perjantai 25. syyskuuta 2009

Once in the lifetime yösuunnistus

Siin o. Koskaan ei enää tule olemaan Suunnistavan Uudenmaan AM-yötä 2009 Kuusijärven ja Bisajärven maisemissa. Tiistain yökansallisiin verrattuna meni oikein mallikkaasti, vartin sijaan pummasin enää kymppiminsan. Yllätys yllätys tälläkin kertaa suurin kolmen minuutin virhe tapahtui rastilla kahdeksan ja kuten Vesilahdellakin sain lopulta kiinni ysin tienoilta. Kaksi minuuttia hukkasin kakkosvälin tiheitä pusikkoja tutkiessa ja siihen perään puolitoista minuuttinen kolmosella. Samat puolitoista minuuttia sossin myös viidellätoista ja muutenkin virhe muistuttaa kolmosen sekoilua sillä suunta oli aivan hukassa ja lähdin tekemään ympyrää. Ykköselle lähdin polulta liian ahnaasti turhan aikaisin ja aukolla kävellessä tuli about minuutti patakkiin. Muljuvan nilkan kanssa pitäisi kyllä valita enemmän polkukiertoja. Kakkoselle suoraan puskeminen oli kyllä hyvää treeniä. Pummisaldo painuu kymppiin, kun niuhottaa yhdentoista rastinotosta puoliminuuttisen ja viideltätoista lähdöstä polkusekoiluineen saman verran. Muutakin pientä parannettavaa toki löytyy mutta se on niin pientä.

340 metrin loppukirissä hävisin nopeimmalle vaivaiset 66 sekuntia mutta se tuli puhtaasti fyysikalla ja kalkkiviivoilla murjotulla nilkalla. Onneksi sain jalan heti kylmän Kuusijärven syleilyyn. Illan mittaan vakuutuin siitä, että numero kahdeksan on yhä onnenlukuni mutta eipä siitä sen enempää. Ette kuitenkaan uskoisi. Viimeinen vuoden kolmesta suuresta yöstä on reilun viikon päästä ja nyt on priorisoitava jättämällä muut kissanristijäiset väliin. Eilen aloitettu kolmen koon hoito jatkuu tänä iltana ja nilkan parannuttua perustreeniä koneeseen yösuunnistusnälkää keräten. Ei huvittaisi mutta tässä on taas salkku vaakalaudalla. Aa tosin veti vakuuttavasti jo eilen, joten tiukkaa tekee. Mulla on kuitenkin vielä kipulääkkeet koittamatta ja se voisi kummasti rentouttaa juoksua, kun ei tarvitsisi joka askeleella miettiä, että edellinen muljaus sattui vähemmän. Jokohan tää valitus jo riittäisi. Oli eilen hyviäkin välejä vaikkapa kolmosrastilta seiskalle, kun roikuin Jöjjen junassa ja pysyin siinä kunnes putosin.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Koukku koukkuloinen

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Karkea virheanalyysi antaa pummisaldoksi suunnilleen neljännestunnin. Oiskohan kasirastin seitsemän minuuttinen suurin koskaan Parman paidassa tekemäni koukku. Vitosta pyörin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana about 2,5 minuuttia. Ykkösen väärässä mäessä käynti kuittaantuu kahdella minuutilla. Ysistä selvisin puolellatoista minuutilla ja taistelutahto säilyi. Yhdellätoista uitin nilkkaani väärässä vesikuopassa noin minuutin ja saman verran aikaa paloi kuudelletoista lopun lammikon viereisessä nokkospuskassa kiroillessa. Muuten meni suht jees. QR-viiva tosin näyttää vihreää vain kepsin pätkiessä. Mikä on kun ei taidot riitä?

tiistai 22. syyskuuta 2009

Pitkän tukan kirous

Niinhän siinä sitten kävi, että hävisin parturivedon Askolassa vaikka keissin laatulehti Nuivarin menestystoimittajalta voitinkin. Mannaan asti on aikaa käydä saksituttamassa jotakin lyhyttä ja puoliblondia, prkl. Muutenkin sisareni hento valkoinen langetti päälleni kirouksen, ettei mitään huippujuoksuja ole luvassa ennen kuin tukka lähtee. Samaa ne on muutkin sanoneet mutta mie vaan sitkeesti kasvatan ja kasvatan, ainakin vtutusta. Anyway, halogeenini pääosa on säädetty pitkälle tukalle ja sillä mennään vieläkun päästään. Täytyy sitten Mannan jälkimainingeissa keksiä jotain muuta blogattavaa kuin nää tukkajutut.

Täytyy kyllä myöntää, että hyvin on kirous toiminut. Vassbölestä tarttui sitkeä syysflunssa ja ylläolevan kartan AM-yössä murjoin nilkkani mustaksi. Polvikin otti osumaa muttei sentään yhtä galaksaallisen pahasti kuin Myllyksellä. Ykkösväli vielä sujui mutta sitten punaisessa rinkulassa napsahti. Todellista plussaa tässä yökeikassa oli 2.5 metrin käyräväli (kuten muuten tulee olee myös smyössä) sekä vamman puudutus että jälkihoito.


Mutta eipä aikaakaan, kun turvotus kovia kokeneessa jalassa laski ja veri alkoi vetää takaisin yöhön. Tällä kertaa pitkätukat otattivat tän syksyn Jyry-Rastien radalla ihan siinä Ämmässuon kaatiksen kulmilla. Samanlaisia pitkätukkiahan ne roskakuskitkin on. Otetaanpa tarkasteluun ykköskakkos-väli. Pinkki pitkätukka hävisi QR miehelle välillä vaivaiset 51 sekuntia, joka laitettaneen lisämatkan ja hitaamman nilkutuksen piikkiin. Vihreä katkoviiva on Pardaalin reitti ihan originaali päiväkisasta ja voin sanoa, että pirun kilpailukykyistä vauhtia on sitäkin kautta pidetty. Saattaisi olla myös yöllä hyvä valinta. Nelosvälillä polku/tiekierto oli 35 sekkaa suoraan polkenutta kepsimiestä nopeampi mutta spekuloinnin varaa jättää kiemurtelut rastinotossa. Edelleen hyvä yövalinta, uskoisin.

Kokeillaanpa tähän väliin rattoisaa lukijatehtävää. Sulje silmäsi ja kuvittele miltä ylläolevan kuvan rastiväli näyttää sateen synkistämässä pimeässä metsässä. Mikä on oleellista? Vastauksia on monia ja sehän tässä touhussa onkin hienoa. QR ottaa pikku virheen rastinotossa ja pinkkisti kuittaa ollen näillä nilkoilla 14 sekkaa nopeampi.

Yleensä en ole rastia numero kahdeksan pummannut mutta kirous käänsi tämänkin. Samaistusvirhe sanotaan. Mites suuntakontrolli ja tuntuma rinteen kulmaan? Eroa kertyy jo ratkaisevan tuntuiset 1.47. Loppumatka olikin sitten enää kosmetiikkaa. Yömiehen halogeeni hiipui heti Kiimasuon jälkeen, kaksi rastia jäi löytymättä ja Kirkkonummen kasvatti porskutti reiluun yhdeksän minuutin voittoon. Melkoisen vakuuttavaa kepsijälkeä suolla syntyikin eikä viivalta turhaan poikettu. Kotimatka sitten olikin asia erikseen sillä se oli keskiviikko.

Loppuun vielä hehkutukset tän illan setistä. Tiedossa on 8,48 km 23 rastia syvällä Hämeessä Vesilahdella. Ekaa kertaa tulee meikäläisellä olee loggeri perstaskussa ja kova into olisi piirtää julkaisukelpoista vihreää viivaa. Saapa nähdä, kasirastia en ainakaan ens yönä pummaa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Vassbölestä Västerbyyhyn

Syksyn yöässäilykausi on vihdoin avattu. Viimeksi lamppu on ollut päässä Jukolassa ja sen kyllä huomasi. Meno oli tökkivää ja sujuvuus tiessään. Kymppiwatin halogeeni tarjosi mukavan pehmeän valon kartanlukuun mutta siihenpä se sitten jäikin synkässä syyskuun yössä. Onneksi mukana Lupinen loistoa esittelemässä oli moninkertainen suurviestien kestomenestyjä ja yöosuuksien luottomies, jolta löytyy kenkälaatikollinen rautaa noista kekkereistä. Ykkösvälillä haahuilimme eri reittejä jonkun vartin, joten paras julkaista ensimmäisenä vasta toi kakkosväli.

Täsmäharjoittelu kun on muotia niin tottahan vedimme Paulinin kartalla ja tietysti mahdollisimman lähellä Västerbyn kaltaista maastoa. SM-yön kisasivuilta löytyy seuraava karttanäyte, joka osuisi ehkä paremmin vaikkapa ihan Solvallaan tai Kopparnäsiin. Täytyypä pistää korvan taakse. Laakeeta kalliolaikukkoa anyway.


Kolmosnelos-väli oli priimaa pienipiirteikköä vaikkakin hommaa helpotti kapean pitkulan mäen selkeys. Rastinotossa oli makeeta könytä kohde kohteelta, jyrkänne, kumpare, jyrkänne, kumpare ja suoraan lipulle.


Vitoselta seiskalle oli suht loivapiirteistä pyöreää kalliomäkeä höystettynä detaljeilla. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pyöräytimme kunnon rastinottovirheet niin vitoselle kuin kutosellekin. Seiska sentään osui nappiin nenän vartta alas loikottaen.


SM-yössä pienipiirteisyys ja laakeus on paikka paikkoin todella vaativan näköistä ainakin meikäläisen silmään. Allaolevasta näytteestä tulee mieleen enemminkin Meikojärvet, Kelakärrit ja Gillerbergetit kuin nää Vassbölen suht iisit kukkulat. Vaalean vihreetäkin löytyy kuin Kuusijärvellä konsanaan. Vai mitä mieltä olette tästä?


Matka jatkui ja kasiysi-välin päätteeksi oli tarjolla tiukka rastinotto. Pikkukivi mäen päässä pelasti jälleen kerran ja siitä oikean jyrkänteen taakse löytäminen oli enää läpihuutojuttu. Tuntuu, että yöllä on aika hyvä taktiikka vaan laputtaa suunnalla ja lukea kartasta mitä sattuu maastossa näkemään ja sitten havaintojen perusteella päivittää kulkusuuntaansa kohti rastia. Ei ehkä nopein tapa mutta pitkässä juoksussa saattaa olla melko toimiva.


Rastin yhdeksän seutu muistuttaa vähän alta löytyvää SM-yön karttanäytettä. Tai sitten ei. Meniköhän meijän tyyppimaastoilu sittenkin ihan tuiks. Helsingin seudulta ei nyt tule mieleen yhtään karttaa mistä löytyis tommonen eläinten syöttöteline.

Radan loppu jatkui samalla linjalla kuin alkukin. Lähes jokatoista rastia haahuilimme ympyrässä ja tuntui, että hommasta ei oikein tule mitään. Mukavaa oli kuitenkin taas yösuunnistaa ja huomata, että siinä on aidosti vielä paljon opittavaa. Superlamppujen markkinoinnin puristuksessa yritän sitkistellä vanhalla halollani sillä onhan se nyt parempi treeni, kun on vähemmän valoa käytössä. Vähän niinkuin suunnistaisi vaativampaa rataa oikeesti kuitenkin helpommassa maastossa. Ei vaan oo kelmeän keltaisen loppumatkasta jo hiipuvan halogeenin voittanutta.