yömies

Why just run, night orienteering or skiing is more fun

2012-01-20T18:27:00.011+02:00

Helsingin seudun treenikelit ovat vaihdelleet laidasta laitaan tämän vuoden tammikuussa. Välillä on satanut vettä, välillä lunta, osaltaan on kahlattu loskassa ja osaltaan juostu pitävää pakkaskelin tiestöä. Väistämättä välillä on niin liukasta ettei pelkkä teillä juokseminen oikein huvita. Onneksi Oittaan laduilla on jo päässyt suksimaan ja tällä hetkellä lunta näyttää kertyvän siihen malliin että pian myös klassikkojen klassikko eli Lepuskin musta latu on hiihtokunnossa.

Alituista suunnistushimoa tyydyttämään on tietysti myös suunnistettu. Alla olevasta kartasta löytyy teaseri Lintuvaaran metsien oivallisesta yösuuntaharjoituksesta, jonka kipaisin sinä torstai-iltana, kun satoi vettä, tiet olivat peilikirkkaan jään peitossa ja märkää lunta oli metsässä puoleen sääreen. Veikkaanpa kuitenkin, että vain Barona-areenalla tai Myllyssä oli tuona iltana parempi juosta kuin noissa metsissä. Kiitokset vaan Savion suunnalle hyvästä treenistä!

Yksi talvinen suunnistusmuoto on tietenkin vanha tuttu korttelisuunnistus. Esimerkiksi Pihkaniskojen korttelisuunnistukset ovat pyörineet iät ja ajat sunnuntaisin. Ketolainen ja Tinski käyvät siellä juoksemassa 12 km tunnin korville, jos vanhat merkit pitävät kutinsa myös tänä talvena. Kortteleissa on se hyvä puoli, että niihin on helppo liittää muutama metsärasti rikkomaan tiejuoksurytmiä, eikä muutaman minuutin lumessa kahlaaminen vielä sotke herkkääkin herkempää suunnistajan askelta. Ties vaikka olisi enemmänkin hyötyä kuin haittaa tommoisesta. Kokeilin viime viikon lauantaina tämän tyylistä korttelisuunnistusta Kauniaisissa vanhalla ratamestari-manageri Mikko Määtän aikanaan speksaamalla radalla. Kirpeässä pakkassäässä ja auringon pilkistellessä oli kiva kiskoa menemään kun ei satanut lunta eikä vettä. Täytyy kyllä myöntää, että eniten tykkäsin alla olevan kartan metsäpätkästä vaikka siellä lumessa joutuikin kahlaamaan.

Toki normaalia yösuunnistusta on tullut myös harrastettua mutta vähenevässä määrin. Pikku yöradan voi helposti yhdistää vaikkapa lamppulenkin osaksi. Espoon metsissä kulkee ristiin rastiin pikkupolkuja, jotka ovat ihmisten käytössä myös talvisin. Niitä pitkin kelpaa laputella lamppu päässä ja kujuilla lumisia metsämaisemia ledilampun valossa. Eikä haittaa vaikka lenkkiä maustaa johonkin väliin lyhyellä kahlaamisella metsän puolella. Esimerkiksi Lippajärven suunnalta pääsee hyvin pikkupolkuja Oittaan metsään suunnistamaan.

Tässä yhteydessä ei voi olla mainitsematta lamppuhiihtoa. Talven ensimmäinen lamppuhiihtolenkki tuli heitettyä tämän viikon tiistaina ja priimaa oli. Latu Oittaalta Pirttimäkeen oli hieman nuljuva mutta oli siinä muutkin hiihtäneet. Lamppuhiihdossa on oma fiiliksensä suihkia pimeässä lumisessa metsässä varsinkin jos lunta tuiskuttaa päin pläsiä jatkuvasti ja alamäissä ei nää juuri mitään eikä ainakaan sitä minne latu seuraavaksi kurvaa. Tiistai-iltana oli juuri tällainen sää. Sisänsä hauskaa, että Oittaan 1.3 km:n latu oli turvoksissa porukkaa mutta Pirttimäen pimeässä metsässä ei hiihtänyt ketään muita. Kiitokset Virpille hyvästä hiihtovinkistä!

Kikkailun ohella virallisemman harjoittelun linjasta on turha tinkiä. Kalevan Rastin Helsingin osasto kokoontui eilen yökortteliharjoitukseen Tapiolan ja Otaniemen maisemiin. Rata oli linnuntietä noin 14 kilometriä ja about tunti ja vartti siihen taisi tuhrautua. Silleen oli mukava treeni että vauhdit osuivat hyvin yksiin ja viimeistään perhoslenkeillä jokainen sai suunnistaa yksin. Pajunen oli liikkeellä peekookakkonen mentaliteetilla ja veikkaan että muilla kone kiersi sitten jo enemmän. Pikkupakkasessa lumipöpperöiset tiet olivat kyllä liukkaita mutta kukaan ei onneksi jäänyt bussin tai auton alle vaikka torvea joku autokuski taisikin soittaa tiukassa korttelisuunnistuskeskittyneisyyden tiimellyksessä.

Sprinttikartan kielletyt symbolit puhuttivat jälleen ja hylsysarakkeisiin kertyi merkintöjä. Meikäläinen taisi kuitata ainakin viisi hylsyä ja epäselväksi jäi saiko kukaan tulosta. Yllättävän hankalaa sprinttiradan hyväksytty suorittaminen vaan tuntuu olevan nykykartoilla, olisikohan laajalti sallittuun metsään tottuneen vaikea omaksua muutaman millien kokoisten kiellettyjen alueiden havaitseminen kartalta kovassa juoksuvauhdissa. Vanhan tyylisessä korttelisuunnistuksessa esimerkiksi 1:10000 kartalla tonttialueiden oliivinvihreä taisi olla ainoa kielletty symboli mutta tarinat kertovat takavuosien kevään kortteliviesteistä mitä värikkäämpiä tarinoita lankkuaitojen ylittämisistä ja maagisen kovista osuusajoista :-) Eikö villien metsämiesten moraali vaan riitä pihasuunnistukseen.

Kotileiri 2

2012-01-11T18:48:00.009+02:00

Veettiin Mähösen (Timo) kanssa niin sanottu kotileiri tossa marraskuussa yhtenä viikonloppuna. Majoitus oli siis ihan kotioloissa ja treenit siihen sitten lähiympäristössä. Ruuat oli tarkoitus tehdä itse, jotta saisimme terveellistä ravintoa palautuaksemme tehokkaasti. Lauantai-illan suunnitelmaksi oli mietitty hyväksi havaittu yö-treeni ja -kerho yhdistelmä (väliviivojen käyttö hakusessa?, toim. huom.). Toisin kuitenkin kävi. Kaupat suljettiin aikaisin pyhäpäivistä johtuen ja ei auttanut muu kuin tankata roskaruokaloissa sapluunalla Kotipizza et Mäkkäri. Yömiestä korpesi erityisesti suljettu Flamingon yökerho, joten sekin osa hyvästä pläänistä vesittyi. Mähönen yritti lohduttaa aamulla ettei nyt sentään ole rapula. Treenit olivatkin sitten ainoat mitkä tuli tehtyä suunnitelman mukaan, lauantain yötreeni Landbossa ja pitkä maastolenkki sunnuntaina Raatojuoksu radalla.

Kotileiri ykkösestä suivaantuneina päätimme yrittää uudelleen, josko nyt homma toimisi paremmin. Loppiaisen pelossa jääkaappi oli ostettu täyteen ruokaa jo hyvissä ajoin ettei vaan taas jäisi nuo tuikitärkeät sallaatit syömättä. Leiriä pidennettiin kahden päivän setistä kolmeen päivään ja kahden treenin sijasta nyt tahkottaisiin viisi treeniä. Yökerho jätettiin optioksi, jos vaan suinkin jaksetaan. Leiri polkaistiin käytiin Loppiaisperjantaiaamuna maastolenkillä Luukissa. Vieraileva tähtenä Mähöstä ja meikäläistä kirittämään oli palkattu yksi kolmesta laatublogi Nuivan Meiningin kuivakkaasta toimittajasta, joka kertoi ettei enää oikein jaksa kirjoittaa mutta treenejä kyllä meinaa jatkossakin tehdä. Rapsakkaassa lumihangessa könyämistä kertyi 1h 45 min ja aukkarit siihen päälle ulkoilukartanon takapihan loivaan alamäkeen. Turha oikeastaan oli sätkiä, jumiin tässä mennään kuitenkin.

Siitä sitten kämpille ja lounaaksi tietysti niin sanottu beisikki eli jauheliha-sipuli-tomaatti-juusto ketsuppipasta. Pastan lisäksi viidestä muusta ainesosasta voi halutessaan jättää minkä tahansa pois tai vaikka vielä useamman. Ihan maun mukaan. Lisukkeena oli ihan salaattijuustosalaatti, joten kyllä kelpasi. Iltapäivän aikataulu meni vähän tiukaksi eikä pitkään keritty roikkua netissä vaan sählykenttä kutsui. Tunnin säbä oli siis leirin toinen harjoitus. Tässä ideana oli vähän rikkoa rytmiä tai whatever, pitää hauskaa. Sählyhallilla myytiin palautusjuomina myös keskioluita ja kokeilimme varovasti miten yhden pullon juominen auttaisi palautumisprosessia. Päivälliseksi söimme täysjyväriisiä pippurikermakanakastikkeella ja tietysti myös salaattia. Saunan jälkeen katsoimme jonkun vanhan leffan ja sitten nukkumaan.

Lauantaiaamu valkeni pienen yöllisen lumisateen jälkeen ja ohjelmassa oli jugurttimysliaamupalan jälkeen mäkivedot yhdistettynä lyhyeen suunnistusvetoon Kauniaisten Kasavuorella. Mäkivetoreittinä toimi vanha tuttu jyrkkä metsäpolku Ikean puolen niityn puupenkiltä suoraan pikkupolkua ylös. Oheiseen karttaan on merkitty juoksureitti vihreällä ja yksi suunnistusvedoista. Yllättävän vähän oli lunta näissä maisemissa verrattuna Luukkiin ja mukava oli lasottaa menemään varsinkin suunnistusosuudella. Mäkivetoja teimme 4 kpl (about 60m nousua per veto) ja suunnistusvetoja oli kolme. Palautuksena hölkättiin alas ja sieltä sitten takaisin ylös. Tämä kolmas treeni kesti tunnin ja vartin mistä vajaa puoli tuntia kiskottiin kovaa.
Treenin päälle hurautimme nopeasti autolla kämpille ja klassikkolounas syntyi käden käänteessä sekoittamalla seuraavat ainekset: pasta, oliiviöljy, tonnikala, tuorejuusto, tuoreet tomaatit, ketsuppi ja hifistelyksi oreganoa sekä juustosuikaleita. Mössöä sitten syötiin niin että meinasi osa tulla korvista ulos ja tyhjät kolot mahalaukussa tilkittiin eilisestä yksinkertaisempaan suuntaan muuttuneella salaatilla. Kankeahkon Tour de Skiin nettiliveseurannan ilman maksullisia tv-kanavia jälkeen silmät painuivat kiinni ja sorruimme päiväuniin. Herätyskello jäi asettamatta, joten tässä vähän ryssittiin. Onneksi kuitenkin Mähönen havahtui kaksi puoli tuntia myöhemmin ja herätti myös meikäläisen. Kokemuksesta on opittu ettei paljoa yli kahden tunnin päikkäreitä kannata nukkua ja neljän tunnin ovat jo vähän liian pitkät.

Päiväunien myötä ilta olikin jo sopivasti hämärtynyt ja virkistävien pikakahvien jälkeen suuntasimme Kuusijärvelle yötreeniin. Matkalla ostimme saunakaljat valmiiksi, ettei vaan kaupat ehtisi mennä kiinni, jos metsässä kuluisikin odotettua enemmän aikaa. Rata oli about seitsemän kilometriä linnuntietä sisältäen kunnon veryttelyt alkuun ja loppuun. Lunta oli paikka paikkoin vielä enemmän kuin Luukissa ja ihan helposti sykkeet nousivat kehittävän alueen puolelle. Tällä kertaa ei ollut varaa koukkia sillä kaljat odottivat autossa ja haaveissa kuulsi myös mahdollisuus päästä tällä leirillä yökerhoon. Virkein jaloin työnsimme menemään ja suunnistusosuus kesti vähän yli tunnin ja verkat siihen parisenkymmentä minuuttia päälle. Vaatteiden vaihto sujui muuten ripeästi Kuusijärven parkkiksen valoissa mutta kengännauhoihin oli jäätynyt tyylikkäät suovedenruskeat jääköntit, jotka eivät ihan heti auenneet.

Nissanin lämppäri täysille ja nupit kaakkoon mankasta, hyvä fiilis kun kerran tuli lähdettyä yömetsään. Tsih! Mähönen korkkasi tölkin mutta meikäläisen piti vielä tovi kärvistellä auton ratissa. Terveysruokasektorilla katkesi kamelin selkä tähän paikkaan ja illalliseksi viritimme ison käden makkara-sipuli-ranskalaiset uunissa, ihan kahden pellillisen taktiikalla ajeltiin. Salaatin jämät toki rouskutettiin pois. Isoksi yllätykseksi saunakaljat ja syömingit raukaisivat sen verran ettei meistä ollutkaan baariin lähtijöiksi. Täytyy ensi kerralla vielä hioa kotileirin ohjelmaa sen verran että tuokin sektori tulisi katettua.

Sunnuntaiaamu koitti auringonpaisteisena kirpeässä pakkassäässä. Tähän aamupäivään ei ollut muuta suunnitelmaa kuin tylsä tiestö 25 kilomeetriä mäkisellä reitillä. Erityisesti Kauniaisista löytyy oivallisia nousuja huipentamaan lenkin viimeisen kolmanneksen kärsimykset. Mistään kulusta ei voida puhua enemminkin kulkumattomuudesta voisi mainita todella kivuliaan jalkalihasosaston. Näin äkkiseltään ei näköjään kannata rueta treenaamaan mutta lenkki tuli kuitenkin juostua. Omatoimisessa kokkailussa oli myös tultu tien päähän ja lounasravintola Golden Rax buffet lähikauppakeskus Sellossa kutsui. Sanottava on, että muistaakseni joskus armeija-aikoina jaksoin syödä enemmän slaisseja kuin nykyään mutta aikahan tuppaa kultaamaan muistot.

HC sää ja latu

2012-01-05T17:37:00.005+02:00

Aijai, tänä vuonna yösuunnistuskausi pyörähti käytiin vasta tammikuun neljäntenä päivänä. Niin sitä ukko iän myötä löystyy eikä vaan enää huvita lähteä tuonne vaakasuoraan vesisateeseen ja puoleen sääreen asti ulottuvaan hyiseen loskaan rämpimään. No käytiin sitten tämän kerran kuitenkin ja keskiviikkoillan baanana toimi kuntorastirata viime kesältä Gumbostrandissa.

Tuolta ei ole kuin kivenheitto Valio Jukola maastoon, joten ei mikään iso yllätys että Vehkalahden mainioita veikkoja ilmestyi harjoittelemaan yösuunnistusta. Siinä sitä vaihdettiin yöässäily vermeet Hedåsenin tanssilavan parkkiksella, loskaa oli vain nilkkaan asti. VeVen B-kaaderia oli paikalla, starat loistivat poissaolollaan. Ne on varmaan kaikki jossain Portugalissa juoksemassa ja Muukkonen tietysti Saviolla. Btw, mitenköhän Petteri kerkiää harjoitella riittävästi uuteen blogiinsa kirjoittelun ohessa.

Metsä oli peitteistä, märkää ja pimeää. Tuntui, että taidot ovat taas hukkuneet jonnekkin eikä hommasta oikein meinannut tulla mitään. Alku vielä sujui melko hyvin mutta seiskarastilla usko loppui aivan kalkkiviivoilla ja kasirastille neiteilin ojan ylityksessä. Lopulta jouduin kahlaamaan polveen asti vedessä etten vaan ajautuisi liikaa sivuun. Siitä sitten kangistunein jaloin väärän mäen kautta oikeaan ja siellä vielä kunnon pummi. Loppulenkillä rastiotoissa oli vaikeuksia eikä KU-rastien vanhat pukit osuneet väsyneisiin silmiin. Harvoin on kuusi kilometriä tuntunut näin pitkältä, huoh. Pitkä on tie että jaksaa kaksi kertaa pidemmän kesäkuussa. Sen verran tiukille jouduin että ei jaksanut edes Kannun häppärille saati Amarilloon. Autossa odotti siksteri eikä kukaan korkannut. Niin ne äijät muuttuu.

The circle is complete

2011-12-21T18:35:00.015+02:00

Yösuunnistusvuosi lähenee jälleen loppuaan ja samassa pisteessä ollaan kuin vuosi sitten. Tammikuussa syttyy motivaatio treenata kiltisti läpi talven ja elää kurinalaista urheilijan elämää. Siitä sitten muutaman kevättalven priiman etelän leirin kautta kohti Tiomila leiriä ja itse koitosta. Kakkosjoukkue kutsunee joko murtuneista kyynärpäistä tai tulehtuneista poskionteloista kärsiviä ja pettymykseen käydään muutaman kerran kunnolla viihteellä.

Seitsemän viikkoa tiukkaa treeniä ja sitten on Juko, se on Juko silloin. Se vasta on hienoo. Se on Juko. Kunto on tapissa.

Kesällä sitten käydään terassilla, rastiviikoilla, uimassa, kuntorasteilla, Kaivohuoneella, Kolilla ja Ilosaarirokissa. Ehkä siinä mahtuu joku ulkomaan suunnistusreissu johonkin väliin. Treenataan kuitenkin mutta kunto ei kehity. Elämä on villiä ja tunteet on tapissa.

Homma seestyy kohti SM-kisoja, joihin skarpataan viiden viikon sapluunalla helteiden helpottaessa jatkuvasti. Osa ässämmistä menee hyvin, osa huonommin, yleensä näin käy. Kunto on melkein Jukola klassia kuitenkin.

Lokakuussa ollaan kunnolla kipeenä ja rapakuntoista ei valita Smålessa edes Öppettiin. Business bileitä ja muita riittää kesäromanssien livetessä lapasesta viimeistään tässä vaiheessa. Kunto on rajussa laskussa.

Marraskuu ei motivoi ja joulukuussa on ihan liikaa ns. pikkujouluja. Karttojen sijaan kertyy taksikuitteja. Kolin leirin mäkitreenissä katsotaan totuutta silmiin. Vammoja esiintyy, joskus on nilkka soirossa, joskus akilles kipuilee. Kunto laskee edellisen vuoden lähtötasolle tai sen alle, vähän riippuen vuodesta.

Tässä sitä sitten ollaan, yömiehen ympyrä on jälleen sulkeutunut. Laitan tähän loppuun vielä lisää onnistuneita rastivälejä lokamarrasjoulukuun yötreeneistä, paistaa se ledilamppu joskus risukasaankin vaikka paljon on tullut ryssittyäkin.

It's all about.. preparation

2011-09-27T16:21:00.009+03:00

Valmistautuminen määrittää suorituksesi, sanotaan. Sitten voisikin ajatella että mitä tarkemmin valmistautuu sen vähemmän jää mahdollisuutta satunnaisille tekijöille vaikuttaa suoritukseesi itse h-hetkellä. Yösuunnistajien h-hetki on taas tämän vuoden osalta aivan käsillä sillä ensi lauantaina mitellään Mouhijärven metsiköissä SM-yön herruudesta. Omalta kohdaltani valmistautuminen ei ole sujunut aivan nappiin muttei mitenkään huonostikkaan, joten onkohan viikonlopulta odotettavissa samanlainen suoritus. Ei aivan nappiin muttei mitenkään huonostikkaan. Aika näyttää.

Suunnitelmana oli aloittaa yötreenit syyskuun ekalla viikolla SM-pitkän jälkeen mutta hyvä plääni vesittyi syysflunssaan, joten lamppu sai pölyttyä Jukolan jäljiltä vielä yhden viikon lisää. Ensimmäiseksi yösuunnistusharjoitukseksi sitten muotoutui Espoorastit Puolarmaarin majalta Friisinkallion maastoon sprinttikartalla ja kartanvaihdolla. Vettä satoi saavista kaataen ja paljas sileä kallio oli todella liukasta. Tuntui, että lamppu näyttää vain pari metriä ja ihan kuin olisi suunnistanut pienessä pimeässä vaatehuoneessa. Päällimmäisenä tästä treenistä jäi mieleen viimeisen rastin vitosen koukku, etsin itse väärinpiirretyllä kartalla pistekumparetta ja notkossahan rasti luurasi ihan kumpareen vieressä. Ei kyllä kelpaa selitykseksi noin isoon virheeseen.

Samalla kun valmistautuu tämän syksyn SM-yöhön voi näppärästi hioa taitojaan myös ensi vuoden Valio Jukolaa silmällä pitäen. Ja onhan Sipoonkorven maastot pikkupeitteisyys huomioiden hieman samanlaista kuin mitä hämeessä Mouhijärvelläkin tulee olemaan. Jukola harjoitusmaasto Landbo osoittautui erittäin vaativaksi ja juuri sopivan hitaaksi yömaastoksi, joten siellä on tullut käytyä jo kahteen otteeseen ennenkuin kaikki rastit löytyivät. Tän syksyn Jukotreenin 7.6 km:llä nostan hattua tunnin alituksesta.

Oivalliseen yövalmistautumiseen kuuluu toki myöskin vähintään yksi yökilpailu. Valitsin muutamasta tarjolla olleesta Uudenmaan AM-yön Hyvinkäällä. Paarijoen maastosta oli pelonsekaiset muistikuvat Kytäjä-Jukolan harjoitusleiriltä, jolloin vettä todella satoi ja kukaan ei todellakaan hymyillyt. AM-yössä sitten olikin tarjolla Paarijoen herkkua kuutisen kilometriä ja siihen perään pari kilsaa polkuluukutusta Sveitsin alueen poluilla. Hyvä setti, kun kisan kestokin venyi lähemmäs tuntikymmentä. Mouhijärven A-finaali 12.0 km kuitenkin ottaneen sen 1.25 ja miksei enemmänkin. Eli reilu vartti pitäisi jaksaa lisää. Ja Paarijoki jos mikä on hämäläistä ja sieltä hitaammasta päästä. Tällä kertaa ratamestari oli armahtanut ja rastiväleillä oli monia mahdollisuuksia kiertää teitä ja polkuja. Onneksi niin sillä pummasin jälleen melkein kaikkia vaikean alueen rasteja.

Toinen Valio Jukolan harjoitusmaasto on vanha tuttu Kuusijärvi. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana olen sinne eksynyt kerran jos toisenkin. Niin Oravapolulla, joskus taannoin Pihkaniskojen yö-viestissä, parin vuoden takaisessa AM-yössä ja vieläpä ihan tän syksyn Esijukolassakin. Se on jotenkin niin taikametsä ja siellä juoksee polkuakin väärään suuntaan jos sopivasti sattuu. Ja on muuten sattunut. Kaikki on jotenkin niin pyöreetä ja peitteistä ja kartta karkeella yleistävällä isoja muotoja korostavalla pensselillä piirretty. Ei vaan osaa. Kaksikymmentä vuotta koukkimista saa riittää ja tänä syksynä teen sen mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten eli opettelen Kuusijärven ulkoa. Mutta se on SM-yöhön valmistautumisen kannalta epäoleellista, joten jääköön lokakuulle. Kuten arvata saattaa Kuusijärvi antoi eilisiltana vitosen koukun ja jo heti ykköselle.

Oleellisena osana kisamaaston tyyppimaastoa muistuttavien yösuunnistusharjoitusten lisäksi voi tietysti kuivaharjoitella vanhoilla kisamaaston kartoilla suunnittelemalla ratoja ja rastivälejä. Kilpailuohjeista selviää muun muassa matkat lähtöihin, rastienmäärät ja usein myös muuta hyödyllistä kuten tietoa juomapaikoista, kielletyistä taimikoista, esimerkinomainen hajontakaavio, kilpailukeskuskartta ynnä muuta. Näistä tiedoista voi sitten koostaa mielikuvia tulevasta omalla tyylillään ja siitä sitten on ainakin se hyöty että ajattelee valmistuneensa paremmin, joten suorituskin onkin sitten kenties myös parempi. Jos itsellä uhkaa iskeä laiskuus niin onneksi on innokkaita seurakavereita, jotka suoltavat sähköpostiin lukuisia karsinta -ja finaaliratoja. Täytyypä tarkistaa onko noususummatkin laskettu kohilleen.

Viimeisenä voiteluna valmistautumisessa saa tällä kertaa toimia Lahden seudun yökuppi huomenna keskiviikkona. Orimattilan Makasiinikorven maastosta on tehty uusi kartta ja samalla kilpaillaan myös Päijät-Hämeen AM-yö. Tässäpä siis oiva tilaisuus vielä toiseen yökilpailuun ja vieläpä ennalta ainakin meikäläiselle tuntemattomassa maastossa kuten Mouhijärvikin. Reittihärvelistä kaivoin kartan esille ja sehän on melkein kuin Mouhijärvi lookalike. Näillä mennään ja toivoa sopii että ainakin isoimmat valmistautumisen aikana tehdyt pummit jäävät pois itse koitoksessa tulevana viikonloppuna. Jälkeenpäin voi sitten jossitella että olisi pitänyt leireillä Tampereen seudulla jo elokuun puolivälissä.

Nuiva päivä

2011-08-08T19:50:00.017+03:00

Sunnuntai 7.8.2011 kello 8:30. Pieni mutta sitäkin pippurisempi joukko forever Keumiehiä kokoontuu polkupyörineen Kilonpuiston koulun skeittikumpareikon urheilupyhättöön. Tunnelma on odottavan hilpeä vaikka osa haukotteleekin vielä tottumattomuuttaan aikaiseen herätykseen. Käydään läpi joitakin kuulumisia ja kiristetään kengännauhat. Kaikki on valmista ensimmäisen perinteisen Jämä mummopyörätourinkmetsäpuistosuunnistusrallyen ensimmäiseen etappiin.

Kello 8:39:16. Yhteislähdön telineisiin kyyristyvät suunnistajat SS, MH ja MA, tässä salanimikirjaimin esitettynä anonyymiteetin vaalimiseksi. Etappi on mielenkiintoinen sekoitus erilaisia sprinttisuunnistuksen elementtejä niin metsäsprintin kuin katusprintinkin näkökulmasta. Alku mennään suoraviivaisesti metsässä, sitten tarjolla on reitinvalintaa ja talojen kiertämistä ja lopussa vielä muutama metsärasti kesän jäljiltä rehevässä kasvustossa. Heti ensimmäisellä rastilla koetaan suurta draamaa kun MA ei kuule SS:n ja MH:n sportidenttien piippausta ja tuloksena on ajautuminen liikaa vasemmalle. Kärkikaksikko pääsee tässä karkuun ja herrasmies sopimuksen mukaan juostaan vain niin sanottua peekoovauhtia. Nelosrastilta kärjessä samaa matkaa taivaltaneiden SS:n ja MH:n reitit eroavat. SS valitsee vasemman kierron ja MH kotikenttäedun turvin oikean kierron. Niinkuin arvata saattaa oikea on nopeampi ja loppumatka onkin sitten enää pelkkää kosmetiikkaa sillä virheitä ei tule kenellekkään eikä vauhtiakaan saanut missään vaiheessa kiristää. Kilpailujohtaja JM salakirjaimin hykertelee onnistunutta etappia todeten internettiä kännykällään selaillen että keumiehille olisi tolla vauhdilla saattanut tulla jopa kaksi mitalia D16-sarjan AM-sprintistä. Hovivalokuvaaja TK salakirjaimin räpsii kuvia ja manaa harmittavaa kipeää akillestaan. Pistetilanne on siis muotoutunut tilanteeseen MH 10p, SS 9p ja MA 8p. Hengitysten tasaannuttua jämäkolonna kääntää eturenkaansa kohti länttä ja yläketju pikkuhiljaa kiristyen saavutaan Kauniaisiin.

Kello 9:45:16. Kakkosetapilla on jouduttu tinkimään kilpailukeskuksesta maaston ehdoilla. Lähtö ja maali sijaitsevat karusti pururadan mutkassa mutta kallioinen maasto on ehdottomasti pikkukaupungin paras. Kilpailujohtaja JM edelleen salakirjaimin arpoo lähtövälin -ja järjestyksen ja muistuttaa että etapin pisteet muotoutuvat maalintulojärjestyksestä. Onnen merkitystä menestyksessä korostetaan aivan liian harvoin ja pikanttina lisänä tähän paikalle ilmestynyt rastienviejä PJ salakirjaimin toteaa että ykkösrastin vessapaperi saattaa olla väärässä paikassa. Mutta sehän on kaikille sama. Ekana metsään säntää MA ja SS:n ja MH:n jäädessä kaivamaan kahden minuutin välin lähtökuoppiaan. Kaksi minuuttia tuntuu ikuisuudelta ja lopulta SS syöksyy metsään aivan eri reittiä kuin mitä MA hetki sitten. Viimeisenä lähtijänä MH manaa nappulakenkävalintaansa vielä aamukasteen kostuttamilla kallioilla, selitys on aina hyvä olla valmiina jo ennen lähtöä. Kaksi minuuttia kuluu ja lähtölava on tyhjä. Etapin ratkaisu kulminoituu osaltaan ykkösrastille, jossa SS:llä ja MH:lla käy säkä ja väärässä paikassa luurannut vessapaperi osuu silmiin ennen oikeaa pistettä. MA on ainoa joka suunnistaa huolellisesti oikeaan pisteeseen mutta eihän se rasti sieltä löydy. Kakkosrastin kivipaadelta radiomies JM salakirjaimin raportoi kärjessä kulkevan SS:n johtavan MH:ta minuutilla ja MA:n yhä etsivän ykkösen vessapaperia oikeasta paikasta. Lopulta nelosrastilla SS rysäyttää vauhdilla vasemmalta ohi ja pitkäksi tarjoten MH:lle paikan kuitata täydet kymmenen pistettä. MH edelleen salakirjaimin ei takapihafiiliksellään erehdy vaan naulaa nelosen niinkuin olisi ennenkin tossa rinteen osassa tuosta suunnasta käynyt. Ykkösrastiprotestien jälkeen pistetilanne on seuraava, MH 20p, SS 18p ja MA 16p. Palautusjuominkien jälkeen peloton pyöräjoukko nytkähtää jälleen liikkeelle suuntanaan lounas ja horisontissa siintävä Latokasken TV-masto.

Kello 10:55:06. Harmaakallion kolmosetappi tulisi olemaan yksi päivän ratkaisupätkistä sillä ratamestari JM myöskin salakirjaimin oli virittänyt tähän laakeiden avokallioiden areenalle jopa 2.6 km pitkän radan ja etapilta jaettaisiin tuplapisteet maalitulojärjestyksessä. MA pelaa kovin panoksin tai ainakin hyvällä kädellä sillä sankari päättää jättää etapin väliin ja keskittyä videokuvaukseen viereiseltä TV-mastolta eetteriin työntyvää livelähetystä varten. Taktiikka on kohtuullinen sillä kokonaispisteisiin lasketaan vain kuuden parhaan etapin pisteet ennen viimeistä kahdeksatta etappia. Tällä kertaa lähtöjärjestys määräytyi kunnon perusteella, heikkokuntoisin ensin ja lähtöväli yksi minuutti. Pitkällisen puimisen jälkeen eri kuntotekijöitä ja näkökulmia esittäen tullaan siihen tulokseen että SS starttaa ensimmäisenä ja MH toisena. Alkumatkalla videokuvausrastille neljä ei tapahdu mitään muuta mielenkiintoista kuin että SS leipoo hieman kakkosta ja MH kolmosta. Miesten välinen ero nelosella on yhä minuutin luokkaa. Loppumatkalla MH saavuttaa kärjessä viilettävää SS:ää hieman kutoselle kiertävällä reitinvalinnalla mutta näköyhteyttä ei ole. Viimeinen rasti on tulinen tiheikkökivi ja tuplapisteiden kiilto silmissä sitä ei voinut kumpikaan olla pummaamatta. Rasti löytyy lopulta yhteistuumin ja ratkaisu jää loppukiriin. SS korjaa potin ja MH:n on tyydyttyvä jäännöspisteisiin. Sen verranhan tässä jäi spekuloitavaa että kumman sitä olisikaan pitänyt lähteä ensin. Tuplapistekuittausten jälkeen tilanne kärjessä tasoittuu, MH ja SS 38p, MA 16p. Ei ole kuitenkaan aikaa jäädä tuleen makaamaan vaan matka jatkuu kohti itään ja Olaria.

Kello 11:55:14. Neljännen etapin areena on idyllinen Puolarmaarin amfiteatteri ja suunnistajien haasteena sprinttisekoitus puisto-metsä-puisto. Kovassa vauhdissa on syytä olla tarkkana ja pitää nopeasti mukautua uuden maastotyypin haasteisiin. Merkittävää etapissa oli se että salakirjain yhdistelmä PJ saapui paikalle ja aloitti tourinsa. Tällä kertaa oli käytössä reilu peli ja henkilökohtainen aika ratkaisi pisteet. Lähtöjärjestys muotoutui pistejärjestyksessä puolen minuutin välein. Tasatilanteessa ensimmäisenä radalle laitettiin kahden etappivoiton MH, SS:n yhtä voittoa vastaan. Puistosprinttiä vierastava MH pummaili kärjessä ja SS saavutti vääjäämättömästi. Jo vitosella SS leimasi ensin ja MH heti perässä. Loppuradalla MH yritti vielä pelastaa mitä pelastettavissa oli mutta se ei riittänyt SS:n kuitatessa kärkipisteet. Sprinttitaituri PJ ilmoittautui mukaan taistoon kokonaiskilpailun voitosta nappaamalla kolmossijan, edellisen etapin passannut MA jätettiin tylysti neljänneksi. Pistetilanteessa SS siirtyi kärkeen ennen Olarin huoltotaukoa, SS 48p, MH 47p, MA 23p ja PJ 8p.

Kello 13:23:56. Tankkauksen ja pyörän kumien pumppauksen jälkeen vuorossa oli viides etappi viihtyisästä Friisinkallion luonnonhelmaan viritetystä olohuoneesta, jonka sohvat näyttivät todella käytössä kuluneilta. Ennen etappia kalliolle kiivettäessä SS uhoi vielä viimeisiä lounasnuudeleiden jämiä nieleskellessään että tää ei tunnu missään. Reidet ovat kevyemmät kuin koskaan ja happi kulkee. Oli miten oli mutta edessä oli kuntosuunnistus omaan tahtiin. MA oli häipynyt takavasemmalle kiintöistökauppoihin, periaatteenaan mielummin miljoonabisnes kuin jämä tour voitto mutta kolme urhoollista oli yhä mukana. Normaaleista kuntorasteista poiketen metsässä oli suunnistajien otteita viimeisellä rinteellä tarkoin tallentava kakkosvideokuvaaja JM, joten siinä sitä oli painetta kerrakseen löytää rastit suoraan kameran surratessa ympärillä. Pisteet jaettaisiin jälleen suoraan aikojen perusteella ilman mitään sen suurempaa kikkailua. Kuntoomikingi MH oli etappilla omimmalla alueellaan eikä lopun virheet vieneet mieheltä kymmentä pistettä. Yhtä takuuvarmasti SS naputti toiseksi ja PJ nappasi jälleen kolmossijan lähestyen vääjäämättä MA:ta kokonaispisteissä. Tilanne tässä vaiheessa näytti siis tältä, SS ja MH 57p, MA 23p ja PJ 16p. Eipä sitten muuta kuin huolletut pyörät alle ja kohti etelässä avautuvaa merenrantaa. Btw, SS unohti kompassinsa nelosetapin amfiteatterille ja haettiin se tässä vaiheessa.

Kello 14:36:28. Haukilahden vesitornin mäki oli seuraava Jämätourin tiukkaakin tiukemmat laatuvaatimuskriteerit läpäisevä maastokaistale ja oivallinen paikka juuri kuudennelle etapille. Jo ennen etappia SS ja JM etsivät sisäistä evanssiaan tornin ylämäessä, JM näytti SS:lle miten mäki polkaistaan ylös satulassa istuen eikä putkelta ajaen. PJ ja MH tyytyivät peesailemaan, toisen kärsiessä vaihtajaviasta ja toisen tyhjenevästä takakumista. Itse etappi oli avokalliosprinttiä kymmenen sekunnin lähtövälillä pistetilanteessa viimeisenä ollut ensin, etapin pisteet määräytyvät maalitulojärjestyksestä. Jotta todelliset voimasuhteet saataisiin selville, maalileimauksessa piti vetää kymmenen leukaa kilpailupaikalle järjestetyllä rekkitangolla. PJ säntäsi siis ekana matkaan ja SS sekä MH kymmenen sekuntia perään. Rastit luurasivat pienissä pisteissä ja piilossa, joten porukka kasaantui kenen milloinkin heiluttaessa tahtipuikkoa ohikiitävän hetken. Lisäjännitystä ja kinkkisyyttä toi se että keskusrasti oli väärässä paikassa. Tää oli taas niitä etappeja missä olisi pitänyt vaan pelata seiftiä ja passailla pelkästään leuanvetoon. Ja siihen ratkaisu sitten jäikin. SS näytti nuorta voimaa, MH kitkutteli kakkoseksi ja PJ:lle jäi tällä kertaa voimailussa takatolpalle. PJ:n ansioksi laskettakoon ettei matalalla ollut tanko suosinut pitkää miestä. Pistetilanteessa SS siirtyi uudestaan johtoon, SS 67p, MH 66p, PJ 24p ja MA 23p. Proteeiinijuomat huiviin ja sitten merenrantaa länteen seuraillen kohti seuraavaa etappia suolaista ilmaa hengittäen. Ei tarvitsisi tässä edes todeta että SS mainitsi jälleen jo tutuksi tulleen fraasinsa, "ei tunnu missään".

Kello 15:24:42. Seitsemäs etappi, Matinlahti Jämäkukkula. Selvä peli, yhteislähtö ja aika ratkaisee pisteet. PJ taktikoi jättämällä etapin väliin ja säästää voimia finaaliin. Kärkikaksikko SS ja MH päättävät taistella viimeisistä pisteistä ennen finaalia. Etappi ratkeaa ykkösvälin reitinvalintaan, suoraan polkeva MH saa edun vasemmalta polkukierron tekevään SS:ään ja karkaa vääjäämättömään voittoon eteläosan heinikkoisuudellaan puhuttaneella etappilla. Jostain syystä noinkin pieni mäki tuntui kumman raskaalta noin monta kertaa kiivetä tässä vaiheessa tätä päivää. Kummallista. Pistetilanteeseen lasketaan ennen finaalia kuudet parhaat pisteet ja PJ:n ilmoitettua tuuranneensa MA:ta tilanne on seuraava, SS ja MH 67p, PJ/MA 48p. Tunnelma ennen finaalia tiivistyy, Siwan kautta lauttasatamaan ja laivaa odottamaan.

Kello 17:10:18. Grande final, Iso Vasikkasaari Espoo Finland. Onkohan Vasikkasaaren näkötornilla ennen nähty tämän tason suunnistussettiä kuin mitä nyt oli tarjolla. Järjestelytoimikunnan johtaja JM salakirjaimin julkaisi lähtöluettelon, SS ja MH starttaisivat yhtä aikaa ensimmäisinä ja MA:ta tuuraava PJ sitten 19 sekuntia perään. Pisteen arvo oli siis huomattava yksi sekunti. Koko päivä oli pyöräilty ja suunnistettu ja kaikki oli vielä auki, aivan auki. Ensimmäinen maalissa tornin juurella tulisi olemaan voittaja. Lähtölaukaus kajahti ja SS sekä MH löivät kaiken peliin. PJ oli karistettava heti alkumatkasta, jotta hommasta tulisi kahden kauppa. SS ja MH onnistuivat yhteistyöllä karistamaan PJ:n ja perhosille saavuttiin sulassa sovussa. Ehkä ensimmäistä kertaa päivän aikana herrasmiessopimus peekoovauhdista petti ja perhoset juostiin tosissaan. Viidelletoista lähtiessä MH oli onnistunut samaan noin 15 sekunnin johdon SS:ään. Ero kasvoi kohti näkötornia mutta kaventui toiseksi viimeisellä huomattavasti MH:n pummatessa viimeisessä rinteessä. Lopulliseksi MH:n kohtaloksi koitui viimeisen rastin hyvinkin laakea notko, jonka SS poimi kylmän viileästi jättäen MH:n pyörimään tasanteelle. Rasti oli siellä missä se oli, se on aina kaikille sama, sanotaan. Ja kartta on apuväline, ei korkein totuus. Anyway, SS tuli, näki ja voiton merkiksi nosti kätensä pystyyn tornin juurella karjahtaen. MH:n kohtaloksi jäi karvas kakkostila. PJ tuurasi MA:ta loppuun asti ja varmisti pronssin kaksikolle. Mutta vain voittaja muistetaan.

Kello 18->. Uimaan vitosrastilta ja rillaamaan nelosrastille. Ja saa naattia ja makkaraa. Voittaja SS:n kommentti päivästä, kiva päivä mutta ei tunnu missään.

Kello 20:00. Viimeinen laiva takaisin mantereelle. Voittaja haastatteli hävinnyttä ja järjestelykoneistoa.

Kello 21:30. Janoinen Kameli Olari. Terassi. SS:llä ei vieläkään tunnu missään.

Kello 22:30. Pyörällä kotiin. Jossain vaiheessa alkoi satamaan mutta mitä mie kattelin niin taisi olla juuri silloin kun kurvasin kotipihaan. Vaikka olisikin satanut jo matkalla niin SS:llä ei olisi tuntunut missään.

Kello 23:30. Päivä pulkassa. Harmi kun ei oikein kerinny tehdä mitään muuta tänään.

Aina nälkä

2011-07-26T17:38:00.012+03:00

Mul on aina nälkä

Mul on koko ajan jano

Mul on aina nälkä ja koko ajan jano

Aina kiire, aikaa on vähän

Mentävä taas vaikka just äsken tulin tähän

Mul on aina nälkä ja koko ajan jano

Aina nälkä ja koko ajan jano

Mun on koettava kaikki

Ja vielä enemmän

Mun on saatava sut
Sun on saatava mut

Aina nälkä ja koko ajan jano

Takapihalla

2011-05-17T14:54:00.024+03:00

Monesti sanotaan että suunnistaessa olisi hyvä saada sellainen fiilis kun juoksisi omalla takapihallaan. Näkökentän takaa esiin tulevat kohteet olisivat jo ennestään tuttuja ja koko ajan tietäisi tarkasti mihin suuntaan pitää edetä saapuakseen haluttuun paikkaan. Tällainen fiilis on helpompi saavuttaa kun on harjoitellut paljon vastaavassa maastotyypissä ja samantyylisillä kartoilla. Kypäräkameralla voi nauhoittaa menemistään ja jälkeenpäin katsoa mitä tuli tehtyä oikein ja mitä väärin. Köyhän ja laiskan miehen tapa on juosta sama rata toisen tai jopa useamman kerran, jolloin osa on jo luonnostaan tuttua, kuten takapihallakin. Ikuinen dilemma onkin saada sama takapiha fiilis sitten itse päätavoitteen "once in the lifetime" starttiin.

Kauniaisten Kasavuorta voi ajatella kerrostalossa asuvan kilolaisen takapihaksi, joten mikä muu paikka sopisikaan paremmin hiomaan tätä fiilistä. Ideana oli siis kiertää ylläoleva rata kahdesti ja toisella kerralla oikoa mutkia ja suunnistaa muutenkin tehokkaammin. Tarkastelen seuraavassa väli kerrallaan gps-reittien ja väliaikojen valossa mistä kohdista löytyi sekunteja hiottavaksi pois loppuajasta. Kypäräkameraan ei budjetti ole valitettavasti vielä riittänyt. Itse asiassa etukäteen suunnitelmana oli kiertää rata kolmesti mutta kahden rundin jälkeen iski laiskuus.

Ykkösvälillä nykäistiin pyöreähkön mäen huipun yli takarinteeseen. Ekalla kerralla tuli riplattua enemmän oikealla kunnes kurvasin vasemmalle rastille johdattelevaan isoon notkoon. Toisella kierroksella suuntasin aikaisemmin päällystän kautta vasemmalle ja iso notko näkyikin täältä aikaisemmin, joten toteutus oli jouhevampaa. Kello näytti kymmenen sekunnin ajansäästöä.

Kakkoselle juoksin kahdesti lähes samoja jälkiä. Ensin loivasti ylös kohti päällystää, sitten oikealta tulevan nenäkkeen reunaa polun yli ja poikittaisen notkon (fiilistelin pikkukiven notkon pohjukasta) läpi kohti uutta avokalliopöytää. Avokalliota suunnalla ensimmäiseen jyrkänne notkoon ja siitä eteenpäin oikealta kukkulaa peilaten rastille. Kakkosjuoksulla huomasin rastin oikealla puolella olevan kukkulan jo ennen ensimmäistä jyrkännenotkoa, joten rastin sijainti oli selvillä aikaisemmin. Eiku Emit tanaan ja kuittaamaan seitsemän sekuntia nopeampi väliaika.

Kolmosvälin alku puskettiin ison suon läpi, josta toisella kerralla löysin paremman uran enemmän vasemmalta. Suon takaisilta kukkuloilta alamäkeen lähdettäessä ensimmäisellä kerralla odotuksissa oli ensin poikittainen oikealta tuleva nenä ja vasta sen jälkeen rastiympyrän rajalla olevan kahden käyrän kukkula ja rastille johtava jyrkänne. Toisella kerralla keskityin kukkulaan ja jyrkänteeseen, jotka näkyivät siitä mistä nenäkin. Lisäksi ajansäästöä tuli rastinotossa suoremmalla linjalla. Toinen kerta siis kahdeksan sekuntia ensimmäistä nopeampi.

Neloselle suunnistin ensimmäisellä kerralla enemmän vasemmalla rinteessä poikittaisten jyrkänteiden ja nenien kautta. Rastinotossa tuli pieni kaarros oikealta kun rastikivi luurasi tiheässä kuusikossa. Toisella kerralla otin välin selkeämmin oikealta läheltä mäen huippua ja jälkimmäisen jyrkänteen oikealta puolelta. Lopun kuusikossa epävarmuus oli myöskin tiessään ja pyyhälsin suoraan pukille. Garmini kertoi karua kieltään jopa kahdenkymmenen sekunnin parannuksesta.

Vitosvälin kuljin kahdesti lähes identtisesti. Ensin ylös nenäkkeelle, jota seuraillen suon läpi kalliopäällyställe, josta suunnalla nenää alas kohti kukkulaa ja rinteen kulmassa olevaa rastikumparetta. Väli sujui hyvin varmasti sen takia että alkumatka on osaltaan tuttua klassiselta mäkivetoreitiltä, joten ainakin tässä kohtaa oli hyvinkin takapiha fiilistä. Toisella kertaa puristin jostain kaksi sekuntia kovemman välkkärin vaikka eka kertakin oli rastiottoa myöten hyvinkin sujuva.

Kutosvälillä ajauduin ensimmäisellä kerralla liian ylös hakiessani hyvää juoksualustaa mutta lopussa olin tarkasti kiinni pitkulan notkon pohjukassa ja siitä kukkulan kupeesta alas apukäyränenää ja isoon rastisolaan. Toisella kertaa oijoin mutkaa ja tulin välin suorempaan. Ajansäästöä tuli vain viisi sekuntia eli kolmannella kerralla olisi voinut yrittää vaikka kokonaan vasemmalta.

Seiskalle mentiin molemmilla kerroilla samoin. Loivasti ylös ja kukkuloita pitkin ison suon laidassa kohti mäen huippua josta alamäkeen nenäkkeitä myöten suot lukien rastille. Heti ekalla kerralla oli kuvanmuodostus tutulla mäen huipun tienoolla kunnossa ja toisella kerralla jolkotin ihan Weckmanina tyystin lukematta karttaa. Nähtävästi ei oikein kule sillä aika parani vain kaksi sekuntia. Alhaalla vasemmalla olisi houkuttelevan näköinen johdatteleva notkomuoto mutta jätin sen tällä kertaa käyttämättä.

Illan viimeinen väli. Ekalla kerralla katson että rinnettä pitkin ja törmään rumasti pitkään jyrkänteeseen ja siitä sitten rynkytän toisen jyrkänteen kautta kuusikon läpi viimeiselle avokallionenälle, josta tarkasti alamäkeen kuusikkoon isolle rastikivelle oikealta rinnettä zoomaillen. Toisella kertaa vältin jyrkänteet alempaa ja lopussa kurvasin samalle reitille. Kolmentoista sekunnin ajansäästö on tosiasia.

Parilla kilsalla kertyi siis ajansäästöä reilu minuutti tommosessa perusbasic maastossa, joka on jo ennestään tuttu ja maastotyyppi sellainen missä olen suunnistanut jo vuodesta 1984 asti niin paljon kuin vaan ikinä olen kerinnyt. Mitä tämä sitten tarkoittaa esimerkiksi elokuun MM-kisoissa ranskanmaalla missä maastotyyppi Lö Bangen laitamilla on lähes käsittämättömän vaikea ja monelle myöskin hyvinkin uusi tuttavuus. Jos siellä sattuu nasahtamaan takapihafiilis päällensä niin eiköhän ajansäästöä kerry esimerkiksi norttonkilla joku kymmenen minuuttia.

Heinosdebyytti

2011-04-22T11:51:00.009+03:00

Tässäpä vielä Yokupin heinosdebyytin kartat. Pientä virhettä kertyi niin seiskalla, ysillä, yhdellätoista, kahdeksallatoista ja kakskolmosella, yhteensä minsan koukut. Penttisen Topin kanssa laputettiin muilta karkuun ja naulattiin liput lähes vuorotahtiin. Viimeisen rastin kuopan tuntumassa oli metsä täynnä hämäysheijastimia ja tällä kertaa meikäläisen silmiin osui oikea vilkahdus ratkaisevat kuusi sekuntia ennen Penttistä. Maaliin saatettiin rynniä hieman korttelivihreää viistäen marjapensaiden halki, joten hylsyhän siitä olisi sietänyt tulla.

Tulokset

Yokuppi on uusi Firmaliiga

2011-04-21T14:05:00.012+03:00

Helsingin Suunnistajien maineikas Firmaliiga on pyörinyt jo iät ja ajat. Nettisivulta löytyy tuloksia aina vuodesta 1984 alkaen, sama vuosi muuten jolloin Isäukko roudasi mut ja rakkaan siskoni Markan Keravan Urheilijoiden pitkän perinteen Oravapolkukouluun. Siitä se sitten lähti ja Firmaliigassa starttasin ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta sitten Harjamäen Petrin innoittama silloisen Nokia Networksin paidassa.

Aluksi vedettiin B-lohkossa mutta pian nousimme A-lohkoon ja voittokulku jatkui. Tänä keväänä Suomen Ympäristökeskus nousee kovaa kevätkuntoa uhkuvan Antti Parjanteen johdolla A-lohkoon ja tämä vaikeuttaa huomattavasti mahdollisuutta pitkäaikaiseen haaveeseeni the Grand Slamiin eli kuuteen voittoon kalenterivuodessa. A. Parjanteen lisäksi haastajia riittää. Alkukevään tulosten perusteella Tuomas Dinski Mattila on taas siinä kunnossa missä ennenkin ellei jopa hieman kovemmassa. Arkkiviholliseni Aleksi Leskinen pysyy taatusti viivalla mutta täytyy toivoa ettei ole kerinnyt käydä lenkillä lastenhoito kiireiltään :) Kalevan Rastin nuori ja nousukuntoinen Timo Mähönen on jo moneen otteeseen uhonnut nylkevänsä meikäläisen uudestaan Firmaliigassa. Saa nähä miten tikki Timppis onnistuu tavoitteessaan.

Tässä vaiheessa on nostettava esille myös hieman vanhemman bisneskaartin yllätyksellinen Totte Packalen. Totte on ollut useana keväänä hyvässä kunnossa mutta kärkisijat ovat kariutuneet harmillisiin virheisiin. Järjestävän seuran juniori Einari Heinarolle en muistaakseni ole vielä hävinnyt mutta eiköhän sekin aika tässä tule kun nuorukaisen käyrä osoittaa ylöspäin ja meikäläisen jo loivasti ainakin pidemmällä tähtäimellä alaspäin. Aina on syytä olla varuillaan vierailevien tähtien varalta, viime kaudella tuli muun muassa rumasti käkättimeen sprinttimaajoukkuemies Tuomas Tervolta vaikkei mikään sprinttimaasto Kattilassa ollutkaan. Kantona kaskessa voi olla myös aikanaan Suomen nuorin maajoukkuesuunnistaja Matti Karvonen, joka saadessaan vammat kuriin saattaa hyvinkin kammotella kärkipaikkoja armottoman harjoittelunsa siivittämänä. Ei siis tule olemaan helppoa mutta anyway tänä vuonna Grand Slamin jahtaaminen alkaa tiistaina 10.5. Salmissa.

Varasuunnitelmana Grand Slamin lähes varmaan kariutumiseen päätin vihdoinkin osallistua laadukkaaseen Lahden Alueen Yökuppiin josta olin tähän asti kuullut vain huhuja. Vaativat radat, hyvät järjestelyt, kunnon spekulaatiot. Viime yönä suunnistettiin Yökuppi kauden avaus Mäntsälän Rajakalliolla ja täytyy myöntää että huhut pitävät paikkansa. Tarjolla oli tiukkaa yösuunnistusta yhteislähdöllä mielenkiintoisilla hajonnoilla eli juuri sopivaa viestitreeniä Tiomilan yötä varten. Yökupin debyyttikaudellani voi olla turha haaveilla kokonaiskilpailun voitosta mutta jos Kuppia seuraavat kymmenen vuotta kiertää niin eiköhän siinä kerkiä tavoitteetkin koventua. Syksyn suppaosakilpailut tulevat varmasti olemaan avokalliomiehelle kinkkisiä ja täytyy yrittää selvitä Sairakkalan supikoista kotiin pahemmin eksymättä.

Kovempi keikka

2011-03-22T14:53:00.013+02:00

Ei olisi ukko Portugaliin Kalevan Rastin huippu -ja edustusryhmän leirille lähdettäessä uskonut että kuinka ketarat suorana ja häntä syvällä koipien välissä sieltä laahustetaan takaisin kotisuomeen. Ohjelmassa oli kymmenen päivää suunnistusurheilua ja jo jossain puolivälin paikkeilla aloin laskemaan päiviä ja odottamaan kotiinpääsyä. Meikäläisen osalta heikko juoksuharjoittelutausta ennen leiriä ajatti koivet jumiin alta aikayksikön eikä siitä sitten enää toivuttu missään vaiheessa. Myönnettäköön, että suunnistushimot veivät miestä ja jonkusen yökorridoorin tai kivipaasiyörastioton olisi voinut hyvinkin jättää väliin ja tehdä vaikkapa oikeesti huoltavan lantionavailulenkkijumpan. Hei haloo, eihän se vaan ole mahollista.

Treenipäivän sapluuna oli simppeli. Aamulla juostiin lyhyt aamulenkki ennen aamupalaa ja sitten suunnistettiin aamupäivällä kerran ja sitten uudestaan iltapäivällä ja/tai yöllä. Sen verran oli sentään järkeä päässä etten kolmen suunnistustreenin letkoihin lähtenyt vaan tyydyin kahteen treeniin. Hyvä puoli tässä systeemissä on se, että yösilmää tulee hiottua melkein joka ilta. Ensimmäiset viisi päivää vietimme Evoran seudulla ja loppuleirin Portalegressä, jossa myös suunnistettiin Portugal O meeting kisat. Kisoissa punamustat tekivät laajalla rintamalla kovia pomminvarmoja suorituksia, joten näyttää siltä, että talven harjoittelu on hyvällä tiellä. Omalla kohdallani on syytä hieman pysähtyä miettimään missä mennään sillä tuloskunto ei ollut terävimmillään. Ei siinä, tuli ainakin treenattua ja kyllä se aina näkyy jossain vaiheessa johonkin suuntaan. En ole vielä huolissani sillä Firmaliiga maastoissa on yhä melkoisesti lunta.

Usein aamupäivän treeni oli joku terävämpi ja illalla sitten tehtiin esimerkiksi kevyttä yösuunnistusta. Ylläolevassa kartassa on näytillä viimeinen veto kolmen päiväsuunnistusvedon treenistä, joka juostiin ihan alkuleiristä vielä tuorein jaloin ja hauskaa oli laputtaa Bardeiraksen laidunmaastossa lähes neljän minuutin kilometrivauhtia. Radoissa oli hieman muutakin hajontaa kuin pelkkää fyysistä. Kaksi ensimmäistä vetoa juostiin yhteislähdöllä ja viimeisen vetoon lähdettiin siten, että ensin matkaan säntäsi maitojuna, Heinonen, Metsälä, Nurmonen. 20 sekuntia perään starttasi Economy class Fincke, Pajunen, Airila ja 20 sekuntia heidän peräänsä kiihdytti isojen pyssyjen Business luokka Prochazka, Adamski, Gueorgiou. Maitojuna häröili hieman kakkosta ja Economy pyyhälsi kantaan. Business luokan Gueorgioun perässä roikuin kolmoselta melkein vitoselle. Economy Pajusella tuntui virtaa riittävän paremmin veturin vauhtiin. Maaliin kaikki kurvasivat minuutin sisään veikkaisin, ainakaan ketään ei tarvinnut odotella. Kolmen vedon yhteismatka oli 7.0 km ja kello näytti ajakseni 29.43. Niinkuin usein ennenkin se oli porukan hitaammasta päästä ja takkiin tuli nopeimmille vaivaiset kolmisen minuuttia.

Yomiehen näkövinkkelistä leirin pääharjoitus oli tulinen yömasstartti Sao Bartolomeu do Outeirossa. Treenin valmistauduttiin iltapäivällä viimeisen päälle kakkosen päikkäreillä, Mc Donalds kahvitteluilla ja pakaraosaston uima-allasjumpalla. Aurinko laski kovaa vauhtia alkuverkassa ja kivipaasien varjot peittivät piikkipuskat vähitellen synkkään syleilyynsä. Taivas oli täysin kirkas ja tähdet tulisivat tuikkimaan tänä yönä. Kymmenisen ukkoa kyyristyi lähtötelineisiin mutta yllätys yllätys kahdelle urhealle annettiin minuutti etumatkaa. Eipä siinä, kompassi tanaan ja pelko prsiissä kohti ykköstä Adamskin loikottaessa oikealla laidalla. Aattelin, että täytyy pysyä viivalla ettei tuntuma kärkeen karkaa kun susilauma saavuttaa. Sisäkurvin turvin sinnittelin välillä Adamskin peesissä ja vasta ysirastilla näin ensimmäisen havainnon takaa-ajajista. Kytäjä-Jukola pitkän yön toiseksi nopein Airilahan se siellä porskutti ihan rapsakkaa kyytiä. Kiire tuli peesiin kun oli sen verran energistä nuoren miehen meno. Loppuratakin meni kuin elokuvissa ja maaliin kurvasin Hannun kintereillä hieman paossa muiden susien ahnailta katseilta. Once again, tähdet olivat kohillaan ja linnunrata loisti taivaalla.

Tuikitärkeän perussuunnistustreenin lisäksi leirillä oli myös virkistävää vaihtelua esimerkiksi käyräkartta -ja väyläsuunnistuksen sekä kaupunkisprinttailun merkeissä. Leirikisapäivä muotoutui Evoran vanhaan kaupunkiin viritetyn aamupäivän sprintin ja iltapäivän Mouhinzan puska-rinne-basic metsäkeskaritakaa-ajon ympärille. Kisaan osallistui KR:n poppoon lisäksi Suomen maajoukkue sekä Tampereen AV-ryhmä. Taso oli siis laaja ja kova. Tasa-arvon nimissä naisilla ja miehillä oli täsmälleen sama rata. Pajunen oli paras suomalainen ja oikeessa paikassa väläytti sillä nyt nimi jäi varmasti mieleen liiton valmennuskaksikolle. Meikäläisen on leirikisan osalta tosiaan syytä keskittyä muiden hehkuttamiseen sillä taas löytyi oma tuttu paikka punamustalta takatolpalta.

Tähän väliin on hyvä mehustella lisää leirin yötreenejä. Pienipiirteiset ja tarkat kartat mahdollistavat vaativan suunnistuksen hitaassakin vauhdissa. Mikäs sen parempi iltalenkki kuin yösuunnistaa hissutellen hyväpohjaisessa maastossa kivipaasien katveessa, idealogisesti ajatellen jalat palautuvat ja taito kehittyy. Oman pikantin säväyksensä yöharjoituksiin toivat maastossa lymyilevät eläimet, Bardeiraksen liepeillä vilisti kiilusilmäisiä pikkupupuja ja lehmiä oli tietysti joka puolella. Tän jutun alussa näytillä olleen yökorridoorin väylältä poikkeamiset selittyvät osaltaan paikallisten lehmien väistelyyn. Sen verran isoja utareineen olivat ettei niiden jyräämäksi olisi halunnut joutua. Oottakaas vaan, kun lumet sulavat niin alan tekemään huoltavaa suunnistuslenkkiä lähikartallani Kasavuorella.

Portalegreen muutettuamme sama ralli jatkui aamulenkkien, yöhuoltoajojen ja aamupäivän kovien kisastarttien merkeissä. Pommissa oli yhteensä neljä päiväkilpailua ja yksi katuyösprintti. Päiväkisoista kaksi oli norttonkia ja kaksi keskaria. Supereliitin ovet eivät tänä vuonna allekirjoittaneelle auenneet, joten eliittimiehiä oltiin. On sitä ennenkin A-sarjassa juostu, prkl. Eliitin radat erosivat superin radoista mutta jotenkin jäi semmone maku että käki lauloi ja kovaa. No, en nyt tämän enempää lähe masistelemaan, olinhan kuitenkin eliitin loppupisteissä viides. Simo-Pekka Fincke vastasi KR:n porukan kovimmasta eliittisarjan juoksusta voittamalla kolmannen päivän WRE-kisan ihan vanhaan malliin. SP:n selkä vaikuttaisi olevan nyt sillä mallilla että ennustaisin miehen juoksevan MM-katsastuksissa sinne minne ennenkin eli sijoille neljä viiva kahdeksan. Ennen WRE-kisaa leukailin tavoitteekseni olla ennen supereliitiin Thierryä (lähti 11 min perään) maalissa ja pintakaasulla puolivaloilla ajelevan Pipon voittamisen. Niinkuin arvata saattaa, toisin kävi. Pipolle hävisin ja Thierry tuuppasi ohi loppuviitoituksella. Kilttinä miehenä jätin toki sisäkurvin auki maestrolle.

Back in night O'Business

2011-02-01T17:01:00.009+02:00

Kanarian leiri heti vuoden alkuun katkaisemaan synkkää, pimeätä ja kylmää Suomen talvea oli kaikin puolin onnistunut reissu. Erityisesti asenne oli porukalla kohdallaan, yökerhot kierrettiin kaukaa vuorien kautta ja halvoilla takseilla ajelu vaihdettiin pyöräilyyn. Kapeakujakylien turistipalloilu oli rajattu tiukkaan sprinttisuunnistukseen ja rannalla ei löhötty vaan juostiin. Leiriläisten hieronnasta eivät vastanneet thaitytöt vaan karski suomalainen äijä, joka murjoi lihaksemme kuntoon vakaalla ammattitaidolla. Täytyy myöntää, että ensikertalaisena hierontapyödällä maatessa kipu oli parhaimmillaan verrattavissa hammaslääkärin tuolissa kärsimiseen.

Rankan fyysisen harjoittelun lomaan suunnistustaitoa kehitettiin monin tavoin. Tsekin sprinttihirmu Jan Prochazka piirsi kartan majoituksemme porrasrikkaasta bungalow ja uima-allasalueesta. Maestro itse järjesti sitten eräänä iltana tekemälleen kartalle yösuperb sprintin, toimien myöskin ratamestarina, lähtö ja maalitoimitsijana sekä tietysti kuuluttajana ja valokuvaajana. Kaikkien yllätykseksi voittoon suunnisti yomies, jonka kunto oli ollut hieman kadoksissa koko alkuleirin. Tällä kertaa isot pyssyt sortuivat kuitenkin virheisiin ja hiiri pääsi naulaamaan liput ihan kissan silmien alla. Allekirjoittanut on varma ettei tämä vielä riitä näytöksi päästä mukaan kevään Tiomila leirille, joten harjoittelua on syytä entisestään tiukentaa. Alla olevasta kuvasta selviää, että suoritukseen jäi parannettavaa vaikka voittajaa viimeisenä lähtijänä heti maaliin tulon jälkeen reilusti hymyilyttikin.

Sprinttisuunnistuksen lisäksi Gran Canarian saarella pääsee myös metsäsuunnistamaan. Leirikilpailumme Honolulu-cupin neljästä osakilpailusta kaksi oli metsässä. Saaren paras maasto on Tamadaban luonnonpuisto mistä on tehty kartta joskus takavuosina takavuosien tähtien toimesta. Eipä siinä, käyrästö on kestänyt hyvin ajan hammasta ja voidaan puhua hyvästä kartasta. Tamadaba saikin toimia arvostetun Honolulu-cupin finaalin näyttämönä. Honolulu-cupista löytyy lisää juttua Kalevan Rastin nettisivujen uutisarkistojen syövereistä mutta uskoisin niitten nettisuunnistusaktiivien, jotka tätä lukevat myöskin ne jo lukeneet :-)

Sen verran on tässä hehkutettava Keravan kirkon mäen miehen vetoa Tamadaban rinteellä että spekuloisin sen olleen maajoukkuemiehen tasoista menoa. Eikä välttämättä viime vuoden Suomen maajoukkue riitä. Alla olevasta kartasta näkyy että yomiehen kohtalona oli tällä kertaa eksyä pyöreään rinteeseen noin kolmeksi neljäksi minuutiksi. Syinä herpaantumiseen näkisin huonon kunnon ja kuvanmuodostuksen, keskittymiskyvyn puutteen sekä kartassa jatkuneen uuden polun. Lisäksi hyvin mennyt alkurata osaltaan ajatti ylivauhdin tielle. Jatkossa näitten virheiden välttämiseen liiton suositus on harjoittelu.

Kuvanmuodostuspiireissä talven juttu on ns. O'Puzzlet tai ihan miksi kukakin allaolevassa kuvassa näkyviä suunnistustehtäviä haluaakin kutsua. Näitä tehtäviä voit ratkoa missä vain, juostessa aamulenkkiä, suihkussa, syödessä, kahvin ääressä, aurinkotuolissa löhöessä, vessanpöntöllä.. Vain mielikuvitus asettaa rajat taidon kehittämiselle. Kanarian leirin O'Puzzleista on kiittäminen Maaningan lahjaa käyräsuunnistukselle, kätsärille ja O-cadilla kikkailulle eli Antti Nurmosta. Kuvassa on kolme esimerkkiä pähkäilemistämme tehtävistä. Mikä on oikea rivi? Taitoharjoittelu ei kuitenkaan rajoittunut vielä tähän. Lentokoneessa oli sopivaa luppoaikaa basic kuivaharjoitusten tekemiseen porukalla.

Kanarian jälkeen ohjelmassa oli Vuokatin leiri tulevien kotikisojen maisemien tunnelmia haistellen. Fyysinen harjoittelu oli tiukkaakin tiukempaa tuoreen AV-valmentaja Fincken valvovan silmän alla ja erityishuomio oli mäkijuoksussa ja juoksutekniikassa. Meikäläiseltä polvennostojuoksu sujuu luonnostaan mutta kuopaisuun ei meinaa motoriikka riittää. Kimmoisuus on kunnossa mutta silti ei kulje sileellä. Pakareisiosasto on vahvistettava ja lantio saatava auki. Syvien lihasten tuki on hakusessa. Kunnosta se taitaa kuitenkin eniten kiikastaa.

Suomen lumitilanteessa suunnistus rajoittuu tällä hetkellä korttelisuunnistukseen mutta onneksi helmikuun lopulla pääsee Portugaliin treenaamaan taitoa ihan sulassakin metsässä. Sinne asti täytyy sinnitellä kuivaharjoituksilla ja karttoja katselemalla. Portugal O'Meeting eli leikkisästi Pommi on perinteisesti ollut hyvä tason mittari alkukeväästä missä kenenkin kunto menee. Ja niin taitaa olla tänäkin vuonna. Meikämannella tulee kyllä kiire päästä kuntoon mutta vanhan fraasin mukaan yrittänyttä ei laiteta ja kokemukseni mukaan aina ei yrittänyttäkään.

Synkimpien synkkyyksien synkkääkin synkempi synkkyys

2010-12-22T17:41:00.007+02:00

Talvipäivän seisauksen kunniaksi ajattelin hieman synkistellä tänne blogisektorillekin. SM-viestistä alkanut sairastelukierre saisi jo vihdoin helpottaa, jotta pääsisin viimein harjoittelemaan kohti ensi kauden haasteita. Smoolannin jälkeen luulin ensin olevani rapulassa ja sitten rapakunnossa AV-testeissä mutta ehei nyt tiedän mitä on huono kunto. Enkä krapulastakaan ole sen jälkeen kärsinyt antibioottikuurien painaessa päälle hilliten armottomasti pikkujoulubiletystä. Tulehtuneena on ollut niin poskiontelot, silmät kuin keuhkoputketkin ja flunssaa siinä välissä. Nyt näkyy taas hieman valon kajoa tunnelin päässä mutta veikkaanpa, että yhä kituuttava yskä on merkkinä jostain solujeni seiniin tiukasti kietoutuneesta terhakkaasta pikkupikkubakteerista, joka viittaa kintaalla perusantibiooteille ja odottaa kärsivällisesti että keuhkot yskitään riekaleiksi.

Kaikesta huolimatta on miulla ihan jutunjuurtakin sillä kaksi kertaa olen selviytynyt yömetsään kahlaamaan nyt jo lähes muniin asti ulottuvassa hangessa, joten sisänsä ei haittaa sairastella kun yösuunnistuskelien kanssa on vähän niin ja näin. Marraskuun lopulla tutkiskelin kotimetsikköön ilmestyneitä metsän eläinten jälkiä ja näytti siellä ihmisiäkin juoksennelleen. Meitä hulluja suunnistajia siis riittää. Yhdellä rastilla oli reilusti vaikeuksia kuten yllä olevasta GPS-jäljestä näkyy mutta kyllä se sieltä lopulta löytyi kun oikein joka suunnasta kaivoi. Ei juurikaan ollut apua vaikka joskus olin itsekin tuon alueen kartoittanut.

Vuoden pimeimmän kuukauden yösuunnistukset jäänevät yllä olevaan rastinotto fiilistelyyn legendaaristen Keun pikkujoulujen tuoksinassa. Parilla rastilla taisi tonttulakki valahtaa lampun alta silmille sillä melkoisesti oli niin suunta kuin matkantajukin pielessä hangessa kömpiessä. Tai sitten sinnikkään perässä hiihtäjä peesarin raskas hengitys häiritsi omaa suunnistusta. Selityksiähän löytyy aina, koskaan ei ole kuitenkaan oma vika tai saati sitten se, että omissa taidoissa olisi puutteita. Edellä mainittu yöseikkailu ollee eiku lienee myös vaiherikkaan yösuunnistusvuoden viimeinen sillä suunnitelmissa on ulkonaurheilukieltoa siihen asti kunnes Honolulun leirin menolento laskeutuu Las Palmasin kentälle ensimmäinen tammikuuta 2011. Eiköhän etelän lämpöön ole hyvä karistaa sitten loputkin keuhkotaudista. Täytyy vaan olla varovainen ettei saa sieltä mitään paikallista pöpöä vaikkapa vatsataudin muodossa. Kunnon ripulihan tästä vielä on puuttunut.

Ei kuuhun

2010-10-22T13:23:00.004+03:00

Syksyn kilpailukausi alkaa olla pulkassa ja jäljellä on enää muutama kauden päätöstä henkivä tapahtuma. Halikko-viestiä, Smålandskavlenia ja Raatojuoksua ei vaan millään voi jättää väliin. Varsinkaan nyt kun olen lähes kuukauden maannut sohvalla flunssassa tai toipilaana. SM-yöhön starttasin kuumemittarin näyttäessä perus kolmeseiskakakkosta ja plaketti komealla selkäjuoksulla oli iso yllätys. Taas toki huomattiin, että korjattavaa meikäläisen korvien välissä riittää. Ns. kasetti ei vaan kestä. Eipä siinä, ainakaan into ei sammunut ja vuoden päästä Kyrös-Rastin kisoissa yritetään taas. Enköhän mie ole jo siirtymäkauteni tässä lokakuussa laiskotellut ja marraskuussa aletaan taas louhimaan treeniä koneeseen.

Kuukauden sairastelujen myötä luotto suorituskykyyni on tällä hetkellä vähän niin ja näin. Epävarmuutta hälventämään päätin testata kuntoni Kellonummen testiradalla. Kyseinen rata on neljä ja puoli kilometriä pitkä ja nousua kertyy noin neljänneskilometri. Suunnistettavia välejä on kaksikymmentä. Rata kiertelee juuri sopivasti tulitikkuvälein maaston parhailla avokallioalueilla, joten testi sopi myös mitä mainioimmin täsmätreeniksi Halikkoon Kokkilan kallioille.

Itse en ollut kyseistä rataa ennen kiertänyt mutta huhut kertoivat nopeimman ajan olevan jossakin 31 minuutin korvilla ja kuulemma jonkun tanskalaisen takavuosien tähden toimesta. Eilisiltana pysäytin kelloni lukemiin 34:00 ja pummisaldoksi kertyi noin yksi minuutti tarkkojen quickroute analyysien perusteella. Paikallista väriä yhteislähdössä suoritetussa testissä edusti TuMen intiaanivahvistus, joka kellotti ajan 36:15 vaikka pysähtyi välillä siirtämään rasteja ja saattoi käydä pskallakin. Ennätysjuoksun valaistusolosuhteet ovat hämärän peitossa mutta viime yönä metsässä loimotti muun muassa täysikuu ja lähes kolmentuhannen lumenen ledilamppu. Puolen tunnin alitusta tälle radalle pitäisin tekijämiehen rajapyykkinä ja lupaankin tarjota keskiviikkokaljan Kannunkulmassa jokaiselle tuon maagisen rajan ensimmäisellä yrityksellään alittaneelle.

Historian lehtien havinaa

2010-10-01T12:02:00.006+03:00

1999 Norike-Virvik Porvoo, 42.sija, tappiota voittajalle +16:19.
2000 Lemi, tuloksia ei löytynyt, ynnä muut sijoitus anyway.
2001 Did Not Start, kuumetauti.
2002 Karhuvuori Keuruu, tuloksia ei löytynyt, muistan että vtutti.
2003 Auvoljärvi 2 Hinnerjoki, 52. sija, +8:38.
2004 Norrvalla Vöyri, 70. sija , +19:05.
2005 Myllylampi Mäntyharju, 21. sija, +7:19.
2006 Saustila Sauvo, A-finaali, 40. sija, +26:28.
2007 Toivike Ahmoo Karkkila, A-finaali, 25. sija, +12:38.
2008 Luomijärvi Hamina, A-finaali, 26. sija, +10:55.
2009 Västerby 1, Ekenäs/Raseborg, A-finaali, 44. sija, +17:43.

Siinäpä on yomiehen SM-yö historiaa sarjasta H21 menneiltä vuosilta. Reilun kymmenen vuoden aikana on ollut käytössä erilaisia kilpailumuotoja. Aluksi osanottajamäärä oli rajoitettu ja valinta suoritettiin rankin ja yökilpailujen perusteella. Jossain vaiheessa kuitenkin siirryttiin rajoittamattomaan osanottoon ja ryhmittäin tapahtuvaan väliaikalähtöön. Neljä vuotta sitten oli käytössä ensimmäistä kertaa karsintakilpailu edellisenä yönä. Perhoslenkkejä on kierretty niin pitkään kuin muistan. Joskus takavuosina on kuitenkin juostu ihan kunnon suoraakin rataa.

Muutosten tuulet ovat puhaltaneet myös lamppusektorilla sillä olen kilpaillut smyössä niin vanhalla kunnon halogeenilla (vuosimallit 94 ja 05) ja seuran ansiokkaasti sponsoroimalla ksenon-kaasupurkauspolttimolla (Lupine Edison). Tänä vuonna olisi mahdollista asettaa kisaan kutreilleni viimeistä huutoa oleva proprietary led-teknologiaan perustuva lamppu, joka häikäisi vastustajat muun muuassa kevään Tiomilassa. Pitkä tie on kuljettu kymppiwatin halosta vajaan kolmentuhannen lumenen veret seisauttavaan Monsteriin.

Vuosien saatossa tulostasoni on kuitenkin pysynyt vakaana ja vain kerran seitsemässä vuodessa olen ollut tyytyväinen suoritukseeni. Seuraavan kerran tyytyväisyyttä on siis odotettavissa vuonna 2012. Se onkin just hyvä sillä sitten siirrynkin jo ikäyömiehiin. Oikeastaan tolla tuloshistorialla voisin jo vaihtaa blogini nimeksi wannabe jou jou mies tai jotain. Heikkoa menestystä ja menestymättömyyttä voisi selittää monella tavalla. Voisi vaikka väittää sipanneensa tai tehneensä megapummin perhosilla. Lamppui saattoi hiipua tai mahdollisesti jopa sammua. Pohje taisi revähtää, karsinnassa hankittu puujalka vaivasi ja peroneus oli pskana. Valitsin vieläpä väärän reitinvalinnan tosi pitkälle välille ja kiersin perhoset väärinpäin. Kituuttava flunssa vei mahdollisesti parhaan terän suorituksesta. En nyt lähde kuitenkaan selittelemään. Tehty mikä tehty.

Jos siis vanhat merkit pitävät paikkansa niin ensi lauantaiyöltä on odotettavissa sijoitus neljänkymmenen korvilla ja takkiin voittajalta tulee about vartti. Toisaalta en ole vielä ikinä karsiutunut A-finaalista, keskeyttänyt tai ottanut hylsyä, joten uusia vaihtoehtoja ryssimiseen riittää. Ehkä finaali jää kokonaan juoksematta sydänlihastulehduksen takia. Oli miten oli, tarina jatkuu, yön kuninkaat kohtaavat tällä kertaa Mynämäen Kallavuoren kupeella ja vain yksi voi voittaa. On taas aika SM-yön.

Magic night

2010-08-13T12:16:00.013+03:00

Eräänä kuumana elokuisena lauantai-iltana punamustaan asuun sonnustautunut nälkiintyneeltä näyttävä nuori mies suuntasi pyöränsä Kilosta kohti luodetta ja Nuuksiota. Kello löi jo yhdeksättä iltapäivän tuntia ja aurinko paistoi juuri ja juuri kerrostalojen kattojen ylitse. Neljäkymmentäkaksi minuuttia poljettuaan fiktiivisen tarinamme sankari kätki pyöränsä avokalliokumpareen kupeeseen kivenheitto koilliseen Hynkänlammesta suuren kuusen katveeseen ja kiristi ultrakevyiden Inoviensa kengännauhat. Hiki virtasi vuolaana ruskettuneilla keskittyneillä kasvoilla kirvellen silmiä ja vasen käsi puristi tiukasti levykompassia. Suunnistussoturi oli valmis ensimmäiseen koitokseen. Hieman ennen kello yhdeksää hän säntäsi matkaan.

Reilut kolmetoista minuuttia myöhemmin punamusta hahmo pysähtyi puuskuttamaan pusikossa lymyilevän ison kiven viereen ja suuntasi siitä kulkunsa rauhallisin askelin kohti piilottamaansa polkupyörää. Matka jatkui etelään pienen matkaa pyöräillen Lintulammen rantamille ja edessä oli taistelun toinen osa. Ilta pimeni vauhdilla mutta suunnistajaa ei pimeys pelottanut. Kartta oli vaihtunut yksi viiteentoistatuhanteen mittakaavasta kymppitonnin käyräkarttaan.

Kahdeksan minuuttia tarkkaa työtä ja Lintulampi oli uudestaan soturin silmien alla. Pyörä löytyi kanervikosta ja lyhyen juomatauon jälkeen seikkailu jatkui. Nokka kohti etelää ja yläketju kireelle sillä hämärä lisääntyi minuutti minuutilta. Eipä aikaakaan kun Sorlampi vilkkui edessä ja laskeutuva aurinko oranssina juuri vastarannan puiden yläpuolella. Ilma oli hiostavan kuuma eikä viimeinen erä tulisi jättämään kylmäksi. Kolme varttia ensimmäisestä lähdöstä oli kulunut ja oli aika puristaa taistelijan viimeiset mehut ylängön avokallioille.

Viimeinen rasti luurasi jyrkänteen juurella Sorlammen lounaislaidalla synkässä metsässä. Kello oli käynyt kolmetoista minuuttia kolmannesta lähdöstä, kun suunnistaja sukelsi hämärän keskeltä jyrkänteelle kaikkensa antaneena. Sorlampi oli aivan tyyni ja metsässä hiiren hiljaista. Aurinko oli jo painunut puiden taakse ja suopursut tuoksuivat. Ilma oli yhä kuuma ja ympäröivä rauhallisuus tarttui. Hetken lammen rantoja fiilisteltyään alkoi metsämiehen kotimatka. Yönmusta fillari kiisi kesäyössä Kasavuoren ja Kauniaisten kautta takaisin Kiloon juuri ennen päivän viimeisen tunnin alkua. Siitä sitten suihkun päälle junalla keskustaan ja aamuyöllä taksilla takaisin.

Sinä kesänä

2010-08-05T15:47:00.017+03:00

Hylsy Jukolasta. Juhannusleiri Ukkohallassa. Kymmenkunta suunnistustreeniä Joensuun seudulla. Juuan Tahkovaara ja Ilomantsin Petrokangas. Kuntorasteja. Rahakas voitto Kalevan Rastiviestistä kakkosjoukkueella. Viimeinen sija Helle Heino Mikkoselle Kainuun rastiviikolla. Lukemattomia paarman puremia ja virkistäviä uimarantoja. Savusauna ja loputonta hikoilua helteessä. Paras rusketus ikinä. Muutama kesäkalja ja lonkero sekä seitsemät makkaraperunat Ilosaarirockissa.

Vielä on kesää jäljellä ja aikaa herätä horroksesta. Karjaan norttonki suunnistetaan tasan kuukauden päästä ja siihen mennessä pitäisi saada itseluottamus nousuun, juoksu kulkemaan ja suunnistus sujumaan. Eiköhän se tästä niinkuin ennenkin öiden pidentyessä, kelien viiletessä ja Firmaliigan alettua.

Mausteena nauste

2010-06-08T16:04:00.012+03:00

Kyynärpään paranemisen jälkeen paras vire suunnistustouhuihin on ollut kadoksissa. Ryssin isosti niin EPitkien supikoissa, Prisman keskarisprintissä ja Pirttiksen Firmaliigassa. Odotukset ovat olleet liian kovat ja epäonnistumisten myötä itseluottamuksen kanssa on ollut vähän niin ja näin. Pahimpien koivun siitepölyjen jo laskeutuessa ja Jukolan lähestyessä trendi tuntuu kääntyneen. Raseborgin kansalliset olivat askel oikeaan suuntaan vaikka alkumatkasta olikin ihan muut jutut mielessä kuin 2.5 metrin käyräväli Paulinin priimalla kartalla. Kisan jälkeen junamatkailin Joensuuhun hyvillä fiiliksillä treenaamaan kohti kesäyön suunnistusjuhlaa Jukolan viestiä.

Suunnistusviikon aloitti perustreeni Inkerin Jukan takapihalla eli SM-viesti 09 maastossa. Metsässä oli tehty juuri sopivasti Jukoa silmällä pitäen harvennusta ja risukkoa löytyi. Pummien mehustelun sijaan esittelen tässä jutussa henkseleitä takki auki paukutellen nappiin menneitä naustevälejä. Ylläolevassa kuvassa näkyy kuinka nauste puhutteli seuratessani laakeaa muotoa laakeassa rinteessä.

Kompassi on tän kevään kuuminta hottia suunnistuspiireissä. Tosiasiallinen faktahan on, että suorin tie kahden oleellisen kohteen välillä on lyhin ja kulkukelpoisuuden salliessa myös nopein. Pataan tulee heti jos ei juokse suoraan, kovissa kisoissa joku kuitenkin juoksee. Suunnassakulku vahvana rutiinina selkäytimessä edesauttaa pysymistä optimireitillä monissa maastoissa. Ylläolevan kartan tyylinen kompassiharjoitus pakottaa keskittymään, jos haluaa kaikki rastit löytää. Lisäksi treeni tekee hyvää kuvanmuodostukselle sillä jonkinlainen kuva rastin seudusta on pakko olla etukäteen mielessä, jotta sujuvuus säilyisi. Juuri kangasmaastot soveltuvat valkoisen kartan kompassitreeneihin mitä mainioimmin.

Kalevan Rastin viikkoharjoituksissa keskiviikkoiltana kokoontui reilu parinkymmenen hengen innokas punamustiin pukeutunut joukko Enon ja Kontiolahden rajamaiden korpeen. Maaston nimi on Kauhee mutta tosi suunnistusfriikki antaisi kyllä nimen Ihanaa. Harjoituksen teemana oli viesti, joka juostiin kahtena hajontalenkkinä kahdesta eri lähtöpaikasta. Ensimmäinen lenkki oli vajaa kolmekilometriä vajaalla kahdensadanmetrin nousulla ja toinen lenkki sitten jo hieman helpompi. Ekalla lenkillä etelän mies eksyi mutta ylläolevan kuvan toisen lenkin ykkösväli meni nappiin nousua vältellen välimäen tasainen päällystä hyödyntäen. Vaikka epäonnistumiset kaivelevatkin niin onnistumisista on syytä ammentaa hyvää fiilistä.

Lomaviikko jatkui käyräsuunnistuksen merkeissä suppamaastossa. Sopii kuin nakutettu meikäläiselle ja todella joudun keskittymään kevyessäkin vauhdissa, jotta ymmärtäisin kartan ja maaston välisen yhteyden. Tokihan tuolla vilistää kuviorajoja, polkuja ja teitä mutta tuntemattomassa maastossa niistä ei ole mitään hyötyä. Käyräkartta laittaa kuvanmuodostuksen töihin ja uskoisin näitä treenejä tekemällä suunnistustaidon kehittyvän ihan huomaamattaan.

Koli - kappale kauneinta Suomea. Todellakin oli maisemat kohillaan ja suunnistus vanhalla 1:15000 kartalla meni fiilistelyksi. Isoja lintuja lehahti lentoon jalkojen juuresta ja sateen jäljiltä metsä tuoksui vahvasti. Juuri Mäkrälle kiivetessäni aurinko pilkahti esiin ja mikäs siinä oli Kolin monimaattelun 1991 ykkösrastilta kuikuilla huikaisevia maisemia Pieliselle. Siihen aikaan oli muuten tiukkoja ratoja, vajaan kilsan ykkösvälille oli ladottu 150 metriä nousua. Maastopohja on tuolla perusmuhkurainen, suot veteliä ja varvikko korkeaa. Ennen oli tosiaan miehet rautaa ja laivat puuta. Nykyään juostaan kipikapikengillä sprinttiä Kirkkonummen juna-asemalla.

Suunnistusviikon kruunasi Siilin Rastin idylliset pikkukansalliset Kasurilan mäellä. Kisassa oli tarjolla rinnesuunnistusta, savolaista talousmetsää ja kompassivälejä. Kuu ja tähdet olivat sopivassa asennossa sillä tekaisin pitkästä aikaa hyvän kilpailusuorituksen. Parissa kohtaa kävi säkä urien ja rastien bongaamisessa ja muissa kohdissa homma oli hyvin hallussa omissa käsissäni. Onnistuminen sattui kyllä oikeaan saumaan sillä Joensuussa liippasi läheltä etten olisi tyystin lähtenyt paikallisen kulttuurin velvoittamana kaljoittelun tielle. Henkseleiden paukuttelun lomassa on syytä muistaa, että parannettavaa suoritukseen jäi. Tähän loppuun on hyvä vähän niuhottaa kakkosrastin pienestä rastinottopummista, pitkän seiskavälin huonosta toteutuksesta ja pysähdyksistä kutosella ja yhellätoista. Muutenhan kisa oli tikkistä naustetta.

Back to school, vanhoja perusjuttuja kertaamaan

2010-05-20T17:31:00.012+03:00

Suunnistuksen perustaitoja on syytä hioa perusteellisesti ja tehdä ns. basictreeniä. Hyvällä kuvanmuodostuksella ja kompassin käytöllä pötkii pitkälle ja lopulta suunnistus on niiin selkäytimessä, että neljän minuutin virheet vaan jäävät tekemättä. Ihan sama vaikka kyseessä olisi sitten Firmaliiga tai joku vielä vähemmän tärkeämpi koitos.

Siispä Firmaliiga virheestäni motivoituneena lähdin suunnistamaan. Treeni oli ihan tavallinen perusbasic sisältäen kahta eri mittakaavaa ja kartoitusvuosikymmentä. Erikoispitkiä varten matka oli säädetty pitkäksi ja Jukolaa silmällä pitäen mäkeä riitti. Startti treeniin oli vasta auringon laskiessa, jotta Helle Heinonen kestäisi. Eikä muuten ollut yhtään pöllömpää porskuttaa hitaasti viilenevässä kesäyössä pikkuledi otsalla.

Vanhoilla 1:15000 kartoilla suunnistamisessa on oma viehätyksensä. Ensinnäkään se ei ole niin helppoa ainakaan allekirjoittaneelle ja toisekseen pelkistetty käyräkuvaus ja kartoitustyyli pakottavat automaattisesti laaja-alaiseen kuvanmuodostukseen ja tarkkaan kompassinkäyttöön. Juoksemalla sinnepäin saatat eksyä etkä saakkaan kiinni jostain diiteilistä kuten nykykartoilla. Lisäksi kartoissa saattaa olla paikka paikkoin hieman feelua, josta pitää selviytyä vahvoilla perustaidoilla. Pikkukivi Heinoselta jäänee helposti jokunen kivi bongaamatta ja hyvä niin.

Viistoistatonnisilla kartoilla suunnistaminen on tietenkin mitä parasta treeniä norttongille, tuolle klassiselle kuninkuusmatkalle, jolla kisataan kerran pari vuodessa. Mutta kyllä perustaitoja tarvitaan myös tulisten keskarien tiukoissa rastinotoissa missä pelkistämällä ja tehokkaalla kompassin käytöllä säästää arvokkaita sekunteja. Nykypäivän kymppitonneilla voi nyhrätä tehottomasti pikkukohteiden kanssa mutta vanhoilla kartoilla se ei ole edes mahdollista.

Välillä on hyvä vähän relata ja katsella maisemia. Linnut lauloivat ja metsä tuoksui. Kengät olivat värväytyneet keltaiseksi siitepölystä ja jostain kaukaa kuului vasaran pauke talonrakennuspuuhista. Tyynenä, kaukaisuudessa sinertävänä kiertyi hänen ympärilleen metsäinen, avara maailma, ja laskeutuva aurinko lännen reunalta valeli kultaisella ruskollansa noita vanhoja, takkukarvaisia kuusia vuoren harjanteella. Jotenkin tohon tyyliin se meni eilenkin, kyllä Aleksis Kivi sen jo aikanaan tiesi.

Loppuun täytyy vielä mehustella ylläolevaa rastiväliä. Siinä hyödynsin hämärässä apukäyrää rastiotossa kuin Nurmonen konsanaan Jukolassa 2009 pitkän yön rastilla 16. Olen tota toki ennenkin hehkuttanut mutta eiköhän Nurtsi pian tempaise uuden huippujuoksun.

Neljän minsan pummi

2010-05-18T22:41:00.007+03:00

Mr Firmaliiga, juu-u. Kotikenttä, kyllä. FL Grandslam 2010, iso kinnas. Sininen viiva on reittini, punainen on jotakin mistä luulin meneväni. Keltaiset rinkulat ovat havaintoja, jotka samaistin pinkkeihin rinkuloihin. Polkuja ja mäkiä vilisti joka puolella eikä suuntakaan oikein täsmännyt. Polulla pohjoiseen mietiskelin, että onkohan kompassi rikki ja mitä syön päivälliseksi. Grandslam taisi tosin karata jo alkumatkasta, kun juoksin ulos kartalta. Taas joudun vajaan vuoden odottamaan uutta mahdollisuutta, prkl.

Kuivatreenit kunniaan

2010-05-12T17:19:00.009+03:00

Kalevan Rasti menestyi mainiosti kauden ensimmäisessä suurviestissä Tiomilassa. Ykkönen voitti ylivoimaisesti ja kakkonen oli viestin kolmanneksi paras kakkosjoukkue 45. sijallaan. Yksi syy hyvään menestykseen piilee perinpohjaisessa valmistautumisessa. Talven aikana teimme muun muassa runsaasti taidon kuivaharjoituksia seuramme mainion valmennusmogulin ja suurvisiirin Pipon innoittamana. Myös ratasuunnitelmat ennakkoon olivat yllättävän kohillaan. Alla olevassa kuvassa näkyy rastiväli helmikuun Portugalin leirin kuiviksesta ja vertailun vuoksi jatkona on kisassa toteutunut rastiväli. Voin kertoa, että metsässä meikäläistä hymyilytti vaikka rastia sitten koukkasinkin.

Oman ruutuni Tiomilassa kakkosjoukkueen pitkän yön petaajana hoidin Vehkalahden Veikkojen vanavedessä, jotta hiihtäjä Kari Karppa Varikselle olisi kylmä kyyti tarjolla maajoukkuemies Föhrin toimesta. Föhrin kyydistä Karppa harmi kyllä putosi mutta veti sitten komeasti letkaa varvauksessa. Kakkosjoukkue teki ykkösen lailla tasaisen suorituksen alusta loppuun ja voitonjuhlissakin laitoimme itsemme likoon lähes ykkösen miesten veroisesti.

Juhlien jälkeen laakereilla lepäily saa riittää ja laivalta ylijääneet kaljakeissit jätetään odottamaan Ilosaarirokkia. Katse on jo käännetty eteläiseen hämeeseen Suolijärven itäpuoleiseen erämaahan. Kyynärpää paranee kovaa vauhtia eikä enää tarvitse muutenkaan tyytyä pelkkiin kuivatreeneihin sillä lumet ovat jo sulaneet. Metsässä suot ovat märkiä mutta ei haittaa. Ylläolevassa kuvassa on täsmätreeni Jukolaan ja alla olevassa treenissä testailin geelejä erkoispitkille. Väylätreenejä ei ole myöskään syytä unohtaa sillä ne ovat nyt muodissa.

Jokavuotinen varma kevään merkki on Firmaliiga. Tänä vuonna olen mukana kymmenettä kertaa ja tavoitteena on tietysti pitkään jahtaamani Grandslam eli kuusi voittoa kalenterivuodessa. Mitään Tigerslamejä tai muita ei lasketa. Eilisen jäljiltä taskussa on kauden ensimmäinen voitto mutta vielä on pitkä tie kuuteen voittoon. Kantoja kaskessa riittää ja viime vuonna homma kosahti jo neljännessä kisassa. Kuusi voittoa ei kuulemma ole mahdollista mutta mie yritän.

No pain, no pain

2010-04-19T15:29:00.009+03:00

En ole nyt hetkeen pystynyt blogijuttuja vääntämään sillä ensin Bulgaarian leirin jälkeen olin liian väsynyt ja vasta pari päivää sitten pääsin eroon Karlskronan pääsiäisleiritulijaisesta eli kipsistä vasemmassa kädessä. Bulgarian leiri meni tosiaan lähes nausteeseen sillä pyyhe piti heittää kehään vasta viimeisenä päivänä ja jokaisena kuutena iltana tuli vedettyä yötreeni. Mielenkiintoista oli seurata maajoukkuemiesten touhuja maailman huipulta. Mysliä ja jugurttia nekin söivät. Leirin parasta antia olivat yöväyläsuunnistukset Mustanmeren rannalla vaikken väylällä ihan koko aikaa pysynytkään. Käytiin siellä yöllä myös käyrävihreäsinikartalla ja päiväharjoituksista vaativin oli tiukka ylämäkiveto/alamäkisuunnistus.

Ruotsin pääsiäisleiristä jäi sitten käteen kipsi ja murtunut kyynärpää sekä mieli. Psyyke nileellä kuten Jokikylässä tavataan sanoa. Tapaturma sattui yötreenissä missä testattiin paineensietokykyä kahden lenkin viestitunnelmaisessa takaa-ajossa. Ensimmäisellä lenkillä kolasin lumet katolta tekemällä kakkosrastilla kahdeksan minuutin pummin. Jätkät meinas paleltua odotellessa mutta löysin kuin löysinkin kaikki rastit.

Toisella lenkillä sitten kakkosrastille mennessä kaaduin ja vasen kyynärpää murtui. Kohtalokas paikka on merkitty allaolevaan karttaan punaisella. Kaatumisen jälkeen hengitys salpautui hetkeksi ja käsi jumittui about 90 asteen kulmaan. Onneksi pidän levykompassia juuri vasemmassa kädessä joten matka jatkui kompassi tanassa ja adrenaliinit veressä. Myöhemmin teloin vasemman säären kiveen ja lopulta sitten murjoin vasenta nilkkaa jyrkänteeltä alashypätessä. Loppuverkassa sitten vtutti ja kolotti lähes koko kroppaa. Summa summarun, paineensietokykyni tuli testattua, megapummi ja kyynärpää murtui. Ei siis häävi.

En kuitenkaan uskonut, että kädessä olisi mitään sen suurempaa vikaa mutta seuraavana päivänä seuran lääkäri passatti röntgenkuviin varmuuden vuoksi. Ja hyvä että passitti sillä sairaalasta palasin käsi kipsissä. Yritin saada kaverit auttamaan akkuliivin pukemisessa mutta kukaan ei suostunut. Sinä iltana nimittäin juostiin kevään tärkein yötreeni, Tiomila testi.

Kuten kaikki asiantuntijat ylläolevasta kuvasta näkevät niin vamma ei ole mikään vakava. Vain kymmenen päivää kipsiä ja noin kuusi viikkoa ottaa parantua kokonaan. Ensimmäiset kevään kisat Suomessa jäivät sitten väliin ja ehkä eniten syletti seurata Kevätyönviestiä kipsi vasemmassa ja turbokarpalo oikeassa kädessä. Jottei tästä jutusta tulisi näin tyystin negatiivissävytteinen niin saattaa olla että pääsen kuitenkin yösuunnistusviestien yösuunnistusviestissä Tiomilassa juoksemaan. Aika näyttää, sanotaan.

Fiilisten vuoristorata

2010-02-26T16:37:00.008+02:00

Helmikuu on ollut osaltani melkoista höykytystä ja fiilikset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Ensin kuun alussa Vuokatin leirin jälkimainingeissa harjoituskauden ensimmäinen flunssa iski kyntensä minnuun. Se oli semmoinen mukavan pieni ja terhakka flunssantypykkä, joka häipyi pikkuhiljaa pois Portugalin reissun myötä. Kuten arvata saattaa ei Portugalissa aluksi sitten oikein kulkenut. Lupinen loistoa tunnelin päässä alkoi kuitenkin näkymään parin päivän jälkeen ja miksei olisi näkynyt sillä onnistuin harjoittelemaan joulu- sekä tammikuun hyvin ilman flunssien kanssa seurustelua.

Portugalin leirillä Kalevan Rastin valmistautuminen Tiomilaan sai konkreettisen alkusysäyksen tulisessa yhteislähtöharjoituksessa Bardeiraksen yössä. Rapatessa muta roiskui ja paikalliset pikkupuput saivat kyytiä perhoslenkeillä. Koko tiimi selviytyi 9,4 kilometrin radasta 46 ja 48 minuutin väliin, joten voidaan puhua onnistuneesta harjoituksesta. Ketäs meitä oli mukana hengessä? Ekana tulee mieleen Gueorgiou, Hertner, Adamski, Prochazka, Airila, Pajunen, Fincke, Nurmonen, Martomaa, Asikainen, Tölkkö, Hernelahti, Rantala, Mähönen, Pukema, Karvonen, Heinonen, Heva, Vellu Lonka ja ainiin tietysti Aapee Kaivosaari. Treenin päälle sitten loppuverkat, analiisit, gurmee-illalliset, Blektorpin kuivikset ja basic pskanpuhumiset. Awot!

Suunnistin Portugalissa myös päivällä mutta se ei oikein sujunut. On tässä kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tullu liikaa nyhrättyä avokallioilla ja erityisesti Pirttimäessä sekä Gillerbergetillä. Ei siis mikään yllätys, että kaukana kotoa harjudyynimaastoissa homma ei oikein suju. Pirttiksessä ja Gillellä suunnistus on niin helppoa, kun tietää etukäteen miltä mikäkin mäki näyttää. Portugalin pinjametsissä kisailtaessa luin kerran jos toisenkin käyrät väärinpäin vaikka valmennusjohto yritti teroittaa, että nämä ovat harjumaastoja. Suunnistin siis ensimmäistä kertaa Portugalissa ja toivottavasti maastopankkiini kertyi sen verran uutta saldoa, että seuraavalla kerralla pysyn Atlannin itärannikolla oikealla harjanteella. Positiivisena seikkana mainittakoon, että tekaisin taas yhden todellisen peesijuoksun POMin nortttonkilla. Se oli oikein selkäjuoksujen aatelia ja vetää vertoja Rosenbergin långalle ja Simpsiö Jukolalle.

Pummasin rankasti myös Portugalin yössä. Alla olevan kartan kutosrastia etsin pieneltä ikuisuudelta tuntuneet neljä minuuttia. Rastia lähestyessä huomasin, että olin käynyt rastilla aamupäivän päiväsuunnistusharjoituksessa, joten eipä muuta kuin taitteilin kartan taskuun ja hilpaisin vihellellen nappamaan leiman. Löysin pusikkoa ja jyrkänteitä mutta en rastimerkkiä. Tähän mennessä olen jo oppinut, että punamustien treeneissä on äärimmäisen vaikeaa edes saada tulos eli löytää kaikki oikeat rastit. Vaihtoehtona ei siis ollut luovuttaminen vaikka lamppukin alko pätkiä. Lopulta löysin heijastimen oikeasta paikasta ja selvisin maaliin kaikki leimat kortissa Lupine viimeisiään leiskuen.

Portugalin leirin viimeisenä iltana säntäsimme vielä innolla yösuunnistamaan S. Pedron rantamaastoon tihkusateessa. Pimeää odotellessa ihmettelimme aallonmurtajalla Atlannin aaltoja ja melko korkeita olivat vaikkei mikään synkkä ja myrskyisä yö ollutkaan tulossa. Ennen treeniä hieman hirvitti, että miten dyynimaaston rastit löytyvät pimeässä kun päivänvalossakin oli suuria vaikeuksia. Mutta tämä treeni oli taas semmoinen missä onnistui lähes kaikki. Niitä tulee yösuunnistuksessa aina silloin tällöin, ainakin kerran vuosikymmenessä. Käy säkä jatkuvasti ja rastit vaan tupsahtavat vastaan. Tulee ihan mieleen Karkkilan SM-yö 2007, no karsinta tottakai. Seuraavaa säkäyösuunnistusta saankin sitten odotella.

Talven suunnitelma oli rytmittää harjoittelua leirien avulla. Eli leirillä treenataan todella kovaa ja muuten hieman kevyemmin. Kolin ja Ylläksen leirit menivät puikkoihin mutta Vuokatista alkoi sairastelukierre, joka jatkui Portugalin reissun päälle. Meikäläinen vaan näyttää aina kolaavan jonkun lentokentillä viihtyvän ronskin taudin, joka pitää tiukasti otteessaan eikä päästä irti ennenkuin kaikki mehut on puristettu irti miehestä. Turhankin onnistuneesta rytmityksestä tuohtuneena juhlistan tänään kymmenettä lepopäivää ja juuri diagnosoitua poskiontelotulehdusta. Toivottavasti antibiootit purevat ja pääsen maaliskuussa taas harjoittelemaan. Ohjelmassa olisi Bulgarian leiri kuun puolivälissä ja pääsiäisenä sitten kauan odotettu Ruotsin yösuunnistusleiri. Vanhan fraasin mukaan luovuttaminen on syntiä.

An Alikunto

2010-02-01T20:30:00.007+02:00

Viimeisen kolmen vuorokauden ajan olen kärsinyt klassisista ylikunnon oireista. Olo on ollut voimaton eikä olisi huvittanut urheilla. Maitohappoa on kertynyt lihaksiin tavallista helpommin ja muun muassa unensaannin kanssa on ollut vaikeuksia. Ruokahalu on ollut suunnaton ja reaktiot esimerkiksi autoa ajaessa ovat selvästi hidastuneet. Liikkeet ovat flegmaattisia, kimmoisuus on kadonnut, sydän hakkaa ja kaikki ärsyttää. Onneksi seurakaverini Simo-Pekka opasti minua viime viikon Vuokatin leirillä ja selitti, että kyseessä ei olekkaan ylikunto vaan alikunto. Eli suomeksi sanottuna kuntoni on prseestä ja minun pitäisi harjoitella paremmin. Toisaalta en ole vielä oikein edes aloittanut perusteellisempaa harjoittelua eli turha tässä vielä on mehustella olevansa missään ylikunnossa, prkl. Noi on joka tapauksessa ihan mielenkiintoisia fiiliksiä ja tuskin maltan odottaa ensimmäistä kunnon yöhikoilua.

Askeettiseen leiriohjelmaan sisältyi myös suunnistusta. Karttojen katselun, kätsärin ja kuivaharjoitusten lisäksi harrastettiin sprinttisuunnistusta parikymmenen sentin hangessa ja taisi sitä pakkastakin olla se kakskyöstiä. Ennen treeniä oli tietenkin ammattimiesten kaksiosainen luento aiheesta sprinttisuunnistus ja treenin jälkeen sitten tulinen analyysi. Sprintissä jos missä reittien spekulointi menee helposti hiusten halkomiseksi. Kielteinen asenteeni sprinttisuunnistusta kohtaan on pikkuhiljaa muuttunut ja nykyään ajattelen, että sprintissä on helppo harjoitella ennakoivaa suunnistusta ja pelkistämistä. Ja sehän onkin ihan jees tämmöselle tässä ja nyt suunnistajalle, jonka primääri kuvanmuodostus on aivan lapsenkengissä. Samasta syystä eksyn aina kätsärissä ja pummaan yleisesti ottaen melko paljon, about 20 sekuntia per kilometri viimeisen kolmen vuoden suunnistuksissa keskimäärin. Allaolevassa kuvassa on pala leirin sprinttiharjoituksesta, rasteilla 6-8 oli hyvää tekemistä ja ennakot kohillaan.

Alikunto ja tärkeimmän suunnistuksen perustaidon vajavaisuus eivät kuitenkaan meikäläistä lannista. Ajatus kehittymisestä motivoi ja silleen on hyvä tilanne että ymmärrän nyt puutteitani edes hieman paremmin kuin aikaisemmin. Mielikuva paremmasta tulee muuttumaan todellisuudeksi jossain vaiheessa. Kuvanmuodostuksen saralla semmosella sadallatuhannella onnistuneella toistolla pääsee alkuun. Taikasanat ovat karttakävely ja käyräkartta. Alikunto on hoidettavissa myös mutta ilman kipua en siitä selviä.

Kauden avauskilpailuni Portugal O meeting WRE keskimatka juostaan vajaan kahden viikon päästä. Alikunnosta en ehdi tässä ajassa päästä eroon mutta mikään ei estä valmistautumasta ensimmäisen starttiini punamustassa suunnistusasussa mahdollisimman hyvin. Avauskilpailu näyttää suunnan koko kaudelle ja meinasin olla hereillä kun viimeinen pitkä piippi päättyy. En ole koskaan käynyt Portugalissa mutta esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa olen suunnistanut useammassa paikassa. Kisarata on 7.1 km ja siihen on tungettu jopa 30 rastia. Viiden minuutin kilometrivauhdilla radalla on siis keskimäärin noin 70 sekunnin välejä. Noususumma on maltillinen 165 metriä. Maasto on hiekkapohjaista matalaa männikköä, jossa näkyvyyttä paikka paikkoin heikentävät puuryhmät ja pensaikot. Korkeuserot ovat tosiaan pienet ja pienipiirteisiä muotoja esiintyy. Allaolevassa kuvassa on mallipala kisakartasta ja suunnittelin siihen rataspeksit täyttävän tiukan alkulenkin.

Kuivakuvanmuodostusharjoituksena kumitin epäoleelliset featuret pois ja dadaa käyrämuodothan hyppäävät silmille vihreiden töhryjen seasta paremmin. Muutamalla välillä tukeutuisin yksittäisiin isoihin puihin sillä olettaisin niiden olevan selviä ja mahdollisesti jopa näkyvän kaukaa joko poikkeuksellisen korkeuden tai rungon paksuuden takia. Katkonaisia polkuja saattaa olla hiekkamaastossa vaikea huomata joten ne olisi ehkä voinut poistaa kaikki. Keltaiset ja vihreät otin tylysti pois sillä arvelisin niiden olevan riskialtiita kohteita tehokkaan ja varman suunnistuksen kannalta. Anyway täytyy vielä odottaa model eventin karttakävelyä ja kisapäivän veryttelyä lähtöön niin sitten selviää lisää. Allaolevassa kuvassa on pikapelkistykseni tulos. Käyräsuunnistusta, sanoisin.

Allaoleva valokuva kisamaastosta voisi olla esimerkiksi kolmosrastista hieman lounaaseen ja kuvattu koillisen suuntaan kolmosrastille päin. Ei ihan täsmää mutta on hauska leikitellä ajatuksella tai siis mielikuvalla. Suorituksen hallinta tulee kuitenkin lopulta ratkaisemaan ja lähtölistalla vilisee toinen toistaan kovempia nimiä joista joku taatusti vetää huippujuoksun. Yleisörasti saattaa olla käytössä ja keskimatkan maailmanmestari voi lähteä minuutin perään. Toisaalta ilmoittautuneita näyttäisi olevan niin paljon, että tuskin meikäläinen pääsee edes eliittiin yrittämään. No on sitä ennenkin A-sarjassa juostu.

Hyvää shittiä

2010-01-19T20:22:00.006+02:00

Vuosikymmenen vaihteen taitteessa leireilin lähes kesäloman veroiset 18 päivää Joensuu-Ylläs sektorilla. Erona kesälomaan oli se, että en juonut kaljaa enkä harrastanut muitakaan kesälomalle tyypillisiä aktiviteetteja. Muutaman kerran sentään yösuunnistin. Ylläolevassa kuvassa on vuosikymmenen ensimmäinen yösuunnistukseni ja se on vielä tälläkin hetkellä se ainoa. Uudet tuulet puhaltavat harjoittelussani ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus vähentää lumisessa metsässä rämpimistä niin kivaa kuin se onkin. Pois mukavuusalueelta, miulle hoetaan Itäsuomessa melkein mantran muodossa.

Vanha vuosikymmen päättyi perinteisen Kalevan Rastin uudenvuoden korttelisuunnistuksen merkeissä. Tällä kertaa Äkäslompolossa pidettyyn tapahtumaan oli uskaltautunut parisenkymmentä uskaliasta yösuunnistajaa jopa kuudesta eri seurasta. Ensimmäinen lenkki oli normaalia korttelisuunnistusta ja radan perhoset ovat näytillä ylläolevassa kuvassa. Toinen osio koostui kahdesta sprinttisuunnistuspätkästä, joista löytyy pieni tiiseri allaolevassa kuvassa. Ensimmäinen kisailuni punamustissa päättyi karvaaseen pettymykseen ja suoritukseni kiteytyykin loistavasti valmentajan sanoihin: "hyvä ettet keskeyttänyt". Eipä siinä, tästä on erittäin hyvä yrittää eteenpäin. Palautteluksi syötiin makkaraperunoita muttei sentään grillin edustalla aamuviideltä.

Jatkossa pitää kiirettä. Lentolippuja on varattu ympäri eurooppaa ja kaikenlaista mielenkiintoista liittyen harjootteluun on kertynyt todo-listalle. Ensinnäkin fysiikka sektorilla pitäisi juosta kaksi tonnia alle seitsemän minuutin. Ruoto olisi laitettava kuntoon vilauttamalla alaselkää Åkermanille ja jumppaamalla ahkerasti syviä lihaksia ja keskimmäistä vasenta pakaraa. Palautumispuoleen olisi kiinnitettävä ihan uudenlaista huomiota elämäni ensimmäistä hierontaa ja Herbalifeä hankkimalla. Sen myös opin Joensuun reissullani, että pieni materialismi ei myöskään ole pahitteeksi. Kompressiosukkien, verkkopaitojen ja tuulensuojakalsarien jatkeeksi ostoslistalla on Garmini ja Icebugit. Piikkimatot ja päähierontavispilät vielä kyllä arveluttavat. Mitenköhän tässä edes kerkiää käydä lenkillä.

Kuljen jaloin muistojen suolla, ylitse taistelen

2009-12-09T14:17:00.010+02:00

Neljännesvuosisadan suunnistettuani ja auringon jo laskiessa horisontissa päätin kääntää katseeni vielä kerran pois iltaruskosta ja yrittää. Tieni on kulkenut Keun keltasinisistä Parman sinikeltaisten kautta Kalevan Rastin punamustaan. Unelmien jahtaaminen jatkuu yhä ja aika näyttää mitä tapahtuu. Ainakin yritän.

Ethän pelkää pimeässä, luovuta koskaan en.

Viime viikonloppuna olin mukana Kalevan Rastin Infoleirillä Kolilla. Infoleiriksi ohjelma oli yllättävän urheilupainotteinen eikä kabineteissa turhia jaariteltu. Mielenkiintoisena taitoharjoittelun muotona leirillä harrastettiin ns. kuivaharjoittelua sisätiloissa pöydän ääressä. Kuiviksiin liittyviä opettavaisia spekulaatioita kuuntelin innolla ja korvat höröllä.

Vajaa kolme kuukautta sitten alkaneen nilkkavaivan kuntoutus on edennyt pikkuhiljaa ja nyt jalka kestää jo kevyttä juoksua hyvällä alustalla. Omalta osaltani leirin suunnistusharjoitukset menivät siis vaelluskenkäkävelyksi ja usein eteeni lyötiin naisten rata. Pehmeä lasku susirajan suunnistukseen oli aivan paikallaan sillä noissa treeneissä jouduin tosiaan pinnistelemään että ensinnäkään löytäisin kaikki rastit. Mutta mie löysin ne kaikki ja se on hyvä alku se. Ylläolevassa kuvassa on ensimmäinen pummini uuden seuran väreissä ja se tuli heti ensimmäisessä yötreenissä perjantaina.

Seuraavana päivänä pummailuni vain jatkui. Prkl, ei oo todellista että en löydä näitä suoraan ees kävellen. Lauantain yötreenissä sossin järkyttävästi taas ysirastia kuten ylläolevasta kuvasta näkyy. Treeni oli priimointa priimaa tulisine hajontoineen ja erilaisine maastotyyppeineen. Alkuradan vaativa korpimaasto muuttui suppamaastoksi ja loppu oli taas perusmäkimaastoa. Uskokaa vaan vaikkei se kuvasta käykkään ilmi. Harvoin on treeneissä tollaista vaihtelua, joka pakottaa mukautumaan nopeasti uuteen maastotyyppiin. Tän vuoden Luumäki-rastit oli muuten oiva kisa tosta näkövinkkelistä.

Yksi kuivaharjoituksista oli semmoinen, että ensin vilautettiin rastiväliä ja sitten piti sutaista siitä oleelliset kohteet paperille. Hektistä oli ja tuntui ettei annettu aika riittänyt mihinkään. Ylläolevassa kuvassa on esillä yksi taideteoksistani. Kuka arvaa mikä maasto, kartta ja väli?

Ammattimaisen leirin kruunasi sunnuntain pitkä suunnistus Kirkkokallion 1:15000 kartalla 90-luvun alkupuolelta. Luontoäiti oli värittänyt rinteet valkoiseen pakkaskuuraan ja maisemat olivat huikaisevat. Välillä reitti kulki synkkiin hyväpohjaisiin kuusikoihin, joissa oli ilo kuikuilla karttaan valmiiksi pelkistettyjä muotoja. Olin fiiliksissä enkä juurikaan poistunut viivalta. Kaksi kertaa pysähdyin. Kuvia ei valitettavasti ole filmillä vaan pelkästään verkkokalvojeni muistoissa.

Jäähyväiset yötukalle

2009-10-05T19:31:00.017+03:00

Myönnettäköön, että meitsi ei vaan pitkällä tukalla tullut. Västerbyn SM-yössä olisin halunnut onnistua mutta en onnistunut. Maasto, kartta, rata ja keli olivat kuin mulle pedattu mutta mies ei ollut kunnossa. Kyllä noissa risukoissa ja varvikoissa olisi Helle Heinosen kelvannut porskuttaa komealla polvennostojuoksulla. Tällä kertaa pikkutelakalla ollessa kunto näköjään laski nopeasti. Eikä surullisen kuuluisasta AM-yöstä (ehkä ensimmäinen keskeytykseni ikinä) lähtien vaivannut nilkka ollut sekään kunnossa karsinnan jäljiltä.

Asvalttitietä lähtöön hölkkäillessä nilkan alkaessa kipuilla muistin unohtaneeni buranat ja heti perään joku rekka tietysti roiskutti vedet päälleni. No onneksi mieli siitä pian piristyi ja päätin suunnistaa tarkasti mahdollisista kivuista huolimatta. Ykköselle mennessä tajusin kohtaloni, tossulla tulee tänään pataan ja rankasti. Kipu vtutti sen verran, että varoin nilkkaa kunnolla. Alamäissä meni lähes kävelyksi, tasaiset suht ok ja ylämäet pystyin juoksemaan lähes normaalisti. Ehkä olisi pitänyt vaan suosiolla hypätä sivuun mutta yksi keskeytys suunnistusuralla saa riittää.

Kutosrastin väliaika-asemalla tsekkasin emitin kellosta millaista vauhtia olin alkumatkan pitänyt ja tajusin, että Lempi ei kakskytwattisella ehkä kestäkkään loppuun asti tätä kyytiä. Tunnin kohdalla ysiltä lähtiessä sitten napsautin kymppiwatin kehiin. Mietin, että olisinko ottanut myös pikkuledin avuksi mutta hylkäsin ajatuksen turhana kikkailuna. Kymppi ei sitten heti osunutkaan silmiin vaikka rastinottoon vaihdoin takaisin kakskytwattiseen. Paniikki iski ja vaihdoin takaisin kympille. Onneksi rauhoituin pian ja pysähdyin, suunnastin kartan ja mietin. Oikealla mun on oltava ja eikun arviosuunnalla kohti rastia taas kakskymppisellä. Huh huh löytyipäs. Kaksi minuuttia paloi hukkaan ja ketutus ensimmäisestä kunnon pummista valtasi mielen. No loppumatka tarkasti ettei Lempi petä.

Kympiltä eteenpäin sitten käytin rastiotossa kakskytwattista ja aina leimauksen jälkeen vaihdoin kymppiwattiseen. Hyvin meni kunnes neljälletoista ajauduin liikaa oikealle luultuani olleeni jo mäen huipulla, tajusin kuitenkin nopeasti ja heijastin näkyi kauas. Pummia kertyi reilut puoli minuuttia.

Seitsemälletoista sitten rysähti taas, olin tulossa hyvin suunnassa rastinottoon kunnes tupsahdin kivirastille, jonka paikansin väärin liikaa etelään. Oikeasti tämä kivirasti oli lähes viivan alla mutta en sitä huomannut. Liian kiire ratkaisevalla hetkellä kuten niin usein ennenkin. Päivitin suunnan ja eihän se sieltä sitten löytynyt. Taas panikoin ja katselin tuskissani hiipuvaa kymppiwatista puiden oksilla. Todellinen hiipuvan halogeenin hehkuttaja, prkl, oikein yömies, stana. No onhan sen sieltä pian löydyttävä. Rauhoittuminen ja suunnalla etelään, josta uskoin saavani kiinni. Tupsahdin pikkukivelle rastista kaakkoon ja se pelasti. Suunnalla lipulle ja toivo Lempi leiskuen maaliin juoksemista herää jälleen. Pummia tässä about 2.5 minuuttia.

Heti seuraavalle rastille säntäsin väärään suuntaan ja ekan polun ylityksen jälkeen tajusin tilanteen kun kalliomäkeä ei näkynyt. Virhettä taas hieman yli puoli minuuttia. Tokavikalle purtsilla mietin huumorimielellä lampun sammuttamista kokonaan mutta sammukoot nyt jos sammuu. Vielä pienet piruetit tokavikalle sekä vikalle ja sitten hammasta purren sen mitä nilkalla pystyin mutapeltokiriä maaliin. Emitin kellosta näkyy totuus, reilut tunti ja kolmevarttia, josta virhettä kuusi minuuttia. Taidanpa hävitä kärkeen vajaan puolituntia. Sitkeydestä palkittiin sijalla 44 mikä osuu aika hyvin viimeisen kymmenen vuoden SM-yö sijoitusteni keskiarvoon ja hajontakin on pieni. Eli ihan normikauraa meikäläiselle.

Jos kymmeneen vuoteen ei ole osunut, niin osukoohan milloinkaan. Tai sitten se on vain tuuria. Tason nostamiseksi pitäisi harjootella enemmän, paremmin ja muutenkin duunata juttuja fiksummin. Äly ei ehkä riitä kun tunne vie miestä kaikkiin älyttömiin tempauksiin. Tästä pettymyksestä onkin just hyvä aloittaa uusi aika ja suunnata parturiin, parannella et kuntouttaa flunssa sekä nilkka ja pitää kunnon ylimenokausi. Olisihan tossa vielä Mannaa, Halikkoa ja Smålea ja saatan niissä hyvinkin olla mukana rimpuilemassa kun oon ennenkin ollut. Lopulta kausi tulee kuitenkin kaatumaan.

Vielä koittaa aika jolloin lakkaan yrittämästä SM-yö menestystä sarjassa H21 but not yet, not yet. Ensi vuonna kisat ovat Mynämäellä ihan siinä Kallavuoren kuppeessa eli lähes miun kotimaastossa. Ja siellä tulee langanlaiha lyhyttukka luukuttamaan Lupine otsallaan höyhenenkevyellä askeleella kohti maailmanluokan juoksua. Tai jotain. Mutta se on eri tarina se.

Blogi jää nyt tauolle, kiitos lukijoille ja pahoittelut, että tälle erää vikasta jutusta tuli näinkin lunssaisen väsynyt.

Suunnistajaelämää

2009-10-03T16:18:00.013+03:00

On niin pirun hektistä kun ensin piti analysoida kärsinnän väliajat, sovittaa kepsireitti vanhalle kartalle, suunnitella tuleva finaali, tutkia säätiedot ja päivittää tilaa vasepuukissa. Ei sit oo ehtiny nukkua saati syödä ja on noi suunnistuskamatkin vielä tossa Siwan muovikassissa mätänemässä. Akun sentään tyhjensin ja latasin uudestaan.

Karsinta meni ihan jees, kylmä virheanalyysi kertoo 45 sekunnin pummista kakkosella, 15 sekunttinen rastinotossa seiskalla, kasille yllätys yllätys vain ensin about puoli minuuttia pururadan kulman missauksessa ja siihen päälle samat 15 sekunttia koukkua ympyrässä. Tokavikaa hermoilin sitten vielä ton saman minimiresoluution verran. Eli yhteensä kaks minsaa pummia. Ei tolla nyt kuuhun menty mutta sijalla 13 kuitenkin A-finaaliin neljättä kertaa peräkkäin. K1-sarjasta ei näköjään millään voinut selvitä lähtönumerolle kahdeksan mutta sain sentään ysin.

Käytiin tossa viikolla jätkien kanssa Suunen postilaatikolla ja ruskeasta kirjekuoresta löytyi mielenkiintoisia värikkäitä papereita. Oli siellä jotain reitinvalintakokeiluiden tuloksiakin mutta jätetään ne kuitenkin nyt julkaisematta, jotta jännitys säilyisi. Tulevasta finaalista sen verran, että saattaa sataa. Jos kyseessä olisi yösuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut, niin voittajasuosikkini olisi tietysti Anders Nordberg. Mutta nyt kun ollaan Suomen maankamaralla niin fanitan miestä, jonka pelkistäessä sanotaan pikkukivienkin katoavat maastosta. Liityin fanclubiin Jukolassa, kun kyseinen yökettu otti pitkän yön rastin 16 tyylikkäästi pitkällä ja suoralla hännällä apukäyränenää seuraten. Go Antti Anders Nurmonen Nordberg! Itse meinaan taistella kynsin ja hampain sekä viimeistä kertaa pitkällä tukalla halogeeni-sarjan mestaruudesta.

Back to basics

2009-10-02T14:26:00.009+03:00

Jalkaan tukevimmat vaelluskengät ja päähän himmein pikkuledi mitä kaapista löytyi ja eiku yösuunnistamaan - kävellen. Niin se suurjuoksija Hannes Kolehmainenkin treenasi kävellen ja nykyään miehellä on patsas Väinölänniemellä. Välillä on myös hyvä treenata varavalon kanssa, jos vaikka sattuisi iso lamppu sammumaan kesken isompiakin kinkereitä. Viikonlopun SM-yöhön on tosin tarjolla lähes täyttä kuuta, joten eiköhän se sieltä pilvienkin takaa ilahduta kajollaan öistä kulkijaa avoimessa kalliomaastossa.

Ylläolevan kartan viimeisen täsmätreenin teemana oli pysyä kartalla ja suunnassa. Kivuttomassa kävelyvauhdissa homma toimi ja sain pitkästä aikaa onnistumisen elämyksiä öisessä metsässä. Nyt voinkin sitten lähteä hyvillä mielin takki auki henkseleitä pauketellen itse kisaan, jossa levykompassini tulee roikkumaan ranteesta villin vapaana ja kartta seuraa perässäni viittana. Kaikki huomio on säntäilevässä etenemisessä ja suunnistus on täysin toivon varassa, että kyllä ne rastit sieltä tulevat vastaan. Ja jos taas isoin pummi sattuu kasirastille ja lamppu sammuu niin laitan kyllä heti loton vetämään. Voiton antavat numerot onkin jo tiedossa.

Once in the lifetime yösuunnistus

2009-09-25T17:07:00.008+03:00

Siin o. Koskaan ei enää tule olemaan Suunnistavan Uudenmaan AM-yötä 2009 Kuusijärven ja Bisajärven maisemissa. Tiistain yökansallisiin verrattuna meni oikein mallikkaasti, vartin sijaan pummasin enää kymppiminsan. Yllätys yllätys tälläkin kertaa suurin kolmen minuutin virhe tapahtui rastilla kahdeksan ja kuten Vesilahdellakin sain lopulta kiinni ysin tienoilta. Kaksi minuuttia hukkasin kakkosvälin tiheitä pusikkoja tutkiessa ja siihen perään puolitoista minuuttinen kolmosella. Samat puolitoista minuuttia sossin myös viidellätoista ja muutenkin virhe muistuttaa kolmosen sekoilua sillä suunta oli aivan hukassa ja lähdin tekemään ympyrää. Ykköselle lähdin polulta liian ahnaasti turhan aikaisin ja aukolla kävellessä tuli about minuutti patakkiin. Muljuvan nilkan kanssa pitäisi kyllä valita enemmän polkukiertoja. Kakkoselle suoraan puskeminen oli kyllä hyvää treeniä. Pummisaldo painuu kymppiin, kun niuhottaa yhdentoista rastinotosta puoliminuuttisen ja viideltätoista lähdöstä polkusekoiluineen saman verran. Muutakin pientä parannettavaa toki löytyy mutta se on niin pientä.

340 metrin loppukirissä hävisin nopeimmalle vaivaiset 66 sekuntia mutta se tuli puhtaasti fyysikalla ja kalkkiviivoilla murjotulla nilkalla. Onneksi sain jalan heti kylmän Kuusijärven syleilyyn. Illan mittaan vakuutuin siitä, että numero kahdeksan on yhä onnenlukuni mutta eipä siitä sen enempää. Ette kuitenkaan uskoisi. Viimeinen vuoden kolmesta suuresta yöstä on reilun viikon päästä ja nyt on priorisoitava jättämällä muut kissanristijäiset väliin. Eilen aloitettu kolmen koon hoito jatkuu tänä iltana ja nilkan parannuttua perustreeniä koneeseen yösuunnistusnälkää keräten. Ei huvittaisi mutta tässä on taas salkku vaakalaudalla. Aa tosin veti vakuuttavasti jo eilen, joten tiukkaa tekee. Mulla on kuitenkin vielä kipulääkkeet koittamatta ja se voisi kummasti rentouttaa juoksua, kun ei tarvitsisi joka askeleella miettiä, että edellinen muljaus sattui vähemmän. Jokohan tää valitus jo riittäisi. Oli eilen hyviäkin välejä vaikkapa kolmosrastilta seiskalle, kun roikuin Jöjjen junassa ja pysyin siinä kunnes putosin.

Koukku koukkuloinen

2009-09-23T17:30:00.007+03:00

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Karkea virheanalyysi antaa pummisaldoksi suunnilleen neljännestunnin. Oiskohan kasirastin seitsemän minuuttinen suurin koskaan Parman paidassa tekemäni koukku. Vitosta pyörin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana about 2,5 minuuttia. Ykkösen väärässä mäessä käynti kuittaantuu kahdella minuutilla. Ysistä selvisin puolellatoista minuutilla ja taistelutahto säilyi. Yhdellätoista uitin nilkkaani väärässä vesikuopassa noin minuutin ja saman verran aikaa paloi kuudelletoista lopun lammikon viereisessä nokkospuskassa kiroillessa. Muuten meni suht jees. QR-viiva tosin näyttää vihreää vain kepsin pätkiessä. Mikä on kun ei taidot riitä?

Pitkän tukan kirous

2009-09-22T16:25:00.014+03:00

Niinhän siinä sitten kävi, että hävisin parturivedon Askolassa vaikka keissin laatulehti Nuivarin menestystoimittajalta voitinkin. Mannaan asti on aikaa käydä saksituttamassa jotakin lyhyttä ja puoliblondia, prkl. Muutenkin sisareni hento valkoinen langetti päälleni kirouksen, ettei mitään huippujuoksuja ole luvassa ennen kuin tukka lähtee. Samaa ne on muutkin sanoneet mutta mie vaan sitkeesti kasvatan ja kasvatan, ainakin vtutusta. Anyway, halogeenini pääosa on säädetty pitkälle tukalle ja sillä mennään vieläkun päästään. Täytyy sitten Mannan jälkimainingeissa keksiä jotain muuta blogattavaa kuin nää tukkajutut.

Täytyy kyllä myöntää, että hyvin on kirous toiminut. Vassbölestä tarttui sitkeä syysflunssa ja ylläolevan kartan AM-yössä murjoin nilkkani mustaksi. Polvikin otti osumaa muttei sentään yhtä galaksaallisen pahasti kuin Myllyksellä. Ykkösväli vielä sujui mutta sitten punaisessa rinkulassa napsahti. Todellista plussaa tässä yökeikassa oli 2.5 metrin käyräväli (kuten muuten tulee olee myös smyössä) sekä vamman puudutus että jälkihoito.

Mutta eipä aikaakaan, kun turvotus kovia kokeneessa jalassa laski ja veri alkoi vetää takaisin yöhön. Tällä kertaa pitkätukat otattivat tän syksyn Jyry-Rastien radalla ihan siinä Ämmässuon kaatiksen kulmilla. Samanlaisia pitkätukkiahan ne roskakuskitkin on. Otetaanpa tarkasteluun ykköskakkos-väli. Pinkki pitkätukka hävisi QR miehelle välillä vaivaiset 51 sekuntia, joka laitettaneen lisämatkan ja hitaamman nilkutuksen piikkiin. Vihreä katkoviiva on Pardaalin reitti ihan originaali päiväkisasta ja voin sanoa, että pirun kilpailukykyistä vauhtia on sitäkin kautta pidetty. Saattaisi olla myös yöllä hyvä valinta. Nelosvälillä polku/tiekierto oli 35 sekkaa suoraan polkenutta kepsimiestä nopeampi mutta spekuloinnin varaa jättää kiemurtelut rastinotossa. Edelleen hyvä yövalinta, uskoisin.

Kokeillaanpa tähän väliin rattoisaa lukijatehtävää. Sulje silmäsi ja kuvittele miltä ylläolevan kuvan rastiväli näyttää sateen synkistämässä pimeässä metsässä. Mikä on oleellista? Vastauksia on monia ja sehän tässä touhussa onkin hienoa. QR ottaa pikku virheen rastinotossa ja pinkkisti kuittaa ollen näillä nilkoilla 14 sekkaa nopeampi.

Yleensä en ole rastia numero kahdeksan pummannut mutta kirous käänsi tämänkin. Samaistusvirhe sanotaan. Mites suuntakontrolli ja tuntuma rinteen kulmaan? Eroa kertyy jo ratkaisevan tuntuiset 1.47. Loppumatka olikin sitten enää kosmetiikkaa. Yömiehen halogeeni hiipui heti Kiimasuon jälkeen, kaksi rastia jäi löytymättä ja Kirkkonummen kasvatti porskutti reiluun yhdeksän minuutin voittoon. Melkoisen vakuuttavaa kepsijälkeä suolla syntyikin eikä viivalta turhaan poikettu. Kotimatka sitten olikin asia erikseen sillä se oli keskiviikko.

Loppuun vielä hehkutukset tän illan setistä. Tiedossa on 8,48 km 23 rastia syvällä Hämeessä Vesilahdella. Ekaa kertaa tulee meikäläisellä olee loggeri perstaskussa ja kova into olisi piirtää julkaisukelpoista vihreää viivaa. Saapa nähdä, kasirastia en ainakaan ens yönä pummaa.

Vassbölestä Västerbyyhyn

2009-09-09T18:11:00.022+03:00

Syksyn yöässäilykausi on vihdoin avattu. Viimeksi lamppu on ollut päässä Jukolassa ja sen kyllä huomasi. Meno oli tökkivää ja sujuvuus tiessään. Kymppiwatin halogeeni tarjosi mukavan pehmeän valon kartanlukuun mutta siihenpä se sitten jäikin synkässä syyskuun yössä. Onneksi mukana Lupinen loistoa esittelemässä oli moninkertainen suurviestien kestomenestyjä ja yöosuuksien luottomies, jolta löytyy kenkälaatikollinen rautaa noista kekkereistä. Ykkösvälillä haahuilimme eri reittejä jonkun vartin, joten paras julkaista ensimmäisenä vasta toi kakkosväli.

Täsmäharjoittelu kun on muotia niin tottahan vedimme Paulinin kartalla ja tietysti mahdollisimman lähellä Västerbyn kaltaista maastoa. SM-yön kisasivuilta löytyy seuraava karttanäyte, joka osuisi ehkä paremmin vaikkapa ihan Solvallaan tai Kopparnäsiin. Täytyypä pistää korvan taakse. Laakeeta kalliolaikukkoa anyway.

Kolmosnelos-väli oli priimaa pienipiirteikköä vaikkakin hommaa helpotti kapean pitkulan mäen selkeys. Rastinotossa oli makeeta könytä kohde kohteelta, jyrkänne, kumpare, jyrkänne, kumpare ja suoraan lipulle.

Vitoselta seiskalle oli suht loivapiirteistä pyöreää kalliomäkeä höystettynä detaljeilla. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pyöräytimme kunnon rastinottovirheet niin vitoselle kuin kutosellekin. Seiska sentään osui nappiin nenän vartta alas loikottaen.

SM-yössä pienipiirteisyys ja laakeus on paikka paikkoin todella vaativan näköistä ainakin meikäläisen silmään. Allaolevasta näytteestä tulee mieleen enemminkin Meikojärvet, Kelakärrit ja Gillerbergetit kuin nää Vassbölen suht iisit kukkulat. Vaalean vihreetäkin löytyy kuin Kuusijärvellä konsanaan. Vai mitä mieltä olette tästä?

Matka jatkui ja kasiysi-välin päätteeksi oli tarjolla tiukka rastinotto. Pikkukivi mäen päässä pelasti jälleen kerran ja siitä oikean jyrkänteen taakse löytäminen oli enää läpihuutojuttu. Tuntuu, että yöllä on aika hyvä taktiikka vaan laputtaa suunnalla ja lukea kartasta mitä sattuu maastossa näkemään ja sitten havaintojen perusteella päivittää kulkusuuntaansa kohti rastia. Ei ehkä nopein tapa mutta pitkässä juoksussa saattaa olla melko toimiva.

Rastin yhdeksän seutu muistuttaa vähän alta löytyvää SM-yön karttanäytettä. Tai sitten ei. Meniköhän meijän tyyppimaastoilu sittenkin ihan tuiks. Helsingin seudulta ei nyt tule mieleen yhtään karttaa mistä löytyis tommonen eläinten syöttöteline.

Radan loppu jatkui samalla linjalla kuin alkukin. Lähes jokatoista rastia haahuilimme ympyrässä ja tuntui, että hommasta ei oikein tule mitään. Mukavaa oli kuitenkin taas yösuunnistaa ja huomata, että siinä on aidosti vielä paljon opittavaa. Superlamppujen markkinoinnin puristuksessa yritän sitkistellä vanhalla halollani sillä onhan se nyt parempi treeni, kun on vähemmän valoa käytössä. Vähän niinkuin suunnistaisi vaativampaa rataa oikeesti kuitenkin helpommassa maastossa. Ei vaan oo kelmeän keltaisen loppumatkasta jo hiipuvan halogeenin voittanutta.

Jeg liker, jeg liker orienteering

2009-07-29T22:52:00.019+03:00

Motivaatiovaikeuksien voittamiseksi ja pææn selvittæmiseksi Joen kaupungin ja Kemiønsaaren rientojen jælkeen matkustin yhteen suunnistuksen Mekoista eli Haldeniin. Festningenin linnoituksen varjojen jo pidetessæ kesæn læhetyessæ loppuaan yømiehen on hyvæ pohtia mitæ suunnistusuraltaan tulevaisuudessa haluaa. Tæmæ kesæ on kulunut kuten edellinenkin kylmæn kaljan, kivojen karttojen ja kuumien kesækissojen (vai miten se nyt meni?) parissa. Onni-kissa tæællæ on muuten viime vuodesta kasvanut melkoisesti. Meitsin touhuista ja urheilemisesta ei tosin nykyææn voi puhua edes samassa lauseessa vaikka rankkaa on ollut.

Ennen Syderstadvannetin priimaa rinnesuunnistustreeniæ Ø koutsi piti mulle puhuttelun kartanluvun merkityksestæ. Harjoituksessa oli kaksi tavoitetta, lukea karttaa ja yrittææ mielessææn suurentaa fiitsørit mahdollisimman suuriksi, jotta eteneminen oli varmaa, helppoa ja eritoten myøskin nopeaa. Helppo sanoa maajoukkuepaidassa, mulla oli lainassa maestron oma Haldenin paita enkæ tosiaankaan sen kanssa meinannut koukkia. Tarjolla oli haastava 4,81 km:n rata høysteenæ 16 toinen toistaan kinkkisempææ rastia. Hehkutus jo sikseen ja itse asiaan.

Avausvælin 350 metriæ ottivat heti luulot pois ja epævarmuutta esiintyi. Polkujen ylityksissæ olin kartalla ja loppuvælistæ kurvasin varman pæælle alas lueskelemaan jyrkænteitæ. Tørmæsin rumasti isoimpaan kampaan ja siitæ sitten rastille. En sit tiiæ, ajanhukkaa tuli mutta ei isoa virhettæ. Væliaika 2:52.

Kakkoselle keskityin tason pitæmiseen ja 11o metriæ taittuivat ajassa 0:48. Ei taida meitsillæ olla tulevaisuutta aitajuoksussa. Rastiympyræn rajalla bongasin tietenkin pikkukiven, tæytyyhæn mun pitææ kiinni Ikaalisissa saamastani Pikkukivi Heinonen maineesta.

Kolmoselle suoraan etelææn taaskin 110 metriæ varvikossa komiaa polvenostojuoksua ja aikaa meni yllætys yllætys tasan minsa. Kampajyrkææsstæ sai hyvin vinkkiæ minkæ kumpareen taakse piti kiivetæ.

Nelosvælin aluksi kiipesin yløs ja siellæ sitten laputin suunnalla nojaten væhæn oikealle kohti mæen kulmaa. Hetki polkua ja sitten soistuvaa pitkin sujuvasti rastille. Hieman ennen leimausta nææn vilauksen Øysteinistæ, joka starttasi muutaman minuutin ennen mua. Hyvinhæn tææ on tosiaan mennyt, olisikohan koukkuja jo tiedossa? Vælin datat ovat 340 m ja 2:41.

Vitoselle oli matkaa 630 metriæ ja pæætin pysytellæ viivan tuntumassa hieman vælttæen vihreææ. Loppuvælistæ kurvasin kiinni oikealla olevaan isoon rinteeseen ja sain Norjan maajoukkueasussa jolkottavan valmentajan nækøpiiriin. Yllæolevaan karttaan yøsuunnistus legendan reitti on piirretty sinisellæ ja meikælæisen Varsinaissuomalainen "stay on the line" viiva tuttuun tapaan keltaisella. Kuittasin væliajan 4:18 ja leiman heti vuonojen maan miehen kannoilla.

Kutoselle jyrkkæ oikea ja edessæ 110 metriæ kiharaista rinnettæ. Tææhæn menee tosiaan aitajuoksuksi. Ison kumpare-jyrkænne yhdistelmæn tienoilla pysæhdyn ja pæætæn kiertææ lisææ. Koutsi tarkailee tilannetta jostain alempaa. Nappaa leiman vauhdilla ja noteeraan luunkovan vælkkærin 1:11.

Seiskalle kovaa alamækeen ja mielessæ on karkaaminen. Kartta roikkuu lakanana peræssæ mutta kompassi on tanassa. Mieleen muistuu kohteiden pidennysjutut ja ajattelen rastimækeæ yhtenæ pitkulana kukkulana (punainen rinkula kartassa), jonka jo laskevassa oikeassa takakulmassa luuraa rasti. Ja siltæhæn se siellæ metsæssæ juurikin næytti. Pedaali on pohjassa ja 340 metriæ taittuu ajassa 2:01. Pelkistæjæt pærjæævæt aina.

Kasinvælin 140 metriæ kuluu miettiessæ kuinka læhellæ takaa-ajaja on. Væliaikaan 1:14 mahtuu muutamat pikku pysæhdykset ja muutenkin vælin olisi voinut mennæ selkeæmmin joko alhaalta tai ylhææltæ niin olisi ollut ehkæ nopeampaa juosta. Nyhræsin kuitenkin suoraan ja hyvæ niin.

Ysille sitten hermo jo vihdoin pettææ ja teen virheen rastilta læhdøssæ. Suuntakontrolli on kadoksissa, ainoa mielikuva on alamækeen ojan yli tielle mutta ajaudunkin liikaa vasemmalle. Tajuan tilanteen heti sillæ isoa mækeæ oikealla ei næy. Eipæ siinæ sitten muuta kuin nøyræsti risteyksen kautta juontouralle ja homma takaisin haltuun. Huristelen alamækeen suunnalla ja bongaan sattumalta punaisella rinkulalla merkityn pistekumpareen. Rastinotossa pelkistæn koko rastialueen nenæn mielessæni yhdeksi isoksi muodoksi, jonka vasemmassa takakulmassa on rastijyrkænne. Lippu løytyy hæmmæstyttævæn suoraan ja alun virheestæ huolimatta 400 metriin aikaa kuluu vain 3:16. Pummia about +0:20.

Kymppivæli on 170 metriæ ylæmækeen ja suunnistus on gripissæ. Huippu jææ etuoikealle ja pitkulaa kumparetta rastille. Hieman jo tossu painaa ja væliaika painuu lukemiin 1:30.

Pitkælle vælille kohti rastia yksitoista katson ensin polkukiertoa oikealta mutta treenimielessæ pæætæn kuitenkin mennæ suoraan. Taktiikkana on kivuta pikkuhiljaa ja vælttææ hitaan nækøiset rinnejyrkænteet. Kævelyksi menee jo mutta pysyn kartalla. Rastiottokin menee puikkoihin pitkæn solan, pikkukiven ja mæen pæællystæ suon kautta. 780 metriæ puuskutan tæydet 6:52.

Matkalla kahdelletoista on uusia aukkoja mutta luotan suuntaan ja kæyriin. Polutkin ovat epæmææræisiæ. Rastipiste on selkeæ ja puskasuo vasemmalla myøs. Turhaan jarruttelin alun aukoilla ja kulutin 1:20 tæhæn 190 metrin luikaisuun.

Edessæ rasti kolmetoista, tætæhæn ei sitten pummata. Ekan polun jælkeen mieleen juolahtaa, ettæ tæstæhæn on tulossa kova juoksu eikæ pummia ole vielæ tullut nimeksikææn. Tællæ kertaa motivoidun noista ajatuksista suunnistamaan yhæ tarkemmin ja pelaan seiftiæ kiertæmællæ alakautta polkuja ja aukkoa kohti isoa jyrkænnettæ ennen rastia. Kuittaan væliajan 3:16 eikæ sillæ 510 metrin vælillæ kuuhun mennæ mutta væltin kuitenkin lumien kolaukset katolta.

Neljælletoista seiftin peluu jatkuu ja læhden kolmeltatoista jopa hieman ylæmkeen etten vaan ajautuisi oikealta ohi rinteen viemænæ. Hølkøttelen 70 metriæ ajassa 0:33 tiiviisti kompassiin vilkuilen kunnes rinteen kulma nækyy. Putoan rastille aivan suoraan ja taisinpa painaa væliajankin vielæ ilmassa.

Matkaa viidelletoista on 270 metriæ ja suunnistus sujuu. Ensin alamæki nenæn vartta sitten puskaojan yli rinteen suunnassa, pikkukivi bongaus, kukkoloiden væliin ylæmkeen, grippi jyrkænteestæ ja varman pæælle jyrkænteen ylæpuolelta silleen ettæ tulen nækemææn pøydæn rastin oikealla puolella. Alamæessæ rastille lantio eteen ja splittaimiksi kirjautuu 1:40.

Vikalle rinnettæ pitkin ja lisææn vauhtia. Nææn pistekumparenenæn, pikkukiven, tien ja rastimækeæ ajattelen yhtenæ isona kukkulana, jonka takaosassa keskellæ on rasti. 200 metriæ hurahtaa hurmoksessa aikaan 1:14 ja takaraivossa takoo ajatus læhes virheettømæstæ juoksusta.

Maaliin vauhdilla tien ja polun muodostamaan suppiloon, 90 metriæ, 0:27. Upea fiilis, kyllæ suunnistus onkin kivaa! Haldenissa liikkuu huhu, ettæ sprinttikuningas Wingsted olisi vetænyt radan ajassa 33:11. Yomiehen aika oli siis 36:23. Todelliset keskimatkan miehethæn toki alittavat puoli tuntia.

Kesä, eikä mitään tekemistä

2009-06-23T16:57:00.002+03:00

Mikkeli-Jukola on juostu. Suoritukset, väliajat ja GPS-seurannat analysoitu. Pettymykseen on totuttu. Matkaa pienen pojan unelmaan jäi loputtomalta ikuisuudelta tuntuva 6.31. Ehkäpä sitten ensi vuonna Hyvinkäällä polvennostojuoksua suosivassa mäkisessä ryteikössä. Luovuttaminen on tunnetusti syntiä mutta parturikeikka tässä silti on tulossa (rahoitusta on alkanut löytyä), parran tyngästä jo kovan painostuksen alla luovuin.

Sorruin tossa viime viikonloppuna osallistumaan päiväsuunnistus päivään Ikaalisissa ja nelosen koukku jäi sittenkin haaveeksi. Muutenkin tuli tehtyä vain kolme virhettä ja kaikki ennen after skiitä. Juoksin myös kauden ensimmäisen sprinttini vaikka olen niitä yrittänyt hiljaa boikotoida. Pelotti ennen starttia, että koska kierrän ensimmäisen talon, puskan tai lipputangon väärältä puolelta. Sileän kympin ennätykseni on tosin lähempänä neljääkymmentä minuuttia kuin puolta tuntia, joten paras vaan jatkaa hiljaista boikottia. En sitten tiedä miten Finin sprintissä rimpuilen, jos liiton miehet MM-katsastussarjaan meinaavat kelputtaa.

Anyway, tilanne säänkin puolesta näyttää nyt siltä, että Helle Heinonen suuntaa pian parille hyytävän huurteiselle after workille.

kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka
sun nauru on vieras ja ihana
kato mua kun mä villinä värisen
enkä surua pelkää kun tunne en
oo miten suloinen kesä
kun se loppuu, jää vain pimeä

Just näin ja elokuun lopulla sitten kaivetaan halogeeni kaapista ja aletaan tekemään yötreenejä niinkuin ei ennen vielä olisi koskaan tehnytkään. Kylmä faktahan on, että harjoitus tekee mestarin. Eikä mikään tule olemaan toisin. Miettikää sitä.

Forsa!

2009-06-12T12:19:00.005+03:00

Kahdestoista Kännykkäkisani (nykyinen Forssa Games, joskus myös nimellä Forssa Phone Games) päättyi niinkuin usein ennenkin, pettymykseen. Karvasta on kalkki mutta ei auta itku markkinoilla. Kyllä mä vielä joskus tulen, tulenhan? Tuleehan näitä kisoja mutta tyhmäähän se on juosta huonosti ja sitten ketuttaa. Stana.

Ylläolevassa kartassa pinkkiviiva kuvaa reittiäni vitoselta kutoselle, poikkiviivat ovat merkkeinä reiluista pysähdyksistä. Keltaisilla rinkuloilla merkityt kohteet kertovat todellisista havainnoistani, jotka samaistin punaisten rinkuloiden fiitsöreiden kanssa. Kumpare, kivi, tiheikön reuna, soistuva, iso kukkula, suorasti. Levykompassi-kontrolli unohtui kiven tienoilla ja vaikka tiesin olevani lähtökohtaisesti ennemmin liikaa oikealla kuin vasemmalla niin silti samaistin ison kukkulan liikaa vasemmalle. Lopulta paikansin suorastin supassa ja säntäsin kohti kutosta. Minuutin perään lähtenyt Liukkonen tulee vastaan ja kiire on hakemaan leima. Enpäs osukaan rastille ja huomaan kaksi minuuttia perään lähteneen Huttusen olevan myös mestoilla. Pian kuvioihin ilmestyy myös neljä minuuttia perään lähtenyt Fagerudd. Peesaan oikeaa miestä ja löydän rastin heti Kimin kannoilla. Huttusta ei näy enkä ketukseltani jaksa rueta huutelemaan että tääl o. Rastiväliaikani 5.37, nopein 2.03, Huttusella 5.35. Elikäs maaginen kolmen minuutin päiväsuunnistuspummin raja on nyt rikottu, seuraavaksi lähden jahtaamaan nelosen haamurajaa. Ties vaikka jo Ikaalisten Juhannusajoissa tai Suunto Gameksessa?

Loppumatka sujui rattoisasti ammattimiehen varman rauhallisia otteita tarkkaillen. Muutamassa kohdassa Kimi laski hieman vauhtia ja otti homman vielä tarkemmin grippiin. Vikalle missattiin tiereitti mutta muuten vedettiin ihan hyvin. Tai siis mä peesasin taidokkaasti. Mietin siinä peesissä, että hyvä treenata pikkasen selkäjuoksua sillä onhan Jukola tossa tulossa. Ja taktiikkani tokalle osuudelle onkin sitä myöten selvä.

Väärään mäkeen

2009-06-08T17:40:00.008+03:00

Vähän nolottaa myöntää mutta viime aikoina olen harrastanut varsin paljon pelkästään päiväsuunnistusta ja yöjuoksut ovat harmi kyllä jääneet tyystin. Ei ole edes mitään hämärähommia saati baarikeikkoja hehkuteltavina. Tukkakaan ei oikein enää kasva mutta viikset vallan villisti. Satsaus keskikesän maagiseen klassikkoon on nyt tiukimmillaan, turhaa valvomista vältetään, päiväunia mahdollisuuksien mukaan siemaillaan, salaattia ja hedelmiä popsitaan ja muutenkin pidetään huolta siitä, ettei mikään kuuden viikon sikainfluenssa pääsisi yllättämään. Villasukkia käytetään siis jatkuvasti. Jos joku tulee juttelemaan, niin tyydytään murahtelemaan ettei nyt jaksa puhua, kun pitää säästää energiaa. Sanomattakin on selvää, että vanhat kartat on piirretty puhki rastivälejä ja radalla on juostu vetoja varmuuden vuoksi myös myötäpäivään. Muovipussi on varattu auton takapaksiin onnea tuottavan hevosen pskan varalle. Aurinko laskee, kello lyö pian yhtätoista, tasan viikko aikaa taianomaisen juhlayön alkuun. Kaikki on valmista ja taivaankannen tähtiin kirjoitettu. Tanner jo tömisee, kuuletteko?

Mutta takaisin päiväsuunnistukseen. Ehdin jo tossa keväällä aatella, että suunnistus päivällä olisi jotenkin tylsää, kun isoja virheitä joutuu kissojen ja koirien kanssa odottamaan. Ehdin kiertää niin Silja-rastit, Vappu-rastit, Firmaliigan ja yhden Huppuliigan kisankin ennenkuin Luumäki-rasteilla sitten rykäisin kunnolla väärään mäkeen. Pummi nousi heti vuoden päiväsuunnistus tilaston kärkeen. Osaltaan harmitti mutta toisaalta isoissa virheissä piilee aina todellinen kehittymisen paikka. Toisille toki isoja ovat 15 sekuntiset ja toisille taas tommoset karvan yli kaksminuttiset. Kehittymisen huomaa siitä, kun isot virheet pienenevät. Taustalla tässä Luumäen virheessä on klassinen kaava, pienempi virhe edeltää suurempaa ja samaistus on helppo toistaa uskottelemalla yhä uudestaan, että jaa kartassa taitaa olla vaan vähän feelua. Mynämäellä asti soitetaan kirkonkelloa mutta eihän sitä nyt kuule kun pitäis vaan äkkiä saada leima ruutuun.

Viime viikonlopun Ankkuri-rasteille lähdin intoa puhkuen kokeilemaan treeneissä tyyppaamaani uutta päiväsuunnistus tyyliä eli lukisin vähemmän yksityiskohtia matkan varrelta ja kuikuilisin leuka pitkällä horisontista isoja muotoja, metsän rajoja ja eri puutyyppejä ynnä muuta, jolla saisin keskitettyä huomion paremmin suoraviivaiseen tehokkaaseen etenemiseen ilman hidastavaa mutkittelua ja nyhräämistä. Uskoisin, että helposti tulee takkiin päivällä tommosessa puunkiertelyssä, kun suorempaankin vois vetää. Anyway, ykkösvälin alku sujui hyvin kunnes bongasin puolimatkassa pikkukiven ja ihan pakko oli kurkistaa kartasta, että missäköhän se mahtaa olla. Siitä sitten ajatukset sekosivat ja luulin yhtäkkiä tulleeni pidemmälle rinteessä nähdessäni jyrkänteet. Siitä vaan sitten äkkiä ylös rastille ja löysinkin suorastin mutta koodi ei vaan täsmää. Jaahas, tän täytyy olla toi suo ja siitä sitten liian äkkiä tuurilla kohtia omaa rastia. Eipäs osunutkaan vaan lipsahdin pitkäksi kivi-jyrkänne rastille missä avasin kartan jälleen. Jep nyt olen tossa ja hieman enemmän skarpaten vihdoinkin omalle rastille. Tuntuu, että mokasin ikuisuuden mutta eipähän siinä sittenkään mennyt kuin hieman yli minsa. Onneksi juoksin epävarmat pätkät kovaa.

Sunnuntain pitkään kisaan päätin luovuttaa pelkistämisjutut ja lueskelin diiteilejä alkumatkasta ihan vanhaan malliin. Ja kivaa oli. Kakkoselle tosin katsoin metsänrajan jo kaukaa rinteestä eli hieman on kuitenkin uusi oppi mennyt perille. Kolmen vartin kohdilla alkoi tossu painamaan ja homma muuttui arviosuunnalla jolkottamiseksi mikä sitten kostautui jälleen isolla virheellä. Taas tuntui niin pirun epävarmalta väärään mäkeen kiivetessä mutta sinne se oli kuitenkin kavuttava. Tällä kertaa ajanhukkaa kertyi 1.5 minuuttia eli kauden TOP3 päiväsuunnistus pummit on nyt sitten tässä jutussa käyty läpi. Tavoitteeksi syksylle voisin asettaa, ettei toi kolmikko tosta enää muutu eli parasta varmaan huilata heinäkuu ja kaivaa lamppu esiin elokuussa. Ai niin, onhan syyskuun eka päivä vielä Firmaliiga Luukissa mutta ne mäet mä jo tunnen. Ja Askolan keissivetokin siinä painaa päälle. Vaikeeta on kitkutella kaudesta päiväsuunnistamatta tai saati sitten siitä blogaamatta.

Piikkipuskista nautintoon on matkaa –pelottavan paljon

2009-05-05T15:29:00.008+03:00

Perstorp oli nimensä veroinen. Parman suoritus oli parmalaisille karvas pettymys, muille ei ehkä niinkään. Itse yritin unohtaa kaiken, vaikka seuran perinteet eivät sitä velvoittaneetkaan. Ihan hyvä tunnelma oli kuitenkin menomatkalla ja keskiviikon Apulannoissa. Toissaviikon lauantaille tuo adrenaliini kantoi kuitenkin yllättävänkin kinkyn menon. Uitin kirvestä kaivossa narun päässä ja mietin irrottaisinko otteen vai en. Spekulaatiot ruskeasilmäisen blondin kanssa saivat kirveen nousemaan kaivosta ja päätin satsata vielä kerran. Ja miksen satsaisi? Onhan Jukola tältä vuodelta vielä juoksematta.

Seuraava tarina on tosi. Uskokaa tai älkää. Kaksi Terän miestä MyLoggerit koteloissaan ja yksi watussi tummansinisissään suuntasi pimenevään keskiviikkoiltaan porvaristokaupungin päähautausmaan liepeiltä. Illan latu oli 9,7 km ja tavoiteaika 1.19.34. Jos watussi jotenkin onnistuisi alittamaan tämän huikean ajan, olisi suurviestien perusjännittäjälle tarjolla laukullinen lihasrelaksanttia. Onneksi veturit oli ostettu tilanteen tärkeyden edellyttämillä panoksilla ja parmapaita pääsikin rakentamaan itselleen taas selkäjuoksujen aatelia. Vetureiden valkopaitojen tähtäimet ja satelliittipaikantimien valot helpottivat hommaa sopivasti. Mielikuvitusolennot norjalainen AN ja ruotsalainen JP pysyttelivät tiukasti taustalla ja antoivat suomipoikien vetää.

Vitosrastin mustatukkainen puskatutka havaitsi kolmikon etenevän yhä sopuisasti yhdessä. Tummassa yössä toinen Terän miehistä oli onnistunut värjäämään puhtoisen valkoiset housunsa ripulinruskeiksi. Nähtävästi kaksi neideintä oli siististi kiertänyt kakkosvälin mutalikot. Jatkossa yömieskolmikko pysyi tiiviissä tuntumassa toisiinsa, eikä kenenkään pää kestänyt karkailua kovinkaan pitkään yhä pimenevässä kevätillassa. Mikäs siinä, matkan varrella kello kertoi salkun olevan tulossa ja Kannunkulman pääesiintyjää ehdittäisiin katsastamaan taatusti ajoissa.

Illan suurinta dramatiikkaa koettiin aivan kalkkiviivoilla. Viimeisen rastin kivellä aikarauta pysähtyi lukemiin 1.12.00 ja yömiehen fiilis oli helpottunut. Jes! Keissi kotiin ja Vappurastien nesteytys hoideltuna. Eipä sitten muuta kuin jälkispekulaatiot käyntiin, joskin yömiestä mietitytti Kirkkonummen intiaanin mystinen poissaolo sillä olihan hänellä vielä kello käynnissä. Kolmikon tarkin taitoniekka tokaisi abaut kolmen minuutin jälkispekulaatioiden jälkeen, että "onkohan tämä sittenkään oikea paikka (viimeinen rasti)?" Metsää pyyhkineet valokiilat lakosivat välittömästi alas karttoihin ja iloinen puheensorina vaihtui ylikuumentuneiden prosessoreiden raksuttamiseen. Käsinkosketeltavan jännittyneen tunnelman katkaisi hätäinen kysymys: "Vieläkö aika riittää?". Vastauksen sijaan kananugetteja syöneen olympiavoittajan lailla Lietolais-Mynämäkeläinen avokalliokauris irtosi limpusta viilatut hybridikengät rapisten kohti alarinteessä sijainnutta ruispuikulakumparetta, jonka juurella ledillä valaistu rastikivi sijaitsi.

Herkkä kosketus kiveen, palanen lyijyy sydämestä.

Puolimatkan krouvin kynnyksellä

2009-04-15T15:42:00.011+03:00

Yösuunnistajan vuosi päättyy lokakuun lopulla Smålandskavleniin ja sitten alkaakin pian uusi into treenata kohti puolen vuoden päästä pidettävää Tiomilaa, tuota keväistä ruotsalaista yösuunnistusjuhlaa. Tiomilassa punnitaan miten harjoottelu on sujunut ja sitten herkistellään kohti keskikesän taianomaista klassikkoa, Jukolan Viestiä. Kesä menee rillutellessa kun päivänvaloa vaan riittää kunnes elokuussa lamppu kaivetaan taas kaapista ja alkaa satsaus SM-yöhön. Ja pian koittaakin taas kauden päättävä Smole ja sama toistuu.

Nyt on enää muutama yö jäljellä ennenkuin veri punnitaan tosi paikassa. Silleen on hieman epävarmat fiilikset, kun viimeisen viikon yöässäilyt ovat sujuneet joko keskikertaisesti, lähes nappiin tai sitten syvälle penkin alle. Mikäköhän noista osuu Tiomilaan? Ehkä eniten kuitenkin epäilyttää se, että Smonkun jälkeen yöharjoitusvarastoon on kertynyt vasta 30 treeniä kun esimerkiksi viime kaudella niitä oli Smålandskavlenista Tiomilaan yli 60 ja toissa kaudellakin yli 50. No näillä mennään nyt ja haluaisinkin uskoa kohtaloon, että tuleva suoritus on jo kirjoitettu tähtiin eikä siihen voi enää vaikuttaa. Kuitenkin mielessä on ajatuksia, että lähtömerkin jälkeen homma olisi jotenkin omissa käsissä.

Mutta nyt itse asiaan eli menneen viikon yösuunnistuksiin. Numero 28 jälkeen Smålkun oli Väransbyn ralli. Jo treeniin autoillessa totesin olevani vauhdin puolesta statisti. Yhtäkkiä taustapeiliin ilmestyi valkoinen Seatti vaikka hetki sitten peltoaukean läpi mennyt tie oli tyhjää täynnä. Muutaman kurvin Seatti jaksoi seurata punaista Nissania mutta sitten hurautti ohi ja katosi horisonttiin huolestuttavan vauhdikkaasti. Mastolle menevällä hiekkatiellä oli Seatista näkyvissä enää vain renkaanjäljet ja jäljistä pystyi päättelemään kuskin käyneen ennenkin tuolla yösuunnistamassa. Sen verran hienosti mutkat oli ennakoitu optimaallista ajolinjaa valiten.

Itse yötreeni oli aivan priimaa, yhteislähtö, paljon kovatasoista porukkaa, hieno lumeton maasto, täysikuu, emitit ja kaikki. Kyllä Lynx osaa. Tossulla tuli pataan niin metsässä kuin siis autotielläkin ja pummasin kolmosta yli minuutin. Vihreällä rinkulalla on merkitty kukkula, johon olisi pitänyt hakea tuntumaa ja sitten rastinotto olisi ollut helpompaa. Tämä treeni putoaa siis kategoriaan keskinkertainen. Eikä siinä vielä kaikki, paluumatkalla sama viattoman valkoinen Seatti pyyhälsi taas ohi ja katosi hetkessä horisonttiin. Noilla ajonäytöillä pitäisi kyllä Seattikuskille aueta paikka vaikka ihan Tion ykkösjoukkueeseen.

Numero 29 oli tällä kertaa Kevätyönviesti Naantalin Luonnonmaalla. Mun kohdalle osui kakkosjoukkueen kakkososuus vaikka toivoinkin mielessäni kolmatta tai neljättä osuutta, että olisi mahdollisimman pimeä. Pääsin matkaan hyvässä paikassa hieman ennen Parman kolmosen Ködeä ja KR ykkösen Martomaata. Taktiikka oli selvä, annan Martomaan vetää ja teen mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä Köden kanssa. Tää oli taas niitä keikkoja, kun kävi tuuri oikeissa paikoissa eivätkä pienet virheet kasvaneet isoiksi. Lisäksi Simolle sattui sama rata ja juuri kun olin putoamassa letkasta niin oksa pyyhkäisi Simon lampun päästä ja sain hengähdysaikaa Simon kiroillessa ja fiksatessa lamppuaan.

Muutenkin punamustan paidan perässä roikkuminen alkaa olla jo tuttua sillä näin Airilaa viime vuoden Smolkussa ja Hernelahden peesissä jolkotin vaihtoon viime kaudella niin Tiomilassa kuin Jukolassakin. Saapa nähdä sattuuko mulle Miilassa sama osuus kuin Martomaalle ja kerkiänkö peesiin. Jotenkin hirvittää sillä Tiomilassa on tuskin lampun fiksailutaukoja tiedossa. Anyway, Kevätyö sujui multa siis lähes nappiin ja kepsiviivaa kelpaa katsella myöhemminkin. Huippufiiliksen täydensi Suonpään Lassen tyylikäs kirivoitto nimimiehistä ja Parman kakkonen oli kuudes. Ei siis pöllömmin.

Paloheinä, tuo pääkaupunkiseudun Perstorp, näytti jälleen kerran mahtinsa ja jengi pummasi urakalla HS:n yötreenissä tiistai-iltana. Mä olin myös mukana hiomassa yösilmää muutaman Parmalaisen kanssa ja ainakin Deltalaisia sekä Lynxiläisiä vaikutti olevan treenissä isompikin kööri. Ei oikein tekisi mieli tätä numeroa 30 analysoida, enkä taida paljon jaksakkaan vaikka tässä olisi nyt todellinen kehittymisen paikka. Treenissä tuntui koko ajan, että lamppu ei oikein pysy päässä ja jouduin sitä säätämään. En pysynyt yhtään suunnassa ja rasteja pyörin ympyrässä. Reittipiirrosta en osaa piirtää. Lisäksi otin huolestuttavan lungisti koko ajan ja lähes kaikki kunnianhimo sujuvaan yösuunnistukseen oli kadonnut. Apua. Positiivista on se, että huonommin ei oikein voi enää mennä. Nyt täytyy kaivaa kadonnut itseluottamus syvältä penkin alta ja lähteä nöyrin mielin ruotsinmaalle. Akut lataukseen, kamat kassiin, salkku laivalta ja kaikki taitaa olla taas ihan kohdallaan. Tsihauttelemisiin!

Vain muutaman sekunnin tähden

2009-04-03T17:06:00.017+03:00

"There are two kinds of people in the world my friend. Those who make mistakes and those who don't."

Orastava kevätflunssa kirvoittaa spekuloimaan harjoitteluni tulevaisuutta esimerkiksi virhemääräanalyysin kautta. Jos oletetaan insinöörimäisesti, että ero maailman kärkeen suunnistusjuoksussa on keskimäärin minsa per kilsa ja taitopuolella tappiota kertyy 30 sekuntia samalla matkalla. Kympin kisassa siis takkiin tulee yhteensä vartti. Jos nyt oletetaan lisää, että skarppaamalla taitopuolen treeniin olisi mahdollista puolittaa suunnistuspuolella jääminen 30 sekunnista 15 sekuntiin niin loppuaika paranisi saman tien siis huimat 2 ja puoli minuuttia. Eiköhän ton pitäisi motivoida analysoimaan virheitään yhä tarkemmin. Yleensä vaan se tuppaa olemaan niin, että virheseula on turhan väljä ja uskottelee itselleen että enhän mä tolla välillä oikein mitään koukkinut. Tuntuu, että mun rahkeet eivät oikein riitä alle viiden sekunnin resoluutioon, joten aika amatöörimäistähän seuraava analyysi on. Isot pojat miettii jo millisekunteja.

"When the chimes end, do your worst. Try and beat me darkness, just try."

K-1

Melko hyvin, pieni vauhdin jarrutus rastiympyrässä mutta putosin sittenkin suoraan rastille, ripaus tuuria siis ja hyvä niin. Ajanhukka alle 5 sekuntia.

1-2

Mutkittelua vähälumisempaa maastoa etsien, selkeä pysähdys rastiympyrässä rinteessä, kun rasti olikin yllättävän alhaalla. Ajanhukka 5 sekuntia.

2-3

Alku liian pitkään rinteessä ja pieni pysähdys, nopeammin alas polulle olisi pitänyt mennä. Rastinotto ok. Ajanhukka 5 sekuntia.

3-4

Reitinvalinta varman päälle mutta hieman liian aikaisin polulta varmistellen ja jyrkänteitä pitkin ylös. Rastinotto puikkoihin. Ajanhukka alle 5 sekuntia.

4-5

Katsoin oikeaa kiertoa mutta päätin vetää suoraan. Varsinais-suomalaisittain huipun kautta rinnekumpare katsoen notkoon, jotta tiedän olevani oikealla puolella tullessani "tyhjän" alueen jälkeiseen rastikumpareikkoon. Rastin takana oleva iso mäki unohtui ennakoida, taidon puutetta nähdä oleelliset. Pieni hidastus rastinotossa. Ajanhukka alle 5 sekuntia.

5-6

Ihan hyvin, rastinotto mäen laitaa ja bongasin kivikaksikon. Tästä en nyt ihan heti keksi tai muista mitään vauhdinhidastuksia tai pysähdyksiä. Täytyy hommaa kepsi, niin ei tarvii muistella. Ajanhukka alle 5 sekuntia.

6-7

Ensimmäinen selkeä virhe, tää voisi jotakuta taitoniekkaa hymyilyttää. Tarkoitus oli pudottaa rinteeseen hieman rastin vasemmalle puolelle mutta ilmeisesti vihreässä ajauduin liikaa vasemmalle enkä nähnyt keltaista ennen rastia. Matka tuli täyteen ja reilu pysähdys, rinne loppuu jo, kivi, avokallio, fiilis vasemmalla olosta ja korjaus rastille suoraan. Ketutti. Ajanhukka 20 sekuntia.

7-8

Reitinvalinta oikealta polkuja kierrellen, tulee vähän hiottua juoksuaskelta eikä vain kahlattua hangessa. Tää väli meni nappiin enkä nyt lähde niuhottamaan hetken epävarmuudesta, kun mustalta tieltä ei polun risteystä meinannut kuulua siinä vaiheessa kun sitä jo odotin. Ajanhukka alle 5 sekuntia.

8-9

Osaksi samoja jälkiä kuin kasille. Rastinotto hieman oikealta puskasuojuotin päästä, jotta vihreän läpi tultuani tiedän heti mennä hieman vasemmalle ja napata leiman sujuvasti. Hidastin vauhtia havaittuani peuran kiiluvat silmät juuri ennen rastiottoa, joten siitä vois jotain laskea. Ajanhukka alle 5 sekuntia.

9-10

Reitinvalinnassa epäilyttää ässän tekeminen eli juokseminen molemmilla puolilla rastiväliviivaa ja kaukana siitä. Se ei yleensä Suomessa kannata. Mutta jotenkin vaan teki mieli juosta ladulla vaikka kiukkuisia hiihtäjiä siellä vastaan suihkikin. Rastinotossa pieni vauhdin pudotus, kun heijastin luurasi kiven takana ja piti varmistaa ensin, että syöksyn oikealle kivelle. Ajanhukka alle 5 sekuntia.

10-11

Polun mutkasta lähdin suoraan ja tajusin myöhemmin, että olisi pitänyt jatkaa polkua ja ottaa rasti vasemman kautta. Näin lähdinkin sitten lopulta tekemään mutta olin hyvin epävarma noustessani linjalle ja nähdessäni kivikaksikon niin oikealla kuin vasemmallakin. Kartasta löytyi kolme kaksikkoa, joten mietitytti, että korjasinko tarpeeksi vasemmalle ja silloin oikean puoleinen olisi se oikea. Peilasin matkaa huipulle ja valitsin sitten oikean kivikaksikon. Ajanhukka 10 sekuntia.

11-12

Alku taas latua ja sitten suunnalla. Kivutessani rastimäkeen hieman epävarmat fiilikset mutta luin itseni kiinni jyrkänteistä. Fiilis oikealla olemisesta auttoi. Ajanhukka 5 sekuntia.

12-13

Pientä häröilyä polkujen kanssa ennen luistinrataa, tarkistin rastimääritteen, kumpareiden väli siis. Pieni koukkaus vasemmalta suoraan lipulle. Ajanhukka 5 sekuntia.

13-14

Teeveestä tuttu väli. Muistin Huippuliigan lähetyksestä, että helposti ajautuu vasemmalle ja vahdinkin kompassia tarkasti. Peitteistä ennen rastia mutta osuin suoraan vaikka yritin vetää varman päälle vähän oikealle. Kiveä en nähnyt. Selkeesti auttoi, kun skarppasi tietoisesti tai sitten vaan kävi säkä. Treenin ensimmäinen nollaväli ja siihen ne sitten jäivätkin.

14-15

Alkuväli hyvin paitsi pieni pysähdys rinteessä ennen polkua, olin hieman sekaisin suunnista. Rastinotossa kartanlukuvirhe eli luin supan kumpareeksi ja kun mäkeä ei kuulunut niin vedin pitkäksi polunristeykseen. Kellot kyllä soivat mutta eihän sitä malta. Ajanhukka 20 sekuntia.

15-16

Keskittyminen klassisen vajavaista pummin jälkeen, ensin töksäytin polkua ladulle ja myöhemmin ladulta liian aikaisin väärää polkua. Pieni pysähdys ja korjaus. Rastinotossa myös pientä epävarmuutta. Huono fiilis jäi. Ajanhukka 15 sekuntia.

16-M

Pientä pihasprinttiä maaliin, maltoin katsoa kartasta maalin tarkan sijainnin talon kulmalla.

Virheitä kertyi siis yhteensä 85 sekuntia 6.4 kilometrin matkalla mikä tekee hieman yli 13 sekuntia per kilometri ja hieman yli 5 sekuntia per rasti. Tässä on siis laskettu vain virheet, jotka ylittävät viisi sekuntia yhdellä rastivälillä. Jostain oon kuullu, että maajoukkuemiehillä virheet painuvat ehdottamasti alle 10 sekunnin per kilometri joten ihan lupaavaahan toi tulos siinä valossa on. Seulassa on tietenkin aina tiukentamisen varaa, nythän en kehdannut edes myöntää tai saati piirtää ihan kaikkia kämmejäni. Mutta niinhän se menee, hyvä alku tämäkin. Joku toinen kerta täytyy sitten miettiä miten noita pummeja voisi vähentää tai ainakin pienentää riskiä. Mutta onhan se niinkin, että pikkasen saa koukkia jos vaan tossu kulkee. Joten paras vaan meikäläisen satsata taitopuolelle jatkossakin.

"Didn't hear what the bet was?"

"Your life."

Yösuunnistuksen jälkiromantiikkaa

2009-03-25T16:09:00.012+02:00

"Tyynenä, kaukaisuudessa sinertävänä kiertyi hänen ympärilleen metsäinen, avara maailma, ja laskeutuva aurinko lännen reunalta valeli kultaisella ruskollaan noita vanhoja, takkukarvaisia kuusia vuoren harjanteella."

Klaukkalan vesitornilta ei ole kuin kivenheitto Palojoelle, joten eiköhän tää ollut ihan osuva aloitus. Tai ainakin väkisinväännetty. Takkukarvasta en tosin tiedä mutta ainakin lunta piisasi. Ja aika paljon mäntyjäkin oli. Paremmin toi lainaus sopii sinne minne se oikeasti kuuluukin eli Sipoon Söderängenin eteläpuolen jyrkkäpiirteisille kuusikkomäille. Siellä on takkukarvaakin.

Ja kuten arvata saattaa homman nimi oli Rajamäen Rykmentin pitämä yöharjoitus Nurmijärvellä, tuolla Seitsemän Veljeksen synnyinpitäjässä. Järjestelyt olivat viimeisen päälle särmät. Osallistujat saivat numerot rintaansa ja kartat oli nidottu numeroittain puiseen karttatelineeseen. Rasteilta löytyi niin heijastimet kuin pikku rastiliputkin sekä emitit. Rata koostui neljästä hajontalenkistä ja matkaa kertyi hieman yli kuusi kilometriä. Kyllä kelpasi varsinkin kun ekan lenkin jälkeen pahimmissa kinoksissa oli kunnon urat ja selvimmät jäljet johtivat nätisti suoraan rasteille. Olin jo ehtinyt elätellä toiveita nousukunnostani mutta tohon vesitornin mäkeen ne unelmat hyytyivät yhä uudestaan. Pitäisiköhän siirtää tähtäin suosiolla vaan Jukolaan ja mennä laivalla Tiomilaan, jos vain joukkueeseen valitaan.

Ekalla lenkillä pummasin kolmosta, kiersin nenää liikaa oikealta enkä korjannut tarpeeksi takaisin. Seuraava luunkova Keun kasvatti heti Hairilan ja Rusasen jälkeen kuittasi mut tyylipuhtaasti. Ja seuraavalla välillä yritti heti karkuun. Niin sitä pitää nuoruuden innolla. Pistäkää nimi mieleen, Santtu Sainio. Reittipiirroksia en jaksa nyt kyhätä, kaikkihan tuolla juoksivat suunnilleen samoja jälkiä. Muutenkaan ei ole hyvä liikaa nyhrätä karttojen parissa, ettei vaan totuus unohdu.

Heti toisen kierroksen ykkösvälillä sorruin oravapolkuvirheeseen, kun suunnistin aluksi suoraan kakkoselle. Huomasin kuitenkin kämmini mäen alla menevällä polulla ja kipusin siitä sitten rastille pummaten sitä kiireessä lähes minuutin. Ei tota nyt oikein voi selitellä ja sehän ketuttaa.

Kolmannella lenkuralla pääsin sitten nauttimaan vesitornin mäestä kunnolla, kipusin polkua samasta jyrkästä kohdasta kahdesti. Ykköselle mennessä meni kävelyksi hieman myöhemmin kuin neloselle könytessä. Kumma kyllä vaikka ura olikin jo leveämpi.

Viimeisellä lenkillä katsoin ykkösvälille polkukiertoa oikealta mutta päätin kuitenkin tampata suoraan ja fiilistellä vesitornia vielä kerran. Tää lenkki taisi olla kaikilla viimeisenä sillä jälkiä oli huomattavasti vähemmän. Kolmoselle löysin reitin tiheikössä, josta kukaan ei ollut mennyt ja lunta oli lähes polveen asti. Ei oo todellista, kävelyksi meni loivaan ylämäkeen. Viimeisessä penkassa vitoselle sitten katkesi kamelin selkä ja reidet kramppasivat, laitoin kunnolla kävelyksi ja otin rastin tällä kertaa tarkasti. Olis ollu kiva nähdä isoja poikia tässä nousussa, miten tossu olisikaan noussut. Ehkä tää oman kunnon dissaaminen saa jo riittää, selvisinhän tästä kuitenkin pari minsaa alta tunnin ja erään toisen seuran Tiomila ykkösjoukkuekandidaatti jäi kolme. Siinäpä on meijän manakereille ihmettelemistä. Jutun otsikko ehkä lupaili paljon mutta tää oli nyt tässä.

I don't want to live my life again

2009-03-21T21:06:00.014+02:00

Perjantai-iltani alkoi rattoisasti Maunulan pieneläinhautausmaalta, kun kävin katsastamassa paikkaa rakkaalle mutta nyt jo niin elottomalle keuhkoapinalleni. Samalla pääsin osallistumaan ns. "almost VeVe only" yötreeniin, jonne sitten ilmestyikin yösuunnistajia kuuden eri seuran vermeissä. Yksityisyydensuojan takia henkilöitä kutsutaan jatkossa seuraavilla tuulesta temmatuilla lempinimillä (suluissa on mainittu reittipiirroksessa käytetty väri): Veve (ei havaintoja), Lynx (musta), IFK Göteborg (valkoinen), Essu (keltainen), Parma (sininen) ja Kyssä (violetti). Reitit eivät ehkä ihan pidä kutiaan sillä ne pohjautuvat yhden miehen hieman hapettuisiin havaintoihin ja arvailuihin. Ohjelmassa oli siis yösuunnistusvetoja, lähdöt pareittain parinkymmenen sekunnin välein, vikassa hiitissä yhteislähtö.

Ekaan vetoon kärjessä starttasivat IFK Göteborg ja aina niin varma Parma. Ykkösvälillä ei ilmeisesti oikein ollut mono syönnillään sillä jo rastilla niskaan hengittivät VeVe ja Lynx. Kärjen alamäki jatkui kakkosvälillä sillä suoremmalla reitinvalinnalla kaksikon kuittasi viimeisen parin Kyssä ja Essu. Mäen päältä Parma peesasi Essua vasemman kautta rastille hieman ennen enemmän oikealta menneitä Kyssää ja IFK Göteborgia. Kolmoselle Parma pelaa itsensä lähes letkan viimeisiksi vaunuiksi yhdessä Kyssän kanssa, Essun porskutus piikissä jatkuu. Nelosvälillä Parma ja IFK Göteborg imevät epätoivoisina horisontissa viilettäviä Essua ja Kyssää onnistuen hieman lähestymään rastinotossa. Neloselta lähtö onnistuu Kyssältä parhaiten suuntautuen heti rastilta oikeaan kiertoon. Tiellä Parman kone keittää ja Kyssä sekä Essu katoavat metsän puolella näkyvistä. Ensin takki raollaan tuurilla rastille ja sitten Parma tekee väärän reitinvalinnan kutoselle keräten samalla ylimääräiset käyrät. Essu ja Kyssä kiertävät mäen ja karkaavat lisää. Kutosella kärkikaksikon perässä leimaavat yhdessä Lynx, Parma ja IFK Göteborg, Veveä ei näy. Pitkä väli vikalle ratkaisee pelin lopullisesti. Oikeaoppisesti oikealta ratkaisevat Kyssä, Essu ja IFK Göteborg. Parma tuhrii rastilta lähdön ja Lynx kuittaa. Kärkikolmikko kannustaa myöhemmin kaivorastia jyrkänteeltä etsiviä Lynxiä ja Parmaa, että melkosia yömiehiä siellä pyörii. Tuloksista ihan vaan kuriositeettinä seurataan vaikka Parmaa, joka tässä vedossa otti pataan sen turhan pitkät about kaksi minuuttia.

Toiseen rykäisyyn kärkipariksi arvottiin IFK Göteborg ja Parma. Reitit erosivat heti ykkösvälillä. Parma luotti tiejuoksuunsa ja lähti vasemmalta, IFK Göteborg taitoniekkaili suoraan polkua. Vielä on ainakin tällä Parman hepulla tiejuoksussa hiomista sillä IFK Göteborg otti leiman ainakin viiden sekunnin karkumatkalla. Kakkoselle vasenkätinen Parma valitsi uudestaan tie/polkukierron ja häviää toiset viisi sekuntia lisää suoraan tarkasti naulaavalle Ruotsinmaan raitapaidalle. Kolmoselle Parmasta tuntuu tiellä, että nyt nasahti kulkemaan ja ero Göteborgiin säilyy. Tunne katoaa pian, kun ensin sillalla toiselta puolelta heittämällä ohi lappaa kulkupäällikkö Kyssä ja toiselta Lynx. Kärkikolmikko metsään painuttaessa on siis IFK Göteborg, Kyssä ja Lynx. Parma taapertaa neljäntenä ihan rastille asti. Nelosvälin alamäessä porukka kasaantuu kunnes reitit eroavat. Lynx ja Parma menevät suorempaan ja Kyssä sekä IFK Göteborg hieman enemmän oikealta. Rastilla kolmen kärki, Kyssä, vähän rastinotossa sossinut Lynx ja puutunut Parma. Viimeisellä välillä mikään ei muutu paitsi Parmaa hapottaa yhä enemmän. Tän vedon tulosseuranta Parman osalta kertoo noin 45 sekunnin tappiota nopeimmalle. Essua odotetaan ihan pikku hetki ja Veveä taas pidempään.

Jos Punkkinen olisi tätä yösuunnistusta kommentoimassa niin sanoisi varmasti, että tässä kolmannen vedon paikkeilla alkavat kestävyysominaisuudet merkitsemään enemmän eivätkä enää pelkät sprintterit heiluta tahtipuikkoa. Eipä tosta spekulaatiosta sen enempää. Kärkipariksi seuloutui tällä kertaa IFK Göteborg ja Parma. Ilmeisesti miehet eivät oikein viihdy samoissa letkoissa sillä taas heti ykkösvälin alkupuolella reitit erosivat. Alkuvälin reitinvalinnat olivat kuitenkin täsmälleen tasavahvat ja sillalla kärkipari kohtasi jälleen. Sovittiin taktiikasta ihan suomeksi, että nyt on varaa pikkasen löysätä kun alku kiskottiin niin kovaa. Rastille ylämäkihangen Parma porskuttaa vähän vikkelämmin ja ottaa ensimmäistä kertaa tässä treenissä leiman piikkipaikalla. Parman lento kärjessä jatkuu seuraavan alamäkivälin, IFK Göteborg tiukassa tuntumassa ja taisivat muutkin lähestyä, villi veikkaus vain. Vikalle Parma ottaa pysähdyksen ja IFK Göteborg sekä takaa kovaa tullut Essu melkein kuittaavat missaten kuitenkin kreppinauhan viime tipassa. Parmalle patakkiin tässä vedossa siis se parikymmentä sekuntia nopeimmalle tai ties vaikka enemmänkin sillä Kyssä ja Lynx olivat maalissa myös tosi pian. Vevellä ei oikein tänään tainnut kulkea sillä taas veturipaitaa venattiin. On se kumma, kun painokin on tuolla sankarilla pudonnut lähes kymmenen kiloa syksystä.

Ennen vikaa vetoa pyyhkeen kehään heittää Lynx, on kuulemma jotain muuta menoa ja miksei perjantaina tohon aikaan olisi. Jäljelle jääneet viisi urhoollista kyyristyivät telineisiin ennen yhteislähtöä viimeiseen tuliseen koitokseen. Lähtömerkin jälkeen kärkeen ampaisevat armotonta vauhtia Kyssä ja IFK Göteborg, Parma kitkuttaa Essun peesissä jääden kuitenkin koko ajan lisää. Pikku hiljaa IFK Göteborgin meno hiipuu mutta Kyssä ja Essu ovat lyönnissä. Parma tyytyy peesaamaan kartta rullalla. Kolmoselta lähdössä Parma ohittaa IFK Göteborgin, joka keskeyttää sitten neloselle. Vitoselle mennessä kovavauhtinen kärkikaksikko on Parmaa vajaa sata metriä edellä mutta selät katoavat näköpiiristä metsään mennessä. Parma sorvaa rinteessä takki auki peukut pystyssä, että osuisi treenin vaikeimmalle rastille tuurilla. Kartta roikkuu viittana perässä. Minsan koukkuhan siitä seurasi Parmalle. Essu pummaa rastia enemmän ja tuleva kevään komeetta Kyssä karkaa tylyn enteellisesti vaikka lunta on vielä maassa. Loppuradan Parma nielee pettymystään yrittäen pelastaa mitä pelastettavissa on ja Essun lyödessä lekkeriksi pokkaa kuitenkin vikasta vedosta toisen sijan puolitoista minuuttia Kyssää perässä.

Summa summarum, Parma boyn kunto on nyt testattu, noin 5 min takkiin 50 minuutin yösuunnistuksessa verrattuna tulevan kevään 2009 kansalliseen kärkeen, esim. Raseborg 5.4. Tuu sinne niin, selviää kuka kätkeytyi lempinimen Kyssä taakse. Ja jos tässä vielä mainostan, niin OK Raseborg järjestää tänä vuonna myös SM-yön, kuten kaikki tätä lukevat tietysti tiesivätkin. Sekin voi olla dyynikisa.

Hymy ei sittenkään ole hyytynyt

2009-03-18T14:54:00.009+02:00

Himmeä halogeenin kajo näkyy jo kapean tunnelin päästä ja kuukauden lepuuttelun jälkeen pääsin vihdoinkin yösuunnistamaan ja sekös yömiestä hymyilyttää. Ja mikäs sen parempaa kuin Voimaveikkojen virittämä Tiomila tyyppiharjoitus nostalgisessa kotimaastossani Mätäkivenmäellä. Noilla kulmilla on juostu niin ensimmäistä Jukolan Viestiä kuin Olympia maratooniakin ja nyt tosiaan myös alueen yötreeniä.

Pelasin varman päälle ja lähdin metsään puolihämärässä kymppiminsan ennen yhteislähtöä, etten vaan paljastaisi rauhassa hioamaani rapakuntoa. Taktiikka toimi ja pääsin nauttimaan urattomasta maastosta. Lunta oli vain hieman yli nilkkaan, joten haikeana muistelin kokemuksiani yli polven ulottuvasta jäisestä suovedestä. Hankijuoksu on oivaa treeniä, kelatkaapas kun lumet sulavat niin mites sitä sitten liikahtaakin. Tai sitten ei. Meitsin nykykunnolla ei kyllä kuuhun mennä mutta tuskin miun koneen työntövoima ja pakonopeus siihen koskaan riittävät.

Tarjolla oli niin pitkää ja lyhyttä väliä eli ihan normisuunnistusta. Ylläolevan kartan rastivälille 11-12 valitsin vihreän reitin eli hitaan askelkontaktin lumessakahlaajan valinnan. Sen verran armahdin akilleksiani, että puskin alkuvälin vihreässä vähemmän lumen toivossa. Punaisella on piirretty nopsakinttuisten pikitietamppaajien valinta vasemmalta. Uskoisin, että pikitie ei voi olla minsaakaan nopeampi. Kiire tulee testata sillä lumet sulavat ihan liian nopeasti.

Anto 6 viikon flunssan...

2009-03-07T17:44:00.010+02:00

...mutta nyt on meitsillä uudet Fischerit - 12 vuoden harkinnan jälkeen löyty ihan tosta läheltä Enosta enolle ihkut sukset. Ehkä niitä pääsee jo ensi talven mahdollisilla lumilla tyyppaamään ...ja osallistumaan KR:n kolmekyöstiselle? Parman miehellä ei ainakaan pidot lopu Joensuus. Vedän muuten tässä kuvatuksessa joko karaokea kuppilassa tai suihketta latutuvalla, tukka edessä , elämä takana? Pakko pistää pari klisettä tähän kohtaan.

Amoxin teki temput ja petti yömiehen luottamuksen. Ihanuutta riitti viikon verran ja sitten ... parannuksen sijasta tuli habitukseen punoittava värisävy ja paikat rupes turpoomaan.
Nyt alkaa lääkepussukassa löytyä ...lahjattomat treenaa - meitsi testaa kaikenlaista antibioottia ja muuta tököttiä. Lisäksi tulee otettua höyryhuuruja silloin tällöin.
Nyt jos olisin normikunnossa, olisin nurmosen kaa bebobissa. Sitä ennen olisin tietysti vetänyt käyräkartalla yötreenin puolen metrin hangessa. Mutta en nykykunnos pääsis ku piipparin portaat alas ...joten taidan vetäytyä syrjään kuin norsu kuolemaan sinne samaan suistoon, minne pipo näyttää. Alkaa olla aika vatussia tää touhu...jutut vähissä, ku pitää alkaa muilta lainaamaan. Menee kyllä nyt väistämättä ihan voivotteluksi...voivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoivoi...?
Voivoivoivoivoiv...kesken voivottelun pikku kisa blogin lukijoille : mikä varustekuvassa ei kuulu joukkoon ? nopein oikein vastannut saa hienon palkinnon, jos saa:-) ...voivoivoivoivoivoivoivoivovoivoivoivoivoivoivoevoevoevoevoe....(paikallinen murre tarttui?) ....voevoevoevoevoevoe. Nyt riitti. Meitsi ei oo oikeesti kummonen voivottelija.
...köhköhköhköh ja röhinät siihen selkään.

Apollo ja tuo aah niin ihana Amoxin

2009-02-26T16:38:00.011+02:00

Ehdinkin tässä jo elätellä toiveita yösuunnistusharrastukseni jatkosta mutta ähäkutti kattimies, toisin kävi. On tää vaan melkonen dejavuu viime keväältä. Mahdollinen Etelä-Afrikan tuliainen keuhkoapina on siis yhä hengissä ja näyttää voivan hyvin. Syvältä keuhkoista se yrittää jotain mulle sanoa ja sitten yskittää. Ei auta itku markkinoilla. Tioon en ehkä enää kerkiä mutta toukokuun Firmaliiga Luukissa on jo siinä haarukassa.

Roomalaisessa mytologiassa Apollo on kuuluisa parannustaidoistaan, joten päätin kokeilla olisiko tässä mitään perää. Yökerho Apollo vaikutti tosiaan lähes jumalaiselta korkeine holvikaarineen ja pitkine baaritiskeineen. Ehkä otin vain liikaa liian mietoja sillä yskä ei tälläkään konstilla hellittänyt. Eikä lähtenyt tanssimallakaan eikä muutenkaan.

Lopulta otin lusikan kauniiseen käteen ja lähdin selvittämään toistamiseen länsimaisen lääketieteen keinoilla mikä yömiestä oikein vaivaa. Saapa nähdä mitä apina tykkää tosta penisilliinistä, joka on pakattu tuollaiseen oikein kauniiseen kiiltävään kääreeseen. Silleen alkaa tää koneen yskiminen pikkuhiljaa ketuttamaan, kun kerran sponsorineuvottelutkin yhden soijajuomamerkin kanssa kariutuivat. Jostain pitäisi löytää rahoitusta kattamaan tulevan kauden parturi- ja ym. kuluja. Mitenköhän olisi ratiopharm?

Back in business

2009-02-18T15:32:00.004+02:00

Vihdoinkin onnistuin katkaisemaan pitkään jatkuneen yösuunnistustauon. Kaksikymmentäneljä pitkää yötä ilman hikisen akkuliivin hyväilevää lämpöä ihollani. Viimeksi olen kärsinyt näin pitkästä yöässättömyydestä heinäkuussa 2008. Veri olisi vetänyt metsään aikaisemminkin mutta sydän ja erityisesti keuhkot olivat eri mieltä. Tukka sentään kasvoi. Sen verran tauko muutti miestä, että meinaan jatkossa jättää muodikkaat juoksutekniikka -ja vetotreenisuunnitelmat vähemmälle ja keskittyä olennaiseen tekemiseen. Vesijuoksua kuunvalossa voisin harkita keväämmällä, jos seuraa löytyy.

Suurkaupungin valojen katveessa muutama MS Parman fanaattisimmista yösuunnistajista otti osaa Helsingin seudun viikkoharjoitukseemme. Stadionin, Uimastadionin ja Linnanmäen maisemissa on ennenkin tehty suuria urheilutekoja tai ainakin pidetty hauskaa. Niin nytkin. Mielenpainuvana nyanssina haluan tuoda esiin kasirastin citykanit. Rastiympyrässä kymmeniä pikkupupuja vipelsi sinne tänne pensaiden alta ja oli vaikea erottaa rastiheijastinta niiden kiiluvien silmien joukosta. Selkeästi jossain vaiheessa iso kani on ollut ahkerana. Täytyy jatkossa itekin karpata ja harrastaa useammin yösuunnistusta.

The three nights

2009-02-08T11:27:00.025+02:00

Vuodessa on kolme yötä, joina yömies on sekaisin. En nyt puhu Ilosaarirokista vaan Tiomilasta, Jukolasta ja SM-yöstä. Näiden öiden taika kietoo yömiehen äärimmilleen viritetyt aistit turtuneeseen keskittäytyneisyyden tilaan ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Jännittää ja olo on energinen. Ajatukset risteilevät tulevassa ja paineita kasaantuu. Lähtömerkin jälkeen on kirjoitettu tähtiin, että millainen juoksu sieltä tällä kertaa tupsahtaa.

Tulevaisuus on nyt hämärän peitossa eikä se kuumehoureiden ja yskänkohtausten uuvuttamana kovinkaan valoisalta tunnu. Vaellankin mielessäni menneeseen ja muistelen viimeisen kymmenen vuoden yösuunnistuksia näin kymmenennen lepopäivän kunniaksi. Nuiva meininki siis jatkuu.

Tarina alkaa Norike-Virvikistä syksyllä 1999. Olin mukana ensimmäistä kertaa tosi miesten yökisassa ja pummia tuli heti ykköseltä alkaen. Seiskalle mennessä sotkeuduin polkujen ja teiden kanssa ja sorvasin melko huvittavan virheen. Loppuradan muistot liittyvät yksinäiseen väsyneeseen könyämiseen ja hiipuvan halogeenin valossa tokavikan etsiskelyyn kuuluttajan hehkuttaessa reilun vartin peräänlähteneitä.

Herröknan Tiomila vuonna 2000 ei jättänyt ketään kylmäksi ainakaan maaston suhteen. Mun haaveena oli juosta ensimmäistä kertaa legendaarinen Långa natten ja senhän sitten sainkin. Vaativa 15,9 kilometrin putkiosuus kirjautuu historiaan Parmalaisittainkin merkittävänä sillä osuudella suunnisti nykyisiä ja entisiä tummansinikeltaisia niin Haldenin, IFK Lidingön kuin Keravan Urheilijoidenkin väreissä. Öystein Haldenin paidassa nappasi kärkeä kiinni lähes 20 minuuttia ja tuli kärjessä vaihtoon osuuden nopeimpana. Mun kisa ei sujunut yhtä hyvin vaikka seurakaverit soittivatkin räikkää varvausrasteilla. Aurinko nousi pummatessani rastia 19 ja osuusajallani 2.18.49 hävisin maestrolle reilut 23 minuuttia. Nykyään tahkotessani yötreenejä Kirkkonummella Vaipon 1:15000 kartalla tulee väistämättä mieleen, että miksi Tiomilaa ei enää järjestetä Herröknan kaltaisessa maastossa. Silloin voisi polvennostojuoksullakin tulla.

Vuonna 2000 sain maistaa pitkän yön herkkua myös Jukolassa. Pärnävaaran maasto tarjosi reitinvalintaa ja juoksuvoittoisia välejä paikkoin hyvinkin mäkisessä supikossa. Onneksi kulku oli kohdallaan ja valitsin varmoja polkureittejä. Osuus sujui mallikkaasti ja hävisinkin vain viisi minuuttia alppihiihtäjä Romppaselle. Erään harjun päällä muistan fiilistelleeni alhaalla lammen yllä leijuvaa sumua aamun sarastaessa. Sitä se on se Jukolan juhla.

Rappukalliot ja Peipposenmeri, siinäpä oiva pelikenttä Jukolan viestiin vuonna 2003. Varsinkin rappukalliot olivat mun mieleen vaikka muutama virhe siellä tulikin. Rastilta 147 viirasi lähtösuunta alamäkeen ja rastille 151 mennessä kävin tarkistamassa hajonnan 152. Öystein Haldenin paidassa oli jälleen pitkän yön nopein, meitsi hävisi vain neljä ja puoli minuuttia. Uskoisin, että salaisuus sujuvaan suoritukseen piili hyvässä seurassa tehdyssä "alkuverkassa".

Vuonna 2004 SM-yöhön oli pitkä bussimatka ruotsalaiselle Pohjanmaalle ja mielessäni liikkui ajatus, että paras juosta hyvin kun kerran näin kauas lähtee kisailemaan. Toisin kävi. Norrvallan maasto oli pohjaltaan kivistä ja loppumatkasta mies ja lamppu hyytyivät kilpaa. Hyytymistä edesauttoi tehokkaasti perhoslenkkien sekoilu, ekan perhosen jälkeen rastilta 12 suuntasin epähuomiossa rastille 15, jossa huomasin tapahtuneen. Virheen jälkeen yritin vielä tsempata mutta pian sekin hiipui. Tappiota kertyi lähes 20 minuuttia ja sijoitus pikkunätti 70. Bussissa takaisin etelään mahaan koski lähes koko matkan. Hyvä keikka.

Mäntyharjun SM-yöhön vuonna 2005 satsasin kalustoon. Ostin kisaa varten upouuden halogeenin, joka vielä tänä päivänä on Lempi-lamppuni. Maltoin siis vihdoin luopua hyvin palvelleesta vuonna 1994 hommatusta halosta. Lisäksi päätin koittaa piilolaseja yösuunnistuksessa, rillit kun menevät niin helposti huuruu öisin. Hyvin toimi. Pokkasin Myllylammen maastosta urani (tähän asti) parhaan sijoituksen 21 ja matka mestaruuteen vaivaiset 7.17. Sainpa melkein ensimmäiset yli ysikymppiset rankipisteetkin. Kyllä kelpasi leijua.

Neljäs kertani Långa nattenilla vuonna 2006 tuotti hieman edellisvuosia paremman tuloksen. Lieneekö sitten syynä ollut parempi kunto, aikaisin noussut aurinko vai menomatkan hyttibileet. Miehekäs 17.7 km Sydnärkessä taittui aikaan 1.48.57 mikä oli osuuden nopeinta Koomaa vain vajaa seitsemän minuuttia hitaampi. Rastille 166 otin vieläpä melko julman koukun. Sijoilla kolmensadan ja kahdensadan välissä sain laputtaa aika iteksiin. Paluumatka meni myös puikkoihin.

Kaudelle 2007 yösuunnistuspaitani vaihtui Keun kirkkaamman sinikeltaisesta Parman tummemman sinikeltaisiin sävyihin. Verytellessäni ennen Tiomilan toista osuutta päässäni on seuran superlamppu ja aukkareissa tuntuu, että olen elämäni kunnossa. Vaihtopuomilla suurviesti yölegenda Weckman tukee kaakonkulmamaiseen tyyliin: "Heinonen, tää on nyt sun ensimmäinen oikeesti kova paikka, jos tän mokaat niin itseluottamuksesi on mennyttä iäksi." Junnu pääsee metsään hieman ennen mua ja tapaamme seuraavan kerran vasta loppumatkasta. Päätän peesata vihreää veturipaitaa ja kolmanneksi vikalle meille osuu musta äksä hajonta (rasti 135). Sisäkurvin turvin kärkiporukassa viimeiselle, edellä yksi ruotsalainen, takana puksuttaa Weckman. Gröndalin moottoriradan takakaarteessa talven aikana tehdyt ratavedot tulevat esiin ja irtoan ensimmäisenä vaihtoleimaukseen. Juhuu, kärjessä vaihtoon Tiomilassa, tätä huumetta on saatava lisää. Kerrankin tuuri osui oikeaan kisaan.

Tiomilasta saamani itseluottamusannoksen siivittämänä myös Jukola sujui kuin tanssi. Pääsin Simpsiö vuoren rinteille yhtäaikaa Anjalan ja Axelssonin kanssa. Tarjolla oli siis loisto peesit, joissa riitti niin vauhtia kuin taitoakin. AA-kerhon tukemana pidin lähes kolmososuuden kärkivauhtia eikä virheitä juurikaan tullut. Pahin koukku sattui kympillä kuten kepsiviivastakin näkyy. Parman meno oli lentoa loppuun asti ja olimme kuudes. Ei pöllömpää.

Sokerina pohjalla viime syksyn VeVen isännöimä SM-yö Luomijärven kartalla sujui kuten ennenkin, paljon pummia perhosilla ja alkumatkasta. Ero kärkeen vajaa 11 minuuttia ja lähtönumerolla 26 sija 26. Harmitti vietävästi mutta ei auta kun pää ei kestä. Taso oli tona yönä toi. Pettymyksen hetkellä päätän kaivaa halogeenin kaapista ja mielessäni vilkkuu kaksi sanaa, OK Raseborg.

Yksi rasti liikaa, yksi paintti liian vähän..

2009-01-28T22:32:00.010+02:00

Harvalla on olohuoneessaan mukavasti lämmittävää takkaa, uneliaan upottavaa pehmeää nahkasohvaa sekä tukevaa tammipöytää, jolle voi tuoppinsa laskea todellakin huoletta sen kaatumisesta. Iloinen puheensorina voimistuu illan mittaan ja tiskin takaa palvelu pelaa. Pubikulttuurissa on puolensa, pienessä hilpeässä hiprakassa eivät tulevat suunnistukset yömiestä jännitä. Pitäisiköhän ottaa vielä yksi? Spekuloidaan, että ei. Kiitävän hetken ajattelen toisin..

Tällä saarella maasto on usein pohjaltaan miellyttävää edetä ja polkuja risteilee sinne tänne. Välillä menoa hidastavat aluskasvillisuus saniaisten ja varvikkojen muodossa sekä tiheät lähes läpipääsemättömät puskat, joihin voi juuttua minuuteiksi. Varsinkin yösuunnistuksessa rastinotto on vaativaa, heijastimia ei yleensä käytetä eivätkä rastipisteet useinkaan näy kuin muutamia metrejä. Nyrkkisääntönä voi todeta, että jos rastipiste on kuoppa niin lippu löytyy kuopan pohjalta. Eli kieli syytä on pitää keskellä suuta astuessaan rastiympyrään ja muistaa, että pää kääntyy myös kaulasta ylöspäin.

Kohtalo astui peliin rastivälillä numero 28 (ks. allaoleva kartta). Siihen asti tankkaus oli ollut melko onnistunut mutta juuri tunnin jälkeen nestehukka alkoi vaivata ja haaveilin alituisesti siitä toisesta oluesta joka jäi eilen juomatta. Juoksin ylempänä rinteessä feikkipolkua (sininen reittiviiva) ja luulin olevani pinkissä rinkulassa vaikka olinkin keltaisessa. Sitten tultuani polulle samaistin itseni pidemmällä olevalle isolle polulle ja lähdin mutkasta rinnettä pitkin oikaisemaan seuraavalle polulle. Laskin kaksi polkua mutta sitten rinne vain jatkui ja jatkui. Epävarmuus iski sinisen äksän kohdilla ja mietin sitä tuoppia. Miksen ottanut varman päälle? Päätän palata takaisin kartoittamaan rinteen polkuja ja lopulta otan homman haltuun varsinais-suomalaisittain korkeimman kohdan kautta. Päässä on takonut ajatus virheestä jo eilisestä lähtien mutta vasta nyt sen todella kuulen.

Paikallisen tavan mukaan yösuunnistuksen jälkeen palautellaan pubissa ja sinne mekin suuntasimme. Siemaistuani ensimmäisen huikan huurteista ja pyyhittyäni ohrapirtelön vaahdon suupielistäni ajatukseni kirkastuvat ja tajuan, vasemmalta, vasemmalta sinne kakskasille olisi pitänyt juosta (punainen viiva kartassa). Puolen tuopin ajan virhe harmittaa ja mielenkiinto suunnistukseen säilyy, olisihan se aika tylsää jos ei koskaan edes sekuntiakaan koukkisi, saati sitten megaluokan kolmea minuuttia.

Thames Valley Orienteering Clubin mitalijuhlat venyvät pikkutunneille ja tulihan sitä myös tarkistettua, että himoittu pokaali on hyvää tekoa eikä vuoda.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa päiväsuunnistusta hyvinkin nopeakulkuisessa maastossa. Eilisen rennon menon jäljiltä juoksu oli paikka paikkoin tosi kevyttä ja poluilla tuntui samalta kuin Concorden lähtökiidossa. Päivänvalossa rastit löytyivät hyvin vaikkakin ojan pohjalta leiman joutuikin välillä hakemaan. Homma sujui kunnes vuorossa oli kohtalon rasti 28, kädet täristen otan leiman rastilta 27 ja päätän vetää varman kautta vasemmalta tietä kakskasille. Luen tieristeyksen ja lähden notkoa ylämäkeen, havaitsen kumpareen oikealla, suuren puun vasemmalla ja kumpareet rinteessä (keltaiset rinkulat). Mielikuva rastista on rinteessä mutta saavunkin mäen päälle eikä rastia näy. Katselen vihreän rinkulan suuntaan josko rinne jatkuisi mutta ei, mäen päällä ollaan. Mitä ihmettä? Taas olen ihan kujalla. Varmistan uudestaan rinteestä suuren puun ja kumpareet ja tulen ihmettelemään samaan kohtaan kuin aikaisemminkin. Löydänköhän tätä kuoppaa ikinä? Päätän suunnata pohjoiseen tielle ja tupsahdan sattumalta rastille. Siellähän se lippu lojuu pikkukuopassa saniaisten lomassa. Huh huh, tällä kertaa selvitin rastin numero 28 vain hieman yli minuutin virheellä. Tässä maastossa siinä ajassa tosin juoksee lähes kolmesataa metriä, joten megaluokkaan tääkin pummi painuu.

Alpro meininki

2009-01-22T11:57:00.016+02:00

Tiistai-iltana Paloheinän ulkoilumajalle kokoontui sangen värikäs urheilijajoukko, ei kuitenkaan yhteislenkille eikä hiihtämään vaan yösuunnistamaan. Bongasin muun muassa IFK Göteborgin Långa natten legendan, VeVen vakiokaluston, junnutyttöjen yömestarin Pahanlamminsuolta, yhden ex-KR:läisen ja yhden nykyisen. Todistettavasti punamustat siis treenaavat talvisin yötä ihan metsässä ainakin siis muualla kuin Jojensuussa. Näitten treenien perusteella jengi selkeesti satsaa, mäkin oon jo vaihtanut palautusjuomani ohrajuomasta soijaan.

Moni voisi luulla, että yösuunnistus Keskuspuistossa olisi helppoa mutta ei se niin piisofkeikkiä ollutkaan. Kuuden kilsan rata oli viritetty laakeille alueille, rastit luurasivat usein hieman tiheissä paikoissa ja väleillä ei päässyt paljoakaan selkeitä paksuja polkuja latomaan. Lisähaasteena metsässä on lukemattomia karttaan merkitsemättömiä polkuja ja kaatuneita puita. Ojat olivat selkeitä ja niitä ei ollut ainakaan mun havaintojen perusteella ylimääräisiä. Monessa paikassa yhdenkin käyrän kukkulat olivat hyviä kohteita suunnistuksen tueksi. Ja niinkuin arvata saattaa kompassi oli syytä pitää visusti tanassa ja ponnari tiukalla.

Alkuverkassa spekuloin jätkille, että tommosta kuuden kilsan rataa perusrivimiesten olisi syytä kiertää kahdesti ja Långasta haaveileville kolme kierrosta olisi just passeli. Tänään me kaikki olimme kuitenkin lyhyen yön miehiä ja hyvä niin. Juuri ennen lähtöä toinen Aumon veljeksistä toivotti onnea illan koitokseen ja sitä tällaisissa maastoissa tarvitaankin.

Radan alku oli heti kinkkinen. Selvisin kahdesta ekasta rastista pienellä tuurilla mutta kolmosella ajoin hieman sivuun ja kärrypolku oikealla pelasti. Ennusmerkit isoon kosautukseen olivat niin klassisen selvät. Ja tulihan se sieltä. Kolmoselta syöksyin haukkana kärrypolulle ja päätin hyödyntää sen ja kiertää samalla tiheikköä. Lähellä ykkösrastia oli tutun näköistä ja muutenkin kärrypolkua seurattuani tiesin olevani liikaa oikealla. Ojan jälkeen näkyvyys heikkeni maaston tihetessä ja suunnittelemani korjaus vasemmalle jäi tekemättä, kun siellä vaikutti vielä enemmän tiheältä. Päätin siis jatkaa oikealta kiertoa ja ottaa rastin pikkupolun kautta. Missasin kuitenkin kiireessä tämän polun ja tulin pitkäksi isommalle. Luulin toki olevani rastille menevällä polulla eli etsin hetken heijastinta isolta kiveltä. Tajusin kuitenkin pian ja syöksyin ottamaan leiman. Metsässä virhe tuntui isolta mutta eipä siinä ajanhukkaa tainnut minsaakaan tulla.

Jälkipeleissä kuulin, että moni oli vetänyt tätä rastia oikealle. Havaintojeni perusteella ainakin yksi kaiffari PR:n takissa onnistui välillä enemmän vasemmalta ilman alun kärrypolkua paremmin. Jälkeenpäin mietityttää, että varauduinko takana olevaan kärrypolkuun vai oliko se vain tuuria, että se ja iso kivi siellä sattuivat olemaan. Muutenhan olisin pummannut helposti vielä enemmän.

Muistan Öysteinin joskus sanoneen, että "There is no such thing than luck in night orienteering". Mene ja tiedä. Tuntuu, että välillä heijastimet vaan osuvat silmiin ja jos ei heijastin välähdä niin sitten rastipisteen huomaa ensin vaikka kuinka pieni kivi pusikossa olisikin. Tänään oli juuri sellainen ilta, jolloin lähes kaikki onnistui. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin lähitulevaisuudessa on odotettavasti megakoukkuja. Mä käytin tuurini Paloheinässä.

Kun yössä yksin vaeltaa..

2009-01-17T23:41:00.015+02:00

Meikojärvi ympäristöineen tarjoaa loistavat puitteet yösuunnistuksen harrastamiselle. Alueelta löytyy niin jyrkkiä kuin laakeitakin avokallioalueita sekä pieniä ja suurempiakin soita. Usein maaston peitteisyys vaihtelee mukavasti paikasta toiseen eikä sitä useinkaan voi päätellä pääpiirteittäin 90-luvulla tehdyistä kartoista. Karttojen käyräkuvaus yhdistettynä peitteisyyteen vaatikin usein suunnistajalta laaja-alaista varmaa suunnistusta ja kunnon suuntakontrollia. Jos tiput kartalta, et välttämättä saakkaan ihan heti kiinni. Samaistusvirheen vaara on suuri. Näillä kallioilla olen yleensä pummannut rankasti ja niin kävi nytkin. Mutta homma karkasi käsistä vasta kilsa ennen maalia..

Pitkän nelosvälin puolivälissä erotin tiheiköstä kymppiwattisella halogeenillani kiiluvia sinertäviä pisteitä. Jaahas, jonkun heijastimet ne siellä. Jatkoin juoksua kohti mutta heijastimethan liikkuivat. Pysähdyin (punainen äksä kartassa) ja valopisteet pysähtyivät myös. Käänsin lampun sivuun ja uudestaan eteen. Siellä ne yhä kiiluivat mutta eivät liikkuneet. Jep jep, mitäköhän eläimiä ne ovat? Käppäilin varovasti lähemmäs ja eipä aikaakaan, kun toinen peura ponkaisi karkuun vasemmalle ja toinen oikealle. Ihailtavan energistä liikkuvuutta, tulee ihan mieleen Etelä-Afrikan impalat, joita tuijottelin viime vuoden tammikuussa.

.. voi kaltaisensa kohdata.

Mutta takaisin asiaan. Ylläolevassa kartassa on kuvattu kasirastin tuplasamaistusvirheen analyysiä. Rastin lähestyminen alkoi kartan vasemman alakulman tiemutkasta. Matkalla polulle havaitsin jyrkänteen oikealla (keltainen rinkula). Polkua ei kuitenkaan löytynyt ja seuraavan kerran olin kiinni avokallionenällä (seuraava keltainen rinkula). Tästä kohdasta löysin poluntapaisen ja seurasin sitä ojalle. Yli vaan, täsmää. Ja jatkoin polkua keskittymisen herpaantuessa. Todellisuudessa seuraamani feikki polku kääntyi seuraamaan ojaa. Jossakin vaiheessa katsoin kartasta tihrustaen, että myös oikean polun vieressä menee karttaan pisteojalla merkitty oja. Ja olin siihen tyytyväinen. Todellisuudessa olin siis pinkissä rinkulassa mutta luulin olevani keltaisessa. Niin se maailma näyttää hyvältä pinkkien lasien läpi uskotellen, että hyvin menee kun on kerran polulla. Seuraavat kaksi kohdetta, suo ja notko ylämäkeen vastaavasti samaistaen.

Punaisen äksän kohdalla herään todellisuuteen, kun oikealla näkyy vihreällä merkitty mäki. Ei tossa mitään mäkeä pitäisi olla kuten ei ylemmässä vihreässä rinkulassakaan ole. Tarkistan suunnan, ei täsmää sekään. Mihin jäi suuntakontrolli? Saakeli, taas täällä kävi näin. Vasemmalla jyrkänne (keltainen rinkula) ja oikealla toi mäki. Missähän olen? Jatkan alitajuisesti eteenpäin saadakseni lisää tietoa ja myöskin aikaa kelata takaisin päin mistä tulin. Prosessori käy kuumana ja vasemmalla olevat kelta-rinkuloidut avokalliohuiput varmistavat teorian sijainnista. Annan kompassineulan pysähtyä kunnolla ja lähden enemmän pohjoiseen. Homma on taas gripissä, uudet kalliohuiput, pitkä jyrkänne. Vähällä selvisin, jes.

Ikuisuus, yksi huokaus vain..

Kunnes taas suunta unohtuu ennen suonotkon ylitystä ja ylämäessä samaistan nenän ja myöhemmin kumpareen (pinkit vs. keltaiset rinkulat). Punaisen äksän kohdilla ihmettelen edessä näkyvää vihreällä merkittyä mäkeä, rastinhan tossa piti olla. Vasemmalla ei näy mäkeä (vihreä rinkula), joten olen siis taas oikealla. Tästä rasti löytyy ongelmitta mäen laitaa alas notkoon. Karkea virhe kasirastilla kumuloitui vielä ysirastin pieneen kieppaukseen, laitetaan toi ysin pummi suorituksenhallinnan piikkiin. Kasilla kusivat perustaidot.

.. yksi yö kuin koko elämä, tuoksussasi keväät tuhannet.

Lennolla Skånessa

2009-01-16T15:10:00.018+02:00

Jotakin suurviestisatsauksesta kertoo se, että suoraan lentokentältä hurautetaan yötreeniin. Mukana keimeissä oli kolme kuoppaposkista mustaa miestä, kaksi vain vähän massaa kerännyttä avokalliospesialistia Mynämäeltä, yksi VeVen alle 40 minuutin Pirkkolan jolkottaja, yksi puukkojunkkari Jyväskylästä ja yksi Pajula. Melkoinen sakki siis.

Radan alku sujui leppoisissa merkeissä porukalla kunnes kolmosrastilla otettiin koukkua. Mulla tosin jo välin lähtösuunta viirasi ja siihen päälle vielä piruetit pusikossa. Seuraavalle rastille mennessä horisontissa kiisi ainakin kolme superlamppua. Ei näin. Miksen peesannut oikeaa miestä?

Hieman ennen puoltamatkaa multa jäi allaolevaan karttaan mustalla merkitty "TuMe only" rasti käymättä ja hylsyhän siitä siis tuli. Tämän Ikiksen maastoradan tyylisen hajonnan turvin jäin yksin ja suuntasin kohti Kristianstad-Malmö moottoritien ylitystä.

Heti seuraavalla rastilla (allaolevan kartan yläosa) kävin tarkistamassa ylärinteen herneviljelmät ja pikkupalkoja näyttivät olevan. Tajusin tulleeni liian ylös rinteen jyrketessä ja havaittuani karttaa vihreällä ympyrkäisellä merkityt kiven ja kuviorajan. Pummin jälkeen yritin skarpata ja kaivaa palkoa nenästä.

Seuraava ylämäkiväli sujui mutta sitten alamäkivälillä tullessani rastinottoon kärrypolulle näin vihreällä merkityn polun ja samaistin alemman pinkin risteyksen kanssa. Unohdin täysin, että jos olisin pinkissä polunhaarassa niin myös kärrypolun yli pitäisi polun jatkua turkoosiin rinkulaan. Lisäksi siinä oli vielä se kuvioraja mutta ei sytyttänyt. Kirkonkellot soivat, kun pudotan väärään kuoppaan. Pikapysähdys ja tajuan olleellisen: missä on tuntuma takana olevaan asfalttitiehen? (keltainen soikio) Eipä siinä sitten muuta kuin kiltisti vaan rastille. TuMen kosmopoliitin norjalaisvahvistuksen kanssa mutistaan, että tökkii tökkii, todellakin. Rastilta ylämäkeen lähtiessämme näämme Terän miehen viiltävän alamäkeen.

Etten vallan keskittyisi pelkkiin pummeihin ja rastin väliin jättämisiin niin hehkutan vielä ylläolevassa kuvassa loppuradan avokalliopätkiä. Siellä tahtipuikon heiluttamiseen riitti tällainenkin tatuoitu teepussinnaru. Jos tän treenin perusteella ennustaisin niin sanoisin, että paras suomalaisjoukkue pukeutuu Tiomilassa mustaan, Jukolassa punamustaan ja Halikossa tummansinikeltaiseen.

Klisemies iskee jälleen

2009-01-14T15:14:00.008+02:00

Täysikuu, iltatähti Venus, superlamppu vai kymppiwattinen halogeeni? Viime perjantaina valoa todellakin riitti lähes klassikkomaineeseen yltäneen Ruuhijärven käyräyän kiertämiseen jälleen kerran. Yksitoista kilometria ja seitsemän rastia reilut viisitoista vuotta vanhalla käyräkartalla Nuuksion erämaan liepeillä. On spekuloitu, että rata jäisi metsään kiintorasteiksi testaamaan tulevia Parman virolaisia, TuMen latveja sekä VeVen sveitsiläisiä.

Mun eka kerta radalla oli marraskuussa ja jännitti. Yritys oli kova ja homma tietysti melkoista sohimista. Tuleville yösuunnistajille jäi sen verran kerrottavaa, että vain ykkönen löytyi ja kakkosta pummasimme Parmaporukalla kunnes tuli kylmä ja oli pakko suoria takaisin autolle. Saldona siis yksi leima, hiipuneet halogeenit, melkein ojaan juuttunut Nissan ja yksi hyvinkin jäässä oleva jalka sekä tuntinelkyt veekoota. Märkää lunta oli tosiaan melkoisesti.

Toista kertaa uskalluin hakemaan puuttuvia rasteja sitten joulukuussa. Tällä kertaa seurana oli tummaan karvaan pukeutunut yökettu ja niin sanottu dagenefter fiilis. Se oli torstai. Löysimme kakkosen heijastimen hautautuneena lumeen ja pelastimme Parmamiesten maineen sekä rastin ripustamalla sen tukevasti kepin nokkaan. Tällä kertaa riesana oli näkyvyyden peittävä räntäsade ja kolmonen jäi löytymättä tiiviin rastiympyrässä haahuilun jälkeen. Viimeistä rastia eli seiskaa etsimme hetken väärästä mäestä kunnes päätimme keskeyttää. Taas kävi näin, stana. Saldona siis neljä uutta rastia ja jäätyneet kengännauhat, jotka aukesivat vasta kuumassa suihkussa, aah.

Kolmas kerta toden sanoo, sanotaan. Ja niin tälläkin kertaa. Siihen toki vaadittiin Jukola-voittajan peesiä ja adjutantin superlampun bongaavaa kajoa. Muutenkin olosuhteet olivat loistavat. Iso lamppu valaisi koko metsän ja avoimilla kallioilla oli mahdollista sammuttaa halogeeni säästääkseen höyryä. Suot, lammet ja ojat olivat jäässä, joten kylmän kosteat paikat jäivät tällä kertaa kokematta. Taivaalla tuikki Venus, tuo kaunis iltatähti ja sen avulla suuntasimme kulkumme. Jukola-voittaja haaveili baariin menosta jo ykkösvälillä, eikä siis ollut ihme että meno oli sujuvaa ja määrätietoista. Ja niin löytyi myös kolmonen ja seiska. Nostan kyllä lamppua korkealle noille joidenkin mielestä ehkä hieman (yö)kettumaisille kaakonkulman kavereille, hyvin vedetty! Tarina ei kerro miten Jukola-voittajan ilta päättyi mutta luulisi, että tolla kepsiviivalla saattaisi hyvinkin lohjeta.

Märkien rättien Masala

2009-01-08T23:14:00.007+02:00

Puolivälissä viikkoa pääsin sitten vihdoin tositoimiin. Kettusuon ruotsalaistyyliselle kartalle Ilvesseuran ratamestariosasto oli pyöräyttänyt rytmikkään radan, josta löytyi polkuratkaisuja pitkille väleille, helpohkon näköisiä mutta kuitenkin kinkkisiä niittyalueen rastipisteitä sekä tietenkin perusrastinottoa avokallioilla. Paikalle kerääntyi sankka joukko innokkaita uudenmaan yösuunnistajia ja kuin tilauksesta lumisade alkoi ja sakeni nopeasti muuttuen yhä vetisemmäksi illan edetessä. Mutta eihän tässä mitään uutta ole kosteisiin oloihin tottuneelle yömiehelle. Ennenkin on satanut ja pummattu. Tänään tosin hiutaleet olivat isoja mutta pummit pieniä. Paitsi siellä yhden niityn laitamilla. Keskityn vahvuuksiini ja positiivisuuteen, joten julkaisen vain avokallioalueen reittipiirroksen. Naminami.

Jäniksen jäljillä

2009-01-08T22:29:00.009+02:00

Pahinta yösuunnistusnälkää lievittämään Loppiaisen ohjelmassa oli mäkivetopäiväsuunnistusta Suomen pienimmän kaupungin parhaassa maastossa. Ensin vedettiin hapot korviin ykkösen ylämäessä ja sitten piti pysyä viivalla.
Vihreän reittiviivan vedossa säntäilin kardinaalimaisesti ensin kakkosta vasemmalle ja kolmosta taasen oikealle.
Punaisen reittiviivan vedossa hapot olivat todellakin punaisella ja tuntui, että hengitin vain grippimehupillin kautta. Ehkä juuri siksi rastit löytyivät ihme kyllä melko suoraan. Vedon noususumma on noin 60 metriä, josta suurin osa tulee heti ykkösvälillä.
Keltaisen reittiviivan vedossa sattui sellainen hauska tapaus, että pelästytimme ykkösen ylämäessä jäniksen, joka sitten vipelsi kepeästi kärkimies Koiviston mukana koko vedon. Alamäissä jänis kuulema aina karkasi. Itse olin jo niin silmät sumeina etten nähnyt koko jänistä ja rastejakin tuli surrattua ympyrässä ihan urakalla. Ei vaan rasteilla olleet kertakäyttömukit osuneet silmään. Luulisi, että tosi yömies aina oikean kokoiset kupit bongaa pahoistakin paikoista päivälläkin. Mutta ei.
Loppuverkassa spekuloimme, että monen suunnistusjuoksu saattaisi kaivata jänksen lailla säntäämistä eli ammattitermillä jänistämistä.

Suunnistusta, suklaata ja saunaa

2009-01-08T21:41:00.005+02:00

Yösuunnistusviikko alkoi heti maanantaina katukikkailun merkeissä Kauniaisissa. Tarjolla oli mielenkiintoisia reitinvalintoja ja vauhdikasta selkeää luukutusta. Mukaan keimeihin ilmestyi kirjava joukko motivoituneita suunnistajia. Porukasta löytyi yksi finanssinero, yksi markkinointivelho, yksi huippujuristi, yksi maailmanmatkaaja maantieteilijä, yksi timmi blondi ekonomiopiskelija ja oli siellä sitten yksi taitava perusinsinöörikin, jonka tiejuoksu ei kulje. Vauhti kiihtyi matkan edetessä jopa niin kovaksi, että yhden ässäilijän oli vatsavaivojen vuoksi uhrattava hanskansa paremman puutteessa. Jätetään tällä erää paljastamatta, että kenestä oli kyse ja mistä lähes käyttökelpoiset virtaviivaiset urheiluhanskat saattaisivat löytyä. Kipakassa pakkasessa kirmailun jälkeen joulusta jääneet suklaakohvehdit maistuivat ja eikä saunan lauteillakaan ollut pöllömmät fiilikset. Mitä nyt hieman mahaan saattoi jollakulla koskea.

Aikamoista nyhräämistä...

2009-01-04T13:38:00.006+02:00

...mutta niin kai se elämä on. Tönkkösuolattuna saavuin kornerista kotiin ja yhden kaljan kankkusesta selvisin hiihtämällä vapaata eka kerran 15 vuoteen. Kalsarit alkaa jo hajoilla, mutta spekulaiseisson never dais...ja nivuset kramppaa, joten lienee aika piirtää rastiväli eilisestä treenistä.
Ao. karttaan on punaisella merkitty reittini. Keltaisella on tuhrattu ne kohteet, jotka ennakoin /havainnoin (tai en muista ennakoinko, mutta ainakin havainnoin) ja vihreässä kohdassa tuijotin kompassia. Keltaiset kohteet ovat kaikki lähellä punaista viivaa, josta hiffasin vihdoin mikä onkaan se oleellisin ero yö -ja päivä-ässäilyn välillä. Yöllä näkee vähemmän, lähemmäs ja kapeamman alueen ja tilan taju on helposti puutteellinen. Reilu 150 yötreeniä tämän keksimiseen menikin eikä tän miettiminen taida koukkuja vähentää. Eli lisää treeniä vaan koneeseen. Vihreistä kompassisektoreista sen verran, että näköjään rastivälin alussa pidin suuntakontrollia ja sitten simpanssi unohtui kunnes ei ollut enää riittävän selkeitä nyhräysobjekteja saatavilla. Kartanluku on vaan niin kivaa.
Kohta alkaa kotimatka ja matkustan pois täältä Parman suunnistajalle hiukan kalseasta kaupungista kohti etelän lumettomia metsiköitä.
Meiningit jatkuu Etelä-Suomen yösuunnistusbaanoilla. Näkyy siellä.

Jäähyväiset Joen-suulle

2009-01-03T19:06:00.010+02:00

Kerätäkseni janoa kuulla kornerspekulaatioita suuntasin kulkuni kohti karhujen maita. Viime aikoina on tosin mätetty määrää siinä määrin, että kynsinauhat jo halkeilevat B5-vitamiinin puutteesta. Voisikohan muutaman oluen juonti helpottaa tätäkin puutetta ? Luultavasti, mutta riittääkö muutama olut? Siinäpä kyssäri.

Treeni onnistui hyvin kuten porkkanalampusta voi päätellä. Karhun pesä jäi tosin löytymättä vaikka rata meni ristiin vihreiden suppien viidakossa. Herää kysymys, onko pesänetsintätaitoni ruostunut, vai kusettiko väisänen.

Tässä illan rata, 3 kilsaa ja 6 rastia sisältäen nousua ihan riittävästi, laskusta puhumattakaan. Käyräkarttaa ei enää tarvitse esitellä, sitä mie rakastan. Kolmella ekalla välillä ehkä olematon karhun pesä pyöri vaan mielessä ja siitä tietysti seurasi haparointia. Sitten tämäkin pesäasia unohtui ja suunnistus sujui telkkä pesään -tyylisesti.
Reittipiirrosta en nyt kerkii piirtää, kun jätkät jo oottaa valmennuskornerissa. Ja kynsinauhat on aika rullalla kans.

Mustien ruksien yö

2009-01-01T16:02:00.019+02:00

MOT. Yömieskin voi erehtyä ...

...ja tehdä jopa useamman sekan koukun korttelissa + päästää suustaan lauseen : "tänne on näköjään tullut uusia taloja" ...johon skeptinen peesari vastaa : "Nuo on kyllä aika vanhoja...onkohan se kartta oikein päin?". Yömiehen vastaus hetken kuluttua on selkeä: "ei" ... Jostain syystä vauhti nousee tässä kohtaa ja peesarin ppp-lenkkivauhtikynnys ylittyy.
Yöässä treeninä siis tällä kertaa varavaloharjoitus (valaistus ja kampaus kuten kuvassa- hiusnauha H&M:n alekorista, lamppu yömiehen takataskusta) eli lyhyehkö kortteliyösuunnistus pahamaineisessa Rantakylässä ja peesissä joku kälättävä täti.
Karttapalanen ohessa kertoo olennaisen edellä jo mainitusta epätavallisesta ja omituisesta epävarmuuden hetkestä keskellä kauniita laatikkomallisia 70-luvun tiilitötteröitä (omakotitalojako ne on?). Keltainen ympäränmallinen jutska kuvaa sitä,mikä oikeasti näkyi edessä ja sininen ympyrä on se,mitä yömies luuli näkyvän. Punainen viiva taas kuvaa etenemistä mustalta ruksilta (jostain syystä suuri osa rasteista oli mustia rukseja?) toiselle mastotienmestarien tyyliin...

Remember the day little brother

2008-12-29T20:12:00.019+02:00

Vihdoinkin itse asiaan eli yösuunnistamaan. Eikä mitään katukikkailua vaan synkkää susirajan supikkoa, lunta oli mun mielestä ihan ok, veljeni keumieli tosin valitteli huonoa pitoa ylämäissä. Illan latu oli huimat 2,6 kilsaa ja 8 rastia. Kolme varttia oli kova aika.

Houkuttelin tuoreen KeuJämä yösuunnistusmestarin mukaani pimeään metsään vaikka championilla taisikin olla muut jutut mielessä. Huomaa rento lampun asettelu.

Varasimme mukaan niin käyräkartan, normaalin kartan ja korin kaljaa. Eiku noi kartat vaan. Vaihtelimme vetovuoroja, karttoja ja paitoja matkan edetessä. Välillä Keumies veti Parman paidassa käyrällä jne.

Radan alku ja loppu sujuivat lähes sursoomaisesti mutta vain lähes. Lumihanki aiheutti reittiviivaan luonnollista röpötystä. Ja aina polun löydettyämme, ei olisi millään malttanut hypätä sivuun syviin kinoksiin.

Tässä illan ratkaisuväli. Punaisella on piirretty Keumiehen reitti normikartalla ja sinisellä Parmaboyn rinteen nuoleminen käyräkartalla. Niinkuin usein ennenkin, liian ylös. Keumies vei ja paukutteli henkseleitään rastilla niin kovaa, että meitsikin löysi lipulle.

Tätä se käyräkartalla suunnistaminen teettää, alkaa mieskin jo muuttumaan ja menettämään värinsä? ->

Meitsi ei laske polkemista treeniksi...

2008-12-27T18:03:00.000+02:00

...mutta sauvomisen kyllä? 125 metriä nousua ja melkein saman verran lunta. Tämä siis päiväsuunnistusta ilman sauvoja suosikkikäyrälläni Lehmonharjulla. Verkkasin tarkastellen onkilammen ekologista tilaa.
k-1 Ykkösvälillä iskin ylämäkeen minkä vaelluskengästä lähti- paljon lunta ainakin. Kuikuilin huippua, mutta kiersin apukäyränenän. Näin syvän supan mielessäni ja oikealla ja siitä menin loivasti alamäkeen rastille.
1-2 loiva vasen kierto tasaista. Vauhdissa jäi aikaa havannoida kaikki, mitä metsässä näkyi.
2-3 pudotin nelivetoylämäkeen. Katsoin börjemäisesti metsänkasvun perusteella, missä on rastille johtava nenä. Onnistuin.
3-4 Loivasti ylös ja tasaista ravia rastille
4-5 viimeiselle rastille sitten suppien ja harjujen läpi nousuja vältellen. Rastinotossa olisi kompassista voinut olla apua.
matka 1.9 km ja aika n. puoli tuntia. Olen joskus mennyt hitaampaakin km-vauhtia, joten tämä nopeusreeniksi tarkoitettu pikapyrähdys onnistui odotusten mukaisesti.
Sitten takas latutuvalle latua pitkin sauvakävellen...

Kadut kaupungin ovat pitkiä...

2008-12-27T17:51:00.000+02:00

Blogin yösuunnistuskausi on avattu. Punamustassa kaupungissa on lunta, mikä jossain määrin vaikeuttaa yösuunnistusta ja siksi kauden avaus tapahtui korttelissa. Pimeässä onneksi ja Lempi leiskui, joten ei ihan pahinta vässykkää. Halogeeni kyllä nyt hiipuu jo...

Tässä yökorttelitreenin avausväli ja kaksi loistavaa reitinvalintaa : Joensuun Ellin punainen ja Parma kinkun sininen. Punainen reitti 920m ja sininen 1020m. Punaisen suunnistajan aika reilut 3 minuuttia ja vähän jo punoittavan sinisen vähän päälle.

Tästä treenistä en palautunut ollenkaan. ..jäin tavallaan radalle.

2008-12-26T17:30:00.000+02:00

Tänään määrä muuttaa miehen täällä, missä yösuunnistajilla on tälläset verkkarit päällä...
Karttaa ja muuta ehkä tulee, kun on spekuloitu tarpeeksi.