Fiilisten vuoristorata

Helmikuu on ollut osaltani melkoista höykytystä ja fiilikset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Ensin kuun alussa Vuokatin leirin jälkimainingeissa harjoituskauden ensimmäinen flunssa iski kyntensä minnuun. Se oli semmoinen mukavan pieni ja terhakka flunssantypykkä, joka häipyi pikkuhiljaa pois Portugalin reissun myötä. Kuten arvata saattaa ei Portugalissa aluksi sitten oikein kulkenut. Lupinen loistoa tunnelin päässä alkoi kuitenkin näkymään parin päivän jälkeen ja miksei olisi näkynyt sillä onnistuin harjoittelemaan joulu- sekä tammikuun hyvin ilman flunssien kanssa seurustelua.

Portugalin leirillä Kalevan Rastin valmistautuminen Tiomilaan sai konkreettisen alkusysäyksen tulisessa yhteislähtöharjoituksessa Bardeiraksen yössä. Rapatessa muta roiskui ja paikalliset pikkupuput saivat kyytiä perhoslenkeillä. Koko tiimi selviytyi 9,4 kilometrin radasta 46 ja 48 minuutin väliin, joten voidaan puhua onnistuneesta harjoituksesta. Ketäs meitä oli mukana hengessä? Ekana tulee mieleen Gueorgiou, Hertner, Adamski, Prochazka, Airila, Pajunen, Fincke, Nurmonen, Martomaa, Asikainen, Tölkkö, Hernelahti, Rantala, Mähönen, Pukema, Karvonen, Heinonen, Heva, Vellu Lonka ja ainiin tietysti Aapee Kaivosaari. Treenin päälle sitten loppuverkat, analiisit, gurmee-illalliset, Blektorpin kuivikset ja basic pskanpuhumiset. Awot!

Suunnistin Portugalissa myös päivällä mutta se ei oikein sujunut. On tässä kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tullu liikaa nyhrättyä avokallioilla ja erityisesti Pirttimäessä sekä Gillerbergetillä. Ei siis mikään yllätys, että kaukana kotoa harjudyynimaastoissa homma ei oikein suju. Pirttiksessä ja Gillellä suunnistus on niin helppoa, kun tietää etukäteen miltä mikäkin mäki näyttää. Portugalin pinjametsissä kisailtaessa luin kerran jos toisenkin käyrät väärinpäin vaikka valmennusjohto yritti teroittaa, että nämä ovat harjumaastoja. Suunnistin siis ensimmäistä kertaa Portugalissa ja toivottavasti maastopankkiini kertyi sen verran uutta saldoa, että seuraavalla kerralla pysyn Atlannin itärannikolla oikealla harjanteella. Positiivisena seikkana mainittakoon, että tekaisin taas yhden todellisen peesijuoksun POMin nortttonkilla. Se oli oikein selkäjuoksujen aatelia ja vetää vertoja Rosenbergin långalle ja Simpsiö Jukolalle.

Pummasin rankasti myös Portugalin yössä. Alla olevan kartan kutosrastia etsin pieneltä ikuisuudelta tuntuneet neljä minuuttia. Rastia lähestyessä huomasin, että olin käynyt rastilla aamupäivän päiväsuunnistusharjoituksessa, joten eipä muuta kuin taitteilin kartan taskuun ja hilpaisin vihellellen nappamaan leiman. Löysin pusikkoa ja jyrkänteitä mutta en rastimerkkiä. Tähän mennessä olen jo oppinut, että punamustien treeneissä on äärimmäisen vaikeaa edes saada tulos eli löytää kaikki oikeat rastit. Vaihtoehtona ei siis ollut luovuttaminen vaikka lamppukin alko pätkiä. Lopulta löysin heijastimen oikeasta paikasta ja selvisin maaliin kaikki leimat kortissa Lupine viimeisiään leiskuen.


Portugalin leirin viimeisenä iltana säntäsimme vielä innolla yösuunnistamaan S. Pedron rantamaastoon tihkusateessa. Pimeää odotellessa ihmettelimme aallonmurtajalla Atlannin aaltoja ja melko korkeita olivat vaikkei mikään synkkä ja myrskyisä yö ollutkaan tulossa. Ennen treeniä hieman hirvitti, että miten dyynimaaston rastit löytyvät pimeässä kun päivänvalossakin oli suuria vaikeuksia. Mutta tämä treeni oli taas semmoinen missä onnistui lähes kaikki. Niitä tulee yösuunnistuksessa aina silloin tällöin, ainakin kerran vuosikymmenessä. Käy säkä jatkuvasti ja rastit vaan tupsahtavat vastaan. Tulee ihan mieleen Karkkilan SM-yö 2007, no karsinta tottakai. Seuraavaa säkäyösuunnistusta saankin sitten odotella.


Talven suunnitelma oli rytmittää harjoittelua leirien avulla. Eli leirillä treenataan todella kovaa ja muuten hieman kevyemmin. Kolin ja Ylläksen leirit menivät puikkoihin mutta Vuokatista alkoi sairastelukierre, joka jatkui Portugalin reissun päälle. Meikäläinen vaan näyttää aina kolaavan jonkun lentokentillä viihtyvän ronskin taudin, joka pitää tiukasti otteessaan eikä päästä irti ennenkuin kaikki mehut on puristettu irti miehestä. Turhankin onnistuneesta rytmityksestä tuohtuneena juhlistan tänään kymmenettä lepopäivää ja juuri diagnosoitua poskiontelotulehdusta. Toivottavasti antibiootit purevat ja pääsen maaliskuussa taas harjoittelemaan. Ohjelmassa olisi Bulgarian leiri kuun puolivälissä ja pääsiäisenä sitten kauan odotettu Ruotsin yösuunnistusleiri. Vanhan fraasin mukaan luovuttaminen on syntiä.

An Alikunto

Viimeisen kolmen vuorokauden ajan olen kärsinyt klassisista ylikunnon oireista. Olo on ollut voimaton eikä olisi huvittanut urheilla. Maitohappoa on kertynyt lihaksiin tavallista helpommin ja muun muassa unensaannin kanssa on ollut vaikeuksia. Ruokahalu on ollut suunnaton ja reaktiot esimerkiksi autoa ajaessa ovat selvästi hidastuneet. Liikkeet ovat flegmaattisia, kimmoisuus on kadonnut, sydän hakkaa ja kaikki ärsyttää. Onneksi seurakaverini Simo-Pekka opasti minua viime viikon Vuokatin leirillä ja selitti, että kyseessä ei olekkaan ylikunto vaan alikunto. Eli suomeksi sanottuna kuntoni on prseestä ja minun pitäisi harjoitella paremmin. Toisaalta en ole vielä oikein edes aloittanut perusteellisempaa harjoittelua eli turha tässä vielä on mehustella olevansa missään ylikunnossa, prkl. Noi on joka tapauksessa ihan mielenkiintoisia fiiliksiä ja tuskin maltan odottaa ensimmäistä kunnon yöhikoilua.

Askeettiseen leiriohjelmaan sisältyi myös suunnistusta. Karttojen katselun, kätsärin ja kuivaharjoitusten lisäksi harrastettiin sprinttisuunnistusta parikymmenen sentin hangessa ja taisi sitä pakkastakin olla se kakskyöstiä. Ennen treeniä oli tietenkin ammattimiesten kaksiosainen luento aiheesta sprinttisuunnistus ja treenin jälkeen sitten tulinen analyysi. Sprintissä jos missä reittien spekulointi menee helposti hiusten halkomiseksi. Kielteinen asenteeni sprinttisuunnistusta kohtaan on pikkuhiljaa muuttunut ja nykyään ajattelen, että sprintissä on helppo harjoitella ennakoivaa suunnistusta ja pelkistämistä. Ja sehän onkin ihan jees tämmöselle tässä ja nyt suunnistajalle, jonka primääri kuvanmuodostus on aivan lapsenkengissä. Samasta syystä eksyn aina kätsärissä ja pummaan yleisesti ottaen melko paljon, about 20 sekuntia per kilometri viimeisen kolmen vuoden suunnistuksissa keskimäärin. Allaolevassa kuvassa on pala leirin sprinttiharjoituksesta, rasteilla 6-8 oli hyvää tekemistä ja ennakot kohillaan.


Alikunto ja tärkeimmän suunnistuksen perustaidon vajavaisuus eivät kuitenkaan meikäläistä lannista. Ajatus kehittymisestä motivoi ja silleen on hyvä tilanne että ymmärrän nyt puutteitani edes hieman paremmin kuin aikaisemmin. Mielikuva paremmasta tulee muuttumaan todellisuudeksi jossain vaiheessa. Kuvanmuodostuksen saralla semmosella sadallatuhannella onnistuneella toistolla pääsee alkuun. Taikasanat ovat karttakävely ja käyräkartta. Alikunto on hoidettavissa myös mutta ilman kipua en siitä selviä.

Kauden avauskilpailuni Portugal O meeting WRE keskimatka juostaan vajaan kahden viikon päästä. Alikunnosta en ehdi tässä ajassa päästä eroon mutta mikään ei estä valmistautumasta ensimmäisen starttiini punamustassa suunnistusasussa mahdollisimman hyvin. Avauskilpailu näyttää suunnan koko kaudelle ja meinasin olla hereillä kun viimeinen pitkä piippi päättyy. En ole koskaan käynyt Portugalissa mutta esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa olen suunnistanut useammassa paikassa. Kisarata on 7.1 km ja siihen on tungettu jopa 30 rastia. Viiden minuutin kilometrivauhdilla radalla on siis keskimäärin noin 70 sekunnin välejä. Noususumma on maltillinen 165 metriä. Maasto on hiekkapohjaista matalaa männikköä, jossa näkyvyyttä paikka paikkoin heikentävät puuryhmät ja pensaikot. Korkeuserot ovat tosiaan pienet ja pienipiirteisiä muotoja esiintyy. Allaolevassa kuvassa on mallipala kisakartasta ja suunnittelin siihen rataspeksit täyttävän tiukan alkulenkin.


Kuivakuvanmuodostusharjoituksena kumitin epäoleelliset featuret pois ja dadaa käyrämuodothan hyppäävät silmille vihreiden töhryjen seasta paremmin. Muutamalla välillä tukeutuisin yksittäisiin isoihin puihin sillä olettaisin niiden olevan selviä ja mahdollisesti jopa näkyvän kaukaa joko poikkeuksellisen korkeuden tai rungon paksuuden takia. Katkonaisia polkuja saattaa olla hiekkamaastossa vaikea huomata joten ne olisi ehkä voinut poistaa kaikki. Keltaiset ja vihreät otin tylysti pois sillä arvelisin niiden olevan riskialtiita kohteita tehokkaan ja varman suunnistuksen kannalta. Anyway täytyy vielä odottaa model eventin karttakävelyä ja kisapäivän veryttelyä lähtöön niin sitten selviää lisää. Allaolevassa kuvassa on pikapelkistykseni tulos. Käyräsuunnistusta, sanoisin.


Allaoleva valokuva kisamaastosta voisi olla esimerkiksi kolmosrastista hieman lounaaseen ja kuvattu koillisen suuntaan kolmosrastille päin. Ei ihan täsmää mutta on hauska leikitellä ajatuksella tai siis mielikuvalla. Suorituksen hallinta tulee kuitenkin lopulta ratkaisemaan ja lähtölistalla vilisee toinen toistaan kovempia nimiä joista joku taatusti vetää huippujuoksun. Yleisörasti saattaa olla käytössä ja keskimatkan maailmanmestari voi lähteä minuutin perään. Toisaalta ilmoittautuneita näyttäisi olevan niin paljon, että tuskin meikäläinen pääsee edes eliittiin yrittämään. No on sitä ennenkin A-sarjassa juostu.