajon ympärille. Kisaan osallistui KR:n poppoon lisäksi Suomen maajoukkue sekä Tampereen AV-ryhmä. Taso oli siis laaja ja kova. Tasa-arvon nimissä naisilla ja miehillä oli täsmälleen sama rata. Pajunen oli paras suomalainen ja oikeessa paikassa väläytti sillä nyt nimi jäi varmasti mieleen liiton valmennuskaksikolle. Meikäläisen on leirikisan osalta tosiaan syytä keskittyä muiden hehkuttamiseen sillä taas löytyi oma tuttu paikka punamustalta takatolpalta.

Tähän väliin on hyvä mehustella lisää leirin yötreenejä. Pienipiirteiset ja tarkat kartat mahdollistavat vaativan suunnistuksen hitaassakin vauhdissa. Mikäs sen parempi iltalenkki kuin yösuunnistaa hissutellen hyväpohjaisessa maastossa kivipaasien katveessa, idealogisesti ajatellen jalat palautuvat ja taito kehittyy. Oman pikantin säväyksensä yöharjoituksiin toivat maastossa lymyilevät eläimet, Bardeiraksen liepeillä vilisti kiilusilmäisiä pikkupupuja ja lehmiä oli tietysti joka puolella. Tän jutun alussa näytillä olleen yökorridoorin väylältä poikkeamiset selittyvät osaltaan paikallisten lehmien väistelyyn. Sen verran isoja utareineen olivat ettei niiden jyräämäksi olisi halunnut joutua. Oottakaas vaan, kun lumet sulavat niin alan tekemään huoltavaa suunnistuslenkkiä lähikartallani Kasavuorella.

Portalegreen muutettuamme sama ralli jatkui aamulenkkien, yöhuoltoajojen ja aamupäivän kovien kisastarttien merkeissä. Pommissa oli yhteensä neljä päiväkilpailua ja yksi katuyösprintti. Päiväkisoista kaksi oli norttonkia ja kaksi keskaria. Supereliitin ovet eivät tänä vuonna allekirjoittaneelle auenneet, joten eliittimiehiä oltiin. On sitä ennenkin A-sarjassa juostu, prkl. Eliitin radat erosivat superin radoista mutta jotenkin jäi semmone maku että käki lauloi ja kovaa. No, en nyt tämän enempää lähe masistelemaan, olinhan kuitenkin eliitin loppupisteissä viides. Simo-Pekka Fincke vastasi KR:n porukan kovimmasta eliittisarjan juoksusta voittamalla kolmannen päivän WRE-kisan ihan vanhaan malliin. SP:n selkä vaikuttaisi olevan nyt sillä mallilla että ennustaisin miehen juoksevan MM-katsastuksissa sinne minne ennenkin eli sijoille neljä viiva kahdeksan. Ennen WRE-kisaa leukailin tavoitteekseni olla ennen supereliitiin Thierryä (lähti 11 min perään) maalissa ja pintakaasulla puolivaloilla ajelevan Pipon voittamisen. Niinkuin arvata saattaa, toisin kävi. Pipolle hävisin ja Thierry tuuppasi ohi loppuviitoituksella. Kilttinä miehenä jätin toki sisäkurvin auki maestrolle.

Back in night O'Business

2011-02-01T17:01:00.009+02:00

Kanarian leiri heti vuoden alkuun katkaisemaan synkkää, pimeätä ja kylmää Suomen talvea oli kaikin puolin onnistunut reissu. Erityisesti asenne oli porukalla kohdallaan, yökerhot kierrettiin kaukaa vuorien kautta ja halvoilla takseilla ajelu vaihdettiin pyöräilyyn. Kapeakujakylien turistipalloilu oli rajattu tiukkaan sprinttisuunnistukseen ja rannalla ei löhötty vaan juostiin. Leiriläisten hieronnasta eivät vastanneet thaitytöt vaan karski suomalainen äijä, joka murjoi lihaksemme kuntoon vakaalla ammattitaidolla. Täytyy myöntää, että ensikertalaisena hierontapyödällä maatessa kipu oli parhaimmillaan verrattavissa hammaslääkärin tuolissa kärsimiseen.

Rankan fyysisen harjoittelun lomaan suunnistustaitoa kehitettiin monin tavoin. Tsekin sprinttihirmu Jan Prochazka piirsi kartan majoituksemme porrasrikkaasta bungalow ja uima-allasalueesta. Maestro itse järjesti sitten eräänä iltana tekemälleen kartalle yösuperb sprintin, toimien myöskin ratamestarina, lähtö ja maalitoimitsijana sekä tietysti kuuluttajana ja valokuvaajana. Kaikkien yllätykseksi voittoon suunnisti yomies, jonka kunto oli ollut hieman kadoksissa koko alkuleirin. Tällä kertaa isot pyssyt sortuivat kuitenkin virheisiin ja hiiri pääsi naulaamaan liput ihan kissan silmien alla. Allekirjoittanut on varma ettei tämä vielä riitä näytöksi päästä mukaan kevään Tiomila leirille, joten harjoittelua on syytä entisestään tiukentaa. Alla olevasta kuvasta selviää, että suoritukseen jäi parannettavaa vaikka voittajaa viimeisenä lähtijänä heti maaliin tulon jälkeen reilusti hymyilyttikin.

Sprinttisuunnistuksen lisäksi Gran Canarian saarella pääsee myös metsäsuunnistamaan. Leirikilpailumme Honolulu-cupin neljästä osakilpailusta kaksi oli metsässä. Saaren paras maasto on Tamadaban luonnonpuisto mistä on tehty kartta joskus takavuosina takavuosien tähtien toimesta. Eipä siinä, käyrästö on kestänyt hyvin ajan hammasta ja voidaan puhua hyvästä kartasta. Tamadaba saikin toimia arvostetun Honolulu-cupin finaalin näyttämönä. Honolulu-cupista löytyy lisää juttua Kalevan Rastin nettisivujen uutisarkistojen syövereistä mutta uskoisin niitten nettisuunnistusaktiivien, jotka tätä lukevat myöskin ne jo lukeneet :-)

Sen verran on tässä hehkutettava Keravan kirkon mäen miehen vetoa Tamadaban rinteellä että spekuloisin sen olleen maajoukkuemiehen tasoista menoa. Eikä välttämättä viime vuoden Suomen maajoukkue riitä. Alla olevasta kartasta näkyy että yomiehen kohtalona oli tällä kertaa eksyä pyöreään rinteeseen noin kolmeksi neljäksi minuutiksi. Syinä herpaantumiseen näkisin huonon kunnon ja kuvanmuodostuksen, keskittymiskyvyn puutteen sekä kartassa jatkuneen uuden polun. Lisäksi hyvin mennyt alkurata osaltaan ajatti ylivauhdin tielle. Jatkossa näitten virheiden välttämiseen liiton suositus on harjoittelu.

Kuvanmuodostuspiireissä talven juttu on ns. O'Puzzlet tai ihan miksi kukakin allaolevassa kuvassa näkyviä suunnistustehtäviä haluaakin kutsua. Näitä tehtäviä voit ratkoa missä vain, juostessa aamulenkkiä, suihkussa, syödessä, kahvin ääressä, aurinkotuolissa löhöessä, vessanpöntöllä.. Vain mielikuvitus asettaa rajat taidon kehittämiselle. Kanarian leirin O'Puzzleista on kiittäminen Maaningan lahjaa käyräsuunnistukselle, kätsärille ja O-cadilla kikkailulle eli Antti Nurmosta. Kuvassa on kolme esimerkkiä pähkäilemistämme tehtävistä. Mikä on oikea rivi? Taitoharjoittelu ei kuitenkaan rajoittunut vielä tähän. Lentokoneessa oli sopivaa luppoaikaa basic kuivaharjoitusten tekemiseen porukalla.

Kanarian jälkeen ohjelmassa oli Vuokatin leiri tulevien kotikisojen maisemien tunnelmia haistellen. Fyysinen harjoittelu oli tiukkaakin tiukempaa tuoreen AV-valmentaja Fincken valvovan silmän alla ja erityishuomio oli mäkijuoksussa ja juoksutekniikassa. Meikäläiseltä polvennostojuoksu sujuu luonnostaan mutta kuopaisuun ei meinaa motoriikka riittää. Kimmoisuus on kunnossa mutta silti ei kulje sileellä. Pakareisiosasto on vahvistettava ja lantio saatava auki. Syvien lihasten tuki on hakusessa. Kunnosta se taitaa kuitenkin eniten kiikastaa.

Suomen lumitilanteessa suunnistus rajoittuu tällä hetkellä korttelisuunnistukseen mutta onneksi helmikuun lopulla pääsee Portugaliin treenaamaan taitoa ihan sulassakin metsässä. Sinne asti täytyy sinnitellä kuivaharjoituksilla ja karttoja katselemalla. Portugal O'Meeting eli leikkisästi Pommi on perinteisesti ollut hyvä tason mittari alkukeväästä missä kenenkin kunto menee. Ja niin taitaa olla tänäkin vuonna. Meikämannella tulee kyllä kiire päästä kuntoon mutta vanhan fraasin mukaan yrittänyttä ei laiteta ja kokemukseni mukaan aina ei yrittänyttäkään.

Synkimpien synkkyyksien synkkääkin synkempi synkkyys

2010-12-22T17:41:00.007+02:00

Talvipäivän seisauksen kunniaksi ajattelin hieman synkistellä tänne blogisektorillekin. SM-viestistä alkanut sairastelukierre saisi jo vihdoin helpottaa, jotta pääsisin viimein harjoittelemaan kohti ensi kauden haasteita. Smoolannin jälkeen luulin ensin olevani rapulassa ja sitten rapakunnossa AV-testeissä mutta ehei nyt tiedän mitä on huono kunto. Enkä krapulastakaan ole sen jälkeen kärsinyt antibioottikuurien painaessa päälle hilliten armottomasti pikkujoulubiletystä. Tulehtuneena on ollut niin poskiontelot, silmät kuin keuhkoputketkin ja flunssaa siinä välissä. Nyt näkyy taas hieman valon kajoa tunnelin päässä mutta veikkaanpa, että yhä kituuttava yskä on merkkinä jostain solujeni seiniin tiukasti kietoutuneesta terhakkaasta pikkupikkubakteerista, joka viittaa kintaalla perusantibiooteille ja odottaa kärsivällisesti että keuhkot yskitään riekaleiksi.

Kaikesta huolimatta on miulla ihan jutunjuurtakin sillä kaksi kertaa olen selviytynyt yömetsään kahlaamaan nyt jo lähes muniin asti ulottuvassa hangessa, joten sisänsä ei haittaa sairastella kun yösuunnistuskelien kanssa on vähän niin ja näin. Marraskuun lopulla tutkiskelin kotimetsikköön ilmestyneitä metsän eläinten jälkiä ja näytti siellä ihmisiäkin juoksennelleen. Meitä hulluja suunnistajia siis riittää. Yhdellä rastilla oli reilusti vaikeuksia kuten yllä olevasta GPS-jäljestä näkyy mutta kyllä se sieltä lopulta löytyi kun oikein joka suunnasta kaivoi. Ei juurikaan ollut apua vaikka joskus olin itsekin tuon alueen kartoittanut.

Vuoden pimeimmän kuukauden yösuunnistukset jäänevät yllä olevaan rastinotto fiilistelyyn legendaaristen Keun pikkujoulujen tuoksinassa. Parilla rastilla taisi tonttulakki valahtaa lampun alta silmille sillä melkoisesti oli niin suunta kuin matkantajukin pielessä hangessa kömpiessä. Tai sitten sinnikkään perässä hiihtäjä peesarin raskas hengitys häiritsi omaa suunnistusta. Selityksiähän löytyy aina, koskaan ei ole kuitenkaan oma vika tai saati sitten se, että omissa taidoissa olisi puutteita. Edellä mainittu yöseikkailu ollee eiku lienee myös vaiherikkaan yösuunnistusvuoden viimeinen sillä suunnitelmissa on ulkonaurheilukieltoa siihen asti kunnes Honolulun leirin menolento laskeutuu Las Palmasin kentälle ensimmäinen tammikuuta 2011. Eiköhän etelän lämpöön ole hyvä karistaa sitten loputkin keuhkotaudista. Täytyy vaan olla varovainen ettei saa sieltä mitään paikallista pöpöä vaikkapa vatsataudin muodossa. Kunnon ripulihan tästä vielä on puuttunut.

Ei kuuhun

2010-10-22T13:23:00.004+03:00

Syksyn kilpailukausi alkaa olla pulkassa ja jäljellä on enää muutama kauden päätöstä henkivä tapahtuma. Halikko-viestiä, Smålandskavlenia ja Raatojuoksua ei vaan millään voi jättää väliin. Varsinkaan nyt kun olen lähes kuukauden maannut sohvalla flunssassa tai toipilaana. SM-yöhön starttasin kuumemittarin näyttäessä perus kolmeseiskakakkosta ja plaketti komealla selkäjuoksulla oli iso yllätys. Taas toki huomattiin, että korjattavaa meikäläisen korvien välissä riittää. Ns. kasetti ei vaan kestä. Eipä siinä, ainakaan into ei sammunut ja vuoden päästä Kyrös-Rastin kisoissa yritetään taas. Enköhän mie ole jo siirtymäkauteni tässä lokakuussa laiskotellut ja marraskuussa aletaan taas louhimaan treeniä koneeseen.

Kuukauden sairastelujen myötä luotto suorituskykyyni on tällä hetkellä vähän niin ja näin. Epävarmuutta hälventämään päätin testata kuntoni Kellonummen testiradalla. Kyseinen rata on neljä ja puoli kilometriä pitkä ja nousua kertyy noin neljänneskilometri. Suunnistettavia välejä on kaksikymmentä. Rata kiertelee juuri sopivasti tulitikkuvälein maaston parhailla avokallioalueilla, joten testi sopi myös mitä mainioimmin täsmätreeniksi Halikkoon Kokkilan kallioille.

Itse en ollut kyseistä rataa ennen kiertänyt mutta huhut kertoivat nopeimman ajan olevan jossakin 31 minuutin korvilla ja kuulemma jonkun tanskalaisen takavuosien tähden toimesta. Eilisiltana pysäytin kelloni lukemiin 34:00 ja pummisaldoksi kertyi noin yksi minuutti tarkkojen quickroute analyysien perusteella. Paikallista väriä yhteislähdössä suoritetussa testissä edusti TuMen intiaanivahvistus, joka kellotti ajan 36:15 vaikka pysähtyi välillä siirtämään rasteja ja saattoi käydä pskallakin. Ennätysjuoksun valaistusolosuhteet ovat hämärän peitossa mutta viime yönä metsässä loimotti muun muassa täysikuu ja lähes kolmentuhannen lumenen ledilamppu. Puolen tunnin alitusta tälle radalle pitäisin tekijämiehen rajapyykkinä ja lupaankin tarjota keskiviikkokaljan Kannunkulmassa jokaiselle tuon maagisen rajan ensimmäisellä yrityksellään alittaneelle.

Historian lehtien havinaa

2010-10-01T12:02:00.006+03:00

1999 Norike-Virvik Porvoo, 42.sija, tappiota voittajalle +16:19.
2000 Lemi, tuloksia ei löytynyt, ynnä muut sijoitus anyway.
2001 Did Not Start, kuumetauti.
2002 Karhuvuori Keuruu, tuloksia ei löytynyt, muistan että vtutti.
2003 Auvoljärvi 2 Hinnerjoki, 52. sija, +8:38.
2004 Norrvalla Vöyri, 70. sija , +19:05.
2005 Myllylampi Mäntyharju, 21. sija, +7:19.
2006 Saustila Sauvo, A-finaali, 40. sija, +26:28.
2007 Toivike Ahmoo Karkkila, A-finaali, 25. sija, +12:38.
2008 Luomijärvi Hamina, A-finaali, 26. sija, +10:55.
2009 Västerby 1, Ekenäs/Raseborg, A-finaali, 44. sija, +17:43.

Siinäpä on yomiehen SM-yö historiaa sarjasta H21 menneiltä vuosilta. Reilun kymmenen vuoden aikana on ollut käytössä erilaisia kilpailumuotoja. Aluksi osanottajamäärä oli rajoitettu ja valinta suoritettiin rankin ja yökilpailujen perusteella. Jossain vaiheessa kuitenkin siirryttiin rajoittamattomaan osanottoon ja ryhmittäin tapahtuvaan väliaikalähtöön. Neljä vuotta sitten oli käytössä ensimmäistä kertaa karsintakilpailu edellisenä yönä. Perhoslenkkejä on kierretty niin pitkään kuin muistan. Joskus takavuosina on kuitenkin juostu ihan kunnon suoraakin rataa.

Muutosten tuulet ovat puhaltaneet myös lamppusektorilla sillä olen kilpaillut smyössä niin vanhalla kunnon halogeenilla (vuosimallit 94 ja 05) ja seuran ansiokkaasti sponsoroimalla ksenon-kaasupurkauspolttimolla (Lupine Edison). Tänä vuonna olisi mahdollista asettaa kisaan kutreilleni viimeistä huutoa oleva proprietary led-teknologiaan perustuva lamppu, joka häikäisi vastustajat muun muuassa kevään Tiomilassa. Pitkä tie on kuljettu kymppiwatin halosta vajaan kolmentuhannen lumenen veret seisauttavaan Monsteriin.

Vuosien saatossa tulostasoni on kuitenkin pysynyt vakaana ja vain kerran seitsemässä vuodessa olen ollut tyytyväinen suoritukseeni. Seuraavan kerran tyytyväisyyttä on siis odotettavissa vuonna 2012. Se onkin just hyvä sillä sitten siirrynkin jo ikäyömiehiin. Oikeastaan tolla tuloshistorialla voisin jo vaihtaa blogini nimeksi wannabe jou jou mies tai jotain. Heikkoa menestystä ja menestymättömyyttä voisi selittää monella tavalla. Voisi vaikka väittää sipanneensa tai tehneensä megapummin perhosilla. Lamppui saattoi hiipua tai mahdollisesti jopa sammua. Pohje taisi revähtää, karsinnassa hankittu puujalka vaivasi ja peroneus oli pskana. Valitsin vieläpä väärän reitinvalinnan tosi pitkälle välille ja kiersin perhoset väärinpäin. Kituuttava flunssa vei mahdollisesti parhaan terän suorituksesta. En nyt lähde kuitenkaan selittelemään. Tehty mikä tehty.

Jos siis vanhat merkit pitävät paikkansa niin ensi lauantaiyöltä on odotettavissa sijoitus neljänkymmenen korvilla ja takkiin voittajalta tulee about vartti. Toisaalta en ole vielä ikinä karsiutunut A-finaalista, keskeyttänyt tai ottanut hylsyä, joten uusia vaihtoehtoja ryssimiseen riittää. Ehkä finaali jää kokonaan juoksematta sydänlihastulehduksen takia. Oli miten oli, tarina jatkuu, yön kuninkaat kohtaavat tällä kertaa Mynämäen Kallavuoren kupeella ja vain yksi voi voittaa. On taas aika SM-yön.

Magic night

2010-08-13T12:16:00.013+03:00

Eräänä kuumana elokuisena lauantai-iltana punamustaan asuun sonnustautunut nälkiintyneeltä näyttävä nuori mies suuntasi pyöränsä Kilosta kohti luodetta ja Nuuksiota. Kello löi jo yhdeksättä iltapäivän tuntia ja aurinko paistoi juuri ja juuri kerrostalojen kattojen ylitse. Neljäkymmentäkaksi minuuttia poljettuaan fiktiivisen tarinamme sankari kätki pyöränsä avokalliokumpareen kupeeseen kivenheitto koilliseen Hynkänlammesta suuren kuusen katveeseen ja kiristi ultrakevyiden Inoviensa kengännauhat. Hiki virtasi vuolaana ruskettuneilla keskittyneillä kasvoilla kirvellen silmiä ja vasen käsi puristi tiukasti levykompassia. Suunnistussoturi oli valmis ensimmäiseen koitokseen. Hieman ennen kello yhdeksää hän säntäsi matkaan.

Reilut kolmetoista minuuttia myöhemmin punamusta hahmo pysähtyi puuskuttamaan pusikossa lymyilevän ison kiven viereen ja suuntasi siitä kulkunsa rauhallisin askelin kohti piilottamaansa polkupyörää. Matka jatkui etelään pienen matkaa pyöräillen Lintulammen rantamille ja edessä oli taistelun toinen osa. Ilta pimeni vauhdilla mutta suunnistajaa ei pimeys pelottanut. Kartta oli vaihtunut yksi viiteentoistatuhanteen mittakaavasta kymppitonnin käyräkarttaan.

Kahdeksan minuuttia tarkkaa työtä ja Lintulampi oli uudestaan soturin silmien alla. Pyörä löytyi kanervikosta ja lyhyen juomatauon jälkeen seikkailu jatkui. Nokka kohti etelää ja yläketju kireelle sillä hämärä lisääntyi minuutti minuutilta. Eipä aikaakaan kun Sorlampi vilkkui edessä ja laskeutuva aurinko oranssina juuri vastarannan puiden yläpuolella. Ilma oli hiostavan kuuma eikä viimeinen erä tulisi jättämään kylmäksi. Kolme varttia ensimmäisestä lähdöstä oli kulunut ja oli aika puristaa taistelijan viimeiset mehut ylängön avokallioille.

Viimeinen rasti luurasi jyrkänteen juurella Sorlammen lounaislaidalla synkässä metsässä. Kello oli käynyt kolmetoista minuuttia kolmannesta lähdöstä, kun suunnistaja sukelsi hämärän keskeltä jyrkänteelle kaikkensa antaneena. Sorlampi oli aivan tyyni ja metsässä hiiren hiljaista. Aurinko oli jo painunut puiden taakse ja suopursut tuoksuivat. Ilma oli yhä kuuma ja ympäröivä rauhallisuus tarttui. Hetken lammen rantoja fiilisteltyään alkoi metsämiehen kotimatka. Yönmusta fillari kiisi kesäyössä Kasavuoren ja Kauniaisten kautta takaisin Kiloon juuri ennen päivän viimeisen tunnin alkua. Siitä sitten suihkun päälle junalla keskustaan ja aamuyöllä taksilla takaisin.

Sinä kesänä

2010-08-05T15:47:00.017+03:00

Hylsy Jukolasta. Juhannusleiri Ukkohallassa. Kymmenkunta suunnistustreeniä Joensuun seudulla. Juuan Tahkovaara ja Ilomantsin Petrokangas. Kuntorasteja. Rahakas voitto Kalevan Rastiviestistä kakkosjoukkueella. Viimeinen sija Helle Heino Mikkoselle Kainuun rastiviikolla. Lukemattomia paarman puremia ja virkistäviä uimarantoja. Savusauna ja loputonta hikoilua helteessä. Paras rusketus ikinä. Muutama kesäkalja ja lonkero sekä seitsemät makkaraperunat Ilosaarirockissa.

Vielä on kesää jäljellä ja aikaa herätä horroksesta. Karjaan norttonki suunnistetaan tasan kuukauden päästä ja siihen mennessä pitäisi saada itseluottamus nousuun, juoksu kulkemaan ja suunnistus sujumaan. Eiköhän se tästä niinkuin ennenkin öiden pidentyessä, kelien viiletessä ja Firmaliigan alettua.

Mausteena nauste

2010-06-08T16:04:00.012+03:00

Kyynärpään paranemisen jälkeen paras vire suunnistustouhuihin on ollut kadoksissa. Ryssin isosti niin EPitkien supikoissa, Prisman keskarisprintissä ja Pirttiksen Firmaliigassa. Odotukset ovat olleet liian kovat ja epäonnistumisten myötä itseluottamuksen kanssa on ollut vähän niin ja näin. Pahimpien koivun siitepölyjen jo laskeutuessa ja Jukolan lähestyessä trendi tuntuu kääntyneen. Raseborgin kansalliset olivat askel oikeaan suuntaan vaikka alkumatkasta olikin ihan muut jutut mielessä kuin 2.5 metrin käyräväli Paulinin priimalla kartalla. Kisan jälkeen junamatkailin Joensuuhun hyvillä fiiliksillä treenaamaan kohti kesäyön suunnistusjuhlaa Jukolan viestiä.

Suunnistusviikon aloitti perustreeni Inkerin Jukan takapihalla eli SM-viesti 09 maastossa. Metsässä oli tehty juuri sopivasti Jukoa silmällä pitäen harvennusta ja risukkoa löytyi. Pummien mehustelun sijaan esittelen tässä jutussa henkseleitä takki auki paukutellen nappiin menneitä naustevälejä. Ylläolevassa kuvassa näkyy kuinka nauste puhutteli seuratessani laakeaa muotoa laakeassa rinteessä.

Kompassi on tän kevään kuuminta hottia suunnistuspiireissä. Tosiasiallinen faktahan on, että suorin tie kahden oleellisen kohteen välillä on lyhin ja kulkukelpoisuuden salliessa myös nopein. Pataan tulee heti jos ei juokse suoraan, kovissa kisoissa joku kuitenkin juoksee. Suunnassakulku vahvana rutiinina selkäytimessä edesauttaa pysymistä optimireitillä monissa maastoissa. Ylläolevan kartan tyylinen kompassiharjoitus pakottaa keskittymään, jos haluaa kaikki rastit löytää. Lisäksi treeni tekee hyvää kuvanmuodostukselle sillä jonkinlainen kuva rastin seudusta on pakko olla etukäteen mielessä, jotta sujuvuus säilyisi. Juuri kangasmaastot soveltuvat valkoisen kartan kompassitreeneihin mitä mainioimmin.

Kalevan Rastin viikkoharjoituksissa keskiviikkoiltana kokoontui reilu parinkymmenen hengen innokas punamustiin pukeutunut joukko Enon ja Kontiolahden rajamaiden korpeen. Maaston nimi on Kauhee mutta tosi suunnistusfriikki antaisi kyllä nimen Ihanaa. Harjoituksen teemana oli viesti, joka juostiin kahtena hajontalenkkinä kahdesta eri lähtöpaikasta. Ensimmäinen lenkki oli vajaa kolmekilometriä vajaalla kahdensadanmetrin nousulla ja toinen lenkki sitten jo hieman helpompi. Ekalla lenkillä etelän mies eksyi mutta ylläolevan kuvan toisen lenkin ykkösväli meni nappiin nousua vältellen välimäen tasainen päällystä hyödyntäen. Vaikka epäonnistumiset kaivelevatkin niin onnistumisista on syytä ammentaa hyvää fiilistä.

Lomaviikko jatkui käyräsuunnistuksen merkeissä suppamaastossa. Sopii kuin nakutettu meikäläiselle ja todella joudun keskittymään kevyessäkin vauhdissa, jotta ymmärtäisin kartan ja maaston välisen yhteyden. Tokihan tuolla vilistää kuviorajoja, polkuja ja teitä mutta tuntemattomassa maastossa niistä ei ole mitään hyötyä. Käyräkartta laittaa kuvanmuodostuksen töihin ja uskoisin näitä treenejä tekemällä suunnistustaidon kehittyvän ihan huomaamattaan.

Koli - kappale kauneinta Suomea. Todellakin oli maisemat kohillaan ja suunnistus vanhalla 1:15000 kartalla meni fiilistelyksi. Isoja lintuja lehahti lentoon jalkojen juuresta ja sateen jäljiltä metsä tuoksui vahvasti. Juuri Mäkrälle kiivetessäni aurinko pilkahti esiin ja mikäs siinä oli Kolin monimaattelun 1991 ykkösrastilta kuikuilla huikaisevia maisemia Pieliselle. Siihen aikaan oli muuten tiukkoja ratoja, vajaan kilsan ykkösvälille oli ladottu 150 metriä nousua. Maastopohja on tuolla perusmuhkurainen, suot veteliä ja varvikko korkeaa. Ennen oli tosiaan miehet rautaa ja laivat puuta. Nykyään juostaan kipikapikengillä sprinttiä Kirkkonummen juna-asemalla.

Suunnistusviikon kruunasi Siilin Rastin idylliset pikkukansalliset Kasurilan mäellä. Kisassa oli tarjolla rinnesuunnistusta, savolaista talousmetsää ja kompassivälejä. Kuu ja tähdet olivat sopivassa asennossa sillä tekaisin pitkästä aikaa hyvän kilpailusuorituksen. Parissa kohtaa kävi säkä urien ja rastien bongaamisessa ja muissa kohdissa homma oli hyvin hallussa omissa käsissäni. Onnistuminen sattui kyllä oikeaan saumaan sillä Joensuussa liippasi läheltä etten olisi tyystin lähtenyt paikallisen kulttuurin velvoittamana kaljoittelun tielle. Henkseleiden paukuttelun lomassa on syytä muistaa, että parannettavaa suoritukseen jäi. Tähän loppuun on hyvä vähän niuhottaa kakkosrastin pienestä rastinottopummista, pitkän seiskavälin huonosta toteutuksesta ja pysähdyksistä kutosella ja yhellätoista. Muutenhan kisa oli tikkistä naustetta.

Back to school, vanhoja perusjuttuja kertaamaan

2010-05-20T17:31:00.012+03:00

Suunnistuksen perustaitoja on syytä hioa perusteellisesti ja tehdä ns. basictreeniä. Hyvällä kuvanmuodostuksella ja kompassin käytöllä pötkii pitkälle ja lopulta suunnistus on niiin selkäytimessä, että neljän minuutin virheet vaan jäävät tekemättä. Ihan sama vaikka kyseessä olisi sitten Firmaliiga tai joku vielä vähemmän tärkeämpi koitos.

Siispä Firmaliiga virheestäni motivoituneena lähdin suunnistamaan. Treeni oli ihan tavallinen perusbasic sisältäen kahta eri mittakaavaa ja kartoitusvuosikymmentä. Erikoispitkiä varten matka oli säädetty pitkäksi ja Jukolaa silmällä pitäen mäkeä riitti. Startti treeniin oli vasta auringon laskiessa, jotta Helle Heinonen kestäisi. Eikä muuten ollut yhtään pöllömpää porskuttaa hitaasti viilenevässä kesäyössä pikkuledi otsalla.

Vanhoilla 1:15000 kartoilla suunnistamisessa on oma viehätyksensä. Ensinnäkään se ei ole niin helppoa ainakaan allekirjoittaneelle ja toisekseen pelkistetty käyräkuvaus ja kartoitustyyli pakottavat automaattisesti laaja-alaiseen kuvanmuodostukseen ja tarkkaan kompassinkäyttöön. Juoksemalla sinnepäin saatat eksyä etkä saakkaan kiinni jostain diiteilistä kuten nykykartoilla. Lisäksi kartoissa saattaa olla paikka paikkoin hieman feelua, josta pitää selviytyä vahvoilla perustaidoilla. Pikkukivi Heinoselta jäänee helposti jokunen kivi bongaamatta ja hyvä niin.

Viistoistatonnisilla kartoilla suunnistaminen on tietenkin mitä parasta treeniä norttongille, tuolle klassiselle kuninkuusmatkalle, jolla kisataan kerran pari vuodessa. Mutta kyllä perustaitoja tarvitaan myös tulisten keskarien tiukoissa rastinotoissa missä pelkistämällä ja tehokkaalla kompassin käytöllä säästää arvokkaita sekunteja. Nykypäivän kymppitonneilla voi nyhrätä tehottomasti pikkukohteiden kanssa mutta vanhoilla kartoilla se ei ole edes mahdollista.

Välillä on hyvä vähän relata ja katsella maisemia. Linnut lauloivat ja metsä tuoksui. Kengät olivat värväytyneet keltaiseksi siitepölystä ja jostain kaukaa kuului vasaran pauke talonrakennuspuuhista. Tyynenä, kaukaisuudessa sinertävänä kiertyi hänen ympärilleen metsäinen, avara maailma, ja laskeutuva aurinko lännen reunalta valeli kultaisella ruskollansa noita vanhoja, takkukarvaisia kuusia vuoren harjanteella. Jotenkin tohon tyyliin se meni eilenkin, kyllä Aleksis Kivi sen jo aikanaan tiesi.

Loppuun täytyy vielä mehustella ylläolevaa rastiväliä. Siinä hyödynsin hämärässä apukäyrää rastiotossa kuin Nurmonen konsanaan Jukolassa 2009 pitkän yön rastilla 16. Olen tota toki ennenkin hehkuttanut mutta eiköhän Nurtsi pian tempaise uuden huippujuoksun.

Neljän minsan pummi

2010-05-18T22:41:00.007+03:00

Mr Firmaliiga, juu-u. Kotikenttä, kyllä. FL Grandslam 2010, iso kinnas. Sininen viiva on reittini, punainen on jotakin mistä luulin meneväni. Keltaiset rinkulat ovat havaintoja, jotka samaistin pinkkeihin rinkuloihin. Polkuja ja mäkiä vilisti joka puolella eikä suuntakaan oikein täsmännyt. Polulla pohjoiseen mietiskelin, että onkohan kompassi rikki ja mitä syön päivälliseksi. Grandslam taisi tosin karata jo alkumatkasta, kun juoksin ulos kartalta. Taas joudun vajaan vuoden odottamaan uutta mahdollisuutta, prkl.

Kuivatreenit kunniaan

2010-05-12T17:19:00.009+03:00

Kalevan Rasti menestyi mainiosti kauden ensimmäisessä suurviestissä Tiomilassa. Ykkönen voitti ylivoimaisesti ja kakkonen oli viestin kolmanneksi paras kakkosjoukkue 45. sijallaan. Yksi syy hyvään menestykseen piilee perinpohjaisessa valmistautumisessa. Talven aikana teimme muun muassa runsaasti taidon kuivaharjoituksia seuramme mainion valmennusmogulin ja suurvisiirin Pipon innoittamana. Myös ratasuunnitelmat ennakkoon olivat yllättävän kohillaan. Alla olevassa kuvassa näkyy rastiväli helmikuun Portugalin leirin kuiviksesta ja vertailun vuoksi jatkona on kisassa toteutunut rastiväli. Voin kertoa, että metsässä meikäläistä hymyilytti vaikka rastia sitten koukkasinkin.

Oman ruutuni Tiomilassa kakkosjoukkueen pitkän yön petaajana hoidin Vehkalahden Veikkojen vanavedessä, jotta hiihtäjä Kari Karppa Varikselle olisi kylmä kyyti tarjolla maajoukkuemies Föhrin toimesta. Föhrin kyydistä Karppa harmi kyllä putosi mutta veti sitten komeasti letkaa varvauksessa. Kakkosjoukkue teki ykkösen lailla tasaisen suorituksen alusta loppuun ja voitonjuhlissakin laitoimme itsemme likoon lähes ykkösen miesten veroisesti.

Juhlien jälkeen laakereilla lepäily saa riittää ja laivalta ylijääneet kaljakeissit jätetään odottamaan Ilosaarirokkia. Katse on jo käännetty eteläiseen hämeeseen Suolijärven itäpuoleiseen erämaahan. Kyynärpää paranee kovaa vauhtia eikä enää tarvitse muutenkaan tyytyä pelkkiin kuivatreeneihin sillä lumet ovat jo sulaneet. Metsässä suot ovat märkiä mutta ei haittaa. Ylläolevassa kuvassa on täsmätreeni Jukolaan ja alla olevassa treenissä testailin geelejä erkoispitkille. Väylätreenejä ei ole myöskään syytä unohtaa sillä ne ovat nyt muodissa.

Jokavuotinen varma kevään merkki on Firmaliiga. Tänä vuonna olen mukana kymmenettä kertaa ja tavoitteena on tietysti pitkään jahtaamani Grandslam eli kuusi voittoa kalenterivuodessa. Mitään Tigerslamejä tai muita ei lasketa. Eilisen jäljiltä taskussa on kauden ensimmäinen voitto mutta vielä on pitkä tie kuuteen voittoon. Kantoja kaskessa riittää ja viime vuonna homma kosahti jo neljännessä kisassa. Kuusi voittoa ei kuulemma ole mahdollista mutta mie yritän.

No pain, no pain

2010-04-19T15:29:00.009+03:00

En ole nyt hetkeen pystynyt blogijuttuja vääntämään sillä ensin Bulgaarian leirin jälkeen olin liian väsynyt ja vasta pari päivää sitten pääsin eroon Karlskronan pääsiäisleiritulijaisesta eli kipsistä vasemmassa kädessä. Bulgarian leiri meni tosiaan lähes nausteeseen sillä pyyhe piti heittää kehään vasta viimeisenä päivänä ja jokaisena kuutena iltana tuli vedettyä yötreeni. Mielenkiintoista oli seurata maajoukkuemiesten touhuja maailman huipulta. Mysliä ja jugurttia nekin söivät. Leirin parasta antia olivat yöväyläsuunnistukset Mustanmeren rannalla vaikken väylällä ihan koko aikaa pysynytkään. Käytiin siellä yöllä myös käyrävihreäsinikartalla ja päiväharjoituksista vaativin oli tiukka ylämäkiveto/alamäkisuunnistus.

Ruotsin pääsiäisleiristä jäi sitten käteen kipsi ja murtunut kyynärpää sekä mieli. Psyyke nileellä kuten Jokikylässä tavataan sanoa. Tapaturma sattui yötreenissä missä testattiin paineensietokykyä kahden lenkin viestitunnelmaisessa takaa-ajossa. Ensimmäisellä lenkillä kolasin lumet katolta tekemällä kakkosrastilla kahdeksan minuutin pummin. Jätkät meinas paleltua odotellessa mutta löysin kuin löysinkin kaikki rastit.

Toisella lenkillä sitten kakkosrastille mennessä kaaduin ja vasen kyynärpää murtui. Kohtalokas paikka on merkitty allaolevaan karttaan punaisella. Kaatumisen jälkeen hengitys salpautui hetkeksi ja käsi jumittui about 90 asteen kulmaan. Onneksi pidän levykompassia juuri vasemmassa kädessä joten matka jatkui kompassi tanassa ja adrenaliinit veressä. Myöhemmin teloin vasemman säären kiveen ja lopulta sitten murjoin vasenta nilkkaa jyrkänteeltä alashypätessä. Loppuverkassa sitten vtutti ja kolotti lähes koko kroppaa. Summa summarun, paineensietokykyni tuli testattua, megapummi ja kyynärpää murtui. Ei siis häävi.

En kuitenkaan uskonut, että kädessä olisi mitään sen suurempaa vikaa mutta seuraavana päivänä seuran lääkäri passatti röntgenkuviin varmuuden vuoksi. Ja hyvä että passitti sillä sairaalasta palasin käsi kipsissä. Yritin saada kaverit auttamaan akkuliivin pukemisessa mutta kukaan ei suostunut. Sinä iltana nimittäin juostiin kevään tärkein yötreeni, Tiomila testi.

Kuten kaikki asiantuntijat ylläolevasta kuvasta näkevät niin vamma ei ole mikään vakava. Vain kymmenen päivää kipsiä ja noin kuusi viikkoa ottaa parantua kokonaan. Ensimmäiset kevään kisat Suomessa jäivät sitten väliin ja ehkä eniten syletti seurata Kevätyönviestiä kipsi vasemmassa ja turbokarpalo oikeassa kädessä. Jottei tästä jutusta tulisi näin tyystin negatiivissävytteinen niin saattaa olla että pääsen kuitenkin yösuunnistusviestien yösuunnistusviestissä Tiomilassa juoksemaan. Aika näyttää, sanotaan.