tiistai 5. toukokuuta 2009

Piikkipuskista nautintoon on matkaa –pelottavan paljon

Perstorp oli nimensä veroinen. Parman suoritus oli parmalaisille karvas pettymys, muille ei ehkä niinkään. Itse yritin unohtaa kaiken, vaikka seuran perinteet eivät sitä velvoittaneetkaan. Ihan hyvä tunnelma oli kuitenkin menomatkalla ja keskiviikon Apulannoissa. Toissaviikon lauantaille tuo adrenaliini kantoi kuitenkin yllättävänkin kinkyn menon. Uitin kirvestä kaivossa narun päässä ja mietin irrottaisinko otteen vai en. Spekulaatiot ruskeasilmäisen blondin kanssa saivat kirveen nousemaan kaivosta ja päätin satsata vielä kerran. Ja miksen satsaisi? Onhan Jukola tältä vuodelta vielä juoksematta.


Seuraava tarina on tosi. Uskokaa tai älkää. Kaksi Terän miestä MyLoggerit koteloissaan ja yksi watussi tummansinisissään suuntasi pimenevään keskiviikkoiltaan porvaristokaupungin päähautausmaan liepeiltä. Illan latu oli 9,7 km ja tavoiteaika 1.19.34. Jos watussi jotenkin onnistuisi alittamaan tämän huikean ajan, olisi suurviestien perusjännittäjälle tarjolla laukullinen lihasrelaksanttia. Onneksi veturit oli ostettu tilanteen tärkeyden edellyttämillä panoksilla ja parmapaita pääsikin rakentamaan itselleen taas selkäjuoksujen aatelia. Vetureiden valkopaitojen tähtäimet ja satelliittipaikantimien valot helpottivat hommaa sopivasti. Mielikuvitusolennot norjalainen AN ja ruotsalainen JP pysyttelivät tiukasti taustalla ja antoivat suomipoikien vetää.

Vitosrastin mustatukkainen puskatutka havaitsi kolmikon etenevän yhä sopuisasti yhdessä. Tummassa yössä toinen Terän miehistä oli onnistunut värjäämään puhtoisen valkoiset housunsa ripulinruskeiksi. Nähtävästi kaksi neideintä oli siististi kiertänyt kakkosvälin mutalikot. Jatkossa yömieskolmikko pysyi tiiviissä tuntumassa toisiinsa, eikä kenenkään pää kestänyt karkailua kovinkaan pitkään yhä pimenevässä kevätillassa. Mikäs siinä, matkan varrella kello kertoi salkun olevan tulossa ja Kannunkulman pääesiintyjää ehdittäisiin katsastamaan taatusti ajoissa.

Illan suurinta dramatiikkaa koettiin aivan kalkkiviivoilla. Viimeisen rastin kivellä aikarauta pysähtyi lukemiin 1.12.00 ja yömiehen fiilis oli helpottunut. Jes! Keissi kotiin ja Vappurastien nesteytys hoideltuna. Eipä sitten muuta kuin jälkispekulaatiot käyntiin, joskin yömiestä mietitytti Kirkkonummen intiaanin mystinen poissaolo sillä olihan hänellä vielä kello käynnissä. Kolmikon tarkin taitoniekka tokaisi abaut kolmen minuutin jälkispekulaatioiden jälkeen, että "onkohan tämä sittenkään oikea paikka (viimeinen rasti)?" Metsää pyyhkineet valokiilat lakosivat välittömästi alas karttoihin ja iloinen puheensorina vaihtui ylikuumentuneiden prosessoreiden raksuttamiseen. Käsinkosketeltavan jännittyneen tunnelman katkaisi hätäinen kysymys: "Vieläkö aika riittää?". Vastauksen sijaan kananugetteja syöneen olympiavoittajan lailla Lietolais-Mynämäkeläinen avokalliokauris irtosi limpusta viilatut hybridikengät rapisten kohti alarinteessä sijainnutta ruispuikulakumparetta, jonka juurella ledillä valaistu rastikivi sijaitsi.

Herkkä kosketus kiveen, palanen lyijyy sydämestä.

4 kommenttia:

  1. Hei ei tuu onnistuu,
    terveisin yh-äiti ja yh:n äiti.

    VastaaPoista
  2. Aika vilkas meininki täällä

    VastaaPoista
  3. päivitä saatana

    VastaaPoista